Silmät punoittavat ja nenäonteloita kirvelee. Niiskaisen ja pyyhkäisen nopeasti silmäkulmaa, johon kyynel on taas kihonnut. Ei, kukaan ei ole kuollut. Kukaan ei ole sairastunut. Talo ei ole menossa alta eikä mies jättänyt. Ehei, tiettynä aikana kuukaudesta bongattu Iltasanomien tarina haavoittuneesta oravanpoikasesta se vaan pyrkii ulos kyynelkanavien kautta.
Viimeisen vuorokauden aikana olen itkenyt niin iltapäivälehtien jutuille, poliisikoiranpennun kuvalle, pääsiäiskoristeille, vauvalle tv:ssä, avocadopuun lehdenaluille, Nightwishin uudelle biisille, aamuauringolle ja nyt näemmä myös blogin kirjoittamiselle. Kaikki tuntuu uppoavan suoraan sydämeen, oli kyse sitten herkullisen kuuloisesta mämmiohjeesta tai miehen lähtemisestä työmaalle.
Ennen kuin kukaan ehtii arvailemaan niin ei, en ole raskaana. Kyseessä on itselleni jo jokseenkin normaali ilmiö, joka iskee hormonaalisen kierron tietyssä vaiheessa päälle kuin Titanicin ensi-illan tunnelataus potenssiin sata. Vaikka tunteikkuuteni on tällä hetkellä täysin hallitsematonta, osaan jo suhtautua jatkuvaan kyynelehtimiseen huumorilla. Kun mies tänä aamuna puhui syntisen hyvästä mansikkajäätelöstä ja aiheutti täten täysin järjenvastaisen itkureaktion, oli mahdotonta pidätellä naurua.
Pääsiäistipu, joka itkettää, koska mieleen tulee ne ihanat lapsuuden pääsiäiset mummolassa.
Argh. Ja niisk.
Sitä aina kuvitteli, että kun teini-iästä pääsee yli, oltaisiin hormonaalisten heittojen osalta turvassa aina vaihdevuosiin saakka. Ensimmäinen hormonaalinen alamäki alkoi kuitenkin heti murrosiän jälkeen, kun turrutin oman hormonitoiminnan yhdistelmäehkäisypillereillä. Vaivuin jonkinlaiseen alakuloiseen olotilaan lähes vuosikymmeneksi ja kärsin samankaltaisista itkukohtauksista kuin nykyään, tosin sillä erotuksella, että kun nykyisin yliherkistelyni kestää vain muutaman päivän kerrallaan, olivat itkukohtaukset pillereitä syödessä jokapäiväistä hupia. Eroa on myös siinä, miksi itketti. Kun pillereiden aiheuttama hormoni-itku oli selvästi surumielistä, tarjoilee nykyinen hormonimyrsky enemmänkin onnensekaisia ilonkyyneleitä.
Tajusin siirtyä pillerittömään elämään 26-vuotiaana. Sen jälkeen pää alkoi hitaasti seljetä ja elin kai hormonaalisesti elämäni tasapainoisinta aikaa aina kolmekymppiseksi saakka. Sitten alkoikin aikuispuberteetti. Minulla, jolla ei edes teininä ollut finnejä, on nykyisin tämän tästä käsittämättömiä iho-ongelmia. Samoihin aikoihin alkoivat kovat kuukautiskivut, ovulaatiokivut sekä lähes käsinkosketeltavat tunteenpurkaukset. Omaksi ja miehen onneksi en kuitenkaan ole tunnemyrskyjeni aikana kamala, nalkuttava akka, vaan ainoastaan harmiton, tunteellinen hölmö.
Alan vähitellen ymmärtämään, mitä kolmenkympin kriisillä tarkoitetaan. Kun elämä muuten kolmenkympin jälkeen on parempaa, rennompaa ja turvallisempaa kuin kaksikymppisenä (älkää siis teinit peljätkö, elämää on kolmenkympin jälkeen ja se on jopa parempaa kuin teillä, senkin räkänokat), työntävät hormonit oman lusikkansa soppaan ja aiheuttavat niin pienempää kuin suurempaakin vavistelua elämän perusrakenteissa. Ensin tekisi mieli asettua aloilleen, seuraavassa hetkessä matkustaa maailman ääriin, sitten viettää taiteilijaelämää mojitoja juoden ja seuraavaksi halajaisi oikeisiin töihin. Hetkittäin mielen vieressä käyvät koiranpennut ja vauvat ja seuraavassa hetkessä tekisi mieli ostaa kaksipaikkainen urheiluauto ja humputella itsensä tärviölle.
Apua.
Rakas Eki, kauanko tämä aikuispuberteetti oikein kestää? Ja kuinka tästä selvitään tekemättä hölmöyksiä?
Nimim. 32 v, 169,5 cm, 71,5 kg, oonks normaali?
