Ja sitten on hetkiä, jolloin sydän on särkyä

Tovin koivuista putoavia lehtiä ikkunan läpi katseltuani, oli pakko myöntää, että syksy on tullut, vaikka auringossa vielä t-paidassa tarkenisikin. Oli aika tarttua ensimmäistä kertaa tänä vuonna haravan varteen ja ryhtyä siivoamaan syksyn jälkiä pihamaalta.

060916_1

Tonttia reunustavan pensasaidan alustaa putsatessani, kulki aidan takaa kaksi kikattavaa pikkutyttöä sateenvarjoineen. Ihmeteltyäni sateenvarjojen merkitystä tällaisena kauniina syyspäivänä, kertoivat he leikkivänsä vesisadetta nyt kun ei oikeasti sada, tietysti.

Kysyttyään olemmeko juuri muuttaneet ja vastattuani myöntävästi, he tiedustelivat onko meillä lapsia.
– Ei ole, vastasin. – Asumme tässä aivan kahden.
Toinen tytöistä käänsi katseensa maahan ja töni jalallaan pikkukiviä. – Mutta teillä olisi monta lastenhuonettakin.

Sillä hetkellä oli sydän vähän särkyä. Seisoin suuren talon pihamaalla harava kädessä ja tunsin hetkellisesti kai yhtä suurta pettymystä kuin ne uuden leikkikaverin toivossa olleet pikkutytötkin.

Vaikka lapsettomuus tähän saakka on oma valinta ollutkin, tulee toisinaan hetkiä, jolloin tuo valinta kouraiseen sydänalasta. Että miksei minulle koskaan ole tullut sitä tunnetta, että nyt. Miksei minun elämääni ole koskaan sitä pientä sopinut? Ja vaikka kuinka kovasti olen halunnut haluta, niin se ei vaan ole riittänyt. Väkisinkin sitä katsoo itseensä ja miettii, että mikäköhän se minussa on vialla.

***

Pikkutytöt säikähtävät kirjavista paidoista kiinnostunutta ampiaista ja juoksevat kiljuen karkuun sateenvarjot keikkuen. Arvaan, että hetkellinen pettymys unohtunee viimeistään siinä kolmannen askeleen kohdalla uusia seikkailuja kohti viilettäessä.

 

 

22 kommenttia artikkeliin ”Ja sitten on hetkiä, jolloin sydän on särkyä

  1. Mieheni kanssa meillä on ollut myös oma valinta, ettei lapsia ole. Kumpikaan ei ole koskaan sellaisia halunnut. Lemmikkieläimet sydän lähellä.
    Silti aina riittää ihmisiä, jotka sanovat omavalintaisen lapsettomuuden olevan epänormaalia ja ihmettelevät, miten ihmiset eivät halua lapsia…
    Kiitos kysymästä, oikein hyvin ihmiset voivat olla haluamatta lapsia. Kun katsoo tuttavien lapsiarkea, kiitän onneani etten ole koskaan lapsia hankkinut. Se ei vaan ole kaikkien ”juttu”.

    Tykkää

    • Mulle ei ole enää aikoihin kukaan sanonut, tai edes vihjannut, että valinta olisi jotenkin ”epänormaali”. Taidan olla itse se ainoa, joka joskus niin erehtyy miettimään – tokikin vain omalla kohdallani :/

      Tykkää

  2. Koskettavaa, Kiitos! Lapsista voi jokainen kuitenkin nauttia ja heille tuottaa iloa, vaikka eivät omia olisikaan :>

    Tykkää

  3. Suuria tunteita ja ajatuksia. Hyvin kirjoitettu. Eletään elämää eteenpäin. Koskaan ei voi etukäteen tietää mitä nurkan takana odottaa 😊

    Tykkää

    • Joskus olin tän asian kanssa tosi ehdoton, että ei ikinä. Nyt en enää. Annan ajatusten tulla ja mennä ja ties vaikka se ajatus suostuisi joskus jäämäänkin 🙂

      Tykkää

  4. Olen ihan täsmälleen samassa tilanteessa. Pitkä parisuhde, ikää yli 30, mutta sitä halua hankkia lapsia ei vaan ole koskaan tullut. Ei vaikka haluaisin haluta! Usein syyllistän itseäni siitä, koska onhan lasten hankkiminen normaalia, se tavallinen elämänkulku. Syyllisyyden lisäksi tunnen usein pettymystä ja surua, kun en koe olevani ”normaali”. Mutten toisaalta voi itseäni siihen äidin roolin väkisin sulloakaan, koska silloin pahimmassa tapauksessa menisi pilalle kolme elämää: omani, mieheni ja kaikkeen täysin syyttömän lapsen.

