Vielä viimeinen muistelo Australiasta

Vaikka istunkin jo aamupalalla omassa keittiössä, lennätän ajatukseni vielä kerran meren taakse Australiaan sekä viimeiseen lomapäiväämme Sydneyssä.

Kuten suunnitelmissamme oli, vuokrasimme lauantaiksi auton, jotta pääsisimme kurkistamaan mitä kaupungin ulkopuolelta löytyy. Vaikka luotankin mieheni ajotaitoihin, on pakko myöntää, että hitusen kävi epäilyttämään toimisiko oman elämänsä Kankkusen ratinkäänteet entiseen malliin väärältä puolelta autoa ajaessa. Huoleni osoittautui kuitenkin turhaksi ja mies otti vasemmanpuoleisen liikenteen haltuun saman tien vuokraamon porteista ulos ajettuaan.

Päivä oli noussut sateisena ja totesimme melko nopeasti Blue Mountainseja kohti ajellessa, ettei maisemien katselusta tulisi yhtään mitään paksun hernerokkasumun vuoksi. Koska mukanamme ei ollut kunnollisia sadekelin vaatteita, luovuimme myös ajatuksesta tehdä pieni vaellus sademetsässä. Käännyimme hieman pettyneinä vuorilta takaisin kohti rannikkoa. Olimme ajatelleet ajella pohjoisemmaksi viinitila-alueelle, mutta koska aamu oli jo pitkällä ja ajaminen oli ollut oletettua hitaampaa ihmisten noudattaessa säntillisesti nopeusrajoituksia, luovuimme siitäkin ajatuksesta. Suuntasimme kohti maaseutua ja ajelimme vailla suunnitelmaa kohti rannikkoa Sydneyn eteläpuolella.

Mitä lähemmäksi merta tulimme, sitä enemmän maisemat paikkasivat aamupäivän pettymystä. Meille tuli täytenä yllätyksenä, että heti Sydneyn eteläpuolella maasto oli täyttä sademetsää. Ajelimme pitkin Grand Pacific Drivea halki Royal National Parkin ja pysähdyimme tämän tästä kuvaamaan kaunista rantamaisemaa. Tie kulki halki pienten rantakaupunkien sekä sademetsän ja saatoin sieluni silmin nähdä kaikki ne karvaiset hämähäkit, jotka odottaisivat ahnaasti jättiverkkoihinsa takertuvaa ihmissaalista.

Vielä alle 20 kilometrin päässä Sydneyn keskustasta olimme keskellä sademetsää, kunnes pulpahdimme yht’äkkiä metsiköstä keskelle lähiötä. Pitkä päivä auton ratissa alkoi kääntyä illaksi ja oli aika palata hotellille ja loungen viinitarjoilujen äärelle, viimeistä kertaa.

Kosketus Sydneyn ulkopuoliseen elämään ja luontoon oli siis hyvin pikainen ja tapahtui lähinnä auton ikkunoiden läpi katsellen. Vaikka viikko on riittävän pitkä aika kaupunkilomalle, vaatisi syvällisempi tutustuminen lähialueisiin aikaa paljon enemmän ja vuokra-auton alle useammaksi päiväksi.

Meillä miehen kanssa on hassu tapa leikitellä ajatuksella muuttaa asumaan sinne mihin ikinä matkustammekin ja samaa teimme tälläkin kertaa. Olisiko Sydneyssä töitä, minkälaiseksi arki muodostuisi, minkälaiset olisivat elinkustannukset, millaista olisi asua kaupungissa tai paikallisessa lähiössä ja niin edelleen. Sydneyn kohdalla en kuitenkaan tuntenut välitöntä halua muuttaa sinne asumaan kokeilumielessä, vaikka tällainen hullu tunne on syntynyt esimerkiksi Balilla ja Dubaissa. Pintavilauksen Australian luontoon luotuani, on kuitenkin selvää, että haluaisin matkustaa sinne uudelleen, paremmalla ajalla kaupunkien ulkopuolelle. Uusi matka saanee kuitenkin odottaa vielä tovin, vaikka Kaliforniasta käsin Australia onkin kohtuullisen helpon, joskin pitkän matkan päässä. Satuin nimittäin lentämään kotiin Uuden-Seelannin kautta ja voi pojat, se vähän mitä laskeutuessa koneen ikkunasta näin, oli jotain sellaista, jonka haluan ehdottomasti nähdä uudelleen ja mieluiten maasta käsin.

