Lotta Katariina haastoi minut paljastamaan seitsemän satunnaisesti valittua asiaa itsestäni. Eli hyvä lukija, otahan tukeva ote tuolinsyrjistä, sillä tiedossa on juonipaljastuksia todellisesta elämästä.
Arvaa kuka kuuntelee salaa dr. Albania?
Tämä ja kuusi muuta turhaa faktaa A. Sinivaarasta.
1.
Kuuntelen hyvin usein yksin ollessani 90-luvun eurodancea enkä tunnu kyllästyvän lainkaan dr. Albaninhitteihin. Olen jopa säätänyt autostereot vaihtamaan taajuuden automaattisesti 90-luvun musiikkikanavalle, kun asetun istumaan ratin taakse.
2.
En ole koskaan ajanut autolla Suomessa, sillä ajoin autoajokortin vasta kaksi vuotta sitten, 27-vuotiaana Yhdysvalloissa. Kun menin ajokokeeseen, olin ajanut autoa ehkä kymmenen kertaa. Suomessa ajaminen tuntuu vähän pelottavalta ajatukselta. En varmasti osaisi ajaa lumella ja sähläisin auton katolleen ensimmäisessä mutkassa. Täällä Yhdysvalloissa 6-kaistaisella (6 kaistaa yhteen suuntaan) moottoritiellä ajaminen ei sen sijaan pelota yhtään.
3.
Olen viettänyt tuntikausia katsellen muurahaisia ollessani lapsi. Muistan vieläkin, kuinka aurinko lämmitti selkääni, kun olin kyykistynyt tarkkailemaan hiekassa vipeltävien pikkumuurahaisten touhuja. Olin muutenkin omituisen kiinnostunut kaikenlaisista ötököistä. Pyydystin perhosia ja bongasin koppakuoriaisia hyönteis-käsikirja kädessäni. Joskus pidin huoneessani hämähäkkejä ”lemmikkeinä” pienissä muovirasioissa ja pyydystin niille kärpäsiä ruoaksi naapurin navetasta. En kuitenkaan uskaltanut koskea niihin paljain käsin.
4.
Askartelin lapsena siskoni kanssa pommiuhkauksen, joka kuitenkin onneksi jäi lähettämättä. Sen osoite olisi ollut kaupungintalo. Uhkauksella oli 10-vuotiaan mielestä jokin todella tärkeä kunnallispoliittinen tarkoitus, jota en kuitenkaan enää muista. Liimasin kirjeeseen kumihanskat kädessä sanomalehdestä leikeltyjä sanoja ja kirjaimia ja vakuudeksi hieroin uudelta vuodelta ylijääneistä papateista ruutia kirjepaperin taakse.
5.
Olen siivousneurootikko, etenkin keittiössä. Pyyhin pölyt ja murut keittiötasoilta useita kertoja päivässä. Ennätykseni lähentelee kai viittätoista kertaa. En koskaan jätä likaisia astioita tiskialtaaseen. Joko pesen ne heti käsin tai laitan koneeseen. Olen joskus yrittänyt pitää käytettyä vesilasia pöydällä, ikään kuin testimielessä. Minun oli pakko siirtää se kaapinkulman taakse näkymättömiin, enkä siltikään voinut olla ajattelematta sitä ollessani toisessa huoneessa. Saatan myös siivota ystävieni keittiöitä puolihuomaamattani ja kun ystäväni tulevat käymään meillä, ryhtyvät hekin siivoamaan vimmatusti aina ruokailun päätteeksi.
6.
Olen pesunkestävä amis. Kävin peruskoulun jälkeen kaksi vuotta ammattikoulua. Työtiloissamme oli iso pimiö, johon nukahdin useammin kuin parikymmentä kertaa. Kaappini oli jostain syystä poikien pukuhuoneessa eikä tyttöjen. Minulla oli luokan toiseksi eniten poissaoloja, mutta opettaja ei koskaan huomauttanut niistä. Selvisin koulusta kunnialla ja sain stipendin taiteellisista kyvyistäni. Tuon jälkeen en sitten olekkaan kouluja käynyt.
7.
Olen osallistunut Suomen Pelkokertoimeen. Kohdalle sattuneet tehtävät olivat tyhmiä. Ensimmäisessä sytyin palamaan ja toisessa piti juoda extra-maustettua, vastalypsettyä vuohenmaitoa. En saanut juotua tarpeeksi päästäkseni jatkoon, koska minua pissatti jo ennen tehtävän alkua. Kilpailuakin enemmän minua jännitti esiintyä televisiossa pelkissä bikineissä. Vaikken voittanut, niin oli kiva käydä Argentiinassa ja tutustua uusiin ihmisiin. Itsensä näkeminen televisiossa bikinit päällä oli koko hommassa traumaattisinta.
Lähetän haasteen eteenpäin ystävilleni Ajattaralle, Ann-Marille, Maddelle ja Susannalle. Lisäksi haluaisin kuulla paljastuksia ninohilta!