Toinen tuleminen

Olen miettinyt kuukausia sopivaa aloitusta kirjoitukselleni. Sillä tiedättehän, kun katoaa ensin jälkiä jättämättä melkein kolmeksi vuodeksi ja palaa sitten takaisin kun kukaan ei enää edes odota, pitäisi kai osata sanoa jotain järkevää. No, tässä olen. Se riittäkööt, olipa järkevää tai ei.

Edellinen kirjoitukseni on julkaistu kesäkuussa 2017. Se oli ihan tavallinen postaus eikä vihjannut tulevasta tauosta puolella sanallakaan. Eikä ihme. Tauko kun ei ollut mitenkään suunniteltu; eräänä päivänä en vaan tiennyt enää mitä kirjoittaa.

Olen aina halunnut pitää Onnenpäivän rehellisenä blogina, jossa avaan itseni sellaisena kuin olen. Tuona kesänä ajauduin kuitenkin elämäntilanteeseen, josta en siinä hetkessä pystynyt puhumaan, edes terapeutille. Tuntui naurettavalta kirjoitella ilosesti tomaatinkasvatuksesta, pyörälenkeistä tai muusta sellaisesta, kun elämä ja oma mieli hajosi pala palalta pirstaleiksi. Enkä minä olisi kyllä kirjoittamiseen kyennytkään, kun itseni lisäksi kadotin myös luovuuden.

180220_2

Jos näin jälkikäteen kuitenkin käydään tapahtumat läpi
pikakelauksella, niin olen:

  • eronnut
  • karannut
  • eronnut
  • palannut
  • seonnut
  • hankkinut lääkityksen
  • karannut
  • aloittanut terapian
  • eronnut
  • palannut
  • karannut
  • avioeronnut
  • muuttanut
  • vittuuntunut
  • eronnut
  • lopettanut sekä terapian että lääkkeet
  • muuttanut
  • rauhoittunut
  • mennyt naimisiin

Onhan tässä ollut aineksia helposti ainakin pariin Salkkareiden tuotantokauteen. Harmi vaan, ettei tosielämässä ole sitä stop-nappia jolla pysäyttää paskan katselu, tai edes mahdollisuutta kelata noloimmat kohtaukset ohitse. Kiitos blogitauon, niitä juttuja ei sentään tarvitse enää omasta blogista katsella uudelleen.

Jotenkin tuntuu, että tämä ei ehkä ole aivan se sellainen käänne jota minulta olisi odotettu, mutta kaikkien mutkien jälkeen olen päätynyt asumaan pienehköön saareen Ahvenanmaalle; on aviomies, uusi nimi, oma punainen talo, kasvihuone, kaksi koiraa ja neljä jättikania.

180220_1

Näistä lähtökohdista herää Onnenpäivä toiseen tulemiseen. Mitä teille muille kuuluu?

 

Kiitos aviomiehelleni Timolle, joka viikko toisensa jälkeen on kannustanut minua takaisin kirjoittamisen pariin, vaikka itse ajattelin ettei minusta siihen enää ole. Olit ihan oikeassa, tämä tuntuu tosi hyvältä, vaikka jännittää ihan helvetisti.