    Tykkää

    • Ehkä se on justiinsa se pelko. Että kaikki menee pilalle. Että ei kuitenkaan osaa eikä pysty ja olisi huonompi kuin muut. Ikinä ei pitäisi antaa pelolle valtaa, mutta kyllä se tässä asiassa kummasti hidastaa :/

      Tykkää

  5. Ihana Anne. Minun elämästäni noin 31,5 ensimmäistä vuotta kului aikalailla varmana siitä, että vapaaehtoisesti lapseton elämä on minun ja puolisoni tulevaisuus. Jossain vaiheessa totesimme kuitenkin, että asiassa on tehtävä välitilinpäätös ja pohdittava onko päätös pysyvä. Noin vuoden puntaroinnin ja monien vaiheiden jälkeen päädyimme yllätykseksemme kokeilemaan, tulisiko meistä vanhempia. Tulin raskaaksi lähes samantien, joten se oli menoa sitten. Nyt puolivuotiaan tytön äitinä olen onnellinen päätöksestämme, joka tehtiin ilman vauvakuumeilua tai kovaa halua lisääntyä. Jos päätös olisikin ollut toinen, olisin varmasti onnellinen siitäkin. Jokaisen elämä voi minun maailmassani olla arvokasta ja hyvää riippumatta siitä, kuuluuko siihen omia lapsia tai ei. Erilaista elämä varmastikin on päätöksestä riippuen, mutta niinhän kaikkien elämät ovat. Ei kahta samanlaista. Toivottavasti sinun tulevaisuuteesi kuuluu niitä asioita, joita siellä haluat nähdä!

    Tykkää

    • Tämä ikä alkaa olla haastava näiden asioiden suhteen, täytän seuraavaksi 35. Jotenkin sitä on tähän asti elellyt niin, että ehtiihän tässä vielä, ei ole mitään kiirettä, katsotaan sitten myöhemmin. No, nyt alkaa olla käsillä se kuuluisa ”myöhemmin” ja pitäisi alkaa tehdä lopullisia päätöksiä. Ja tietenkään tätäkään asiaa ei voi vaan ”päättää” eikä lapsia vaan ”hankita”. Jokainen tietää, etenkin ne tämän iän saavuttaneet ja sitä vanhemmat, ettei asia ole välttämättä enää niin yksinkertainen.

      Tykkää

      • Se on totta. Tuntuu, että jokaisen lähipiirissä on paljon lapsettomuutta, niin myös minun. Tuurissaan ovat nämä asiat kyllä ja täytyy olla onnellinen, että asiat ovat omalla kohdalla menneet sujuvasti.

        Tykkää

  6. Itse olen tullut vain ehdottomammaksi asian suhteen mitä enemmän ikää tulee, nyt siis 32 mittarissa. Näitä tuttavia on vuosien varrella ollut jotka mietiskelevällä ja ehkä hieman alentuvallakin nuotilla ovat hokeneet: ”Kyllä se mieli siitä vaan muuttuu,” tai suosikkini painajaisia ajatellen: ”kyllä luonto hoitaa tehtävänsä” (aivan kuin ei olisi mitään mahdollisuuksia itse vaikuttaa asiaan. Pelottavaa!)

    Tunnen itseni tätä nykyä sen verran läpikotaisin, että jos väen vängällä tekisin itsestäni ihmishautomon, olisi se oman maailmani loppu. Jos näiden tuttavien paasaamiset taas toteutuisivat, niin se taas tarkoittaisi että olen sairastunut jonkinlaiseen psykoosiin. Sen verran etäiseltä tuntuu ajatus itsestäni tahtomassa lasta 😀

    Itse olen niin ehdoton omalla kohdallani tämän suhteen, että mielestäni ihmiset jotka ovat perheenlisäyksen kanssa kiikun kaakun, niin yleensä jollain tasolla kuitenkin tahtovat sitä. Mutta tiedä sitten. Kaikki kun ollaan omanlaisia persoonia 🙂

    Tykkää

  7. Koskettava kirjoitus!

    Kuulun siihen kiikun kaakun porukkaan. Olen työssäni aktiivisesti tekemisissä lasten kanssa ja olin lähes varma, että lapset eivät tule olemaan omia. Vaan toisin kävi, vaikkei biologinen kello herännytkään – ehkäisy vain petti. Testin tehtyäni (aavistelin asiaa pari päivää ennen) päätös oli itsestään selvä enkä klassisesti ole katunut hetkeäkään.

