Viikon luontokuva Kaliforniasta

Halusin vain jakaa palan Etelä-Kalifornian luontoa teille, jälleen kerran. Tänään maastopyörälenkillä löytyi mutkan takaa, keskeltä latua tällainen veijari. Lukkojarrutus, kamera esiin ja todistusaineistot talteen! *räps

Siinä se oli, keskellä ajorataa, silminnähden tilanteesta kiusaantunut

kalkkarokäärme.

 

Käärme teki lyhyehkön keskustelun päätteeksi erittäin selväksi sen, ettei

todellakaan aio jakaa ajoväylää kanssamme.

…joten heikompi väisti.

Nämä tällaiset kohtaamiset ovat elämän, tai ainakin viikon tähtihetkiä. Olen sanoin kuvaamattoman onnellinen siitä, että voin harrastaa kesät talvet ulkona luonnossa. Spinning-salin uumenissa kun olisi tämäkin komeus jäänyt näkemättä.

(Lisää paikallisista villieläimistä löytyy täältä.)

En ollutkaan supernainen. Eli mitä opin treenin, ravinnon ja levon tasapainosta?

Viime perjantainen hermojen menetys oli malliesimerkki siitä, mitä heikko ruokailu, liiallinen treenaaminen, yli-innokkuus ja epätäydellisen täydellisyyteen pyrkiminen tekee aurinkoiselle ja kauniille päivälle. Kokemusta rikkaampana kuvittelen nyt tietäväni, kuinka vastaavat tilanteet jatkossa vältetään.

Se, että jaksaa juosta vuorelle kerran, ei tarkoita sitä, että sen pystyisi

tekemään joka päivä. Minä vain unohdan sen välillä.

 

Eli kerrataanpa lyhyesti mitä perjantaina tapahtui. Minulla piti olla välipäivä aerobisesta treenistä, mutta kun aurinko paistoi ja pojat olivat menossa maastopyöräilemään, oli vain yksinkertaisesti pakko lähteä mukaan. Reilut 20 minuuttia myöhemmin, jossain siellä kukkuloilla, kuivuneen ruohikon, kivikkoisen ylämäen ja paahtavan auringon alla kramppasi ensin takareisi, sitten pohje ja seuraavaksi paloi hermot. Oli pakko luovuttaa ja kääntyä takaisin muiden jatkaessa matkaa. Kotona keräilin itseäni ja nieleskelin epäonnistumiseni, heikkouteni ja ison proteiinipirtelön.

Yllättävän koville otti noinkin mitätön asia, mutta opetti se taas pari perusasiaa. Eipä sillä, ettenkö olisi samoja asioita oppinut jo moneen kertaan, mutta pitäisi olla fiksu oppiakseen kerrasta. Tai kahdesta. Tai edes kymmenestä. Minun tapauksessani kertaus on opintojen äiti.

MITÄ MINÄ SITTEN OPIN?

Pysy treenisuunnitelmassa. Jos olet rehkinyt koko viikon pitääksesi perjantaina välipäivän lenkkeilystä ja maastopyöräilystä, on melko todennäköistä, että tuo vapaapäivä todella tarvitaan sille varatulle paikalle.

Yritä muistaa kohtuus. No, en minä kuitenkaan muista. Mutta lupaan aina välillä palata lukemaan tämän kappaleen. Jos on pyöräillyt sunnuntaina reilut pari tuntia maastossa, käynyt juoksemassa maanantaina, maastojuoksemassa tiistaina, juoksemassa lisää keskiviikkona, vielä vähän torstaina ja niiden lisäksi käynyt neljästi salilla, on melko todennäköistä, että perjantaina tehty maastopyöräily on vähän liikaa. Joku raja hei!

Pysy ruokailusuunnitelmassa. Aivan sama onko nälkä vai ei, kiire tai mitä tahansa, syö se määrä, joka suunnitelmaan kuuluu. Pienikin vajaus energiavarastoissa tekee treenistä vetämättömän ja olosta surkean. Treenimotivaatiokin on korkeampi, kun on energiaa riittävästi koneistossa.

Elä tilanteen mukaan. Eikö treeni kulkenut? Saattaa olla ylimääräisen välipäivän paikka. Jos olo on väsynyt, ei huvita ja hermoakin kiristää, anna olla. Pidä mieluummin vapaapäivä, äläkä suotta kiusaa itseäsi huonosti kulkevilla treeneillä. Tarkkaile myös ruokavaliota. Joinain päivinä tavanomainen ruokavalio ei vain riitä. Jos on nälkä, syö. Ylimääräinen proteiinipirtelö piristää enemmän kuin kurniva vatsa. Väsymys ja vetämätön olo voi myös kertoa orastavasta flunssasta. Opettele siis lukemaan kroppaasi yhtä tunnollisesti kuin treenikalenteria.

