Vahvasti #rantakunnossa

Osa teistä on varmaan jo törmännytkin sosiaalisessa mediassa käynnissä olevaan #rantakunnossa -kampanjaan. Huuma-yhteisö sekä Syömishäiriöliiton Etelä-Suomen alueyhdistys Etelän-SYLI ry haluavat kampanjallaan muistuttaa näin kesän kynnyksellä, että meistä jokainen on rantakunnossa sellaisena kuin on, ilman laihduttamista, Photoshoppausta, kireitä vatsalihaksia tai tekorusketusta. Sen kun otat ja sukellat simmareihin, olet oma iloinen itsesi ja suuntaat lähimmälle rannalle. Halusin itsekin ottaa osaa tähän ajatuksia herättävään kampanjaan ja tuoda esille sali-/fitness-harrastajan näkökulman tähän ulkonäköpaineiden sävyttämään nykymeininkiin.

#Rantakunnossa, vaikka lämpötila on +16 ja ihan just alkaa satamaan vettä.

En niinkään koe ulkonäköpaineita itseni vuoksi, mutta toisinaan ulkoa tulevat vaikutteet meinaavat iskeä läpi jopa meikäläisen paksusta nahasta. Blogit, Pinterest ja Instagram ovat täynnä esimerkkejä siitä, miltä oikean sali-/fitness-harrastajan tulisi näyttää. Tiukkaa lihaa, verisuonia, kauniisti erottuvat lihassyyt, kapea vyötärö, tiukka peppu ja sen päälle täysi tällinki ja tarkasti aseteltu tukkalaite. Kun itse vilkaisen salin peiliin, voin kertoa, että näky on todella kaukana Better Bodiesin mallimisuista ja seuraaviin fitness-kisoihin dieettaavista Instagram-pimuista.

Otetaas kuva tuolla uima-altaassa…

No hyi hitto, kun on kylmää! Vesirajaa syvemmälle en sit mene.

Treenaan tavallisen ihmisen mittapuulla melkoisen paljon ja vaikka olenkin saanut pudotettua kyydistä osan polvivamman mukanaan tuomista liikakiloista, kannan silti kehossani rasvaa ja selluliittia. Itse olen kehooni tyytyväinen jo tällaisena (vaikka aionkin vielä tehdä pientä hienosäätöä siellä sun täällä), mutta olen hyvin tietoinen siitä, etten yleisen käsityksen mukaan näytä siltä kuin oikean fitness-harrastajan tulisi näyttää. Ei riitä, että olen voimakas ja asialleni omistautunut. Ei riitä mitä on ja miltä tuntuu, kun pitäisi vielä näyttääkin oikeanlaiselta.

Yritä nyt sit ottaa sellanen kuva missä näyttää, että Kaliforniassa olis lämmin…

…ja että täällä jääkylmässä altaassa ois jotenki mukavaa.

Niiden kaikkien motivaatio-kuvien ja fitness-mallien selfieitten edessä sitä alkaa helposti uskoa siihen, ettei näytä tarpeeksi urheilulliselta ja että sen vuoksi olisi jotenkin epäuskottava ja lajissaan huono. Sitä kuvittelee olevansa uskottava ja hyvä vasta, kun omistaa sixpäkin, rasvaprosentti putoaa alle viidentoista ja kun ruokavalio koostuu pelkästä proteiinijauhosta, parsakaalista ja kanasta. Väärin. Katsokaapa tämän jutun kuvitusta. Kuvissa komeilee ihan oikea ja aktiivinen saliharrastaja, joka myös rohkenee käyttää Instagramissa hashtagia #fitness. Rasvaprosenttini ei ole lähelläkään viittätoista ja söin juuri lounaaksi kananrinnan sijaan rapukakkuja, mutta hitto vie, olen vahva, treenaan tunnollisesti, olen asialleni omistautunut ja mikä tärkeintä, minä tunnen olevani kunnossa ja voimakas.

Ei hitto, ku ihmiset tietäis miten kylmä mulla oikeesti on. Hei elä nyt niitä kuvia ota…!

Vaikka fitness on suurelta osin ulkonäkökeskeinen harrastus, on elämässä kuitenkin sitä täydellistä perseenkaarta tärkeämpää hyvä meininki. Se mitä minä tässä koitan itselleni ja muille lajiharrastajille sanoa on kai, ettei kannata ryhtyä arvostamaan itseään ja saavutuksiaan vasta siellä superkireässä huippukunnossa. Me kun olemme lopulta ihan samoja, yhtä arvokkaita ja kovasti työtä tekeviä superihmisiä myös siinä matkalla.

Lihakset tulevat ja menevät, samoin läski, mutta rantakunto on ikuista.