Kaiken se kestää

Tässä eräänä päivänä lenkillä ollessa kysäisi kaverini, että kuinka meillä tämän hankalan tilanteen keskellä oikeasti menee. Ryhdyin jo selvittämään tämän hetkistä työnhakutilannetta ja varovaisia suunnitelmia tulevasta, kun hän keskeytti ja tarkensi, että hän tarkotti itse asiassa meitä, pariskuntana?

Seurasi hetken hiljaisuus, kun ajatukseni vaelsivat kotona työhakemuksia kirjailevaan mieheen ja sydämeni valtasi suunnaton lämpö ja rakkaus. Totuus on, että jotakuinkin kaiken muun ollessa elämässä rempallaan ja hallitsemattomissa, on se ainoa hallinnassa oleva asia, parisuhde, hyvässä hoidossa ja vahvoissa kantimissa. Niin, ehkäpä jopa paremmalla mallilla kuin se oli silloin, kun kaikki muu oli vielä kunnossa.

Niin helppoa ja kevyttä kuin parisuhteen alkuhuuma onkin, ja niin umpirakastuneelta kuin silloin tuntuukin, astuu se todellinen rakkaus ja syvä parisuhde peliin vasta, kun elämä lyö ensimmäiset kapulat yhteisiin rattaisiin. Sitä sanotaan, että vastoinkäymiset joko erottavat tai lähentävät entisestään ja tämä pitää kyllä paikkaansa. Joko sitä astuu toisen rinnalle ja auttaa ottamaan vastaan mitä tuleman pitää, tai ottaa askeleen pari taaksepäin ja keskittyy turvaamaan omaa selustaansa.

Ja tämä on juuri se asia, joka on erottanut parisuhteemme edellisistä. Mitä kovemmin elämä riuhtoo, sitä tiukemmin pidämme toistemme käsistä kiinni. Ja kun toisen usko ja askel horjuu, sitä kovemmin toinen tukee ja kannattelee. Ja jos sattuu käymään niin surkeasti, että molempien usko loppuu samaan aikaan, hautaudumme kinastelun sijaan kylki kyljessä sohvalle syömään jäätelöä.

En sano, että olisimme mikään ihannepari, todennäköisesti aika kaukana siitä. Ärähtelemme milloin mistäkin pikkujutusta, nalkutammekin, emmekä todellakaan ole aina samaa mieltä asioista, olemmehan hyvin erilaisia, eri aikakaudelta ja eri lähtökohdista. Mutta joka kerta, kun olemme joutuneet todellisen ongelman tai haasteen eteen, olemme asettuneet rinta rinnan, haudanneet keskinäiset erimielisyydet, sulkeneet silmämme toisen rasittavilta puolilta ja keskittyneet yhdessä ongelman selättämiseen – koskettipa se sitten molempia tai vain toista. Asia on nimittäin niin, että olemme pirun paljon kovempi tiimi yhdessä kuin erikseen.

Se mitä tällä kaikella siirapilla koitan sanoa on kai, että se niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin, ei ole vain pinttynyt toteamus ikivanhasta opuksesta, vaan oikeasti koko homman juju. Sen sijaan, että naisi sen ihmisen, jonka kanssa haluaisi pitää loputtomasti hauskaa, kannattaa naida se ihminen, jonka kanssa hauskanpidon lisäksi on kaikkein mieluiten silloin, kun kaikki menee päin helvettiä.

16 kommenttia artikkeliin ”Kaiken se kestää

  1. Just näin! Lupaus yhteisestä tulevaisuudesta on meillä myös lupaus siitä, että vaikeudet halutaan voittaa yhdessä.

    Ja sepä se onkin yks parisuhteen parhaista puolista, rinnalla ihminen, johon aina turvata. Toki myös niin, että itse saa olla toiselle se tuki ja turva.

