Meri kimmeltää auringossa, taivas on sininen ja aallokko laivan alla lempeä. Mistään ei arvaisi, että mantereella vallitsee poikkeustila, paitsi ehkä siitä, että laivalla on vain kourallinen ihmisiä.

Minunkaan ei pitäisi nyt olla laivalla, vaan vierailulla perheeni luona pohjoisessa. Lensin mantereelle keskiviikon ja torstain välisenä yönä; siitäkin huolimatta, että korona oli jo Suomessakin todellisuutta ja tiedossa oli, ettei matkustaminen nyt olisi välttämättä järkevää. Halusin kuitenkin osallistua mummoni hautajaisiin sekä viettää viikon perheeni kanssa.

Jo menomatkalla stressasi hemmetisti. Maarianhaminasta lähteneessä koneessa ei ollut kuin kourallinen matkustajia, lentokentällä ei maskinaamaisten kiinalaisten lisäksi näkynyt montaakaan ihmistä ja jatkolennolla takanani istui ihan varmasti keski-Euroopasta palaava laskettelija. Yhtäkkiä viikon päähän varattu paluulento alkoi tuntua kaukaiselta. Liian kaukaiselta.

Kun torstain uutiset antoivat viitteitä siitä, että korona oli muodostumassa epidemiaksi mahdollisesti lähipäivinä, lentoja alkoi peruuntua ja puheissa vilahdella valmiuslaki ja matkustusrajoitukset, ryhdyin suunnittelemaan nopeutettua kotiinpaluuta. En jäisi odottamaan paluulentoni peruuntumista ja laivojen seisahtumista joko matkustajakadon tai matkustusrajoitusten vuoksi. Tai mitä jos ehdin saada tartunnan jo tulomatkalla? Tästä syystä päätin jättää vierailematta riskiryhmään kuuluvan isäni luona, vaikka edellisestä tapaamisestamme on jo kuukausia aikaa.

Kun mummo oli saateltu viimeiselle matkalle, varasin vielä samalle iltaa nukkumishytin tyhjyyttään huutavaan yöjunaan ja lipun aamulla lähtevään laivaan. Ja tässä sitä nyt ollaan, seilaamassa kohti kotisaarta, josta ei varmasti ihan lähiaikoina tarvitse poistua.

Aika suuri sisäinen taistelu piti kuitenkin käydä ennen kun sain paluumatkan varattua. Pelkäsin, että ylireagoin ja kieltämättä tuntui muutenkin hivenen vainoharhaiselta. Ja tietysti harmitti sekin, että olin jo ostanut valmiiksi juna- ja lentoliput myöhemmälle paluupäivälle eikä niitä voisi perua muutoin kuin liikennöijän toimesta. Mutta toisaalta halusin kotiin nyt kun sinne vielä pääsee enkä matkustaa silloin kun on täysi härdelli päällä.

Tuleva viikko näyttää oliko nopeutettu exit tarpeellinen vai ei. Siitä olen kuitenkin varma, että ratkaisuni oli paras tämän hetkisen tiedon valossa. Kukaan ei tiedä kuinka tilanne kehittyy ja se mitä on ennustettu, ei vaikuta kovin hyvältä. Yksilötasolla on siis varmasti parasta yli- kuin alireagoida.

Ps. tässä kahvion pöydässä istuessani näin juuri kuinka joku yski kouraansa ja tarttui tämän jälkeen pullaottimiin. Koskaan ennen ei ole pullanhimo hävinnyt yhtä nopeasti.