Parisuhde

Unelmamiehen määritelmä

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Etelä-Kalifornian öistä tähtitaivasta katsellessani minä mietin, kuinka onnekas olen. Siinä viereisellä aurinkotuolilla minulla on mies, joka katselee hiljaisena taivaalle etsien sateliitteja ja tähdenlentoja. Mies, joka lentokentältä minua hakiessaan halasi niin pitkään, että ihmiset kääntyivät katsomaan. Mies, joka muisti ostaa kermavaahtoa ensimmäiselle aamukahville ja joka kääntyy nyt katsomaan minua läpi pimeyden suoraan silmiin. Aika hyvä valinta, tyttöseni, aika hyvä.

”UNELMAMIES EI OLE MIKÄÄN PEHMO,

MUTTA OSAA TARTTUA KÄDESTÄ OIKEALLA HETKELLÄ.”

En muista, että minulla olisi nuorena ollut unelmamiehelle erityistä määritelmää. En haaveillut pitkästä ja tummasta miehestä, en rikkaasta tai rentusta, en lääkäristä tai rock-muusikosta. Lopulta taisin vain ajatella, että kunhan joku pitäisi minusta sellaisena kuin olen. Vanhempana, monta harhareissua myöhemmin, tajusin, että pelkkien tajunnan räjäyttävien tunnetilojen lisäksi tarvitaan myös tekoja ja erityisiä luonteenpiirteitä. Määritelmä unelmamiehelle alkoi vähitellen muotoutua. Eikä se ole ihan vaatimaton listaus se.

Unelmamies…

•  on sen verran MacGyver, että osaa tarpeen vaatiessa rakentaa talon

•  tietää mikä piuha kytketään mihinkin laitteeseen

•  ostaa vaimolle tuliaisiksi kassillisen alusvaatteita, jotka ovat kaikki oikean kokoisia

•  osaa laittaa ruokaa ja saa lisäpisteitä korvapuustien leipomisesta

•  osaa huoltaa perheen autot ja pyörät

•  on varustettu maalaisjärjellä

•  käyttää lauseita: ”tiedän, että se on sulle tärkeetä”, ”sun pitäis tehdä se” sekä ”mä tunnen sut jo” ja todella tarkoittaa niitä

•  tukee päätöksiäni mikäli niissä on vähänkään järkeä

•  saa pääni käännettyä mikäli olen menossa väärään suuntaan

•  pudottaa todellisuuteen, kun menee liian kovaa

•  pitää puoliani ja korjaa epäkohdat, kun en itse viitsi

•  ei ole elätti

•  ei ole mikään pehmo, mutta osaa tarttua kädestä oikealla hetkellä

•  erottaa harakan variksesta ja vaimon sihteeriköstä

•  tekee asiat valmiiksi, viimeistään ensi vuonna

•  nauraa paljon, yleensä samaan aikaan vaimon kanssa

•  tietää, milloin vaimo tulee lähettää kuukaudeksi Suomeen

•  tuntee vastuun, mutta osaa tarpeen tullen olla myös vastuuton

•  antaa vapautta ja tilaa hengittää

•  on kalju ja vaimoa pitempi. Mielellään myös vahvempi

•  ei omista purjehduskenkiä

•  ei polta eikä kärsi alkoholi- tai huumeongelmasta

•  selviää vastoinkäymisistä

•  osaa ottaa rennosti

•  saa sukat pyörimään jaloissa pelkällä katseella

Unelmamies ei ole täydellinen. Rakkaus korjaa ja rakkaus parantaa eikä täydellinen tarvitsisi kumpaakaan.

Mitäs asioita muiden listalta löytyy?

 

Pidätän oikeuden listalla tapahtuviin muutoksiin. Listaus edustaa vain omaa miesihannettani eikä välttämättä ole yleisten ihanteiden mukainen. Kiellän olevani vastuullinen listauksen mahdollisesti aiheuttamasta mielipahasta ja harmista.