    Liked by 1 henkilö

  2. Olen tapaillut miestä n puolitoista vuotta ja tänä viikonloppuna oli kai sitten ensimmäinen riitä. Mieli on paha ja sekainen kun toinen toissapäivänä halusi halauksen ja eilen soitti että ei halua nähdä ollenkaan joten tuntuu että minussa on jotakin vikaa kun en kelpaa. Vaikka olin naimisissa 10 vuotta joista osa onnellisia ja osa onnettomia, enkä aijo toista kertaa mennä niin olo on outo. Olen aikuistunut ja paljastanut tälle miehelle enemmän itsestäni kuin edes ex-aviomiehelleni ja olemme puhuneet kokonajan toisillemme rahellisesti kaikesta, sekä hyvästä että huonosta. Tällä hetkellä mietin pitääkö laittaa ilmotus deittipalstalle, itkeä itseni uneen ja odottaa uutta päivää ja jutella puhelimessa huomenna uusin voimin vai pitääkö vaan antaa toisen olla rauhassa kunnes hän tajuaa että minua ei voi kohdella miten sattuu. En halua menettää häntä, mutta en myöskään halua että hän päättää koska tavataan. Rauhassa oleminen ja oman ajan ottaminen on välillä ihan ok ja tarvin sitä itsekin, mutta nyt on elämäntilanne niin stressaava että olisin tarvinnut syliä juuri nyt ja hän ei sitä antanut. Olenko itsekäs? Onko minusta minkäänlaiseen suhteeseen? Miksi torjutuksi tuleminen loukkaa niin paljon että tuntuu kuin sydäntä revittäisiin rinnasta? Miksi en kelpaa enää? Tiedän että tulen olemaan koko elämäni yksin, mutta kun paras ystävä torjuu sillä hetkellä kun häntä todella tarvitsee niin pää hajoaa. Minulla ei kestänyt avioliitto eikä taida kestää ystävyyskään

    Tykkää

    • Auts, kuulostaa ihan siltä, että olet törmänny mun exään. Vakavissaan tuo tarinasi kuulostaa tutulta. Ihan liian tutulta. Olin liian pitkään suhteessa, jossa mies aika usein tarvitsi omaa tilaa ja mielipiteet muuttu päivässä tai tunnissa(?). Siinä hajoaa pää. Et luultavasti ole itsekäs tai paha vaan terve ihminen, joka kaipaa tukea tärkeältä ihmiseltä silloin kun tilanne on vaikea. Itse yritin soittaa ystävilleni kun tilanne oli vaikea, kukaan ei vastannut. Aivan hirveä repivä yksinäisyys ja tunne, että minussa on jotain vialla. Kannattaa olla ihan hissukseen muutama päivä ja katsoa mitä tapahtuu. Mutta mitä tahansa kohtelua ei kannata hyväksyä, koska jos tuossa vaiheessa meno on tuota niin pahempaa on varmasti luvassa. Sikäli sinullekin hengähdys voi tulla tarpeeseen. Joskus voimakkaat tunteet vie kaiken voiman, vaikka periaatteessa olisivatkin hyviä. Siis tarkoitan sitä rakastumisen tunnetta. Tämä mies voi olla se, joka avasi tunteitasi, mutta ei välttämättä se oikea sinulle loppuelämän kumppaniksi. Katsele rauhassa. Voimia, näin kovia kokeneena naisena toiselle naiselle. ❤

      Tykkää

    • Älä roiku miehessä .Sinä olet hyvä just sellaisena kuin olet.Jos hän ei sitä huomaa niin hän ei ole Sinun arvoinen.Unohda että olet ollut 10 vuotta jonkunkaa se oli silloin nyt on nyt.Elä tässä hetkessä nauti että elät ja näytä että pärjäät ilman miestä niin silloin hän kiinnostuu Sinusta kun et roiku hänessä.Ole vahva koska silloin pärjäät vaiķka olisit ilman miestä.Opi lentämään omilla siivillä niin saat ystävän lentämään kanssasi kun hän on valmis.Elä ja anna toisenkin elää.♡♡

      Tykkää

    • Olen kuullut huhupuheita pariskunnista, jotka eivät koskaan riitele. Yleisempää taitaa kuitenkin olla se, että parisuhteessa otetaan välillä yhteenkin. Enkä minä usko, että se on kiinni parien toisilleen sopimattomuudesta vaan yksinkertaisesti siitä, että jotkut ovat persoonaltaan sellaisia, että kinaa syntyisi vaikka puolisona olisi kuka tahansa.

      Oma parisuhteeni on opettanut, että riitelemäänkin voi oppia ”paremmin” parisuhteen varttuessa. Ja mitä paremmin toisen tuntee, sitä paremmin ymmärtää miksi toinen käyttäytyy niin kuin käyttäytyy ja sitä paremmin voi säädellä omaa käyttäytymistään, että haluaako kasvattaa riitaa entisestään (joo oikeasti, välillä sitä tietoisesti heittää lisää bensaa liekkeihin) vai onko parempi ryhtyä sovittelemaan. Mutta ennen kuin sitä toisen ja omaakin käyttäytymistä oppii tulkitsemaan, tarvitaan monta epäkypsää yhteenottoa.

      On kuitenkin olemassa ihmistyyppi, joka ei ikinä opi riitelemään ”oikein”. Kuvailisin sitä sanoin ”perinteinen suomimies -syndroomaa”, eli yksinkertaisuudessaan täydellinen puhumattomuus. Ja puhumattomuus on ehkä pahinta mitä toiselle voi riitatilanteessa tehdä. Se on raastavaa, ahdistavaa ja ajan mittaan jättää kyllä jälkensä.

