Juttuni ovat olleet melko vähissä viime päivinä, sillä ärhäkkä flunssa on vetänyt järjenjuoksuni vielä tavallistakin hitaammalle. Jotain hyvää sairastelusta on kuitenkin seurannut, sillä pakollisen treenitauon vuoksi minulla on ollut muutamaa sängynpohjalla vietettyä päivää lukuunottamatta enemmän aikaa kuvata lintuja.

Joutsenet saapuivat tänne Nivalaan jo muutama viikko sitten ja olen siitä lähtien käynyt niitä kuvaamassa lähipelloilla lähes päivittäin. Kuvia alkaa tässä vaiheessa olla kai satoja, mutta onnistuneita otoksia vain muutamia. En ole erityisen harjaantunut kuvaaja ja kameran säätöjäkin teen enemmän perstuntumalta kuin oppikirjojen mukaan, mutta kun tarpeeksi monta kertaa yrittää, niin löytyy sieltä sekundan seasta joskus priimaakin. Harmillista kyllä, mikään yrittäminen tai tahdonvoima ei paikkaa reissussa hajonnutta pidempää putkea, joten etäisyys kohteeseen perustuu pitkälti viitseliäisyyteeni ryömiä kuraojissa ja pusikoissa.

Olenko muuten ainoa, jonka mielestä joutsenissa on jotain maagista? Mitä enemmän niitä seuraan, sitä lumoavampia ne ovat. Kuinka ne palaavatkin aina pesimään samalle paikalle ja vielä vuosien yhdessäolon jälkeenkin kaulailevat elämänkumppaninsa kanssa kuin nuoripari.

Siitäpä voisi ottaa mallia itse kukin.