Messujen jälkeinen sosiaalinen krapula

Harvoin on sellaista oloa, etteikö nyt jotain huudeltavaa olisi universumille, tai edes internetille, mutta näin messujen jälkeen olo on kyllä semmoinen, että sanallisen arkun kansi on pudonnut sormille ja on vaikea päästää suustaan minkäänlaista tolkun puhetta. Mutta yritetään nyt silti.

Edellisestä messukeikastani oli vierähtänyt jo kahdeksan vuotta(!!) ja olin täysin unohtanut kuinka rankkaa messutyö on, ei niinkään jaloillaan olon vuoksi, vaan yksinkertaisesti siksi, että äänessä ollaan jatkuvasti ja plussaa tietysti on, että ulosannissa olisi jonkinlainen pää ja häntä. Etenkin kun oma tehtäväni Nordic Fitness Expossa oli pelkän nätiltä näyttämisen sijaan antaa ihmisille lisäravinteista tietoa, opastaa niiden käytössä ja siinä sivussa kuunnella monenmoista aiheeseen liittyvää ja liittymätöntä murhetta ja ongelmaa, vaati homma melkoisesti keskittymistä. Ei siis ihme, että nämä pari messujen jälkeistä päivää on tehnyt mieli pysytellä neljän seinän sisällä, meikittömänä ja tukka lähinnä petolinnun takalistoa muistuttaen.

Messujen onnistumisen kannalta on siis oikeastaan vain hyvä merkki, että poden näinkin tämäkkää sosiaalista krapulaa. Se nimittäin tarkoittaa sitä, että informaatio on vaihtanut omistajaa ja on varsin todennäköistä, että joku – itseni mukaanlukien – on siinä sivussa oppinut jotakin uutta.

111016

Jälkikäteen iskevästä superväsymyksestä huolimatta messutyö on ihan älyttömän hauskaa kaikkine kohtaamisineen ja sopii tällaiselle moottoriturvalle kuin nenä päähän. Ja toisekseen täytyy sanoa, että kyllä kummasti motivoi keskittymään vieläkin paremmin omaan treeniin, ravintoon ja lisäravinnehifistelyyn, kun viettää viikonlopun fitness-kilpailijoiden ja muutoin alan ammattilaisten ympäröimänä. Että tiedä häntä, vaikka innostuisin messujen myötä sanailemaan taas hivenen enemmän omista treenijutuistanikin tänne blogiin, tuntui nimittäin ihmisiä messuilla kiinnostavan ihan tällaisen taviksenkin treenikuviot.

 

Mutta yhteiskiitos vielä kaikille lukijoille, jotka kävivät minua viikonlopun aikana moikkaamassa! On aina yhtä huisia tavata lukijoita livenä, konkretisoituu nimittäin ihan eri tavalla, että hitsinpimpulat, joku oikeasti lukee mitä kirjoitan.

 

Nordic Fitness Expossa viikonloppuna

Välihuomautuksena mainittakoon, että olen viikonloppuna tavattavissa Lahden Nordic Fitness Expossa lauantaista sunnuntaihin, Lidlin Sportyfeel-osastolla!

051016_1

Tulkaahan nauttimaan messutunnelmasta, seuraamaan kisoja, oppimaan uutta ja inspiroitumaan. Meillä Sportyfeelin osastolla saat myös hoidettua lisäravinnejutut kuntoon kertaheitolla ja voinpa siinä ohessa antaa joitain käytännön vinkkejäkin syvällä rintaäänellä.

051016_2

Ja reilu kun olen, lupaan tarjota jokaiselle lukijakseni tunnustautuvalle pienen lisäravinneyllärin, niin kauan kuin niitä riittää.

Nähdään siellä!

