Ystäväni, joka olet ikuisesti 16

Kävin eilen tapaamassa vanhaa ystävääni, joka ei enää vieraile minun luonani. Ystävää, jolle ei tarvitse soittaa ja varmistaa onko hän kotona. Ystävää, joka ei enää puhu, mutta jonka äänen muistan vieläkin. Suuntasin hautausmaan toiseksi viimeiselle riville.

Sitä tavallaan hyväksyy paremmin, kun vanha ihminen päättää maallisen vaelluksensa. Elämää on eletty, maailmaa nähty, sukua jatkettu ja askel muuttunut raskaaksi. Mutta alle täysi-ikäisenä vakavan sairauden viedessä voiton, kuristaa menetys kurkkua vielä 13 vuotta myöhemminkin. Vanhempien ei kuulu saattaa viimeiselle matkalle omaa lastaan, teini-ikäisten ei laskea ystäväänsä hautaan.

Me muut olemme kasvaneet aikuiseksi, mutta sinä ole ikuisesti muistoissamme se mopopoika ja teini, joka nauratti kaikkia jutuillaan, joutui kiipeliin tämän tästä ja toi pyytämättä meille muille kaupasta kassillisen jäätelöä. Sinä vaikutit paljon siihen mitä olen nyt. Sinulta opin puujalkavitsit ja tilannekomiikan alkeet, sanavalmiuden ja kyvyn selvitä kommelluksista naurulla. Minä muistan sinut aina, kun kuvittelen olevani hauska.

Nähdään taas, kun eksyn kulmille seuraavan kerran. Pidä kivi pystyssä ja kukkaset hengissä.

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s