Sitä odotellessa.

Mitä oikeasti teen yrittäessäni näyttää tärkeältä

Tässä sitä taas istutaan, hotellin loungessa iltapäiväkahvilla. Mies näpertää koneellaan insinöörijuttuja ja yritän itsekin näyttää tärkeältä täällä business-ihmisten joukossa tietokonettani naputellen. Voi kun tietäisivät, että kaavioiden, powerpoint-esitysten ja laskukaavojen vääntämisen sijaan katselen näitä:

 

Kuvat on napattu muutama päivä sitten Darling Harbourin Wild Life Zoossa. Päivä oli kuuma ja kaikki eläimet poseerasivat enemmän tai vähemmän laiskoina keskipäivän paahteessa siinä kun itse teutaroin hiestä märkänä kamerani kanssa. Ovat muuten aika symppiksen näköisiä kavereita nämä Australian alkuperäisasukkaat.

Noin. Eiköhän tämän päivän tärkeilykiintiö tullutkin jo täyteen. Vielä yksi suklaakeksi ja suuntaan ostarin ihmisvilinään. Huomenna otetaankin sitten viimeisen päivän ja virallisen vapaan kunniaksi saari haltuun auton ratissa. Toivottakaa onnea, tiedä minkälainen maanteiden kuningas miehestäni kuoriutuu väärinpäin soljuvassa liikenteessä.

Kengurumaassa

Uusista sandaaleista on jo ehtinyt tulla pieni hiertymä jalkaan, sen verran monta kymmentä kilometriä olen viime päivien aikana kävellyt ympäri Sydneyn kaupunkia, satamaa ja puistoja. Tässä tallustellessani olen ehtinyt myös tekemään jos jonkinlaisia pieniä havaintoja:

Ihmisiä on paljon ja he kävelevät paikasta toiseen.

Paljon, paljon tyylikkäitä pukumiehiä ja business-naisia.

Jos joku ei ole tyylikäs, puhuu hän venäjää.

Kun itse olen hiestä märkä, eivät pukuihmiset näytä hikoilevan lainkaan.

Vaikka näyttääkin, että ihmisillä on kova kiire, voi silti nähdä pukuihmisiä lueskelemassa kirjaa rakennuksen portailla ja kahviloissa.

Onpas paljon aasialaisia.

Ihmiset ovat todella pitkiä (paitsi ne aasialaiset)

Katukuvassa ei näy ylipainoisia ihmisiä juuri lainkaan.

Tytöt alakerran salilla tietävät kuinka kyykätään ja vedetään maasta.

Liikenne, liukuportaat ja ihmismassat kulkevat väärällä puolella väärään suuntaan.

Sushi on edullista ja sitä on paljon tarjolla.

Pork belly tuntuu olevan jonkinasteinen kansallisruoka.

Kengurussa on yllättävän voimakas riistan maku.

Alan ymmärtämään ihmisten puhetta vasta kolmannen, neljännen sanan jälkeen.

Hihitän aina, kun hissiääni ilmoittaa leveästi ”thirty-ninth flooooaaaaaahh”.

Apteekista saa Strepsilssejä.

En tiedä onko se vaan meidän hotellin vessa, mutta vesihanakin toimii väärinpäin.

Paikallinen Shiraz on ihan järkyttävän hyvää (ja sitä saa hotellin loungesta joka ilta ilmaiseksi…)

Vaikka kohdalleni sattunut maahantuloviranomainen oli mulkvisti, vaikuttavat paikalliset muuten ystävällisiltä.

Kalpea kaliforniansuomalainen polttaa itsensä yhdessä päivässä.

Nyt jatkan taas lomailua, heipat!