Aamu alkoi tänään hieman alavireisesti, olin nukkunut huonosti, herännytkin ehkä väärällä jalalla ja toisina päivinä elämä nyt vaan on enemmän hanurista kuin toisina. Kurjuuteen vajoamisen sijaan päätin kuitenkin kiskaista lenkkarit jalkaani ja suunnata reippaalle juoksulenkille. Se jos mikä piristäisi kyllä mieltä.

En ehtinyt juosta pitkästikään, kun näin jo kaukaa polulla aamuaurinkoa paistattelevan käärmeen.

Hidastin askeleita ja lähestyin käärmettä varovasti kaivaen samalla puhelinta taskusta. Miten hieno! Miten iso! Totesin pian, ettei käärmeellä ollut peräsimessään kalistinta, joten uskaltauduin ottamaan kuvia vielä hieman lähempää. Käärme ei vaikuttanut olevan kohtaamisestamme lainkaan niin tohkeissaan kuin minä, vaan jatkoi kaikessa rauhassa hidasta luikerteluaan kohti pusikossa asustelevia kaniineja.

Minä sen sijaan olin innoissani vielä kotonakin. Se oli niin iso!

Muistan kun muutama vuosi sitten Suomessa näimme isäni kanssa kyykäärmeen. Kysäisin isältäni, että eivätkö vaan nuo poikaset olekin niitä kaikkein vaarallisimpia, johon isäni totesi, että tuo on kyllä ihan täysikasvuinen. Mutta kun se oli niin pieni!

Tuolla poluilla kulkiessa en ole oikeastaan lainkaan käärmeistä huolissani. Siinä kun lenkkikaverini yleensä kiljuvat hysteerisinä käärmeen nähdessään, tunnen itse olevani lähinnä onnekas kun näen vilauksen hienosta luontokappaleesta. Lisäksi käärmeet ovat täällä sen verran kookkaita, ettei niiden päälle voi vahingossakaan astua ja ihmisille vaaralliset kalkkarokäärmeet varoittavat kyllä lähestyvää hyvissä ajoin. Ainoastaan kerran olemme olleet lähellä ajaa maastopyörällä mutkan takana vaanineen kalkkarokäärmeen ylitse.

Mutta niin, lopulta ei tarvittu tämän suurempaa juttua päivän pelastukseksi. Tai no, olihan se kyllä niin iso! Ja niin hieno!

ps. käärme oli siis iso gopher snake, joka on ihmisille vaaraton.