En varmasti ollut ainoa, joka huomasi tänään kevättä olevan ilmassa ihan erityisen paljon? Aurinko paistoi lämpimämmin, räystäistä tippui vesi, linnut lauloivat ja tuli akuutti tarve kaivaa esille viimeksi Kaliforniassa käytössä olleet aurinkolasit. Varsinaisesta keväästä en kuitenkaan suostu vielä puhumaan, eletäänhän vasta maaliskuuta, mutta kevättalven tuntua oli tänään jo kovasti ilmassa.

Vaikka vietinkin tänään viikon ensimmäistä ja viimeistä välipäivää, pakotti outo valoilmiö taivaalla aktivoitumaan sen verran, että otin kameran ja suuntasin äidin kanssa metsään pienelle kuvausreippailulle.

Tunnelma metsässä oli täysin eri kuin muutama kuukausi sitten, jolloin pakkasta oli kolmisenkymmentä astetta. Silloin metsässä vallitsi hiljaisuus ja kuulas sininen valo, kun taas tänään metsä oli täynnä elämää; linnunlaulua, hangelle jälkensä jättäneitä metsäneläimiä ja auringon esiin tuomia värejä.

Tästä alkaa pikkuhiljaa se aika, jota kaipasin kuusi vuotta. Kevät. Pieniä puroja. Hupenevia hankia. Lumen alta paljastuvaa asfalttia, turpoavia silmuja ja hiljalleen syntyvää vihreyttä.

Uutta elämää. Uusia mahdollisuuksia ja toivoa.