Vauvabuumin toinen tuleminen

Voi hyvä tavaton, kuinka onkaan Facebook-uutisvirtani pullollaan iloisia vauvauutisia. Olen ilmeisesti saapunut sellaisen iän rajamaille, jolloin haikara vierailee ahkerasti siellä täällä perheenlisäystä kylväen. Samanlainen ilmiö oli havaittavissa myös siinä reilun kahdenkympin tietämillä, jolloin ne, joko enemmän tai vähemmän tietoisesti nuorena vanhemmiksi tahtovat, alkoivat saada lapsia. Nyt kolmenkympin huitteilla vuorossa ovat ne, jotka siirsivät lapsentekoa tuonnemmaksi opiskelujen, työn tai sopivan puolison puutteessa sekä ne, jotka ovat jo suoriutuneet toiselle tai jopa kolmannelle kierrokselle.

Kuten arvata saattaa, buumi ei kosketa meitä, sillä olemme edelleen jumissa siellä harjoituskierroksella.

Jotain enemmän tai vähemmän tiedostettua suunnitelmallisuutta lapsenteon ajoittamisessa on oltava, kun tuttavapiirissä autojen takapenkeille ilmestyy turvaistuimet suurinpiirtein samaan aikaan. Näiden buumien aikana minua kirpaisee aina jostain syvältä. Miksei lapsi voi kuulua minun suunnitelmiini? Lapsenteko kun siirtää niin parisuhteen, ajattelun, tekemisen kuin oikeastaan koko elämän aivan uudelle tasolle ja silti minä olen se, yksi harvoista tuttavapiirissäni, jotka eivät edes haaveile vauvoista. Katselen hieman kateellisena vierestä, kun kaikkien muiden elämät kulkevat sykleissä eteenpäin. Suoritetaan opiskelut, hankitaan työpaikka, mennään naimisiin, ostetaan talo, saadaan lapsia, seurataan lasten aikuistumista, tullaan isovanhemmiksi, odotetaan lapsenlapsia kylään ja on joku, joka vanhoilla päivillä tulee vielä tervehtimään, kun ei itse enää kykene kyläilemään. Onneksi tuo pieni kateudentunne katoaa ainakin toistaiseksi aina, kun pakkaan reppuni ja suuntaan jonnekin minne ei pienten lasten kanssa olisi menemistä.

Olen kuullut niin monta kertaa ihmisten kertovan, kuinka ehdottomasti halutaan lapsia jonain päivänä, ennemmin tai myöhemmin. Minäkin haluaisin haluta, mutta odottelusta huolimatta se vauvakuume, tarve suvun jatkamiselle ja perheen perustaminen vain kiertävät minut kaukaa vuosi toisensa jälkeen. Vaikka modernissa maailmassa onkin ihan ok olla tekemättä lapsia, tunnen silti kantavani mukanani eräänlaista lapsettoman leimaa ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä suuremmaksi se kasvaa. Se, ettei ole lapsia, herättää usein ihmetystä ja ennakkoluuloja. Onkohan sillä jokin fysiologinen ongelma? Itsekkyyttäänkö se jätti lapset tekemättä? Eikö se tykkää lapsista?

En minä tiedä. Minusta ei vain tunnu siltä, että haluaisin omia lapsia. Ehkä en halua kantaa niin suurta vastuuta, ehkä olen liian mukavuudenhaluinen tai ehkei aika ja paikka vain ole sopivia. Mutta onhan minulla vielä aikaa. Ehkä vielä jonain päivänä syvältä sisältäni kumpuaa jonkinlaiset kuolleeksi kuvitellut äidilliset vaistot ja tajuan, että perheen perustaminen on minun juttuni. Sitä odotellessa keskityn iloitsemaan muiden vauvauutisista.

