Joulua ja rakkautta

Olen tässä viime aikoina saanut muutamia huolestuneita yhteydenottoja, että se ei joulu tule ellei Onnenpäivään ilmesty perinteistä joulupostausta. Joulun pelastamisen kannalta on siis viime hetket katkaista pitkäksi venähtänyt mediahiljaisuus.

231216_1

Jouluvalmistelut jäivät tänä vuonna poikkeuksellisen myöhäiseksi. Siinä kun Kaliforniassa asuessa kaivoin joulukoristeet esiin marraskuussa, ehdin tänä vuonna työ- ja paitakiireiden vuoksi aloittaa koristelut vasta reilusti itsenäisyyspäivän jälkeen. Ja se koristelu, se suoritettiin sillä ajalla, kun oli tarkoitus nukkua. Mutta jos on pakko valita nukkumisen ja jouluvalmistelujen väliltä, vie jouluhössöttäminen ehdottomasti voiton. Joulunaika on minulle sydämen asia, etenkin tänä vuonna.

231216_3231216_4231216_5231216_6

Tämä joulu on laadussaan ainutlaatuinen. Vietämme joulua ensimmäistä kertaa meillä niin, että paikalla ovat minun, mieheni ja lapsipuolteni lisäksi lähiperhettäni sekä yksi ystävä. Käsillä on siis juuri sellainen joulu kuin joulun kuuluukin olla. Yhteistä aikaa rakkaiden ihmisten kanssa ja talo täynnä elämää.

231216_2231216_8231216_9

Ei ihme, että tänään olen erityisen onnellinen siitä, että kohtalo heitti meidät takaisin Suomeen ja tänne pohjoiseen lähelle perhettäni.

Yhtäkkiä kaikki tuntuu olevan juuri niin kuin kuuluukin.

231216_7

Nyt riennän tekemään vielä viime hetken valmisteluja ja jättäydyn hyvin ansaitulle joululomalle. Oikein rauhallista ja tunnelmallista joulua! Tarjotkoon tämä joulu teillekin sitä, mikä lopulta on elämässä kaikkein tärkeintä.

 

Ja sitten on hetkiä, jolloin sydän on särkyä

Tovin koivuista putoavia lehtiä ikkunan läpi katseltuani, oli pakko myöntää, että syksy on tullut, vaikka auringossa vielä t-paidassa tarkenisikin. Oli aika tarttua ensimmäistä kertaa tänä vuonna haravan varteen ja ryhtyä siivoamaan syksyn jälkiä pihamaalta.

060916_1

Tonttia reunustavan pensasaidan alustaa putsatessani, kulki aidan takaa kaksi kikattavaa pikkutyttöä sateenvarjoineen. Ihmeteltyäni sateenvarjojen merkitystä tällaisena kauniina syyspäivänä, kertoivat he leikkivänsä vesisadetta nyt kun ei oikeasti sada, tietysti.

Kysyttyään olemmeko juuri muuttaneet ja vastattuani myöntävästi, he tiedustelivat onko meillä lapsia.
– Ei ole, vastasin. – Asumme tässä aivan kahden.
Toinen tytöistä käänsi katseensa maahan ja töni jalallaan pikkukiviä. – Mutta teillä olisi monta lastenhuonettakin.

Sillä hetkellä oli sydän vähän särkyä. Seisoin suuren talon pihamaalla harava kädessä ja tunsin hetkellisesti kai yhtä suurta pettymystä kuin ne uuden leikkikaverin toivossa olleet pikkutytötkin.

Vaikka lapsettomuus tähän saakka on oma valinta ollutkin, tulee toisinaan hetkiä, jolloin tuo valinta kouraiseen sydänalasta. Että miksei minulle koskaan ole tullut sitä tunnetta, että nyt. Miksei minun elämääni ole koskaan sitä pientä sopinut? Ja vaikka kuinka kovasti olen halunnut haluta, niin se ei vaan ole riittänyt. Väkisinkin sitä katsoo itseensä ja miettii, että mikäköhän se minussa on vialla.

