Näin aikuisiällä kun pariutuu, tulee puolison mukana usein kaikenlaisia kaupanpäällisiä. Siinä kun edellisen suhteen mukana tuli lapsia, tuli tämänkertainen kylkiäinen koirien muodossa. Ruokatalouteemme kuuluu siis tällä hetkellä kaksi belgianpaimenkoira malinoisia, joista toinen on mieheni virkakoira Kosto ja toinen meidän kotikoira Voltti. Lähitulevaisuudessa joukkoon liittyy vielä yksi koiranpentu, joka aloittaa opintiensä kohti poliisikoiran tehtäviä.

Koiratalouteen hyppääminen ei ollut kohdallani mikään läpihuutojuttu, vaan prosessi on vaatinut tukkupakkauksittain nenäliinoja ja astmalääkkeitä varmasti saman verran kuin keskiverto norjalaishiihtäjä käyttää kisakauden aikana. Minä olen nimittäin vähän rodusta riippuen joko allerginen tai helvetin allerginen koirille. Ja tietysti malinoisit osoittautuivat kuuluvan siihen jälkimmäiseen ryhmään. Nuhasta, vuotavista silmistä ja kutisevasta ihosta huolimatta olen touhunnut koirien kanssa niin paljon, että allergiani on vajaan vuoden aikana siedättynyt liki oireettomaksi ja pystyn operoimaan koirien kanssa melko huoletta.

Toisin kuin mieheni, joka kouluttaa ja ohjaa koiria työkseen, en edes väitä ymmärtäväni sellaisesta paljoakaan. Koirien kanssa suurin saavutukseni onkin lienee se, kun lapsena opetin koirani sekoamaan kuullessaan sanan pannukakku. Siitä huolimatta lähden koiratreeneihin mukaan aina kun mahdollista, sillä on äärimmäisen kiehtovaa seurata koiran ja isännän saumatonta yhteistyötä. Siinä koiran loistosuorituksia seuratessa unohtuu tyystin se, että tuo sama hörökorva söi aamulla kaninpaskaa, kauriinpaskaa ja jotain muuta paskaa, sukelsi vahingossa metsälampeen palloa jahdatessaan, törmäsi seinään ja haukkui naapurin papparaisen pystyyn kolmesti kahden minuutin sisään.

Molemmista koirista on tullut minulle hyvin rakkaita ja etenkin Voltin kanssa vietän kaksin paljon aikaa kotona ja lenkkipolulla. Ja kun puuhaan pihalla, on mukana touhuamassa aina vähintään yksi koira. Myönnän kuitenkin käyttäväni toisinaan koirien kanssa samaa korttia kuin lapsipuoltenkin kanssa, eli ne ovat tilanteesta riippuen joko minun, miehen tai meidän. Esimerkiksi silloin, kun joku koirista on syönyt pihalta sen väärän paskan ja huuto-oksennusripuloinut ympäriinsä, ovat koirat ehdottomasti miehen. Kun taas joku koirista syö murtomieheltä käden, ovat koirat meidän. Naapurin papparaisen kädestä vastuu siirtyy jälleen miehelle.

Näihin koiriin liittyy vielä yksi rakastettava asia, nimittäin mies. Rakkaus ja kunnioitus eläimiä ja luontoa kohtaan on aivan älyttömän hieno, ja ehkä hieman aliarvostettukin piirre ihmisessä. Mutta se on takuuvarma reitti minun sydämeeni, joka on tätänykyä täynnä tassunjälkiä ja pupunpapanoita.

Ps. Kiinnostuneille tiedoksi, että Kostolta löytyy oma Instagram- ja Facebook-sivu nimimerkillä @k9kosto ja lisäksi nimimerkillä @racielsk9 löytyy meidän yleinen koirahommiin liittyvä Instagram- ja Facebook-sivu.