Onnenpäivä 
Haaah, ennen kuin edes klikkasin tämän jutun auki, tiesin mun kolmikymppisen vaistoillani, että nyt tulen lukemaan kuin jutun omasta elämästäni. Ja bingo, aivan täysin! Kolmikymppisenä tajuaa yhtä aika elämän rajattomuuden ja rajallisuuden ja sen myötä alkaa jotenkin villisti kuvitella itselleen erilaisia elämänpolkuja, joita ehtisi vielä toteuttaa, tai ehkei kuitenkaan. Ei varmasti ole näin kaikilla, mutta näköjään ainakin sulla ja mulla ihan samat vaiheilut 😛 Kiitos, että sain samaistua ja tajuta, että en ole kolmenkympin hormonimyrskyssä/eksistenssikriisissä yksin!
TykkääTykkää
Joo. Välillä tulee oikein ryöppynä se fiilis, kuinka KAIKKI ON MAHDOLLISTA ja VAIN TAIVAS ON RAJANA ja sitten hetken päästä, että apua, tässä alkaa jo olla kiire 😀 Onpa hyvä tietää, etten ailahteluineni ole yksin 😉
TykkääTykkää
Saisko tänne sun blogiin sitä samanlaista sydän-namiskaa kuin lilyssä oli? Joka postauksen jälkeen käyn sellaista etsimässä, olisi kiva jättää joku merkki siitä että on luettu ja tykätty, kun kommentoida niin harvoin jaksaa 🙂
TykkääTykkää
Heii, tuossa jutun alareunassa on tykkää-nappi 🙂 Myös Facebookissa tykkääminen on hyvä merkki siitä, että… no, oot tykännyt 🙂
TykkääTykkää
Hmm, johtuiskohan sitten mun puhelimesta, kun en vieläkään tuota nappia ole hoksannut… Tai sitten olen vain harvinaisen sokea 😁
TykkääTykkää
Mä olen saanut hormoniongelmiin valtavan avun akupunktiota. Väsymys, mielialan vaihtelut ja makeanhimo, jotka liittyivät kuukautiskierron tiettyyn vaiheeseen ovat paha muisto enää. Naiset usein olettaa, että pms-oireet jotenkin kuuluvat asiaan, eikä niille voi tehdä mitään. Ne on itseasiassa oire siitä, että jokin kehossa ei ole balanssissa. Akupunktiosta voi saada avun tähän ongelmaan, mihin länsimainen lääketiede ei ole vielä keksinyt muuta helpotusta kuin mielialalääkkeet. Suosittelen kokeilemaan!
TykkääTykkää
Täytyypä pistää korvan taa tuo, josko tilanne jossain vaiheessa vaikka huononee. Toistaiseksi en koe, että tilanne olisi mitenkään kovin paha ainakanaan noiden mielialajuttujen takia. Oikeastaanhan tämä on vain viihdyttävää. Nuo näppylät kasvoissa ovatkin sitten eri juttu, joille olen koittanut hakea jotain syytä. Aineet niiden hillintään on kyllä olemassa, mutta olisi kiva tietää mistä ja miksi ne ylipäätään ovat ilmaantuneet.
TykkääTykkää
Mullekin on alkanut ilmaantua enemmän näppyjä naamana kuin koskaan ennen elämässäni! Olen niitä tässä parin, kolmen kuukauden ajan ihmetellyt, että mistä ihmeestä ne oikein tulevat. Vielä en ole keksinyt syytä. Ehkä se on sitten tämä ikä?
TykkääTykkää
Mä olen miettinyt sitäkin, että voisiko olla treenin määrä, mutta miksi ne näpyt kasvoihin pukkaisi? Luulisi, että muualle kehoon. Maitotuotteet olen kokeillut jättää pois, ei auttanut. Herkkuja en muutenkaan syö paljon, joten ei voi olla sitäkään
Tällä hetkellä tilanne on onneksi aika hyvä, ainoastaan yksi hemmetin iso ja kipeä finni naamataulussa kerrallaan. Viime syksynä kukki koko leuka 
TykkääTykkää
Ai mahoton! Kuulostaa tutulta…! Mulla vaan tuo kyynelehtiminen tuli kuvioihin vasta tossa 35 jalkeen, mutta napyt ilmaantui kolmekymppisena. RAIVOSTUTTAVAA! Mieluummin olis tamankin kaynyt lapi sillon teinina eika nyt, lahes nelikymppisena xD Ja nuo yhdistelmapillerit on kylla typerin keksinto koskaan. Kun ne muutaman vuoden kayton jalkeen lopetin, isanta tuumasi etta onpas ihanaa nahda sinut taas hymyilevana!!! Enpa ole sen jalkeen niita suostunut popsimaan. Onks naa nyt niita ”first world problems…”? 🙂
TykkääTykkää
Mun mies ei ollut edes tavannut mua sellaisena kuin olen ilman pillereitä, ennen kuin lopetin :O Ei ne varmaan kaikille aiheuta samanlaista alakuloisuutta, mutta kuulemani mukaan aika monelle.
