Salamarakkauden kantokyky

Julkisuudessa on ollut viime aikoina useita esimerkkejä salamarakastumisesta; yhteenmuuttamisesta, lapsen saamisesta ja naimisiinmenosta nopealla aikataululla. Näihin juttuihin on ollut helppoa samaistua, sillä nopeasti se meidänkin suhde eteni.

Vajaa vuosi sitten, siinä kevään kynnyksellä, kävimme ensikertaa treffeillä. Vain pari viikkoa myöhemmin, kolmansien treffien ollessa lopuillaan, mies polvistui rantakalliolla auringon laskiessa ja pyysi minua vaimokseen. Tämän jälkeen tapahtumat etenivät nopeasti; muuttokuormani saapui saarelle, muutimme yhteiseen taloon ja vietimme häitä vain kolmisen kuukautta ensitapaamisemme jälkeen.

Varsinaista syytä nopealle tahdille ei ollut, toisaalta ei myöskään hidastelulle. Emme ole enää aivan nuoria, minä lähestyn neljääkymmentä ja mies viittäkymmentä, joten luulisi ihmisen tähän ikään mennessä jo osaavan tehdä edes oikeansuuntaisia päätöksiä.

Ulkoa päin tilanne nähtiin kuitenkin kiirehtimisenä ja tämä kirvoitti hieman negatiivissävyistäkin keskustelua, lähinnä selän takana. Olisi pitänyt odottaa, elää yksin, pitää onni salassa ja edetä ihan hissunkissun, sillä tällä tavalla syntynyt suhde on alkanut väärin ja tulisi epäonnistumaan. Se tuntui tietysti itsestä epäreilulta ja kun kuulin avioliittomme kestosta lyödyn vetoa kaljan verran, niin kirpaisihan se. Ja sitten kuitenkin yritin ymmärtää. Avioerostani oli kulunut vasta vähän aikaa, taustallani oli kaikenlaista sekoilua masennuksineen ja yleensä ihmiset nyt vaan etenevät hitaammin.

Silti ihmisten negatiivisuus ärsytti ihan helvetisti.

Tässä eräänä päivänä päätin lueskella mitä terapeuteilla ja tutkijoilla on sanottavaa salamarakastumisesta. Tiedänkin nyt kertoa teille, että salamarakastumiseen johtaa usein kumppaneiden samankaltainen elämäntilanne. Hetki on otollinen parisuhteelle ja molempien intressit ovat suhteen aloittamisessa, rakentamisessa ja siinä onnistumisessa. En tiedä teistä muista, mutta ei tämä minusta kuulosta kovin huonolta alulta suhteelle.

Salamarakastumisesta on myös tehty jonkin verran tutkimusta. Vaikka suhde saattaakin edetessään kohdata arkeen liittyvät haasteet hitaasti edennyttä suhdetta rajummin, ei ole mitään näyttöä siitä, että salamana syntynyt suhde kariutuisi rauhallisesti edennyttä suhdetta todennäköisemmin. Ja toisaalta voidaan myös ajatella, että salamarakkauden suurella liekillä palava tunne ja intohimo kantavat paremmin tulevien haasteiden ylitse.

Kaikki varmasti – tai ainakin toivottavasti – etenevät itselleen luontevimmalta tuntuvalla tahdilla ja sitä tulisi kunnioittaa. Meille nopea tahti oli oikea, vaikka tottakai olemme puhuneet siitä, ettemme naimisiin mennessä, tai vielä tänä päivänäkään, tunne täysin toistemme toimintatapoja. Mutta kun arvot, ajatukset hyvästä elämästä ja parisuhteesta kohtaavat, selvitään kyllä pienistä eroavaisuuksista tiskikoneen käytön tai sukkalaatikon järjestyksen suhteen.

Meille nyt vaan sattui jo ihan sieltä ensimetreiltä saakka olevan selvää se, että kaikki mitä on etsitty, on nyt tässä. Ei tarvitse enää vilkuilla sivuilleen, ei katsoa taakseen eikä tähyillä eteenpäin.

Kaiken se kestää

Tässä eräänä päivänä lenkillä ollessa kysäisi kaverini, että kuinka meillä tämän hankalan tilanteen keskellä oikeasti menee. Ryhdyin jo selvittämään tämän hetkistä työnhakutilannetta ja varovaisia suunnitelmia tulevasta, kun hän keskeytti ja tarkensi, että hän tarkotti itse asiassa meitä, pariskuntana?

Seurasi hetken hiljaisuus, kun ajatukseni vaelsivat kotona työhakemuksia kirjailevaan mieheen ja sydämeni valtasi suunnaton lämpö ja rakkaus. Totuus on, että jotakuinkin kaiken muun ollessa elämässä rempallaan ja hallitsemattomissa, on se ainoa hallinnassa oleva asia, parisuhde, hyvässä hoidossa ja vahvoissa kantimissa. Niin, ehkäpä jopa paremmalla mallilla kuin se oli silloin, kun kaikki muu oli vielä kunnossa.

Niin helppoa ja kevyttä kuin parisuhteen alkuhuuma onkin, ja niin umpirakastuneelta kuin silloin tuntuukin, astuu se todellinen rakkaus ja syvä parisuhde peliin vasta, kun elämä lyö ensimmäiset kapulat yhteisiin rattaisiin. Sitä sanotaan, että vastoinkäymiset joko erottavat tai lähentävät entisestään ja tämä pitää kyllä paikkaansa. Joko sitä astuu toisen rinnalle ja auttaa ottamaan vastaan mitä tuleman pitää, tai ottaa askeleen pari taaksepäin ja keskittyy turvaamaan omaa selustaansa.

Ja tämä on juuri se asia, joka on erottanut parisuhteemme edellisistä. Mitä kovemmin elämä riuhtoo, sitä tiukemmin pidämme toistemme käsistä kiinni. Ja kun toisen usko ja askel horjuu, sitä kovemmin toinen tukee ja kannattelee. Ja jos sattuu käymään niin surkeasti, että molempien usko loppuu samaan aikaan, hautaudumme kinastelun sijaan kylki kyljessä sohvalle syömään jäätelöä.

En sano, että olisimme mikään ihannepari, todennäköisesti aika kaukana siitä. Ärähtelemme milloin mistäkin pikkujutusta, nalkutammekin, emmekä todellakaan ole aina samaa mieltä asioista, olemmehan hyvin erilaisia, eri aikakaudelta ja eri lähtökohdista. Mutta joka kerta, kun olemme joutuneet todellisen ongelman tai haasteen eteen, olemme asettuneet rinta rinnan, haudanneet keskinäiset erimielisyydet, sulkeneet silmämme toisen rasittavilta puolilta ja keskittyneet yhdessä ongelman selättämiseen – koskettipa se sitten molempia tai vain toista. Asia on nimittäin niin, että olemme pirun paljon kovempi tiimi yhdessä kuin erikseen.

Se mitä tällä kaikella siirapilla koitan sanoa on kai, että se niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin, ei ole vain pinttynyt toteamus ikivanhasta opuksesta, vaan oikeasti koko homman juju. Sen sijaan, että naisi sen ihmisen, jonka kanssa haluaisi pitää loputtomasti hauskaa, kannattaa naida se ihminen, jonka kanssa hauskanpidon lisäksi on kaikkein mieluiten silloin, kun kaikki menee päin helvettiä.