Hetken aikaa harkitsin, lisätäkö sana ”melkein” otsikkoon vai ei. Päädyin kuitenkin verottamaan täydellisyys-pisteitä pitkähköstä välimatkasta, sillä kohteeseen kestää ajella kotipihasta n. 45 minuuttia (ellei juutu ruuhkaan tai aja matkalla harhaan…grrh). Näin ollen Huntington Beachista tuli melkein täydellinen lenkkeilypaikka.

Olen toki käynyt Huntington Beachilla ennenkin, mutta vasta eilen oikein kunnolla ja ajan kanssa, kun sovimme Madden kanssa tapaavamme rannalla koirien ulkoiluttamisen merkeissä (koirien hoitaminen paikalle jäi Madden vastuulle). Nautimme aurinkoisesta maanantai-päivästä kävelemällä rannan tuntumassa kulkevaa pyöräily-/kävelytietä pitkin ja koirat kävivät temmeltämässä rannalla niille varatulla alueella.

Vaikka olenkin vielä toipilas kiukuttelevine nilkkoineni ja sairastelusta toipuvine keuhkoineni, tajusin välittömästi tuon rannassa kulkevan reitin olevan täydellinen paikka pitkille juoksulenkeille. Reitti on n. 21 km pitkä per suunta ilman häiritseviä liikennevaloja ja maasto on pääosin tasaista. Tasamaasto onkin jotain sellaista, jota ei ihan kotikonnuiltamme vuoren kupeesta löydy. Vaikka vuoren rinteillä mäkisessä maastossa juokseminen onkin mukavaa puuhaa, on temmon vaihtelu pitkillä juoksuilla huomattavasti helpompaa tasaisessa maastossa. Tämän lisäksi, kun meillä sisämaassa ei lämpötila kohta enää putoa päivisin alle kolmenkymmenen, puhaltaa rannalla viilentävä merituuli.

Periaatteessa vastustan sitä, että joutuisin ensin autoilemaan päästäkseni juoksemaan, mutta noiden maisemien vuoksi (lasketaanko muuten maisemiksi ilman paitaa lenkkeilevät miehet?) minä voisin ehkä taipua niinä päivinä, kun vuorossa on tuntia pidempi juoksulenkki. Mutta siihen nyt on vielä aikaa. Äh, voi kun jalkojen kuntoutussuunnitelma purisi nopeasti ja pääsisin vihdoinkin tositoimiin.

Osasta kuvista kaunis kiitos Maddelle.