Elävien kirjoissa

Joo joo, ällöä on, mutta tiedättekö sen loistofiiliksen, kun parin päivän flunssakooman jälkeen tuntee itsensä ensikertaa sen verran terveeksi, että kykenee pesemään hiukset? Saatan toki olla ainoa laatuani, mutta olen flunssaisena niin viluinen ja suoranaisen välinpitämätön, etten halua edes ajatella märkiä hiuksia ja selkäpiitä pitkin valuvaa kylmää vettä, vaan hiippailen tukka limaisella nutturalla sohvan ja jääkaapin väliä vaikka päiväkausia. Jep, todellinen Bile-Danin unelma siis.

Nukuttuani kolme vuorokautta lähestulkoon kellon ympäri ja noustuani sängystä vain siirtyäkseni sohvalle tai päinvastoin, tunsin vihdoin tänä aamuna oloni sen verran eloisammaksi, että päätin tehdä jotain peilistä tuijottavalle zombille. Hiustenpesu, ylimääräisen karvoituksen ajelu, kasvonaamio, kuorinta ja kerros itseruskettavaa naamavärkissä tekivät ihmeitä. Kuollut muumi on poissa ja tilalla nainen, joka uskaltautui ilman nessupakettia lähitaikkuravintolaan lounaalle.


Loistofiilis!

Mutta oli minulla oikeastaan vähän asiaakin tämän ällöttävän intiimin paljastuksen lisäksi. Olen nimittäin koko syksyn pohtinut influenssarokotteen ottamista ja pohdin vieläkin, tällä kertaa kun minuun taisi iskeä vain tuikitavallinen kausiflunssa ja pahempaa voi olla tulossa. Etenkin kun sairastan astmaa, on influenssarokotteen ottaminen yleisen käsityksen mukaan enemmän kuin suotavaa. Tiedän kyllä miksi, sillä sairastanhan flunssan jälkimainingeissa keuhkoputkentulehduksen melkein joka vuosi.

Mutta kun. En edes tiedä miksi epäröin. Ehkä ne sikainfluenssarokotteen aiheuttamat narkolepsiatapaukset kaihertavat mieltäni vieläkin ja jättivät ikuisen epäluulon rokotteita kohtaan. Mitä jos se kaikkein epätodennäköisin sivuvaikutus sattuukin omalle kohdalle? Mitä jos vaivun psykoosiin ja hyppään katolta kuvitellen olevani lintu, minulle kasvaa ylimääräinen varvas tai jos saankin rokotteen kylkiäisinä vuosituhannen miesflunssan? Toisaalta joka vuosi, sairastettuani influenssaa parista viikosta kuukauteen, vannon, että ensi syksynä hoidan kyllä itselleni rokotteen.

Olenko ainoa joka epäröi influenssarokotteen ottamista? Ajatukset puolesta ja vastaan ovat tervetulleita! Pysykäähän terveinä!