Kuluneet pari viikkoa ovat olleet melkoista tunteiden vuoristorataa. Tiedättehän, aivan kuten vuoristoradoissa, se ensimmäinen syöksy tuntuu pahimmalta, sen jälkeen vatsa tasoittuu, pää tottuu ja loput silmukat sujuvat hetkittäin melkein innostuen ja sitten taas kauhusta turvakaaria puristaen. Kun vaunu vihdoin pysähtyy, et ole aivan varma oliko ajo jännittävä vai vain ja ainoastaan kamala.
***
Lyhyt tarina lyhyesti. Miehen työpaikasta riippuvainen oleskelulupa lakkasi olemasta, kun työ lakkasi olemasta. Näin ollen työn mukana ei mennytkään vain työ ja toimeentulo. Meni oikeus olla tässä maassa, koti, ystävät ja se lähikauppa, jonka myyjä huolestuu jos olen pari viikkoa poissa. Meni sali, lenkkipolut, pyöräilyreitit ja ne takapihalle vasta istutetut hedelmäpuutkin. Ihan noin vain. Yhdessä hetkessä, musteena irtisanomisilmoituksessa. Pum. Lentolippunne, olkaa hyvät.
Ensimmäisistä hetkistä en muista paljoakaan. Päässä sumeni, pyörrytti. Ei tämä varmasti oikeasti edes tapahdu. Mutta mies katsoo vakavasti takaisin kirjekuori kädessään, tarttuu olkapäähän ja on pakko uskoa. Seuraavana päivänä perumme muuton uuteen kotiin, jo pakatut muuttolaatikot on revitty auki, lajiteltu tavarat pidettäviin, myytäviin ja kierrätykseen laitettaviin. Iltapäivällä joku noutaa ensimmäiset myydyt huonekalut. Otetaan yhteyttä rahtifirmaan, paljonko maksaa muutto Suomeen. Soitetaan äidille, soitetaan isälle. Tytär miehineen on tervetullut takaisin kotiin, viivy niin pitkään kuin tarvitsee.
Tunnustelen miltä tuntuu. Väsyttää, mutta uni pakenee aina aamuyöstä. Vatsassa tuntuu outo möykky. Alun viha ja pettymys ovat vaihtuneet suruksi, mutta enemmän kuin itseni, minua surettaa mieheni ja jopa äitini vuoksi, joka oli ostanut lentoliput luokseni marraskuulle. Itseäni en oikein osaa edes ajatella. Tuntuu, että kaikki tapahtuu jollekin muulle. Pakkaan, puran, järjestän pihakirppistä, katson kun talo tyhjenee huonekalu kerrallaan.
Olemmehan me Suomeen paluusta jutelleet, tänä vuonna ehkä enemmän kuin ikinä ennen. Olen kaivannut sukulaisia ja perhettä, työpaikkaanikin. Mutta kuitenkin olemme päättäneet jäädä, ainakin toistaiseksi, nyt kun Suomessa talous- ja työllisyystilannekin on mitä on. Nyt yritän pakottaa itseni ajattelemaan, että ehkä koko juttu on kohtalon järjestämä, että ehkä oli tarkoituskin että joku muu tekee puolestamme sen päätöksen, johon emme itse kyenneet. Ehkä meidän on aikakin palata juurillemme. Hetken ajatus tuntuu melkein hyvältä, kunnes muistan, että mieheni lisäksi Suomessa on tuhansia ja taas tuhansia saman alan työttömiä.
Silloin tällöin leikittelen ajatuksella, että ehkä tämä onkin uuden seikkailun alku. Ehkä seuraava työ löytyy Aasiasta! Ehkä Australiasta! Ehkä käymme Suomesta hakemassa vauhtia ja taas mennään! Koko maailma on avoinna, kaikki on mahdollista! EU-maistakin voisimme valita minkä vain! Tai ehkä lennämmekin Balille ja elämme tulevat vuodet säästöillä! Enää emme edes yritettäisi asettua aloillemme ja rakentaa kotia, ei siitä kuitenkaan tällä luonteella mitään tulisi. Helpompi vaan, kun ei ole kotia missään.
Seuraavassa hetkessä into on poissa. En halua koko maailmaa enkä uutta seikkailua. Makaan sängyllä, tuijotan kattoa ja kuulen kuinka hengityksenikin kaikuu tyhjässä huoneessa. Haluan pysyä täällä. Lähes kuuden vuoden jälkeen on alkanut vihdoin tuntua siltä, että olen kotiutunut, englanti on alkanut sujua ja olen saanut ihan oikeita ystäviä. Ei tämä voi olla ohi, ei vielä. Tämä on minun kotini.
Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä ohkaisemmaksi käyvät mahdollisuudet Yhdysvaltoihin jäämiselle. Toisina päivinä jaksan uskoa kovastikin siihen, että uusi työ löytyisi nopeasti ja oleskelulupa saisi jatkoa. Ja sitten seuraavana päivänä tuijotan väsyneenä muuttolaatikoita ja olisin valmis lähtemään tästä paskamaasta vaikka samantien.
Kävi miten kävi, jossain vaiheessa tämäkin vuoristorata on ohi, tavalla tai toisella. Mutta se on varma, että kestää hetken ennen kuin maa alkaa taas tuntua tukevalta jalkojen alla.
Kuvat: Bodie, entisaikojen hulppea kaivoskaupunki, nykyinen aavekaupunki Kaliforniassa.
Onnenpäivä 
Voi, tsemppiä päiviin. Itse yritän vahvasti uskoa siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Sitä tarkoitusta ei välttämättä aina heti huomaa, ei edes seuraavan vuoden aikana. Vaan ehkä kahden, kolmen tai neljän vuoden päästä. Siihen asti mielen vallannut epävarmuus tai suru väistyy, kun huomaa, että tapahtumat ovat lopulta johdattaneet jonkun vielä paremman äärelle. Toivon teillekin samaa. Jossain ehkä jo odottaa se teille täydellinen paikka.
TykkääTykkää
Onhan tämä huomattu monta kertaa, että jälkeenpäin on helppo selittää miksi mikäkin asia meni niin kuin meni. Nytkin tämän nykyisen tiedon valossa ymmärrän aika monen tapahtuman ja tuntemuksen merkityksen alkuvuodelta… Äh.
TykkääTykkää
Voi itku. Aina välillä sitä lukee ja kuulee ulkosuomalaisista, joiden koko elämä murenee päivässä, kun irtisanomisilmoitus tulee. Sellainen tuntuu jotenkin kaukaiselta, mutta sun teksti auttoi muistamaan, että hetki voi olla ihan koska tahansa meidän jokaisen edessä näinä epävarmoina maailman aikoina. Todella kurja tilanne. Eikä sen paluumuuton takia välttämättä, mutta sen äkillisen suuren muutoksen ja myllerryksen takia. Ilman varoitusaikaa on aina niin hankala toimia. Tekin ootte asunut täällä jo niin pitkään, että varmasti koko maa tuntuu kodilta, mikä totta kai vaikeuttaa tilannetta entisestään. (Jos vertaan vaikka itseeni, jolle paluumuutto näin reilun vuoden jälkeen ei olisi lainkaan niin myllerrystä, joskin totta kai ikävää.) Tsemppiä suurten muutosten keskelle! En oikein tiedä, mitä muuta voisi sanoa. 😦
TykkääTykkää
Tämä on nyt toinen kerta kun meille käy näin. Ensimmäisellä kerralla selvittiin säikähdyksellä ja muutolla pohjoisesta etelään. En sitten tiedä voiko samanlainen tuuri osua kohdalle toista kertaa.
Täytyy kyllä ihmetellä sitä, kuinka toimintakykyinen sitä voi kaaoksen keskelläkin olla. Sitä vaan alkaa hoitaa asioita yksi kerrallaan ja siinä puuhaillessa melkeen unohtaa, että mitä ylipäätään on tapahtumassa. Sen takia varmaan kesti näin kauan asian kirjoittamisesta blogiinkin, kun halusi vaan vältellä ajattelemasta koko asiaa.
Mutta joo. Olisi edes edessä kesä Suomessa, mutta siinä kohtaan jos/kun Suomeen palataan, on jo syksy pitkällä. Apua.
TykkääTykkää
Ihan tyhmää 😦
Kuinka paljon viisumi antaa aikaa etsiä uutta työpaikkaa ja/tai hoitaa asiat kuntoon muuttoa varten? Ei tollasta muuttoakaan ihan yhdessä yössä järjestetä. Tsemppiä!
TykkääTykkää
Teoriassa maasta pitäisi lähteä samantien kun irtisanomisilmoitus lyödään lapaseen, oleskelulupa kun päättyy siihen paikkaan. Käytännössä maassa voi vielä lusia 1-2 kuukautta, ehkä jopa kolme. Mitä nopeammin uusi työpaikka löytyy, sitä paremmat mahdollisuudet on viisumia siirtää toiselle työnantajalle. Mutta se kolme kuukautta alkaa kyllä olla sellainen raja, että sen jälkeen alkaa mahdollisesti paukkua rangaistuksia laittomasta maassa olemisesta, lähinnä porttikiellon muodossa.