***

Pikkutytöt säikähtävät kirjavista paidoista kiinnostunutta ampiaista ja juoksevat kiljuen karkuun sateenvarjot keikkuen. Arvaan, että hetkellinen pettymys unohtunee viimeistään siinä kolmannen askeleen kohdalla uusia seikkailuja kohti viilettäessä.

 

 

Kun aikuinen tytär muutti takaisin kotiin

Kertoessani ihmisille, että olen siippani kanssa muuttanut takaisin vanhempieni luokse, vaikkakin vain väliaikaisesti, aiheuttaa tämä ensin pientä hilpeyttä, jonka jälkeen ilmeet vakavoituvat ja minulta kysytään: kuinka sä kykenet?

110516_1

Kun ihminen muuttaa aikuisiällä takaisin kotiin, siis siihen mistä muinoin rinta rottingilla ja henkselit paukkuen lähdettiin maailmalle, supatellaan selän takana helposti epäonnistumisesta, maitojunista, roudasta ja porsaista. Vaikka kyseessä kieltämättä onkin melko selkeä merkki siitä, ettei kaikki omassa elämässä mennytkään suunnitelmien tai edes varasuunnitelmien mukaan, en itse koe asiaa millään tavalla nolona, ainoastaan käytännöllisenä järjestelynä. Asioita tapahtuu ja toisinaan nyt vaan on järkevintä muuttaa väliaikaisesti takaisin kotiin sen sijaan, että lähtisi kuluttamaan aikaa ja rahaa vuokra-asuntorumbaan.

110516_4

Toisin on tietysti silloin, jos yhteiselo vanhempien kanssa saman katon alla ei vaan yksinkertaisesti ota sujuakseen. Olen kuullut useamman kaverin suusta, etteivät he voisi kuvitellakaan samanlaista tilannetta omalle kohdalle, sillä jo pelkkä kyläreissu saa pinnan katkeamaan ja hihat ilmiliekkeihin. Onnekseni olen itse syntynyt perheeseen, jossa kotiin saa aina tulla ja jossa elämänkatsomus on sen verran rennonletkeä, ettei yhteentörmäyksiä juurikaan synny.

110516_2

Kaikista viimeaikaisista vastoinkäymisistä huolimatta olenkin äärettömän kiitollinen siitä, että olen saanut mahdollisuuden viettää näin paljon aikaa sekä äitini ja isäpuoleni että isäni ja äitipuoleni kanssa. Te muut ulkomailla asuneet nimittäin varmasti tiedätte sen raastavan syyllisyydentunteen, joka hiipii pintaan kun ei ole käynyt kotona pitkään aikaan.

110516_3

Kaikesta stressistä ja epävarmuudesta huolimatta, ovat viimeiset puoli vuotta olleet minulle äärimmäisen tärkeää laatuaikaa vanhempieni kanssa. Jossain vaiheessa oma elämä kun ottaa kuitenkin taas tuulta alleen ja lennättää meidät pois pesästä.

Onkos siellä muita, jotka ovat aikuisiällä muuttaneet takaisin kotiin? Vai onko ajatus kotiväen nurkkiin palaamisesta täysin mahdoton?

 

Kuvat: Maisemia Äänekoskelta.

Tällä viikolla Sisä-Suomen Lehdessä

Jos kuluneella viikolla tuli Sisä-Suomen Lehden sivuilla vastaan tutun näköinen nainen, niin minähän se siellä olin sanallisen arkkuni kera. Kirjoitettuani taannoin ystävystymisen hankaluudesta näin aikuisiällä, sain pian yhteydenoton toimittajalta, joka pyysi minua valaisemaan niitä keinoja, joilla ystävyyssuhteita uudelle paikkakunnalle muuttaessa voi ryhtyä työstämään.

270316_1

Kuva: Sallamari Lahtivuori, Sisä-Suomen Lehti

 

Teiltä lukijoilta tulleilla palautteilla (kiitos, kiitos, kiitos!) sekä omilla kokemuksillani, saimme kerättyä juttuun ihan kivan määrän ystävystymiseen liittyviä huomioita ja vinkkejä. Artikkeli julkaistiin kokonaisuudessaan tiistain 22.3. lehdessä, mutta siitä löytyy lyhennelmä nyt myös Sisä-Suomen Lehden nettisivuilta.

