Joulun jälkeen

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Joka vuosi joulutunnelma lässähtää yhtä nopeasti ja yllättäen. Kaikki se kiire, tokikin iloluontoinen sellainen, lahjojen paketoiminen, jouluruokien laitto, kodin juhlakuntoon valmistelu, kuusenkoristelu ja joululaulujen hyräily loppuu kuin seinään. Joulutunnelmaa riittää juuri ja juuri tapaninpäivään saakka, mutta sen jälkeen joulun taika ja sen tuoma ilmiömäinen ruoansulatuskyky ovat tipotiessään.

Joulukuusen oksat ovat alkaneet painua pikkuhiljaa alaspäin, neulaset varista eikä sen alla ole enää ensimmäistäkään lahjaa jota hipelöidä, ravistella ja nuuskia. Yhdisteltyäni päiväkausia perunalaatikkoa eri ruokien kanssa, se loppui vihdoinkin tänään ja samaan hengenvetoon päästin vihoviimeisen suklaapukinkin tuskistaan. Joululaulujen nuotit ovat siirtyneet pianon päältä takaisin kirjahyllyyn, punaiset kynttilät ovat palaneet loppuun, brandy alkanut maistua paremmalta raakana kuin munatotiin lantrattuna ja perinteinen jouluflunssakin on jo melkein laantunut. Eiköhän tämä homma ole melkolailla taputeltu.

Dude, it’s over.

Olkoonkin, että loppiainen on vasta tulossa, mutta meikäläisen osalta joulu on nyt ohi ja seuraavaksi alkaa yhdentoista kuukauden mittainen palautuminen, jotta jaksaa aloittaa saman rumban uudelleen.

Hyvää joulun jälkeistä elämää kullekin säädylle!

Yksi onnellinen suomalaistarina

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Kauas on tultu niistä ajoista, kun monikaan ei vielä tiennyt sanoa varmaksi, että missä Suomi maailmankartalla oikein sijaitsee. Sen lisäksi, että yllättävän moni ulkomaan asukki on elämänsä aikana törmännyt ehta-aitoon suomalaiseen, on heillä takataskussaan mitä erikoisempia suomalaistarinoita.

Käväisimme eilen jenkkiystäviemme jälkijoulubileissä ja päädyimme keskustelemaan alkuperämaastamme erään paikallisen naisen ja tämän jo aikuisen tyttären kanssa. Innostuin kovin kun he kertoivat, että lähes pari vuosikymmentä sitten, heillä oli ollut suomalainen tyttö au pairina. Nämä ulkomaalaisten tarinat kohtaamisista suomalaisten kanssa ovat mielestäni aina äärimmäisen mielenkiintoisia ja odotin innolla mitä tällä kertaa tuleman piti. Toisin kuin minä itse, tämä tyttö oli todistettavasti opettanut pestinsä aikana suomea muutenkin kuin kirosanojen muodossa, sillä naisten muistien sopukoista löytyi vielä sana ”pulla”, jolla au pairinsa oli aikoinaan perhettä hemmotellut.

Taputtelin jo mielessäni karvaisia käsiäni yhteen positiivisen suomikuvan levittämisen vuoksi, kun suomalaistarina jatkui. Oli koittanut perheen vanhempien parin viikon mittainen euroopanmatka ja au pair oli siksi aikaa saanut avukseen ja seurakseen Suomesta lentäneen, erityisen kuuman ja hyvännäköisen ystävänsä. Jotenkin tässä vaiheessa jo aavistelin, että tarina ei välttämättä pääty hyvin. Tuohon villiin pariviikkoiseen oli lopulta mahtunut niin käsistä karanneet kotibileet kuin perheen teini-ikäisen pojan neitsyyden menetyskin. Luojan kiitos eilisissä kotibileissä ei ollut tarjolla sitä pullaa, olisin nimittäin saattanut naurultani tukehtua siihen.

Että terveisiä vaan eräälle Tiinalle, tuolle kuumalle ystävätärelle, joka matkallaan teki lähtemättömän vaikutuksen perheen teinipoikaan. Sinua muisteltiin eräässä amerikkalaisperheessä tänä jouluna aivan erityisellä lämmöllä.