TykkääTykkää
Voi ei… Tuli niiin paha mieli teidän puolesta kun luin tän! Voin vaan kuvitella miltä tuntuu kun elämä ja koti joita on viimeiset kuusi vuotta rakentanut, paikkaan joka tuntuu omalta, viedään yhtäkkiä sinulta ja kaikki täytyykin lähteä rakentaan alusta, tyhjän päälle maassa, josta on kotoisin ja missä on perhettä, mutta josta on tullut kuitenkin vieras vuosien aikana.
Olen jo aika pitkään lukenut blogiasi ja satunnaisesti myös mieheke — tästä teidän tilanteesta kuultuaan hän totesi että v*tuttaa teidän puolesta oikein ankarasti ja juuri Jenkkilän kanssa tuo on shaiba juttu, koska vaikka kuinka kauan olisit asunut maassa ja rakentanut elämäsi sinne, kaikki voi katketa hetkessä. Meillä on vähän samantapainen tilanne käynnissä, paljon pienemmässä mittakaavassa tosin — lähdettiin ulkomaille miehen työn perässä ja Suomeen piti palata ties milloin, mutta töissä ei mennytkään ihan putkeen ja piti tehdä vaika päätös kituuttaako täällä paskalla työpaikalla vai palaako Suomeen. Ensi kuulle on liput Suomeen ja fiilikset on hyvinkin miksatut täälläkin vaikka ulkomailla eloa ei kerry ku puolisen vuotta.
Koko sydämestäni lähetän voimia, jaksamista ja halauksia teille molemmille ja varsinkin sinulle isoon ja vaikeaan elämänmuutokseen. Tärkeintä on muistaa antaa itselleen aikaa sopeutua, hyväksyä ja surra, sillä noin iso muutos ei ole helppo. Ja niin kliseiseltä kun tämä kuulostaakin, kaikella on oikeasti tapana järjestyä ja vaikka tässä hetkessä tuntuukin ettei asioissa ole mitään järkeä ja universumi näyttää persettä, asiat lutviutuu ja jonkun ajan päästä saattaakin huomata että tän asian piti mennä juuri näin. Elämä menee käsikirjoituksen mukaan vain elokuvissa ja oikeastaan hyvä niin, sillä mitäpä elämä olisi ilman iiiihanaa stressiä ja murheita. 😛
When you think that you’re at the end of something, you’re at the beginning of something else.
TykkääTykkää
Kovasti toivon, että tämä vielä iloksi muuttuu, että edessä todella olisi se uusi seikkailu ja voitaisiin joskus kippistää pina colada -laseja biitsillä, että kävipäs onni onnettomuudessa.
Mutta hitto, että tämä välivaihe on raastava, kun päivästä toiseen odottaa, että tulisi kutsu työhaastatteluun, että tapahtuisi jotain. Ja kuitenkaan suurimman osan ajasta ei tapahdu mitään. Ja samaan aikaan on kuitenkin pakko järjestellä asioita niin, että voidaan palata Suomeen muutaman kuukauden kuluttua ja samalla pitää toivonkipinää yllä, että niitä töitä nyt kuitenkin löytyisi täältä.
Hyvää paluumuuttoa teille! Onneksi Suomi ei kuitenkaan ole mikään paha paikka asua, loppujen lopuksi. Kyllä siellä on moni asia paremmin kuin esimerkiksi täällä USA:ssa, mutta se talous- ja työtilanne nyt ovat vaan todella hanurista. Ja okei, sää 😛
TykkääTykkää
Voi kun riistaa sydamesta meikalaisella kun luen tata postausta! Suru ja ikava ei lahde kuin suremalla ja ikavoimalla, se on elamaa. Mutta kun kaikki menee perseelleen ilman mitaan varoitusta niin on kauheen vaikeeta edes yrittaa sopeutua asiaan. Nyt vaan maalaisjarki kateen, suomalainen sisu etu-alalle ja paatatte Onnenpaivan ja Paskapaivan kesken etta tasta tulee ihan hyva juttu viela kun annatte asialle aikaa. Olen mukana tukemassa teita molempia, aina.
TykkääTykkää
Sää oot kyllä ihana ❤ Ei tässä ole mitään sopeutumista ehtinyt edes ajatella, kaikki tarmo menee asioiden järjestelyyn – ja yrityksiin ehkäistä tämä katastrofitilanne. Nytkin pitäisi ryhtyä taas pakkailemaan ja laittaa loput roinat myyntiin nettiin, nykyisen talon kun pitäisi olla vajaan kahden viikon päästä tyhjä.
