Jää hyvästi, vanha kotimme

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Kävimme eilen jättämässä jäähyväiset vanhalle kauniille kodillemme. Sille, jonka remontti valmistui kolme vuotta sitten, viidentoista työntäyteisen kuukauden jälkeen, vajaa vuorokausi ennen kuin muutimme uuteen osoitteeseen, uuteen maahan. Kahden vuoden ajan uusitussa kodissamme asuivat vuokralaiset, jotka eivät arvostaneet kättemme jälkiä, eivät toisen omaisuutta. Se, mitä jäljelle jäi, remontoitiin uudelleen, kuvattiin, kuvailtiin kauniin sanankääntein ja lopulta laitettiin myyntiin tänä keväänä. Tästä kaunis koti suurellekin perheelle.

Tuttu soratie rapisi renkaiden alla kai viimeistä kertaa. Maalaismaisemat lähellä kaupunkia, rauhallinen paritalo metsän keskellä, vieraita autoja pihassa, jokin tuntui kuristavan kurkkuani. Tuon pensaan minä istutin silloin, kun en vielä tiennyt muuttavani. Ja kas vain, nuo kukat ovat säilyneet hengissä vuokralaisen laiminlyönnistä huolimatta, sitkeitä pirulaisia. Teki mieli nyppiä pahimmat rikkaruohot, mutta eivät ne kasva enää minun maillani. Piha ja talo ovat siirtyneet murheista muistoihin.

Ovesta astuivat uudet omistajat lapset kannoillaan, valmiina tekemään talosta mieleisensä, oman kotinsa, aivan kuten mekin silloin joskus. Haikeana, mutta hyvillä mielin minä jätin vanhan kotimme heidän hoiviinsa.Kaikkea hyvää ja onnellisia vuosia.

Ehkä mekin vielä joskus osaamme asettua.

Matkalla Suomessa: Kuusiston linnanraunioilla

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Nyt kun olen Suomessa turistin roolissa, on hyvää aikaa kierrellä katselemassa ennen näkemättä jääneitä nähtävyyksiä. Onkin hassua, että vasta nyt kävin ensimmäistä kertaa Kuusiston linnanraunioilla, vaikka olen aikoinani asunut aivan lähistöllä ja muutoinkin vieraillut Kaarinassa pienestä pitäen. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eiköhän linna ollut nyt aivan yhtä raunioina, kuin se olisi ollut jo parikymmentä vuotta aikaisemmin.

Mikään kovin valtaisa rakennelma ei Kuusiston piispanlinna ole ollut, mutta sen rauniot ovat silti varsin viehättävä nähtävyys kesäisessä Suomessa. Kuusiston linnasta voi lukea lisää täältä. Jos liikutte Varsinais-Suomen alueella, niin kannattaa käydä kurkkaamassa! Itselleni tuli heti mieleen, että rauniot voisivat kauniina kesäpäivänä toimia persoonallisena miljöönä vaikkapa hääkuvauksille. Meidän poppoo ainakin räpsi kuvia toinen toisistaan milloin missäkin muurinraossa.

 

 

 

 

 

 

Kuusiston linnan jäänteet löytyvät osoitteesta:

Linnanrauniontie 634, Kaarina

(perille johtava hiekkatie tuntuu kestävän ikuisuuden ja välillä on uskokin loppua, mutta siellä se on, tien päässä)

Exät netissä

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Internet on siitä metka paikka, että siellä voi tahtomattaan törmätä exäänsä, puolisonsa exään tai vaikka ystävänsä exään. Samoin voivat exät löytää sinut, vaikka et välttämättä ajatuksesta järin ilahtunut olisikaan. Toisinaan et edes tiedä asioivasi katkeroituneen ex-puolison kanssa, sillä hän on salakavalasti naamioitunut vieraan nimimerkin taakse ja lähestyy sinua nyt tiedonjanoisena. Tai tiesitkö, että exäsi saattaa vielä aikojen päästäkin salaa lueskella viestejäsi ja sähköpostejasi ja jopa vastailla ihmisille puolestasi?

Kaikenlaista olen minäkin viime vuosien aikana nähnyt. Erityisesti Facebook on tuonut kyttäämisen aivan uudelle tasolle ja suo katkeroituneille exille erinomaisen näköalapaikan entisten kumppaneiden sielunelämään. Muutama vuosi sitten eräs miespuolinen, hieman kaukaisempi, mutta samoissa piireissä kulkeva tuttava lähestyi minua Facebookissa. Juttelimme niitä näitä ja vaihdettiin kuulumisia muutamaankin otteeseen. Hän esitti muutaman mielestäni hassun, parisuhteeseeni liittyvän kysymyksen, joita hetken mielessäni ihmettelin, mutta muuten keskustelu oli kovin normaalia ja pinnallista. Myöhemmin yhteinen tuttavamme kertoi, että olin itse asiassa jutellut tämän miehen exän kanssa, joka oli entisen miesystävänsä nimissä luonut Facebook-profiilin ja lähestyi nyt kaikkia naispuolisia tuttavia selvittääkseen, oliko hänen entisellään ollut jonkun kanssa jonkinmoista sutinaa. Tuijotin ruutua epäuskoisena. Voiko joku oikeasti olla noin mustasukkainen, vielä eronkin jälkeen?