    Nyt ensimmäisen lapsemme varttuessa olemme odotelleet sitä vauvakuumetta – ei vieläkään. Olemme kuitenkin tulleet siihen tulokseen, että haluamme toisen lapsen, joten adoptioprosessi on vireillä. Näin se elämä heittelee eikä auta muu kuin nauttia matkasta. Onhan se nyt kuitenkin aivan ihanaa, vaikka elämä tyystin muuttuukin lapsen myötä (vaikka tietenkään en uskonut, että MINUN elämäni muuttuisi).

    Kaikkea hyvää.

    Tykkää

  8. Olen kohta 35-vuotias ja miettinyt lapsentekoasiaa hyvin, hyvin paljon. En ole ikinä pitänyt lapsista, enkä kokenut kiinnostusta ryhtyä äidiksi. Silti olen asiaa pohtinut perusteellisesti, koska mielestäni tämä on ihmiselämän suurin ja sitovin päätös. Ainoa plussapuoli asialle minun näkökulmastani on se, että kun lapsi olisi aikuinen, meillä voisi olla tosi kivaa yhdessä. En ole kuitenkaan valmis uhraamaan 18 vuotta elämästäni sen takia. Saati olemaan raskaana, synnyttämään, tai imettämään…
    Tiedostan myös, että 28-vuotias avopuolisoni on vielä nuori ja voi muuttaa mieltään, ja suhteemme voi päättyä sen takia, jos hän haluaakin lapsen joku päivä. Ei voi mitään, tässä asiassa on oltava uskollinen itselleen.
    Adoptiota sen sijaan voin harkita, jos tästä käydään oikein kunnon vääntöä lähivuosina. Kaiken huipuksi sukumme loppuu minuun, mutta koen antaneeni oman panokseni maailmalle omana itsenäni jo nyt, en tarvitse lapsia ”jatkamaan minua”.

    Tykkää

  9. Hei! Anne tykkään sun teksteistä ihan valtavasti. Niin randomia että muutitte nyt Kiiminkiin — arvostan seikkailuasennettanne! Asun ulkomailla jo toista kymmentä vuotta ja joissakin asioissa tuntuu että ymmärrän sua aika paljon. Mä olen jo reilusti yli 30, kohta 40. En tykkää lapsista ollenkaan, mutta en tiedä, haluanko niitä. Päätettiin mieheni kanssa, että jätetään ehkäisy pois ja annetaan sattuman ratkaista. Nyt kaksi vuotta ilman ehkäisyä, eikä lasta tule. Jännä juttu. En tiedä onko se surua vai iloa, vaihtelee päivästä toiseen. Tähän asiaan vaikuttaa minusta tosi paljon muiden ajatukset. On vaikea erottaa omia toiveitaan yleisistä toiveista.

    Tykkää

  10. Kylläpä oli ihana teksti. Aihe on pyörinyt mielessäni viimeaikoina paljon. Minä olen kylläkin vasta 28 v. mutta minussa ole vielä koskaan herännyt minkään näköistä halua saada omia lapsia. Tiedän, vielä on sitä aikaa jne. Painostus on kovaa joka puolelta. Lähipiirissä lapset on tehty nuorina ja ”silloin sitä jaksaa” ja ”kannattaa ne nuorena tehdä niin on sitten ikäistyessä paljon helpompaa.” Vaikka eihän niitä tietenkään tekemällä tehdä. Olenkin aikalailla ainoa lapseton lähipiiristäni. Minäkin työskentelen lasten parissa ja pidän niistä kovasti. Mutta rehellisesti sanottuna jopa pelkään sitä valtavaa muutosta ja sitoutumista mitä oma lapsi toisi tullessaan, vaikka asiat lähtisikin rullaamaan luontevasti. Välillä tuntuu että ajatus lapsettomuudesta vain vahvistuu. Lähipiirissämme on paljon pienokaisia ja oikeastaan tuntuu ettei minulla ole oikeutta valittaa huonosti nukutuista öistä tai siitä ettemme voi emmekä raski antaa koiraamme hoitoon lähteäksemme pidemmälle reissuun, koska odotahan kun sinulla on lapsia! Aina on asiat huonommin niillä joilla on lapsia. Kannustavaa. Mutta uskon siihenkin että sen aika on tullakseen jos on, jos meitä ei ole tarkoitettu vanhemmiksi niin sitten se on niin. Lohduttavaa että saman ajatuksen kanssa painii muitakin.

