Dubai ja nainen salilla

Vaikka olenkin Dubain tarjoamien herkkujen edessä löysännyt dieettiäni, olen roikkunut orjallisesti kiinni treenisuunnitelmassani. Tämän on mahdollistanut varsin kivasti varusteltu ja asukkaille ilmainen hotellin kuntosali, jossa olen vieraillut pari kertaa päivässä. Vaikka hotellin salin asiakaskunta onkin monikulttuurista, on kävijöistä huomattava osa selkeästi tunnistettavissa muslimimaiden asukeiksi. Heidän kanssaan samalla salilla treenaaminen onkin sitten tuonut matkaani aivan uusia ja vähän hämmentäviäkin vivahteita. Itse asiassa tuntuu melkeinpä siltä, kuin olisin muuttunut turistista itse turistinähtävyydeksi.

Nainen käy salilla.

Ensimmäisenä päivänä salilla, ladattuani vajaan 50 kilon lämmittelypainot penkkiin, kommentoi eräs tummasilmäinen mies aikansa tuijoteltuaan, ettei ollut koskaan ennen nähnyt naisen penkkaavan. Lopulta ymmärsin rivien välistä, ettei hän ollut itse asiassa koskaan edes nähnyt naista salilla. Seuraavaksi salin naispuolinen työntekijä tuli kertomaan, kuinka hienoa on nähdä naisella lihakset ja kysyi heti perään, että haittaako jos hän katselee hetken kun treenaan. Ennen kuin tajusinkaan, seisoi salin henkilö- ja asiakaskunta rivissä katsomassa, kuinka suomityttö veti leukoja. Voi sitä ihmettelyn määrää. Yht’äkkiä mieleeni tuli elävästi vuoden takainen Dubain matka, jolloin moskeijan kaapulainaamon tytöt halusivat kilvan tunnustella sermien takana hauistani.

Nainen käyttää vapaita painoja (ei pelkästään noita söpön värisiä…)

Tänään treenaamisesta ei sitten tahtonutkaan tulla enää yhtään mitään salivalvojan seuratessa jokaista liikettäni metrin etäisyydeltä, kommentoiden jokaista lihassyytäni ja kysellen kymmeniä kysymyksiä ruokavaliostani, treeniohjelmastani ja lisäravinteistani koko treenin ajan. Kun sitten edelliseltä viimein kysymykset loppuivat, asteli salille kovasti arabin näköinen vakava mies ja kysyi sopisiko puhutella. Pelkäsin jo hetken, että touhuamiseni on alkanut aiheuttamaan yleistä pahennusta ja nyt on läksytyksen aika, mutta mies tahtoikin vaan kertoa, kuinka hienoa on nähdä nainen hyvässä kunnossa ja että hänen maassaan naiset ovat patalaiskoja. Hämmennykseltäni en tullut edes kysyneeksi miehen kotimaata, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna hän tuli todennäköisesti jostain, missä naisten liikkumattomuus johtuu aivan muusta kuin yleisestä laiskuudesta. Lopuksi hän vielä ylisti jumalaa ja sitä minkälaisen vartalon olen häneltä lahjaksi saanut. Vain vaivoin sain nieltyä sanani, etteivät nämä muodot kyllä ihan pelkästään rukoilemalla ole ilmaantuneet.

Nainen hikoilee.

Tällä matkalla mielenkiintoisinta onkin ollut tämä kulttuurierojen konkretisoituminen omalle kohdalle, vaikka se sitten onkin saanut oloni hetkittäin melko vaivaantuneeksi. Ehdottoman positiivinen yllätys on kuitenkin ollut se, ettei ihmisten katseissa ja reaktioissa ole ollut aistittavissa halveksuntaa, vaan puhdasta kiinnostusta ja kai oikeasti ihailuakin. Eli kyllä, muslimimaan jälkeenkin on suomalainen mies edelleen lajinsa ainoa, joka on tullut minulle päin naamaa sanomaan, ettei lihaksikas nainen ole kaunis ja että pitäisi treenata vähemmän ja pienemmillä painoilla.

19 kommenttia artikkeliin ”Dubai ja nainen salilla

    • Täytyy kyllä sanoa, että mä en erityisesti kaipaa huomiota treenatessani. Haluaisin olla mahdollisimman huomaamaton silloin, kun olen olen ponnistuksesta punakka, hikoileva ja haiseva ihmissika 😀

      Tykkää

  1. Suomalaiset miehet on kai vaan kateellisia… ei varmaan itsetunto kestä nähdä, kun nainen nostaa penkistä saman tai enemmän kuin Suomi-mies.