Äiti hei

Iloista äitienpäivää toivottaa tyttäresi täältä maailman toiselta laidalta

 

Valitettavasti en tänäkään vuonna pääse äitienpäiväkahveille, mutta se on kyllä tavallaan ihan omaa syytäsi. Minä olen nimittäin aina ihaillut rohkeuttasi kokeilla kaikkea uutta ja sitä, kuinka sinnikkäästi tartut eteesi tulleisiin haasteisiin. Halusi nähdä ja kokea, kääntää kiven toisensa jälkeen ympäri, on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen. Siksi minäkin olen täällä maailmalla, enkä kotona peräkammarissa.

Hyvää äitienpäivää ennakkoluulottomalle ja rohkealle äidilleni. Lähetän muutaman säteen verran Kalifornian aurinkoa sinne pohjoiseen. Kaipaan sinua.

Terveisin,

tyttäresi

Kuinka saada saman otsikon alle Hollywood, jäähyväiset, lettuja ja vessa?

No tietenkin saattelemalla ystävät kotimatkalle Suomeen, tsekkaamassa Hollywood ennen lentokentälle menoa, käymällä lohtusyömässä jäähyväisten jälkeen Huntington Beachilla maailman parhaassa letturavintolassa ja kurkkaamalla kyseisen ravintolan naistenhuoneeseen. Nyyh, vau, nam ja oho!

Ensin patsasteltiin Hollywoodissa.

Ja tuikittiin kilpaa tähtösten kanssa Walk of Famella.

Kun ystävät oli jätetty lentokentälle, oli suru puserossa.

Tämä erinomainen letturavintola tarjosi parhaat mahdolliset

puitteet lohtusyömiselle.

Raskasta musiikkia ja pääkalloja. Niistä on hyvä letturavintola tehty.

Mitä tänään syötäisiin?

Suolaisten lettujen lista on pitkä, samoin makeiden.

Jokaisella annoksella on teemaan sopiva nimi.

Tämä lounaslettu kätki sisäänsä kaninruoan lisäksi kananrintaa ja

mozzarellajuustoa. Kivaa vaihtelua perussalaatille!

Ja tämän jälkiruokaletun sisältä löytyi ainakin suklaata, banaania

ja pähkinärouhetta. Nammmm!

Yllätys oli positiivinen kurkatessani naistenhuoneeseen. Huisi!

 

Eli mikäli satutte tälle suunnalle, niin jättäkää tilaa lettulounaalle Huntington Beachilla. Ja meikä tulee sitten mukaan!

Vierashuoneen sänky on pedattu

Meitä on viimeisen puolen vuoden aikana hemmoteltu poikkeuksellisen runsaalla vierailijamäärällä, onhan Kalifornia noussut nopeasti tuttavapiirissämme yhdeksi suosituimmista matkakohteista. Tämän tästä joku maailmanmatkaaja on pysähtynyt luoksemme muutamaksi päiväksi ja mikäpä siinä, sitä vartenhan meillä vierashuone on. Seuraavat, pitkään odotetut vieraat saapuvat lauantaina, eivätkä vain muutamaksi päiväksi, vaan tämä pariskunta yrittää viihtyä kanssamme kokonaisen viikon! Kaikki on valmista. Vierashuoneen sänky on pedattu, aurinko on tilattu taivaalle seuraavaksi kymmeneksi päiväksi, minulla on viikko lomaa ja jääkaapissa on olutta. Tervetuloa!

Meidän vieraat nukkuu futonilla

 

Vierashuoneen vakiovarustukseen kuuluu purkillinen Nukkumatin salaista

tainnutusainetta, AdvilPM:ää. Hyvästi jet lag!

Ja jos ei uni lääkityksestä huolimatta tule,

löytyy lehtikorista ajanvietettä aamuyön pimeisiin tunteihin

Vieraskirjaan on kertynyt jo jonkin verran ihania kirjoituksia ja piirroksia.

Lisää kaivataan!

Vierashuoneen kylppärissä on shampoo ja hoitoaine valmiina,

jotta vieraiden matkalaukkuihin jäisi enemmän tilaa Suomi-tuliaisille

Olutta on. Minä tarjoan.

