Talvijuoksukenkäkriisi

Viimeisen parin viikon aikana on käynyt jo muutamankin kerran niin onnettomasti, että juoksulenkki on jäänyt välistä vallitsevien sääolosuhteiden takia. Kun ei sää ainakaan kesäisempään suuntaan ole täällä semi-tunturissa muuttumassa ja kesälenkkaritkin on kirjaimellisesti juostu loppuun, niin on kai pakko vetäistä ostohousut jalkaan ja lähteä lenkkarikaupoille.

Mutta minkälaiset lenkkarit tällainen ei-todellakaan-mikään-juoksija-mutta-juoksen-silti -tyyppi oikein hankkisi?

Mitä nyt olen käynyt kaupoilla talvijuoksulenkkareita hypistelemässä, niin suurin osa valikoimasta tuntuisi olevan kaltaiselleni päkiäjuoksijalle aivan liian jäykkiä. Kun viimeisen hyllyn alariviltä löytyy sitten se riittävän joustava malli, on se tarkoitettu maastojuoksuun ja itsehän juoksen tällä hetkellä pääasiassa tiellä, en tosin tiedä onko tällä muuten kuin nastojen kestävyyden/pitävyyden – jos edes sen suhteen – suurtakaan seksuaalista merkitystä. Kilometrejä lenkkareille kertyy viikossa 30-40 ja yleensä kun lenkille lähdetään, on lenkin pituus vähintään sen 10 km. Toki tuotakin lukemaa olisi tarkoitus pikkuhiljaa pidentää nyt, kun jalat tuntuisivat vaihteeksi touhusta pitävän.

021116_1Parhaat päivänsä nähneet Newtonit.

Inhoan muuten juoksulenkkareiden ostoa lähes yhtä paljon kuin farkkujen ostamista. Juuri kun vanhat on sisäänjuostu siihen pisteeseen, jossa ne tuntuvat olevan jalan kanssa yhtä, ovat ne käytännössä juostu loppuun ja sisäänajo täytyy aloittaa alusta uusilla lenkkareilla. Kun tähän vielä yhdistetään mallien jatkuva päivittyminen, on lähes mahdotonta saada toista paria vanhoja, hyväksi havaittuja juoksukenkiä.

Mutta nyt kanssajuoksijat, esittäkää suositteluja hyvistä talvijuoksukengistä! Viime kevättalvenhan selvisin kesälenkkareihin kiinnitettävillä nastoilla, mutta nyt kun nekin on juostu loppuun, aion sijoittaa ihan oikeisiin nastalenkkareihin. Itse olen tähän mennessä tutkinut erinäisiä Salomonin talvijuoksukenkiä, mutta aivan erityisesti huomioni on kiinnittynyt kotimaisiin Sarva-lenkkareihin.

Rakas Eki, mitä suosittelisit?

 

Messujen jälkeinen sosiaalinen krapula

Harvoin on sellaista oloa, etteikö nyt jotain huudeltavaa olisi universumille, tai edes internetille, mutta näin messujen jälkeen olo on kyllä semmoinen, että sanallisen arkun kansi on pudonnut sormille ja on vaikea päästää suustaan minkäänlaista tolkun puhetta. Mutta yritetään nyt silti.

Edellisestä messukeikastani oli vierähtänyt jo kahdeksan vuotta(!!) ja olin täysin unohtanut kuinka rankkaa messutyö on, ei niinkään jaloillaan olon vuoksi, vaan yksinkertaisesti siksi, että äänessä ollaan jatkuvasti ja plussaa tietysti on, että ulosannissa olisi jonkinlainen pää ja häntä. Etenkin kun oma tehtäväni Nordic Fitness Expossa oli pelkän nätiltä näyttämisen sijaan antaa ihmisille lisäravinteista tietoa, opastaa niiden käytössä ja siinä sivussa kuunnella monenmoista aiheeseen liittyvää ja liittymätöntä murhetta ja ongelmaa, vaati homma melkoisesti keskittymistä. Ei siis ihme, että nämä pari messujen jälkeistä päivää on tehnyt mieli pysytellä neljän seinän sisällä, meikittömänä ja tukka lähinnä petolinnun takalistoa muistuttaen.

Messujen onnistumisen kannalta on siis oikeastaan vain hyvä merkki, että poden näinkin tämäkkää sosiaalista krapulaa. Se nimittäin tarkoittaa sitä, että informaatio on vaihtanut omistajaa ja on varsin todennäköistä, että joku – itseni mukaanlukien – on siinä sivussa oppinut jotakin uutta.