Paluu pidemmältä salitauolta

/ A. K. Nikkinen / 3 kommenttia

En ole viime aikoina liiemmin salitreeneistä kirjoitellut. Syy on yksinkertaisuudessaan se, että bittitaivas tarjoaa ihan oikeita treeniblogeja niin paljon, ettei yleisen salijupinan kirjoittelu ole tuntunut minusta kovinkaan mielekkäältä. Todellisuudessa olen kuitenkin palannut jo syyskuun alussa totisten salitreenien äärelle yli kolme kuukautta kestäneen tauon jälkeen. Onnistuneen paluun myötä halusinkin poikkeuksellisesti jakaa kanssanne tämän hyväksi koetun ja hieman armollisemman treenitaktiikan, jolla pitää motivaatiota yllä treenirutiineja uudelleen käynnistellessä.

Pidemmältä salitauolta paluu on mentaalisesti äärimmäisen turhauttavaa ja vähän masentavaakin. Vanhat ennätykset ja treenipainot ovat edelleen tuoreessa muistissa, mutta rauta ei vaan nouse entiseen malliin vaikka kuinka irvistäisi. Niinpä sen sijaan, että ponnistelisi otsasuonet sykkien ylisuurien painojen kanssa heti ensimmäisestä päivästä lähtien, kannattaa lihojen kiusaaminen aloittaa rauhallisemmin.

Takanani on nyt nelisen kuukautta säntillistä, 5-6 kertaa viikossa punttitreenaamista. Koska en halunnut innostuksen kaatuvan heti alkuunsa oman heikkouden aiheuttamaan turhautumiseen, aloitin treenaamisenpyramidiharjoitteluna. Ideana on, että liikkeelle lähdetään kevyemmillä painoilla, mutta pidemmillä sarjoilla, seuraavalla viikolla sarjoja lyhennetään ja painoja lisätään jne:

Viikko 1: Sarjapituus 15 toistoa
Viikko 2: Sarjapituus 12 toistoa
Viikko 3: Sarjapituus 9 toistoa
Viikko 4: Sarjapituus 6 toistoa

Kuutta lyhyempiin sarjapituuksiin ei alussa kannata edes mennä, vaan kuuden toiston sarjojen jälkeen lähdetään sarjoja jälleen pidentämään:

Viikko 5: Sarjapituus 9 toistoa
Viikko 6: Sarjapituus 12 toistoa
Viikko 7: Sarjapituus 15 toistoa
Viikko 8 : Kevyt palautteluviikko

Kun toistomäärissä lähdetään kipuamaan takaisin ylöspäin, huomaa yleensä jo tuolloin, että pidempiä sarjoja jaksaa tehdä edelliskertaa suuremmilla painoilla. Ja tadaa, lihasmuisti ja hermotus alkavat vähitellen vetreytyä ja vanhat painot ja ennätykset pikkuhiljaa lähestyä! Itse olen viikolla kahdeksan pitänyt palautteluviikon, jolloin treenit ovat niin kevyitä, ettei lihasjumia synny lainkaan. Tämän jälkeen aloitetaan taas homma alusta, yleensä jo suuremmilla painoilla.

Uusien treenikuvien puuttuessa on tarjolla vain selkää.

Kunnianhimoisena otin syyskuussa tavoitteeksi päästä vanhaan penkkiennätykseen ja kyykkytulokseen vielä tämän vuoden puolella, mutta tässä vaiheessa vuotta on pakko myöntää, että mokomat lukemat taidetaan saavuttaa vasta tammi-helmikuussa. Etenkin kyykkytuloksen osalta saadaan ennätyksiä odotella vielä tovikiukustuneen polven vuoksi. Tällä hetkellä tyydyn siis iloitsemaan siitä, että ylipäätään pääsen kyykkyasentoon. Vanhuus ei tule yksin.