Mulla meni muuten varmaan vuoden verran ennen kuin olo alkoi lopettamisen jälkeen ”valaistua” :O
TykkääTykkää
Näyttivät täällä Suomen teeveessä Titanicin synkassa oman kiertoni kanssa. Siis juuri pahimpana liikutus-herkistely-yhyy ku kaikkon niin kaunista -päivänä. No. ”Äääää, kohta se uppoo! Äääää, nyt se uppoo! Äääää, nyt se on uponnut!”
TykkääTykkää
Voi ei voi ei voi eiiiiii!! Minähän en itse tiettyinä päivinä uskalla kunnolla edes Facebookia surffata, kun siellä voi olla taas joku ylisöpö poliisikoiranpentu tai vaikka se perhanan oravanpoikanen… 😀
TykkääTykkää
Sitäkö tämä on?? Aargh, kun mä luulin et tää nyt vaan on joku ihme vaihe elämässä. Raskaustestitkin piti ihan tehdä kun ei enää löyty näille itkukohtauksille syytä. Rinnatkin oli niin kipeet ettei juoksulenkille päässy kuukausiin. Lopetin nyt sitten pillerit, mutta ehkä tää vaan on joku kolmenkympin hormoonikriisi 🙂
TykkääTykkää
Aaaa, voihan se olla ihan pillereiden lopettamisestakin, että käyt aluksi vähän ”kierroksilla” ja kroppa hakee luontaista tasapainoa. Toivotaan, että vähän tasaantuu ajanmittaa, mutta voi se kyllä oikeasti ottaa tovin.
TykkääTykkää
Hei,
minulla oli näppyjä leuassa ja lopulta menin lääkäriin. Diagnoosi POD-ihottuma (linkissä selostus : http://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=dlk00499 ). Kuulemma ”nuorten naisten vaiva”, jota pahentaa aurinko, alkoholi ja mausteinen ruoka… eli hauska elämä.
Hauskaa kesää sinulle näpyistä ja oravavideoista huolimatta!
t: Johanna
TykkääTykkää
Epäilin myös itselläni tuota viime kesänä, kun suunympärys tuntui olevan täynnä pientä näppylää. Sain sen kuitenkin kuriin ja katoamaan melko nopeastikin, kun ryhdyin käyttämään Proactiven tuotteita ja antibioottista voidetta. Nyt mun ongelmana tuntuu olevan yksittäiset, isot ja kipeät finnit :S
TykkääTykkää
Mulla loppui juuri ne isot ja kipeät näpyt kun lopetin maitotuotteet. Joo, tiedän että on kovin trendikästä (ainakin Suomessa) olla ilman maitoa ja mennä vaikka minkä ruokavirran mukana; mutta itselläni paiseita (kyllä, niiltä ne tuntuu) on vuoden sisään tullut enää ehkä 4 kertaa kun aikaisemmin naama, erityisesti leuka, näytti taistelutantereelta. Lääkäreiden apu oli: ”kunhan vähän vanhenet niin kyllä ne hormoonit rauhottuu…”
Olen 29- ja niiden hormoonien rauhottumista olen odottanut koko elämäni. Että jos ilman maitotuotteita iho pysyy kunnossa, great!
Tsemppiä ihan kaikkeen!
TykkääTykkää
Hei sinä hauska ja fiksu nainen! Olisiko mitenkään mahdollista, että vielä ennen vaaleja kirjoittelisit jotain omaan poliittiseen katsantoosi / ylipäänsä politiikkaan liittyvää, vai onko se aihe nou-nou tällä tontilla?
Lisäksi musta olisi ihan mahtavaa lukea sun ajatuksia tasa-arvosta ja feminismistä, kun ne on kaikkialla niin paljon nyt tapetilla. Sulla on aika kiva ja raikas ote moniin aiheisiin, ja tiedän, että saatais lukea jotain uudenlaista. 🙂
Kauniita kevätpäiviä Kaliforniaan!
TykkääTykkää
Amen!! Ihanaa kuulla, että muillakin samoja ”ongelmia”! Oon tässä miettinyt, että olenkohan tulossa hulluksi, kun ajatukset viuhtoo sinne tänne ja tuonne. Joka päivä haluan eri asioita! En edes lähesille ilkeä kertoa enää mistä haaveilen/mitä aion ,koska jos tänään haluan perheen, huomenna en todellakaan halua 😀 Mietiskelen nuoruuden haaveitani ja panikon, että eihän minun elämän näin pitänyt mennä! Kello (ei biologinen) tikittää koko ajan korvassani ja painostaa tekemään kaikki asiat NYT! Huh huh tätä naisena oloa! Katsotaan milloin alkaa helpottamaan…
Aurinkoa päivääsi ja tsemppistä näitten asioitten kans 🙂
TykkääTykkää