111016

Jälkikäteen iskevästä superväsymyksestä huolimatta messutyö on ihan älyttömän hauskaa kaikkine kohtaamisineen ja sopii tällaiselle moottoriturvalle kuin nenä päähän. Ja toisekseen täytyy sanoa, että kyllä kummasti motivoi keskittymään vieläkin paremmin omaan treeniin, ravintoon ja lisäravinnehifistelyyn, kun viettää viikonlopun fitness-kilpailijoiden ja muutoin alan ammattilaisten ympäröimänä. Että tiedä häntä, vaikka innostuisin messujen myötä sanailemaan taas hivenen enemmän omista treenijutuistanikin tänne blogiin, tuntui nimittäin ihmisiä messuilla kiinnostavan ihan tällaisen taviksenkin treenikuviot.

 

Mutta yhteiskiitos vielä kaikille lukijoille, jotka kävivät minua viikonlopun aikana moikkaamassa! On aina yhtä huisia tavata lukijoita livenä, konkretisoituu nimittäin ihan eri tavalla, että hitsinpimpulat, joku oikeasti lukee mitä kirjoitan.

 

Nordic Fitness Expossa viikonloppuna

Välihuomautuksena mainittakoon, että olen viikonloppuna tavattavissa Lahden Nordic Fitness Expossa lauantaista sunnuntaihin, Lidlin Sportyfeel-osastolla!

051016_1

Tulkaahan nauttimaan messutunnelmasta, seuraamaan kisoja, oppimaan uutta ja inspiroitumaan. Meillä Sportyfeelin osastolla saat myös hoidettua lisäravinnejutut kuntoon kertaheitolla ja voinpa siinä ohessa antaa joitain käytännön vinkkejäkin syvällä rintaäänellä.

051016_2

Ja reilu kun olen, lupaan tarjota jokaiselle lukijakseni tunnustautuvalle pienen lisäravinneyllärin, niin kauan kuin niitä riittää.

Nähdään siellä!

 

Seonneet treenirutiinit

Jos olet koskaan vaihtanut kaupunkia, kaupunginosaa tai vaikka vain työpaikkaa, tiedät, että pienikin muutos arjessa voi sekoittaa liikuntakuviot täysin. Muutokset aikatauluissa tai kuntosalin, tutun lenkkipolun ja liikuntatarjonnan vaihtuminen, aiheuttavat kaikki hetkellistä hämminkiä, kun ei oikein tiedä mitä tehdä, missä ja mihin kellonaikaan.

Olemme asuneet nyt kaksi viikkoa Kiimingissä eivätkä treenirutiinini tunnu millään löytävän oikeisiin uomiinsa. Olen kyllä ilmoittautunut kolmeenkin erilaiseen joogaan ja  ostanut jäsenyyden kävelymatkan päässä olevalle, erinomaisen hyvin varustellulle Come on fit clubille, mutta pasmani ovat hyvistä puitteista huolimatta täysin sekaisin treenien osalta.

130916_1

En tiedä mikä siinä on, mutta uudelle salille siirtyessä menee aina pidempi tovi ennen kuin treeni alkaa kulkea. Rauta kun painaa takuulla kymmenen kertaa enemmän kuin vanhalla salilla, vempainten säädöt ovat hukassa, peilit korostavat selluliittia ja ainoa tuntuma on sekin puhdasta heikkoutta. Eipä siis ihme, että juuri tällä hetkellä salille meno vaatii tavallista enemmän itseään persauksille potkimista.

Jotta sitä sitten taipuisi itseään sinne takamukselle potkimaan, niin pitäisi käydä joogassa. Viime viikolla koettiin kuitenkin sellainenkin ihme, että minä, joka en oikeastaan koskaan anna tuumaakaan periksi treenisuunnitelmastani, jätin menemättä joogatunnille, koska pinosin polttopuita. Niin, nyt kun on oma koti, on todella helppo keksiä kaikenlaista vaihtoehtoista puuhaa treenaamiselle, mutta toisaalta – kunhan talvi tulee, niin ne polttopuut lämmittävät kyllä pirun paljon enemmän kuin jokin kurnuttava sammakko -asana.

