Vauvabuumin toinen tuleminen

Voi hyvä tavaton, kuinka onkaan Facebook-uutisvirtani pullollaan iloisia vauvauutisia. Olen ilmeisesti saapunut sellaisen iän rajamaille, jolloin haikara vierailee ahkerasti siellä täällä perheenlisäystä kylväen. Samanlainen ilmiö oli havaittavissa myös siinä reilun kahdenkympin tietämillä, jolloin ne, joko enemmän tai vähemmän tietoisesti nuorena vanhemmiksi tahtovat, alkoivat saada lapsia. Nyt kolmenkympin huitteilla vuorossa ovat ne, jotka siirsivät lapsentekoa tuonnemmaksi opiskelujen, työn tai sopivan puolison puutteessa sekä ne, jotka ovat jo suoriutuneet toiselle tai jopa kolmannelle kierrokselle.

Kuten arvata saattaa, buumi ei kosketa meitä, sillä olemme edelleen jumissa siellä harjoituskierroksella.

Jotain enemmän tai vähemmän tiedostettua suunnitelmallisuutta lapsenteon ajoittamisessa on oltava, kun tuttavapiirissä autojen takapenkeille ilmestyy turvaistuimet suurinpiirtein samaan aikaan. Näiden buumien aikana minua kirpaisee aina jostain syvältä. Miksei lapsi voi kuulua minun suunnitelmiini? Lapsenteko kun siirtää niin parisuhteen, ajattelun, tekemisen kuin oikeastaan koko elämän aivan uudelle tasolle ja silti minä olen se, yksi harvoista tuttavapiirissäni, jotka eivät edes haaveile vauvoista. Katselen hieman kateellisena vierestä, kun kaikkien muiden elämät kulkevat sykleissä eteenpäin. Suoritetaan opiskelut, hankitaan työpaikka, mennään naimisiin, ostetaan talo, saadaan lapsia, seurataan lasten aikuistumista, tullaan isovanhemmiksi, odotetaan lapsenlapsia kylään ja on joku, joka vanhoilla päivillä tulee vielä tervehtimään, kun ei itse enää kykene kyläilemään. Onneksi tuo pieni kateudentunne katoaa ainakin toistaiseksi aina, kun pakkaan reppuni ja suuntaan jonnekin minne ei pienten lasten kanssa olisi menemistä.

Olen kuullut niin monta kertaa ihmisten kertovan, kuinka ehdottomasti halutaan lapsia jonain päivänä, ennemmin tai myöhemmin. Minäkin haluaisin haluta, mutta odottelusta huolimatta se vauvakuume, tarve suvun jatkamiselle ja perheen perustaminen vain kiertävät minut kaukaa vuosi toisensa jälkeen. Vaikka modernissa maailmassa onkin ihan ok olla tekemättä lapsia, tunnen silti kantavani mukanani eräänlaista lapsettoman leimaa ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä suuremmaksi se kasvaa. Se, ettei ole lapsia, herättää usein ihmetystä ja ennakkoluuloja. Onkohan sillä jokin fysiologinen ongelma? Itsekkyyttäänkö se jätti lapset tekemättä? Eikö se tykkää lapsista?

En minä tiedä. Minusta ei vain tunnu siltä, että haluaisin omia lapsia. Ehkä en halua kantaa niin suurta vastuuta, ehkä olen liian mukavuudenhaluinen tai ehkei aika ja paikka vain ole sopivia. Mutta onhan minulla vielä aikaa. Ehkä vielä jonain päivänä syvältä sisältäni kumpuaa jonkinlaiset kuolleeksi kuvitellut äidilliset vaistot ja tajuan, että perheen perustaminen on minun juttuni. Sitä odotellessa keskityn iloitsemaan muiden vauvauutisista.

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s