Aina ei vain kulje tai huvita. Se on vain hyväksyttävä. Silloin on parempi heittää pitkäkseen ja vaikka blogata siitä, kuinka asiat pitäisi tehdä.

Lähiölenkki kuvina

Koska olen blogannut erilaisia traili-/kukkula-lenkkeilykuvia jo kyllästymiseen asti, pääsette tänään mukaan perinteiselle lähiöjuoksulenkille aivan tähän meidän kotikulmille!

 

Keväinen kotikatu. Tavallisia taloja, tavallisia ihmisiä. Ja kaksi suomalaista.

 

Kotikatua seuraava tie, eli paikallisella mittakaavalla pikkutie. Kaistoja on kuitenkin yhtä paljon, kuin Kehä III:lla. Kävelytien ja umpiviivan väliin jäävä kaistale on pyöräilykaista ja sellainen on jokaisen vähänkään isomman tien sivussa.

Seuraavaksi kierretään Lake Mission Viejo. Rannalle pääsy vaatii jäsenyyden, jollaisen saa asumalla lähialueella. Järvialueelta saa vuokrata kajakkeja, polkuveneitä ja muita vesihärveleitä ympäri vuoden.

Olisihan tuohon vastapäiseen rinteeseen ehkä muutama talo vielä mahtunut…

Parikymmentä minuuttia myöhemmin ollaankin jo järven toisella laidalla.

Niin kuin ei moni muukaan asia, ei tämä järvikaan ole aito. Eli luonnostaan ei järvi ole ihmisten iloksi syntynyt, vaan se on kaivettu paikalleen 70-luvulla.

Voisin kuvitella, että tämän järven rannalla ovat Mission Viejon kalleimmat talot.

Aika jättää järvi taakse ja hölkätä lähiökukkulalle. Ylämäkeä on taivallettu jo hyvän matkaa!

Mutta mitä ihmettä, tämä pensas kasvaa kiven sisästä!

Lähiökukkulan korkeimmalta paikalta löytyi oivallinen auringonlaskun katselupaikka. Pussikaljat mukaan ja sinne!

Kukkaset kukkii, kesät talvet.

Toukkakin oli lähtenyt ulkoilemaan, vaikka olikin päätyä liiskaksi lenkkarini pohjaan.

Olen ajatellut pihallemme pientä kaktus-/mehikasvipuutarhaa ja löysin paikan, josta voisin varastaa muutaman taimen…

Kappas, pian saa lenkillä poimia myös sitruunoita!

Hihi, katsokaa tuota puuta tuossa etupihalla!

Virallinen nurmikonleikkuupäivä. Joka puolella hurisee ruohonleikkurit ja muut vempaimet, kun meksikolaisarmeija saapuu tekemään pihatöitä!

O’ou, nyt pitää laittaa kamera piiloon, naapurikyttääjät soittaa muuten virkavallan paikalle!

Maastojuoksua, kalkkarokäärmeitä ja muita villieläimiä

Viileähkön viikon jälkeen aurinkoinen ja lämmin perjantai houkutteli minut iltapäivälenkille luonnonhelmaan, vaikka eilinen jalkapuntti vielä painoikin jaloissa melkoisesti. Vierailu luonnonhelmassa virkistää kuitenkin tehokkaasti niin mieltä kuin kehoakin saaden kaikki aistit heräämään, aina vainoharhaisuudesta lähtien. Arkipäivinä ei vuorilla kiemurtelevalla traililla ole juurikaan muita ihmisiä, joten sain tehdä lenkkini kaikessa rauhassa ilman jatkuvaa ihmisten tervehtimistä ja pepsodent-hymyn loihtimista kasvoille.

Erilaisia pikkueläimiä sen sijaan vipeltää jaloissa tämän tästä, kuiva heinikko kahisee ympärillä taukoamatta, linnut laulavat ja katse on syytä pitää tiukasti polulla. Ei nimittäin ole lainkaan tavatonta törmätä keskellä polkua keväisten auringonsäteiden herättämään kalkkarokäärmeeseen.

Tämä reilun metrin mittainen kalkkarokäärme osui viime vuonna

lenkkipolulleni poikittain. Sen verran oli mato vielä talviuninen, ettei

kalisuttanut minulle lainkaan, vaan antoi kuvailla kaikessa rauhassa.