    Tykkää

    • En minä usko, että se kateuttakaan on. Osalta suomimiehistä vaan puuttuu kyky arvioida milloin avata ja milloin sulkea suunsa. Eli vähän sama homma, kuin viinapullon korkin kanssa.

      Tykkää

  2. Vähän jäi kaivelemaan tuo ”naiset ovat maassamme patalaiskoja”.. Kuka hemmetti sitä hunnutettuna haluaisi hikoilla? Onkohan sellaista ylellisyyttä kuin naisten sali tuollaisissa maissa edes olemassa?

    Kyllä olisi kirkkoihin tunkua jos rukoilua vastaan saisi lihaksia 😀

    Tykkää

    • Arabiemiraateissa on sekasaleja, joissa paikalliset naiset käyvät hunnuissaan sekä ihan erikseen naisten saleja, joissa ei sitä huntua tarvitse. Mutta mä en tosiaan tiedä mistä tämä mies oli kotoisin. Omaankin korvaan särähti melko pahasti tuo oman maan naisten leimaaminen laiskaksi, mutta päätin nyt kuitenkin olla haastamatta aiheesta enempää riitaa ja niellä kuivakat kommenttini.

      Tykkää

  3. Nuo kommentit siitä miltä jonkun tulee näyttää kertovat enemmän henkilöstä kuin kulttuurista. Tosin suomalaisessa kulttuurissa naisten ulkonäön kommentointi on valitettavan hyväksyttyä ja myös toiset naiset syyllistyvät siihen. Ehkä myös salilla käyvät arvostavat muutenkin urheilullisempaa ulkonäköä, en tiedä.

    Parasta vastalääkettä niihin on sivuuttaa se toisen ottama positio: hei, mä en pyrikään miellyttämään sinua. En pidä isoista tatuoinneista, mutta mikä minä olen niitä muilta kieltämään.

    Tykkää

    • Tässä tapauksessa taitavat kommentit kyllä kertoa jotain kulttuuristakin, mutta toki myös yksilöstä. Mutta kun puolituttu suomimies tulee kommentoimaan meikäläisen ulkomuotoa, on kyse puhtaasti yksilön omasta puusilmäisyydestä.

      Tykkää

  4. Mahtavaa (tai kamalaa, en itse kestäisi mitään kommentointia/kyselyä yhtään, siksi varmaan en salilla viihdykään)! 😀 Reissujuttujasi – ja muitakin! – on ihan huippu lukea, varsinkin näin (väliaikaisena) ulkosuomalaisena on hauska vertailla. (Itse olen Englannissa.) Usein unohdan kommentoida mitään, mutta aika varmaksi voin sanoa että viimeisen noin vuoden postauksista 98% on tullut luettua. Jatka samaan malliin, oot ihana! 🙂

    Tykkää

  5. Tervetuloa UAE:hen! 🙂 Mulla on Abu Dhabissa asumista nyt reilu puoli vuotta ja kaikki sun kertoma kuulostaa niin hymyilyttävän paljon tältä paikalta. Länsimaalaiset naiset herättävät lähtökohtaisesti (positiivista) huomiota, paikalliset suhtautuvat hyvin uteliaasti asioihin ja, kuten olet varmaan huomannut, täällä kaikki suuri ja erilainen (myös lihakset naisella :)) on kaunista. Todisteeksi voi vilkaista Burj Khalifaa tai melkeinpä mitä tahansa rakennusta Dubaissa.

    Paikalliset naiset ovat täällä patalaiskoja ja niin ovat myös miehetkin. Rikkaus ja kuuma ilmasto taitavat aiheuttaa ylenmääräistä letkeyttä. Naisia kohdellaan täällä kuin kukkaa kämmenellä ja jumalaa kiitellään säännöllisesti siitä, että miehet ja naiset ovat niin täysin erilaisia (tätä on suomitytön vähän vaikea niellä…). Naisten saleja täällä on paljonkin, kuten kaikkia muitakin vain naisille suunnattuja palveluita. Miesparoille ei taida moskeijoiden lisäksi olla oikein mitään spesiaalia, mistä naiset olisi blokattu pihalle.

    Oikein mukavaa lomaa! Onneksi osaat suhtautua saamaasi huomioon huumorilla.