Exät netissä

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Internet on siitä metka paikka, että siellä voi tahtomattaan törmätä exäänsä, puolisonsa exään tai vaikka ystävänsä exään. Samoin voivat exät löytää sinut, vaikka et välttämättä ajatuksesta järin ilahtunut olisikaan. Toisinaan et edes tiedä asioivasi katkeroituneen ex-puolison kanssa, sillä hän on salakavalasti naamioitunut vieraan nimimerkin taakse ja lähestyy sinua nyt tiedonjanoisena. Tai tiesitkö, että exäsi saattaa vielä aikojen päästäkin salaa lueskella viestejäsi ja sähköpostejasi ja jopa vastailla ihmisille puolestasi?

Kaikenlaista olen minäkin viime vuosien aikana nähnyt. Erityisesti Facebook on tuonut kyttäämisen aivan uudelle tasolle ja suo katkeroituneille exille erinomaisen näköalapaikan entisten kumppaneiden sielunelämään. Muutama vuosi sitten eräs miespuolinen, hieman kaukaisempi, mutta samoissa piireissä kulkeva tuttava lähestyi minua Facebookissa. Juttelimme niitä näitä ja vaihdettiin kuulumisia muutamaankin otteeseen. Hän esitti muutaman mielestäni hassun, parisuhteeseeni liittyvän kysymyksen, joita hetken mielessäni ihmettelin, mutta muuten keskustelu oli kovin normaalia ja pinnallista. Myöhemmin yhteinen tuttavamme kertoi, että olin itse asiassa jutellut tämän miehen exän kanssa, joka oli entisen miesystävänsä nimissä luonut Facebook-profiilin ja lähestyi nyt kaikkia naispuolisia tuttavia selvittääkseen, oliko hänen entisellään ollut jonkun kanssa jonkinmoista sutinaa. Tuijotin ruutua epäuskoisena. Voiko joku oikeasti olla noin mustasukkainen, vielä eronkin jälkeen?

Seuraavaksi oli vuorossa huvittava sattuma. Olin eräällä treffi-sivustolla oikolukemassa ystäväni deitti-ilmoitusta, kun huomioni kiinnittyi samaisella sivulla olevaan toiseen ilmoitukseen, tai paremminkin sen profiilikuvaan. Se oli mieheni exän deitti-ilmoitus. Tuijotin ruutua jälleen epäuskoisena, mutta ei siitä sen enempää.

Ja vielä yksi yhteentörmäys on kohdalleni sattunut. Viesteilin Facebookissa vanhan tuttavani kanssa, tavallaan melko henkilökohtaisistakin asioista ja yllättäen sain yhteydenoton hänen entiseltä vaimoltaan. Syystä tai toisesta hän oli päätynyt lueskelemaan entisen puolisonsa Facebook-viestejä ja koki nyt suurta tarvetta korjata mielestään kovin virheellistä mielikuvaani hänen entisestä aviomiehestään. Tunsin oloni erittäin epämukavaksi, vaikkei vaihtamissamme viesteissä ollut mitään kyseenalaista ollutkaan ja toisaalta, vaikka olisi ollutkin, niin olisiko se enää exän asia?

Ovatko muut törmänneet omiin tai muiden exiin epämääräisissä olosuhteissa internetin syövereissä? Vai olenko minä ainoa exä-magneetti?

 

ps: terkkuja kaikille exille, jotka tätä luette! 🙂

Miksei miehet koskaan löydä mitään?

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Naiset, oletteko koskaan huomanneet, etteivät miehet (yleistän nyt raa’asti) koskaan löydä mitään?

Esimerkkitapaus:

– Kulta, missä sakset on?

– Ne on siinä ylälaatikossa. Siinä missä ne on ollut jo vuoden.