Käärmeitä isompiakin otuksia on reilun kahden vuoden aikana tullut vastaan. Siinä, kun peuroja näkee lähes jokaisella lenkillä (ovat vieläpä niin kesyjä, etteivät lähde edes karkuun), olen pari kertaa nähnyt niitynlaidalla jolkottelevan kojootin, metsikössä rymistelevän villisian ja useammin kuin kerran, on metsikössä minua tuijotellut ilves. Maaoravia ja pikkuruisia pupuja on maastossa niin paljon, että ne kirjaimellisesti ovat välillä jäädä jalkoihin. Olen usein miettinyt, että mitkäköhän kaikki eläinlajien edustajat ovat nähneet minut, vaikken minä ole nähnyt niitä.

Kun puuma hyökkää, tee näin. Ja ennen kaikkea, tappele vastaan.

Kaikki metsäneläimet eivät kuitenkaan ole maaoravien kaltaisia söpöläisiä. Puumista on varoitustauluja jokaisen trailin varrella, enkä itsekkään välittäisi kyseiseen eläimeen lenkilläni törmätä. Mistään pikkukissasta ei ole kyse, sillä elopainoa täysikasvuisella uroskissalla on viidestäkymmenestä sataan kiloon. Puumat eivät yleensä hyökkää ihmisten kimppuun, mutta sitäkin tapahtuu aina silloin tällöin.

Traililla, jolla itse olin tänään, sattui keskellä päivää kaksi puuman hyökkäystä vuonna 2004. Tuon päivän ensimmäinen uhri oli amatööri-maastopyöräilijä, joka oli lähtenyt pyöräilemään kukkuloille yksin. Hänen etsintänsä alkoivat toisen maastopyöräilijän löydettyä hänen pyöränsä ja myöhemmin päivällä hänen osittain syöty ruumiinsa löytyi hieman sivummalta. Vielä saman päivän aikana samainen puuma hyökkäsi pensaikosta toisen maastopyöräilijän kimppuun. Pitkällisen painiskelun ja kahden sivullisen auttamana puuma lopulta perääntyi. Uhriksi joutunut nainen loukkaantui vakavasti saatuaan puremia päähänsä, kasvoihinsa ja kaulaansa, mutta säästyi hengissä. Saman päivän iltana paikallinen sheriffi ampui trailin läheisyydessä vaellelleen puuman, jonka vatsalaukusta löytyi jatkotutkimuksissa ensimmäisen uhrin jäänteitä.

Puuman hyökkäyksen hyvä puoli on, että se yleensä tappaa saaliinsa

ennen kuin ryhtyy ruokailemaan.

Olen joskus miettinyt pippurisumutteen hankkimista psykopaattien ja metsäneläinten varalle. Toisaalta en tiedä paljonko pippurisumutteesta on hyötyä puuman otettua lopetusotteen kaulastani. Tänäänkin mielikuvitukseni pääsi valloilleen tämän tästä, tuulen puhaltaessa kuivassa heinikossa saaden sen kahisemaan tavallistakin enemmän. Hetkittäin olin aivan varma, että minua katselee jokin. Ympärilläni oli tuulen suhinaa lukuunottamatta kuolemanhiljaista. Täällä sitä kuitenkin ollaan, turvallisesti sohvanpohjalla blogia naputtelemassa aiheesta, joka pelolle vallan annettua olisi jäänyt kirjoittamatta. Enkä aio jatkossakaan tyytyä juoksentelemaan pelkällä asfaltilla. Nämä hyökkäykset ovat vain hyvä muistutus siitä, että me ihmiset olemme luonnossa vain vierailemassa. Se ei ole meidän reviiriämme.

Päivän kauneudenhoitovinkki kömpelyksille

Kiitos tämänpäiväisen kompuroinnin, lähiviikkojen suosikiksi kauneudenhoitorintamalla nousi hieman yllättäenBoironin Arnicare arnica cream. Vapaasti suomennettuna kyseessä on mustelmien häipymistä nopeuttava ja kipua lievittävä voide niille, jotka eivät pysy maastopyörällä pystyssä, vaan kaatuvat ja kieriskelevät pitkin kivikkoista rinnettä pelkkiin shortseihin ja t-paitaan pukeutuneena.

Kyseistä tuotetta ei tietenkään saa Suomesta, mutta samoja ainesosia sisältävää voidetta kömpelyksille tarjoaa verkkokaupassaan ainakin Fitnesstukku. Kyseessä on siis puhdas luontaistuote, joka valmistetaan Arnikki-nimisestä rohdoskasvista.

Kiitos Arnicaren, saatan näyttäytyä shortsit jalassa jo parin viikon päästä.

Ellen sitten kaadu uudelleen ennen sitä.