TykkääTykkää
Voi ei, nyt voi vaan toivotella jaksamista ja asioiden järjestymistä. Hiton hienon postauksen aiheeseen sopivine kuvineen sait aiheesta tehtyä. Olet kyllä ehdottomasti yksi suosikkibloggaajistani. Voimia, ihan hirmuisesti täältä Suomesta.
TykkääTykkää
Voi kurja! Tuo on se Kaikkein Ikävin Tilanne joka on kai mahdollinen kenelle vain expatille, varsinkin Yhdysvalloissa jossa työsopimuksetkin ovat usein suullisia, mutta jota kukaan ei toivo kenellekään. Kaikkein kurjinta on odottelu ja toivon ylläpitäminen ajan liukuessa käsistä, mutta todella toivon puolestanne että se tuottaa tulosta! Kiitos kun postasit näin rehellisen ja hienon tekstin.
TykkääTykkää
No voihan… Onneksi teillä on toisenne. Ei tarvitse kahlata yksin suossa. Toivottavasti kaikki kääntyy tosiaan parhain päin ja kuten sanoit, tälle kaikelle löytyy syynsä.
Tämän postauksen kuvitus on muuten paras näkemistäni. Tunnelma ja aihe – sulla on tuo hyppysissäsi!
TykkääTykkää
Auts…
Tosi kurja tilanne ja jotain, mitä näillä viisumi- ja maahanmuuttosäädöksillä itsekin ajoittain pelkään. Itsellä sama juttu, että sukulaisia ja ystäviä on ollut välillä kovakin ikävä, ja siltä kantilta paluu voisi olla hyväkin juttu, mutta totta kai haluaisin itse olla se, joka muutosta päättää – ja mieluusti pidemmällä varoitusajalla kuin heti-nyt-ulos-maasta-moido!
TykkääTykkää
Olen tosi pahoillani. Kävin saman tilanteen itse läpi 11 vuotta sitten, enkä ole oikein koskaan toipunut siitä…koti jäi rapakon taakse.
Toivotan voimia tulevaan – usein elämä kuitenkin yllättää niillä ns. uusilla ovilla 🙂
TykkääTykkää
Moikka. Muista aina ajatella positiivisesti, koska se jos jokin auttaa uusia tuulia toteutumaan. Kun tässä viimeaikoina on paljon tutuille käynyt suuria vastoinkäymisiä, me ollaan jokaisessa keskustelussa päädytty siihen että jää moni hyvä juttu tapahtumatta, jos ei ensin ole käynyt perustavalaatuista muutosta ennen sitä. If you know what I mean? (: Mulla on sellainen fiilis, että tämä on vaan potku uuteen seikkailuun niinkun säkin haaveilet!!
Ensin näistä oppii jotain tärkeää, ja se valmentaa uuteen, sitten saa nauttia siitä uudesta.
Ainiin ja maailmassa on tosi paljon kivoja maita missä asustella ja päästä sisään uuteen kulttuuriin. Ja myös viisumivapaita maita mistä saa duunia! Tovihan siinä aina vierähtää, että saa luotua uuden sosiaalisen verkoston mutta aktiivisena ja positiivisena se tapahtuu nopeammin.
TykkääTykkää
Paluuviite: Tavaroista luopumisen helppous | Onnenpäivä
Olen nyt lukenut ja tavannut tätä postausta monta kertaa lävitse ja joka kertaa tulee itku
Harmittaa niin pirusti teidän puolesta. Miten tää voi olla edes mahdollista. Teidän paikka ja koti on siellä, Kaliforniassa ❤ Toisaalta tiedän myös, että ette pienestä lannistu, joten pakostihan tässä on käytävä vaan hyvin. Pakko uskoa siihen. Voimahaleja ❤
TykkääTykkää
Hei! Olen ollut vähän blogipimennossa kun kone sanoi kaput enkä siis ole käynyt lukemassa kuulumisia. Blogisi tuli kuitenkin jostain syystä yhtäkkiä mieleen ja piti tulla lukemaan päivityksiäsi. Olen todella pahoillani teidän ikävästä tilanteesta. Kun en muuta voi niin pidän peukut pystyssä, että kaikki menee lopulta onnekseen.
t. Se juoksijan polvesta kärsinyt (ja kommentoinut ainoastaan silloin sitä polvivaivaasi…)
TykkääTykkää
Paluuviite: Juoksuterapiaa | Onnenpäivä
Paluuviite: Pulla naisen tiellä pitää | Onnenpäivä
Paluuviite: Kaiken se kestää | Onnenpäivä
Paluuviite: Elämä ja ruokavalio näkyy iholla | Onnenpäivä
Paluuviite: Kotiutumisesta | Onnenpäivä
Paluuviite: Restart | Onnenpäivä