Mies avaa laatikon, vilkaisee sen sisustaa sekunnin, maksimissaan kaksi ja sulkee laatikon. – Ei ne ole siellä.

– Ihan varmasti on, katso uudelleen.

Mies avaa laatikon, vilkaisee sen sisustaa sekunnin, maksimissaan kaksi ja läimäyttää laatikon kiinni. -No ei kyllä ihan varmasti ole! Hitto, kun täällä on kaikki aina hukassa!

– On ne siellä, katso tarkemmin.

Mies avaa laatikon, tuijottaa vihaisena sen sisustaa sekunnin, maksimissaan kaksi ja läimäyttää laatikon kiinni.– EI OLE!!!

Nainen tuhahtaa, tulee paikalle huoneiston länsisiivestä, avaa laatikon ja ottaa sieltä sakset. – Ne oli paperilehtiön alla.

– No mistä mä oisin voinut tietää, että ne on sen paperilehtiön alla?

– No vaikka katsomalla sinne…?

Kuulostaako tutulta?

Vuosipäivän tankkausillallinen

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Ystävämme oli jo pitkään kehuskellut läheisessä pikkukaupungissa, Rancho Santa Margaritassa, olevaaHanna’s -pihviravintolaa ja sanojensa vakuudeksi varasi meille kyseisestä ravintolasta pöydän vuosipäivämme kunniaksi. Ja mikäpä siinä, tankkauspäivä ja kaikkea.

Kerrankin sain pukea päälleni jotain muuta kuin treenivaatteet, joten kaivoin kaapista tämän kahdenkympin outlet-löydöksen. Ilmatkin ovat vihdoin alkaneet lämmetä niin, että mekko päällä tarkenee tulla kotiin vähän myöhemminkin illalla.

Koska ystävämme pöytävarausta tehdessään vihjaisi vuosipäivästämme,

tarjosi talo meille illallisen aluksi lasilliset kuohuvaa. Ihanan huomaavaista!

Vanha sananlasku sanoo, ettei tyhjään vatsaan pitäisi koskaan syödä.

Siksi tilasin kuohuvan kaveriksi tämän Sex & the Cityn.

Aloitimme herkuttelun juustolautasella. Nam! Kerrankin kunnollisen kokoinen juustolautanen, josta riitti mukavasti maisteltavaa kahdelle.

Viinilistaa selatessani osui silmääni tämä Sika-viini. Enteileeköhän nimi viinin vaikutusta ihmisen käyttäytymiseen pullollisen jälkeen…?

Kuvassa on n. 50 grammaa proteiinia. Minusta on tullut viime vuosina melkoinen liha-snobi. Jos tilaan ravintolassa lihaa, on se aina sisäfilettä. Ja pihvini nautin tietenkin mediumina.

Kasallinen hiilihydraatteja. Toisin sanoen, elämäni ensimmäinen annos mac n’ cheeseä, mustalla tryffelillä höystettynä. Oli muuten hyvää!

Ja lisää yllätyksiä seurasi, kun talo tarjosi meille suklaakakun jäätelöpallolla vuosipäivän kunniaksi! Onnekseni mies ei erityisesti suklaakakuista pidä, joten sain syödä kakkuosuuden ihan itsekseni… +1500 kcal

Kannattaa kertoa mahdollisesta vuosi- tai syntymäpäivästä pöytävarausta tehdessä. Minusta vähän tuntuu, että meillä juhlitaan tästä lähtien joka viikko jotain merkkipäivää.

Rakkautta ensisilmäyksellä

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Se oli yksi niistä kevään lämpimistä päivistä, se sellainen, jolloin haluaa vain loikoilla sohvan siinä kulmassa, johon auringonvalo osuu ikkunasta. Minäkin olisin halunnut, olla vain ja nauttia viikonlopusta, mutta kotona vallinnut parisuhteen irvikuva pakotti minut etsimään mielenrauhaa päälle kaatuvien seinien ulkopuolelta. Sinä aamuna en vielä tiennyt, että tuon aurinkoisen kevätpäivän myötä elämäni tulisi muuttumaan täysin. Painoin kypärän päähäni ja ajelin päämäärättömästi kaupungista toiseen.

