Facebook on muistutellut minua ahkerasti viime vuosien matkoista sekä menneistä hauskoista hetkistä ja olenkin hieman leikitellyt ajatuksella, että lähtisimme reissuun johonkin päin maailmaa. Mutta sitten tuli tämä päivä.

Kahden pilvisen ja lumisateisen päivän jälkeen aamu nousi kauniimpana kuin kertaakaan tänä talvena. Koska jo kotikatukin oli kuin suoraan sadusta, oli pakko lähteä lenkille, vaikkei se tämän päivän suunnitelmissa ollutkaan.

Siinä kuvankauniiden maisemien läpi juostessani tajusin, että juuri nyt en olisi missään muualla mieluummin. Pieni pakkanen, aurinko, lumiset puut ja lähes käsinkosketeltava seesteys ympärillä tekivät minut niin onnelliseksi, että tuskin missään olisi voinut olla sen paremmin.

Nyt aurinko on jo laskenut ja lumisade alkanut uudelleen, mutta tuo tunne viipyilee mielessä vieläkin. Kuinka eheältä tuntuikin elää hetkessä, jossa ei kaivannut mitään eikä mihinkään muualle, kun mieli ja keho olivat 100 % samassa paikassa ja ajassa.