Seuraavaksi oli vuorossa huvittava sattuma. Olin eräällä treffi-sivustolla oikolukemassa ystäväni deitti-ilmoitusta, kun huomioni kiinnittyi samaisella sivulla olevaan toiseen ilmoitukseen, tai paremminkin sen profiilikuvaan. Se oli mieheni exän deitti-ilmoitus. Tuijotin ruutua jälleen epäuskoisena, mutta ei siitä sen enempää.

Ja vielä yksi yhteentörmäys on kohdalleni sattunut. Viesteilin Facebookissa vanhan tuttavani kanssa, tavallaan melko henkilökohtaisistakin asioista ja yllättäen sain yhteydenoton hänen entiseltä vaimoltaan. Syystä tai toisesta hän oli päätynyt lueskelemaan entisen puolisonsa Facebook-viestejä ja koki nyt suurta tarvetta korjata mielestään kovin virheellistä mielikuvaani hänen entisestä aviomiehestään. Tunsin oloni erittäin epämukavaksi, vaikkei vaihtamissamme viesteissä ollut mitään kyseenalaista ollutkaan ja toisaalta, vaikka olisi ollutkin, niin olisiko se enää exän asia?

Ovatko muut törmänneet omiin tai muiden exiin epämääräisissä olosuhteissa internetin syövereissä? Vai olenko minä ainoa exä-magneetti?

 

ps: terkkuja kaikille exille, jotka tätä luette! 🙂

Matkalla Suomessa: Tervehdystesti Turun seudulla

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Kolme juoksulenkkiä, parisenkymmentä vastaantulijaa ja vain yksi vastaa tervehdykseeni hymyllä. Mikä näitä turkulaisia (anteeksi, lasken samaan kastiin myös kaarinalaiset) oikein vaivaa?

Vanhasta tottumuksesta tervehdin ”vahingossa” paria ensimmäistä vastaantulijaa. Aluksi suuni avaaminen nolotti, sillä ihmiset eivät vastanneet mitään, tuijottivat vain eteensä tai käänsivät katseensa. Pienoisen pohdinnan jälkeen tajusin, ettei minua nolottanutkaan se, että satuin vahingossa tervehtimään vastaantulijoita, vaan se, etteivät he vastanneet tervehdykseeni millään tavalla. Päätin jatkaa sinnikkäästi yrittämistä. Ehkä ne oppii vielä tavoille.

Vastaantulijoita on ollut nyt muutama kymmenen (olen ollut liikkeellä heti kuuden jälkeen aamulla, siksi on ollut niin hiljaista). Jäänmurtajana mukanani on ollut myös iloluontoinen koira. Olen toivottanut hyvää huomenta, sanonut hei tai nyökännyt ja hymyillyt. Vastaantulleista ihmisistä ainoastaan yksi vanhempi rouva on vastannut hyvään huomeneeni hymyllä.

En odota, että kukaan Suomessa tervehtii toista oma-aloitteisesti, mutta mielestäni niiden massasta poikkeavien, tuntemattomien ja kaikkia morjestavien kylähullujen tervehdykseen on silti kohteliasta vastata edes hymyllä.

Tervehditkö sinä takaisin jos tuntematon tervehtii sinua kadulla?

Miksei miehet koskaan löydä mitään?

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Naiset, oletteko koskaan huomanneet, etteivät miehet (yleistän nyt raa’asti) koskaan löydä mitään?

Esimerkkitapaus:

– Kulta, missä sakset on?

– Ne on siinä ylälaatikossa. Siinä missä ne on ollut jo vuoden.

Mies avaa laatikon, vilkaisee sen sisustaa sekunnin, maksimissaan kaksi ja sulkee laatikon. – Ei ne ole siellä.

– Ihan varmasti on, katso uudelleen.

Mies avaa laatikon, vilkaisee sen sisustaa sekunnin, maksimissaan kaksi ja läimäyttää laatikon kiinni. -No ei kyllä ihan varmasti ole! Hitto, kun täällä on kaikki aina hukassa!

– On ne siellä, katso tarkemmin.

Mies avaa laatikon, tuijottaa vihaisena sen sisustaa sekunnin, maksimissaan kaksi ja läimäyttää laatikon kiinni.– EI OLE!!!

Nainen tuhahtaa, tulee paikalle huoneiston länsisiivestä, avaa laatikon ja ottaa sieltä sakset. – Ne oli paperilehtiön alla.

– No mistä mä oisin voinut tietää, että ne on sen paperilehtiön alla?

– No vaikka katsomalla sinne…?

Kuulostaako tutulta?