 

Tässä kuitenkin tärkeimmät pointit pähkinänkuoressa:

  • Lähde ulos neljän seinän sisältä, kotoa hakee harvoin muut kuin poliisi.
  • Jos et vielä harrasta mitään, nyt on hyvä aika aloittaa.
  • Todennäköisimmin löydät hengenheimolaisia paikoista ja harrastuksista, joissa itsekin viihdyt.
  • Ole aloitteentekijä, sillä sinä olet se uusi tyyppi jolla on tarve ystävystyä.
  • Anna jotain itsestäsi. Kukaan ei kiinnostu ihmisestä, joka ei ole valmis kertomaan tai antamaan itsestään mitään.
  • Hymyilevää ja iloluontoista ihmistä on helpompi lähestyä.
  • Anna aikaa, niin itsellesi kuin uusille tuttavuuksillekin.

Ei hätää, kaikki järjestyy!

 

Miten aikuinen löytää ystäviä?

Kun nyt mieheni on ollut pian viikon päivät tiedustelumatkallaan rapakon takana eikä paluuta näy, olen tullut kovastikin tietoiseksi siitä, että olen yksin vieraalla paikkakunnalla, väliaikaisessa kotikaupungissamme Äänekoskella. Hyvä on, en nyt aivan yksin, sillä pidänhän majaa äitini luona, mutta silti. Kodin seinien ulkopuolelta en tunne 100 kilometrin säteellä yhtäkään ihmistä, edes nimeltä.

Eihän sitä ystävien puutetta töitä tehdessä huomaa, mutta kun tulee aika lähteä salille, juoksulenkille, shoppailemaan vai vaikka yksille, ei olekaan ketään ketä pyytäisi seuraksi. Puhumattakaan sitten näistä viikonlopuista, jolloin olisi oikeasti aikaa tehdä kavereiden kesken kaikenlaista kivaa.

280216_1

Yleisimmin ihmissuhteet syntyvät kai jo lapsuudessa tai viimeistään opiskelujen tai työn ohessa, mutta koska vaihdan asuinpaikkaa kuin sukkia, en opiskele, teen töitä kotoa käsin eikä minulla ole lapsiakaan joiden kautta tutustuisin hiekkalaatikon reunoja potkiskeleviin vanhempiin, rajoittuvat internetin ulkopuolella olevat ihmiskontaktini täällä Äänekoskella lähinnä salin seinien sisäpuolelle. Ja ikävä kyllä, kuntosaliharjoittelu ei ole se kaikkein sosiaalisin harrastus.

Näin aikuisiällä ystävyyssuhteiden luomista vaikeuttaa myös se tosiasia, että aika harva ylipäätään tarvitsee uusia ystäviä, näin raa’asti sanottuna. Kun aika on kortilla, työt painavat päälle ja lapsiakin alkaa olla joka sormelle, on täysi työ tavata säännöllisesti edes niitä vanhoja ystäviä.

280216_2

Näillä eväillä odotan vähän kauhunsekaisinkin tuntein tulevaa kevättä ja kesää, jotka melko todennäköisesti vietämme jälleen uusissa maisemissa, mahdollisesti maan rajojen ulkopuolella. Jos aikuiselle ihmiselle uusien ystävyyssuhteiden solmiminen tuntuu jo Äänekoskella hivenen hankalalta, voin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa, ettei se ainakaan sen helpompaa ole vieraalla maaperällä.

Tulevaisuutta, tai vaikka vain lähiviikkoja silmällä pitäen, otan hyviä vinkkejä vastaan. Kuinka töissä tai koulussa käymätön aikuinen ihminen löytää kaveriseuraa uudessa ympäristössä? Internetistäkö? Vai onko tässä pakko ryhtyä haalimaan sosiaalisempia harrastuksia?

ps. Lähtiskö joku salille?

Kuvat: Äänekoskea ja tehtaanpiippuja