Neljä naista, osa toisilleen tuttuja, osa ei. Yksi suomalainen, yksi nelikymppinen, pari kolmekymppistä, yksi juniori, yksi sinkku, kaksi naimisissa, muutama äiti ja me kaikki neljä enemmän tai vähemmän pienen irtioton tarpeessa. Kahdelle meistä ilta tarjosi hengähdystauon treenaamisesta, yhdelle irtioton lapsiperheen arjesta ja neljännelle tilaisuuden löytää elämänsä mies. Tällä kokoonpanolla me lähdimme viettämään tyttöjen iltaa, joka itselleni oli ensimmäinen todella, todella pitkään aikaan. Ja sen kyllä huomasi.

Aloitimme illan hieman paremmassa ravintolassa, josta joku tunsi jonkun, joka taas tunsi jonkun, joka tunsi paikan omistajan. Kiitos tämän pikku seikan, tämä neljän naisen seurue sai koko illan ansaitsemaansa erityiskohtelua, eikä vähiten loppulaskun summassa. Asiasisällöltään tyttöjen ilta noudatteli sitä perinteistä kaavaa. Haukuttiin miehet, kehuttiin miehet, hämmästeltiin viereisen pöydän tukkalaitetta, käytiin läpi perhekuviot, työkuviot, treenikuviot ja lopuksi katseltiin kännykästä kuvia selluliitista. Kyllä. Yhdellä meistä oli kännykässään kuva ahteristaan, jota hän katsoo aina kun on vähällä tilata ranskalaisia. Toimii hyvin, kuulemma.

Selluliittikuvien sijaan itselläni oli mukana levyllinen Fazerin sinistä. Olen melko varma, että tarjosimme sitä melkein yhtä monelle ihmiselle, kuin levyssä on paloja. Kukaan ei kieltäytynyt. Myöhemmin seurueeseemme liittyi kovasti sliipattu nuorimies. Oli kuulemma joku paikallinen tosi TV -tähti. Itse en ollut koskaan kuullutkaan koko ohjelmasta, enkä kyllä miehestäkään. Jostain treffiohjelmasta siinä kuitenkin oli kyse. No, minä tarjosin hänellekin suklaata, vaikka hän oli kyllä valmiiksikin melko imelä tyyppi. Mies-pololle taisi tulla yllätyksenä, ettei suklaan tarjoaminen tarkoittanutkaan muun kuin suklaan tarjoamista.

Kunnon suomalaisena minä esittelin suklaan lisäksi seurueelleni Finlandia Vodkan. Tämä oli ehkä virhe, sillä erityiskohteluumme kuului shottien tarjoaminen vesilasista. Tämän jälkeen sain kovasti kiitosta siitä, että olen niin aito ja hauska. Saan kuulemma ihmiset nauramaan. En sitten tiedä johtuiko se omituisesta aksentistani, hölmöistä jutuistani, suklaasta vai vodkasta. Ehkä perinteinen humala yhdistettynä sokerihumalaan sai ihmiset kuvittelemaan, että suustani tuleva mongerrus sisälsi kovinkin hauskoja tarinoita Pohjanmaan lakeuksilta.

Seuraavana päivänä kuvia selaillessani päättelin, että iltamme oli erittäin onnistunut, vaikkei seurueemme sinkku itselleen miestä löytänytkään. Tulipahan kuitenkin taas vahvistettua suomikuvaa maailmalla. Että älkää sitten ihmetelkö, jos joskus Kaliforniassa käydessänne kuulette sekavia tarinoita suomalaisesta namutädistä.