      En ole mikään parisuhde-ekspertti, mutta kuvittelisin, että riitanne alkoi siitä, ettei toinen ymmärtänyt mitä tarvitset ja ennen kaikkea miksi. On turhauttavaa, kun toinen ei ymmärrä avuntarvetta ja ajaa kauemmaksi sen sijaan, että päästäisi lähelle. Ja kun turhautumisen sanoo torjujalle ääneen, alkaa riita jossa unohtuu mistä alunperin oli edes kyse.

      Anna päivän pari kulua. Se on yleensä aika, jossa se toinen avautuu jos on avautuakseen. Pidempi mykkäkoulu ja vihoittelu haavoittaa suhdetta mahdollisesti peruuttamattomasti eikä sellaiseen kannata lähteä mukaan. En usko, että olet sen pahempi tai itsekkäämpi kuin meistä muutkaan. Täydellistä, aina rakastettavaa ja oikein toimivaa ihmistä ei olekaan. Toivottavasti tämä tapailemasi tyyppikään ei kuvittele niin. Nimittäin itsestään.

      Tykkää

      • Tuo syndrooma on kyllä suominaisten ongelma enemmän kuin miesten. Mykkäkoulua, mökötystä, epäsuoria kiertoilmaisuja, joita miehen pitäisi osata tulkita.

        Tykkää

        • Kiertoilmaisut on joo ehdottomasti naisten juttu. Mutta kyllä mä sanoisin, että sellainen hiljainen, mörököllimäinen mököttäminen on enemmän miesten heiniä. Vaikka niin, mistä minä tiedän, eihän minulla ole henkilökohtaista kokemusta kuin itsestäni ja niistä kumppaneista joiden kanssa olen pidempään heilastellut.

          Tykkää

          • Miehiä ja naisia on monenlaisia =)

            Omat riidat tuntuu menevän usein niin ettei nainen osaa suoraan sanoa (tai ei halua suoraan sanoa) mistä kiikastaa ja kun en tyhmänä miehenä tajua niin sen jälkeen nainen alkaakin jo huutamaan asiaa vähän suoremmilla sanoilla. Tässä vaiheessa ite menen ”lukkoon” ja olen hiljaa sen aikaa että saan asian käsiteltyä.

            Mun mielestä mykkäkoulu on vähän huono ilmaisu asialle ellei sitten tarkoituksena ole ainoastaan vain ärsyttää/loukata toista olemalla hiljaa. Itse ”mökötän” koska haluan käsitellä asiaa ensin rauhassa itsekseni ennen kuin pystyn siitä fiksusti keskustelemaan toisen kanssa. Ilman tätä ”mökötystä” huutaisin vain naisen kanssa päällekkäin ja kohta naapuri soittaisi poliisit.

            Tykkää

            • Mielenkiintoinen näkökulma 🙂 Itse olen melko nopea analysoimaan omia reaktioitani enkä itse asiassa juuri koskaan tunnu tarvitsevan sitä ”mökötysaikaa” tunteitteni ja perimmäisten kilahdussyiden läpikäymiseen. Mutta näinhän se tietysti on, että joku muu voi tarvita hetken itsekseen ennen kuin on valmis käymään asioita läpi yhdessä. Tämä oli ihan mahti oivallus tähän päivää, kiitos siitä!

              Tykkää

  3. Niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Yksinkertainen ja ikivanha lause, mutta siihen kiteytyy oikeastaan parisuhteen ydin. Jos löytää ihmisen, jonka rinnalla on hyvä olla, ei hänestä pidä luopua alkuhuuman tasaantuessa arjeksi tai vastoinkäymisten pelmahtaessa elämän näyttämölle. Tasa-arvoa, molemminpuolista tukemista ja arvostusta, kunnioitusta ja läsnäoloa. Sitä tarvitaan niin hauskoina kuin vähemmän mukavina hetkinä.

    Hienoja oivalluksia, jotka saavat pohtimaan kinkkistä ilmiötä nimeltä parisuhde!

    Liked by 1 henkilö

  4. Paluuviite: Ehkei ihmiskunta olekaan tuhoon tuomittu | Onnenpäivä

  5. Ihan kun puhuisit minusta ja mun elämästä :O Jokainen noista sanoista olisi voinut tulla mun suusta. Oon maailman onnellisin siitä, että meijän elämä on menny päin persettä koska se on tehny meijän parisuhteesta jotain mistä en luopuisi koskaan. Se on tehny meistä sydänjuuria myöten parhaita ystäviä ❤ Kiitos tästä postauksesta!

    Tykkää

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s