Räntä, olen valmis

Jos joku Suomeen muuttamisessa on epäilyttänyt, niin keli. Etenkin se, että mahdollinen paluumuutto ajoittuu talven synkimpään hetkeen, jolloin taivaan auetessa sataa lumen sijaan niskaan märkiä tiskirättejä, on aiheuttanut kylmänväristyksiä jo pelkästään ajatustasolla. Eikä tilannetta varsinaisesti helpota se, että suomalaiset Facebook-kaverini ovat alkaneet lisääntyvissä määrin purnaamaan vallitsevista sääolosuhteista. On märkää. On pimeää. On talvi.

191115_1

Oikeassa elämässä on kuitenkin suurempiakin asioita murehdittavana kuin vallitsevat sääolosuhteet, joten olen päättänyt minimoida talven vaikutukset olotilaani. Kun pitää kropan ja mielen lämpimänä, on enemmän aikaa keskittyä olennaiseen, eli elämän uudelleenrakentamiseen.

191115_2

Koska itse palelen ensimmäisenä varpaista ja sormista (jos oikein muistan…), päätin aloittaa kylmäntorjumisen kunnon jalkineista. Ja koska niillä leveyksillä joille todennäköisimmin laskeudun, on yleisempää pikkupakkanen ja loskakeli kuin oikea supertalvi, aloitin varustautumiseni Sorelin vedenpitävillä ja semilämpimillä talvisaappailla.

191115_3

Sen verran olen ostoskäyttäytymisessäni amerikkalaistunut, että vietin nettikaupoissa tuntikausia aiheeseen liittyviä arvosteluja lukien. Kanadalaisten Sorelien arvostelut olivat kuitenkin sen verran vakuuttavat, että valinta oli lopulta siltä osin helppo.

Ainoa mikä saappaissa epäilytti, oli melkoisen suolainen hinta (tai ehkä se on vain työttömän vaimo jolle kaikki on kallista!). Muutama viikko lisää epäröintia ja hintojen vertailua kuitenkin kannatti ja kuin tilauksesta saappaat tulivat tuntuvaan alennukseen Bloomingdalen nettikaupassa. Ei muuta kuin klik, klik ja odottelemaan pakettia saapuvaksi kotiovelle.

191115_4

Vielä vajaat kolme viikkoa(!) ja nähdään kuinka selviän. En minä siitä talvesta ja kylmyydestä ole niinkään huolissani, mutta tätä nettishoppailun helppoutta saattaa kyllä tulla ikävä.

 

5 kommenttia artikkeliin ”Räntä, olen valmis

  1. Sorelit on kyllä hyvät! 🙂 Ja hei, ei hätää, onhan meillä tällä Sportamore! 😉 ❤ (Vaikka varmaan sielläkin hinnat tuntuu suolaiselta jenkkeihin verrattuna…)
    Olethan jo ostanut D-vitamiinit jemmaan sieltä jenkeistä? Suomessa ne maksaa mansikoita (siis kunnon pitoisuuksilla) joten minä ja tosi moni muu tilataan ne iHerbistä…. Vaikka nykyisillä alv-rajoilla ei paljoa kannata kalliita paketteja tilata EU:n ulkopuolelta.

    Tykkää

    • No, siihen on kai vaan totuttava, että KAIKKI tuntuu kalliilta Jenkkien jälkeen. Mutta mutta, ai että vitskut kannattaa hankkia täältä. Enpä tullut ajatelleeksikaan, mutta kuulostaa ihan järkevältä. Pitänee siis käydä Costcon kautta ja sujauttaa parit sukupakkaukset muuttokuormaan…

      Tykkää

Asiallista kommentointia, kiitos!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.