    Tykkää

    • Mua itse asiassa viehätti suuresti nämä kulttuurierot, tai se erilaisuus, jota on välillä vähän vaikeakin ymmärtää ja juuri siksi sitä yrittää ymmärtää entistä sinnikkäämmin 😀 Olen salaa hieman kateellinen siitä, että asut siellä. En oikein edes tiedä miksi, mutta UAE on ehdottomasti kärkisijoilla mestoista, joissa haluaisin asua 🙂

      Tykkää

  6. Tiedätkö, onko hotellien ulkopuolisilla saleilla millaiset käytännöt? Onko eri salit miehille ja naisille vai onko ns. sekasaleja ja mikä on suhtautuminen naisiin niissä? Sain hiljattain ensikeväälle työharjoittelupaikan kuukaudeksi Dubaista ja kulttuurishokki ja hassut käytännöt (esim. missä saat istua bussissa, ym) mietittää jo valmiiksi. 😀

    Tykkää

    • Kyselin reissussa eräältä paikalliselta juurikin tuosta salikulttuurista. Pääosa saleista on ihan sekasaleja ja naiset ovat niille tervetulleita. Mutta kuten kaikkea muutakin (taksit, klubit), myös saleja löytyy pelkästään naisille. Eli on naisen oma valinta, että haluaako olla pelkästään naisten kanssa vai sekamestoissa 🙂 Mutta joo… siitä suhtautumisesta en tiedä, veikkaisin sen olevan jotain samankaltaista mitä itse koin tuolla hotellin salilla 😀

      Tykkää

      • Okei, eli ainakaan selkeästi negatiivista suhtautumista ei tartte pelätä ilmeisesti. 😀 Jännäsin meinaan, että joudun olemaan jossain kokovartalokaavussa ja sitten todetaan, ettei salit ole naisille sopivia paikkoja, tms. Haha. Ehkei tästä ihan niin paha kulttuurishokki tulekaan.

        Tykkää

  7. Hei, kyllä eri islaminuskoisissa maissa naiset saavat harrastaa millaista urheilua haluavat ja niin monet tekevätkin. Muutaman kommentin perusteella hotellin kuntosalilla, väittäisin ettet tiedä kyseisistä maista yhtään mitään. Olisi ihanaa jos pääsisi reissuillaan näkemään sitä oikeaa, aitoa elämää mitä kussakin maassa vietetään, niin moni ennakkoluulo karisisi meiltä kaikilta. Monissa maissa ei edes huivin käyttö ole pakollinen, nainen voi itse siitä päättää. Esim. Marokossa itse aamulenkillä ollessa suuri osa kävelijöistä ja juoksijoista oli naisia. Oli ilo huomata myös puisto, jossa oli erilaisia kuntolaitteita kovassa käytössä. Samoin kuntosalilla ja jumpassa ei suurta eroa ollut meikäläiseen elämänmenoon. Tosin Dubai on paljon vanhoillisempi maa esim. Marokkoon verrattuna. Ja siellä Dubaissa kotonaan heillä on tyystin eri meininki…

    Tykkää

    • Edes minä en ole niin hölmö, että kuvittelisin kuntosalilla käydyn keskustelun perusteella tietäväni maasta tai toisesta yhtään mitään. Siksi kyselin asian todellista laitaa paikallisilta tuttaviltani, jotka kyllä osaltaan vahvistivat käsitystäni siitä, että varsinainen kuntosaliharjoittelu – siis tällaisessa mittakaavassa kuin itselläni – ei oikeastaan paikallisten naisten harrastuksiin kuulu. Ja tarkennetaan vielä, että nimenomaan vakavamielisestä saliharjoittelustahan tässä jutussa oli kyse, ei lenkkeilystä tai jumpasta. Ja itse asiassa, zumbissa, jumpissa ja muissa sellaisissa paikalliset naiset käyvät kuten muutkin. Mutta tosiaan nämä salihommat ovat enemmän MaMujen heiniä.

      Tykkää

    • No en nyt näkisi että UAE:ssa on ”kotona tyystin eri meininki”, mun Marokkolainen täti on muuttanut Dubaihin juuri tovi sitten miehensä kanssa ja ihan yhtä vapaamielistä siellä on kun Marokossakin. Tätini ei pidä kotona huivia ja mies osallistuu huomattavasti enemmän kodinhuoltoon ja lastenhoitoon kun vaikkapa pappani aikoinaan. Tämä ei ehkä niinkään ole maiden välinen ero vaan riippuu ihan perheestä ja siitä miten vanhoillisia perheessä ollaan, ja toki sukupolvien välisiä eroja on myös.
      On varmasti sekä Arabiemiraateissa että Marokossa niitä ryppyotsaisempia muslimeja että sitten näitä rennompia.

      Tykkää

Asiallista kommentointia, kiitos!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.