 

Nightwish salakeikalla Hollywoodissa

Key Clubin pimeyden täyttää tuttu sävel. Rubber Band of Wolves -niminen laulu- ja soitinorkesteri aloittaa keikkansa mahtipontisesti Maamme-laululla. Valtaosa jenkki-yleisöstä raapii kummissaan päätään ja miettii miltä levyltä kyseinen biisi on napattu. Sen täytyy olla vanhempaa tuotantoa.

Rubber Band of Wolves muistutti erehdyttävästi Nightwishia

Vaikka ensimmäinen biisi hämmensi paikallaolijat, ei illan todellisen esiintyjän, hassun salanimensä takana piilottelevan Nightwishin kiipeäminen lavalle tullut taatusti kenellekään yllätyksenä. Spekulaatiot Nightwishin mahdollisesta salakeikasta aivan maailmankiertueensa kynnyksellä, oli käynyt kuumana jo muutaman viikon. Viikko sitten tuttavani vihjaisi, että tämän viikon torstaina, kaksi päivää ennen maailmankiertueen ensimmäistä virallista keikkaa, heittää Nightwish salakeikan Key Clubilla Hollywoodissa. Tapaus kuulosti juuri siltä, että päätimme hankkiutua paikalle todistamaan, kuinka huhut muuttuvat todeksi.

Illan biisilista koostui pääosin uusimmasta tuotannosta, mikä on vain hyvä asia, ovathan nuo biisit tehtyAnetten laulettavaksi. Myönnetään, että olen ollut hyvin ennakkoluuloinen Anetten suhteen. Ennakkoluuloni kuitenkin karisivat samaa tahtia, kuin keikka eteni biisi toisensa jälkeen. Anette on erinomainen laulaja, myös livenä. Uuden levyn myötä Nightwish on muuttunut entistä persoonallisempaan suuntaan ja Anette istuu bändiin, kuin hansikas käteen. Nuo uudet, kuin suoraan satumaailmasta kiskaistut, suureelliset kappaleet, ovat saaneet laulajakseen peikkotytön, joka tarpeen vaatiessa kykenee väläyttämään ilmoille myös keijukaismaisen puolensa. Ja mikä parasta, Nightwish ei ole vain yhden laulajan yhtye. Marco vakuuttaa laulajana siinä missä Anettekin, ehkä jopa omaa sieluani syvemmältä raapaisten. Kun Anetten äänestä loppuu muna, tarttuu ohjaimiin Marco ja kuulija voi vain äimistellä, kuinka niin rumasta miehestä (siis hyvällä tavalla ”rumasta”) voi lähteä niin kaunis ääni. Jos autiolle saarelle pitäisi ottaa mukaan pitkätukkainen mies, jonka parta on ponnarilla, ottaisin Marcon. Heti.

Keikka oli elämää täynnä. Vaikka Tuomas oli keikan ensimmäiset biisit kovinkin vakava ja ilmeisen jännittynyt, rentoutui lopulta hänkin ja lähti mukaan muiden varsin reippaaseen lavatemmellykseen. Suuren vaikutuksen minuun teki Nightwishin vieraileva säkkipillisti, Troy Donockley. Aika harvoin nimittäin tulee moshattua säkkipillin tahdissa. Tilana Key Club on hieman Tavastiaa pienempi, joten tunnelma oli tiivis ja taatusti intensiivisempi, kuin tulevilla suurilla keikkalavoilla. Bändi oli vahvasti läsnä ja yleisö eli musiikin mukana. Homma toimi kaikin puolin amatöörin korvaan loistavasti ja melkein hävettää, että liput maksoivat vain 13 taalaa.

Huomenna lauantaina on vuorossa Nightwishin ensimmäinen virallinen kiertuekeikka ja eilisiltaisen jälkeen oli pakko lunastaa liput myös sinne. Nightwishin lisäksi illan toinen kohokohta on, kun Amorphis nousee lavalle lämppärin roolissa. On se vaan hienoa, että pojat tulevat tänne asti minulle esiintymään. Kyllä kelpaa olla suomalainen.