Sushia hyvässä seurassa, eli rakkaudella uusista ystävistäni

Että minä pidän sushista! Näin siitäkin huolimatta, että vielä Suomessa asuessa en voinut sietää ajatusta merilevään kääräistystä raa’asta kalasta ja äyriäisen peristä. Lopulta sushien kauniin ulkomuodon houkutus kävi liian suureksi ja jo ensimmäinen suupala vei minut mennessään. Sushista tuli ennätysvauhtia osa vakituista ravintoympyrääni.

Tästä päästäänkin varsinaiseen jutun aiheeseen, pelkässä sushi-ateriassa kun ei kamalasti olisi kerrottavaa, paitsi se, että se oli jumalaisen hyvää. Mutta asiaan, olen siis saanut uusia ystäviä. Paikallisiaystäviä. Siis amerikkalaisia. Niitä ihan oikeita alkuperäisasukkaita.

 

Silloin 2,5 vuotta sitten, kun muutimme tälle mantereelle, olin melko varma etten tulisi saamaan paikallisia ystäviä todella pitkään aikaan. Oli kielimuuria, hieman kulttuurierojakin ja pohjoisessa asuessa naapurustomme asukkaat olivat selvästi ikäluokaltaan vanhempia, perheellisiä ja jokseenkin silminnähdenparempaa kastia. Tuntui siltä, että heillä kaikilla oli jo ystäviä ja omat piirinsä, eivätkä he tarvinneet elämäänsä uusia ihmisiä. Niinpä tyydyinkin pyörimään muiden suomalaisten kanssa, joka ei sekään ollut yhtään hassumpaa, ei sillä. Näin jälkikäteen ajateltuna minulta puuttuivat ne luonnolliset tilanteet, joissa olisin voinut tutustua paikallisiin ihmisiin naapurustomme ulkopuolelta. Ei ollut pieniä lapsia, joiden kautta tutustua muihin äiteihin leikkipuistoissa, en käynyt töissä enkä koulussa. Tai kävinhän minä englannintunneilla, mutta siellä oli vain meitä maahanmuuttajia. Niin meni kaksi vuotta ja koko aikana tutustuin ainoastaan yhteen naapuriin ja häneenkin melko lailla pinnallisesti.

Sitten olikin aika taas muuttaa. Pakattiin kimpsut ja kampsut ja lähdettiin eteläiseen Kaliforniaan. Muutimme tavallisempaan lähiöön, jossa asuu ihan tavallisen oloisia ihmisiä, jalat tukevasti maassa. Ei mennyt montaakaan päivää, kun valtaosa naapureista oli käynyt toivottamassa tervetulleeksi, esittelemässä itsensä ja pyytämässä kahville. Tästä naapurustosta minä lopulta sain ne ensimmäiset oikeat, paikalliset ystävät. Miehet käyvät ajamassa keskenään motocrossia ja me tytöt pyöräillään, juostaan ja juodaan proteiinidrinkkejä altaalla. Vaikka meillä onkin erilaiset taustat ja eri äidinkieli, he ymmärtävät jo hieman meitä suomalaisia ja sen, että vaikkemme aina ole ”super excited” eikä kaikki ole ”awesome”, saatamme silti olla innoissamme ja iloisia.

Vaikka aikoinaan kotiuduinkin Kaliforniaan melko nopeasti muuton jälkeen, tuntui minusta silti aina ulkopuoliselta, kun en saanut kontaktia paikallisiin muualla kuin ruokakaupan lihatiskillä. Nyt, uusien ystävieni myötä, minä tunnen vihdoin kotiutuneeni tänne kunnolla enkä enää tunne oloani ulkopuoliseksi. Olen osa kokonaisuutta enkä vain vierailija.

 

ps. Te kaikki pikku sushi-snobit siellä kotisohvilla! Tiedetään, kuvassa oleva sushi ei ehkä edusta sitä perinteistä, minimalistista, oikeaa sushia. Mutta oli se silti niin hyvää!