Tässä kun tulee pian kymmenen vuotta täyteen siitä, kun korvasin miehen lusikat omillani, kuvittelin sen kuuluisan seitsemän vuoden kriisin nyt ainakin olevan historiaa. Vaan toisin kävi. Valistunut Amerikan naapurini nimittäin tiesi kertoa, että se todellinen, kaikista hirmuisin, turmiollisin ja hermojaraastavin kriisi iskee seitsemän avioliittovuoden jälkeen! Ja koska tuomarin julistuksesta tuli viime joulukuussa kuluneeksi ne maagiset seitsemän vuotta, elämme ilmeisesti aikaa, jolloin ne kaikkein karmeimmatkin kauhuskenaariot saattavat käydä toteen.
Selviytymissuunnitelmaa kriisivuodelle laatiessamme, kävimme miehen kanssa yhdessä läpi muutamia sellaisia pikkuasioita, jotka saattaisivat näinä vaikeina aikoina johtaa kriisiin ja lusikoiden jakamiseen.
Mies kasvattaisi hiukset
Rakkaus voi olla hiuskarvan varassa. Olen nainut kaljun, en mitään Fabiota.
Vaimo penkkaa enemmän kuin mies
En edes tiedä mitä tällaisen asetelman takana olisi, mutta en pidä siitä.
Ostamme Toyota Corollan
Tässä vaiheessa olemme kadottaneet itsemme, arvomme ja sielumme.
Ei enää pusuja töihin lähtiessä
Siinä vaiheessa, kun ei ovella enää vaihdeta pusuja, on suhde kriisissä tai toisella ebola. Kummastakaan ei seuraa mitään hyvää.
Vaimo pukeutuu mummokalsareihin
Mies näkee harvoin painajaisia, mutta silloin kun näkee, niissä liihottaa Sloggin puuterinvärisiin mummokalsareihin verhottu ahteri.
Vaimo vastaa ruokahuollosta
Vaimon satunnaiset kokkailut eivät vielä tapa, mutta jos vaimon sapuskoilla pitäisi elää viikkoja, iskisi nälänhätä. Ja se olisi kriisi se.
Vaimo laihtuu liikaa
Mies on nainut amazonin eikä mitään rimpulaa.
Skientologiksi kääntyminen
Periaatteessa perheessämme vallitsee uskonvapaus, mutta jommankumman ryhtyessä veljeilemään ufomiesten kanssa, saattaisi mustasukkaisuus nostaa rumaa päätään.
Tupakointi
Haise vaikka Menneniltä, mutta älä tuhkakupilta.
Mennenin käyttö
Perun edellisen, polta vaikka pilveä, kunhan et haise Menneniltä.
Mikäs teidän perheessä aiheuttaisi kriisin?