    Tykkää

    • ”Lähipiirissämme on paljon pienokaisia ja oikeastaan tuntuu ettei minulla ole oikeutta valittaa huonosti nukutuista öistä tai siitä ettemme voi emmekä raski antaa koiraamme hoitoon lähteäksemme pidemmälle reissuun, koska odotahan kun sinulla on lapsia! Aina on asiat huonommin niillä joilla on lapsia. Kannustavaa.” – vaikka itse lapsia kovasti haluankin ja yritetään niin silti näihin menee hermo (eli siis komppaan sinua täysin). Ihan kuin nuo huonosti nukutut yöt ja koiran ikävöinnit eivät olisi meidän elämämme tosi asioita ja jotenkin vähempi arvoisia – eihän se tarkoita sitä ettemmekö tajuaisi että lapsi on eri asia kuin koira. Äidit on joskus höpsöjä ja minä tietysti vannon ettei minulta koskaan pääse äitinä näin hullunkurisia juttuja 😉

      P.s. Ihana teksti – fiilis välittyy tosi hyvin niin kuin muistakin teksteistä. Tämä on mun good energy blogi ja toi Kiimingin talo herättää pientä kateutta!

      Tykkää

  11. Hieno kirjoitus. Minäkin halusin haluta lapsia 25-vuotiaasta alkaen, kun kaverit alkoivat lapsia saada. Olisi ollut niin paljon helpompaa elää sen yleisesti hyväksytyn raamin sisällä. Mutta en halunnut, ja olin onnellinen kun pystyin elämään vapaata lapsetonta elämää. Toisaalta samalla katsoin oudolla kaiholla tuttujen lapsiperheiden elämää. Missasinko jotain? Missasin varmasti, mutta ei se härdelli silti houkuttanut tippaakaan.

    Yhtäkkiä 36-vuotiaana halusinkin lapsen. Ja onneksi sain. Ehdin tehdä ja mennä tarpeeksi, ennen tätä uutta, lapsen ehdoilla tapahtuvaa elämää. Ymmärrän silti, että kaikkia varten tämä ei ole. En minäkään jaksaisi kahta lasta.

    Hyvää syksyä uuteen kotiin!
    T. Jansku

    Tykkää

  12. Olin itse aina sitä mieltä, että ei lapsia minulle. Tulin sitten vahingossa raskaaksi 21-vuotiaana. Se oli parasta mitä olisi voinut tapahtua! Olisin kyllä halunnut kokea vauvakuumeen, mutta sitä ei tullut ja päätimme sitten kuitenkin yrittää vielä toista lasta ja onneksemme saimmekin vielä lähes heti perään toisen ❤

    Pointtini on, että olen onnellinen, ettei minun silloin aikoinani tarvinnut itse päättää haluta lapsia tai olla haluamatta niitä. En olisi varmasti koskaan uskaltanut!

    Tykkää

  13. Vastaan yhteisesti näihin viimeisiin kommentteihin, kiitos paljon ihanista viesteistä! Mahtava kuulla erilaisia tarinoita päätöksen takana, olivatpa ne päätökset sitten suuntaan taikka toiseen. Ovat antaneet paljon ajateltavaa ❤

    Usein ne aina lapsia halunneet vanhemmat ajattelevat tosi suoraviivaisesti vapaaehtoisesti lapsettomien päätöksestä, että se on simppeli – ei haluta lapsia sotkemaan kuvioita ja sillä selvä. Ja silti se tarina siellä taustalla saattaa oikeasti olla joskus traaginenkin ja vapaaehtoisesti lapsetonkin hiljaisesti silloin tällöin "kärsiä" lapsettomuudestaan.

    Kiitos vielä kerran suuria ajatuksia synnyttävistä kommenteistanne! ❤

    Tykkää

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s