Vaikka vielä neljässä kuukaudessa ei ihmevoimaantumista tapahtunutkaan, olen kokenut tämän olevan itselleni se mielekkäin tapa aloittaa säännöllinen ja tavoitteellinen salitreenaaminen uudestaan. Kannattaa siis pitää tämä astetta maltillisempi taktiikka mielessä jos olet aikeissa palata salille vaikkapa uuden vuoden lupauksen myötä.

Kivoja treenejä kaikille toivottaa hän, joka joulun ja flunssan kunniaksi viettää leppoisaa palautteluviikkoa.

Toivotus hyvän joulun

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Tämän virallisen joulukorttikuvamme myötä haluan toivottaa kaikille satunnaisille, vakituisille, tykkääville ja vähemmän tykkääville lukijoille, toimitukselle ja kanssabloggaajille

RAUHALLISTA JOULUA
JA LÄMPÖÄ JA RAKKAUTTA SYDÄMIIN!

Periamerikkalaiseen tyyliin olemme ryhtyneet teettämään joulukortteja omahyväisesti omalla kuvalla.
Ja tällä mielellä niistä nyt aina tulee vähän mitä sattuu.

 

 

Kauneimmat Joululaulut Kaliforniassa

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Joulukuun alkupuolella koettiin kummia, kun kävelimme halki Santa Monicassa sijaitsevan kirkon pihamaan. Vaikka emme erityisen ahkeria kirkossa kävijöitä olekaan, sai Kauneimmat Joululaulut -konserttihoukuteltua myös meidät pakanat kirkon takariviin. Niin, kukapa olisi uskonut, että se samainen joulukonsertti, jota tekin siellä Suomessa voitte käydä kuuntelemassa, järjestettiin myös meillä täällä Kaliforniassa!


Aivan erityisen konsertista teki se, että pianon äärellä hääräsi Alek Hautanen ja solistina toimi enkeliääninenPaula Vesala, jotka molemmat olemme saaneet kaapattua itsellemme tänne rapakon taakse. Pienimuotoisesta kirkollisesta ohjelmaosuudesta piti huolen pastori Jarmo Tarkki, jolle kuuluu iso kiitos siitä, että tämä harvinaislaatuinen kirkkokokemukseni oli oikeasti viihdyttävä. Sen lisäksi, että hänellä oli kyky esittää asiansa kieli poskessa ja pilke silmäkulmassa, hän luki meille jouluevankeliumin paitsi englanniksi ja suomeksi, myösstadiksi. Kun näistä viimeisimmässä päästiin kohtaan, jossa ”skidi bunkkaa seimessä pamppersseissa”, hörähti koko sekalainen seurakunta nauruun. Tykkään! Jos kirkossa hassuteltaisiin useamminkin, niin ehkä meikäläinenkin olisi aikoinaan viihtynyt riveissään paremmin.


Jos mahtui mukaan naurua, niin ei kyllä puuttunut tilaisuudesta kostuneita silmäkulmiakaan. Ainakin tämän ulkosuomalaisen silmäkulmat ja vähän poskipäätkin kostuivat, kun iltapäivän auringon paistaessa sisään kirkkoon, heläytti Paula ilmoille Sylvian Joululaulun kolmannen säkeistön:

Sä tähdistä kirkkain, nyt loisteesi luo sinne Suomeeni kaukaisehen!
Ja sitten kun sammuu sun tuikkeesi tuo, sa siunaa se maa muistojen!
Sen vertaista toista en mistään ma saa, on armain ja kallein mull’ ain Suomenmaa!
Ja kiitosta sen laulu soi Sylvian ja soi aina lauluista sointuisimman.


Se oli jännä hetki. Samaan aikaan tuntui, että on niin kaukana kotoa ja toisaalta suomalaisten ympäröimänä suomalaisia joululauluja kuunnellessa siltä, ettei tässä nyt niin kaukana ollakaan. Kaiken kaikkiaan Kauneimmat Joululaulut oli siis aika ihana tapa aloittaa joulun odotus täällä palmujen katveessakin. Miten muuten on, järjestetäänkö suomalaisia Kauneimpia Joululauluja muuallakin maailmalla?

 

Ps. Se jouluevankeliumi stadin slangilla oli oikeasti aika hauska. Sen voi kokonaisuudessaan lukaista täältä.