Oikeasti extreme harrastus

Nyt seuraa sitten sellainen paljastus, että oksat pois ja pala latvaa. Minulla on nimittäin uusi harrastus, joka on oman ikäryhmäni keskuudessa niin eksoottinen, etten tiedä kenenkään muun uskaltautuneen sen pariin.

Tässä kun on viime aikoina ollut hetkittäin vähän tylsääkin tulevaisuutta odotellessa, eikä sitä ihminen jaksa joka päivä nostaa rautaa tai juosta vuorille, tulin muuton yhteydessä ajautuneeksi uuden, äärimmäisen haastavan harrastuksen pariin. Siinä kun tuttavapiirissäni treenataan lähinnä ultramaratoneille, kiipeillään vuorille, lennellään pienkoneilla, kalastellaan avomerellä ja tehdään muita ihan perusjuttuja, halusin itse tehdä jotain oikeasti extremeä.

Niin otin kuulakärkikynän käteeni ja tartuin epävarmoin ottein laatikon pohjalta löytyneeseen, jo hieman kellertävään lehteen, joka oli odottanut rohkaistumistani jo lähes kymmenen vuotta. Ei kulunut kauankaan, kun jo pyyhin tuskanhikeä ohimoltani ja kuulin purukalustoni nirskuvan ajatustyön tuoksinnassa. Onpas hankalaa! Pian alkoi tuntua siltä, että oppisin todennäköisesti nopeammin nypläämään vaikka pitsiä kuin saisin viimeisteltyä Sylvin Helpot Ristikot.

Uusi, jännittävä harrastus vei pian oikean käden lisäksi mukanaan myös suuren osan aivokapasiteetistani. Hamstrattuani parempaan talteen kaikkien lähialueen ulkosuomalaisten nurkkiin jääneet ristikkolehdet, kehitykseni lähti suorastaan rakettimaiseen nousuun. Nyt olenkin aina tilaisuuden tullen ristikkolehti kädessä ja kuulakärkikynä valmiina tositoimiin. Toisinaan vaikeuskerrointa lisätäkseni otan pohjille pari lasillista viiniä ja koetan sitten sovittaa kirjaimia pikkuruisiin ruutuihin. Mitä jännittävämpää voisi muka Kaliforniassa tehdä!

Joo-o. Sanokaa nyt kiltit, että siellä on joku muukin alle 60-vuotias, joka täyttää ristikoita tositarkoituksella?