Puoliksi tietoisesti, puoliksi vahingossa, ajoin kapealle hiekkatielle, jonka varrella olin aikoinani puolittain asunut. Nostin tumman visiirini nähdäkseni paremmin vanhat tutut talot, hiekkakentän, puut ja tien tiukat mutkat. Maamerkkien lisäksi havaitsin oikealta tielle kääntyvän auton ja autoakin paremmin ratin takana istuneen miehen. ”Melko hyvännäköinen kaljupää”, ajattelin ja ohitin risteyksen.

—

Mies pakkaa salikassiaan samalla tavalla, kuten niin monta kertaa aikaisemminkin. Lukitsee oven perässään, peruuttaa auton katoksesta ja suuntaa kohti iltapäivän treenejä. Pihatieltä lähtiessä kantautuu vasemmalta moottoripyörän matala ääni. Hän on harkinnut moottoripyörän ostamista jo tovin, ehkä juuri tuollaisen, joka nyt tulee vastaan kapealla hiekkatiellä. Avonaisen visiirin välistä katseet kohtaavat. Muutaman sekunnin verran kaksi ruskeasilmäistä katsovat toisiaan suoraan silmiin. ”Pitäisikö kääntyä takaisin?”, hän miettii, mutta tie on liian kapea.

—

Muutamaa viikkoa myöhemmin, juuri kun olin tehnyt itselleni pedin sohvalle ja päättänyt, että tästä lähtien nukkuisin olohuoneessa, syttyi puhelimen näytölle valo saapuvan tekstiviestin merkiksi. Lähettäjän numero oli minulle tuntematon. Muutamaa viestiä myöhemmin tajusin, että kyseessä on sama mies, jonka olin hiekkatiellä tavannut muutamaa viikkoa aikaisemmin. Hän oli nähnyt minut uudelleen edellisenä päivänä liikennevaloissa salilta kotiin palatessaan, painanut rekisterinumeron mieleensä ja selvittänyt puhelinnumeroni. Ja nyt hän pyysi minua katsomaan kanssaan motocrossia. Olin pudota ällistyksestä takamukselleni. On siinä kaverilla pokkaa.

En lähtenyt motocrossia katsomaan, mutta seuraavana maanantaina, kesken lounastunnin, minä istuin hänen kanssaan kahvilassa. Hän oli paljon pidempi kuin kuvittelin, mutta ne kasvot ratin takaa muistin niin hyvin, että olisin voinut vaikka piirtää ne. En enää muista mistä puhuimme, muistan vain, että ensimmäistä kertaa vuosiin joku keskusteli kanssani ja naurahteli puujalkavitseilleni enemmän hyväksyvästi kuin säälivästi. Ja niin minä tapasin hänet myös seuraavana päivänä. Ja sitä seuraavana. Saman viikon perjantaina, viisi päivää ensimmäisen kahvin jälkeen, minä pakkasin vanhassa kodissa reppuni, otin koiran ja muutin hänen luokseen. Siitä on nyt päivälleen seitsemän vuotta.

En tiedä uskonko varsinaisesti kohtaloon, mutta uskon kaiken olevan yhteydessä kaikkeen, jokaisen tapahtuman, jokaisen sattumuksen, niin hyvän kuin pahan. Jos olisin yrittänyt löytää hänet, en olisi löytänyt, sillä en olisi tiennyt mistä etsiä. Kun en edes yrittänyt, niin siinä hän sitten oli, siinä kapealla hiekkatiellä, vastaantulevassa autossa. Nyt tiedän, että etsiminen on turhaa. Asiat tulevat ja järjestyvät, kun on oikea aika, omalla painollaan.