Kai tämä kotiutuminen vaatii sitten aikaa treenien osaltakin. Mutta kunhan salille ja joogaporukkaan alkaa muotoutua niitä tuttuja kasvoja ja lähiympäristön lenkki- ja pyöräilyreitit tulevat tutuiksi, niin eiköhän tämä treenifiilis lähde taas uuteen nousuun.

 

 

Kurssisyksy

Vaikka en tykkääkään puhua syksystä elokuussa, niin yksi varmoista lähestyvän syksyn merkeistä on kansalaisopistojen kurssien alkaminen. Siksipä pikaisena muistutuksena kaikille, että ilmoittautuminen syksyn kursseille on käynnissä nyt (toki pieniä paikkakuntakohtaisia erojakin voi olla)!

Itsehän löysin Oulu-opiston tarjonnasta jumppapaketin, johon kuuluu yli 60 viikottaista liikuntatuntia ympäri Oulun, sisältäen mm. erilaisia joogatunteja, jumppatunteja, kehonpainotreenejä sekä kahvakuulailua. Lisäksi ilmoittautunen englannintunneille pitääkseni yllä kovalla työllä päähäni taottua kielitaitoa.

170816_1Täysin aiheeseen liittymätön otos, mutta pakko oli ottaa kuva, kun meillä Äänekoskella paistoi tänään aurinko! Jee!

 

Jos siis olet haaveillut keramiikkatöiden teosta, uuden kielen opiskelusta, lapsuuden soittoharrastuksen elvyttämisestä tai vaikkapa teatterilavalle nousemisesta, kurkkaa asuinpaikkasi kansalais- tai työväenopiston kurssitarjontaa! Varoituksena tosin, että etenkin käsityö- ja erilaiset taidekurssit täyttyvät huisin nopeasti!

Mites on, kuuluuko sinun syksyysi kansalaisopiston kurssi tai pari?

 

 

Sopivasti lihaisa

Olen viime kuukausina totaalikieltäytynyt punnitsemasta itseäni, sillä tiedän ilman vaakojakin, että painan takuulla enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Nimittäin jos on treeni kulkenut, niin on kyllä kulunut pöperöäkin. Vaikka tykkäänkin nykyisestä, sopivasti lihaisasta rungostani, olen silti pelännyt, että todellisten numeroiden näkeminen tekisi oloni epämukavaksi. Mielessäni kun kummittelevat edelleen kouluterveydenhoitajan painosuositustaulukossa kiemurtelevat käppyrät ja painoindeksi, jonka sallimissa rajoissa olen nipinnapin onnistunut rimpuilemaan aina viime vuosiin saakka.

150716_2

Viime viikolla uteliaisuuteni kuitenkin voitti ja päätin punnita itseni. Vaikka odotinkin ihmettä, jolla painoni olisi mystisesti pudonnut hartioiden silti leventyessä, ei vaakalukema varsinaisesti yllättänyt. Nuoruusvuosieni pahin pelko oli konkretisoitunut ja olin lipsahtanut painoindeksin ihannearvojen ulkopuolelle reilulla 72 kilolla.

Tiedänhän minä, että painoindeksi on ehkä se typerin tapa mitata ihmisten tarvetta painonkohotukselle tai -pudotukselle, mutta tuntuuhan se silti hivenen epämiellyttävältä olla virallisen laskentakaavan perusteella lievästi ylipainoinen. Siksi olinkin äimistynyt kuullessani, että itseni jo 80-luvulla traumatisoinut painoindeksikaava on vieläkin laajassa käytössä.

150716_4

Vaikkei elopainoni nyt oikeasti minua hetkauttanut suuntaan tai toiseen (olenhan nyt tukevasti kiinni tantereessa, hah!), päätin hakea kovalla työllä rakentamastani massasta hivenen lisää informaatiota. Salillamme tehdään InBody kehon koostumusmittauksia, joten pian jo seisoin kalsarisillani kummallisen mittahärvelin päällä ja odottelin mitä tuleman pitää.

Myönnettäköön, että olin mittaustulosten suhteen hivenen skeptinen, mutta laitteen sylkäisemän printin nähtyäni uskon, että tuloksia voinee hyvinkin tulkita suuntaa antavina. Testin mukaan painoni siis on kuin onkin niukasti normaalin yläpuolella, mutta mikä tärkeämpää, testi kertoo myös mistä painoni koostuu. Ja tämä on juuri se asia, josta pitäisi olla selvillä ennen kuin nimittelee ihmistä ylipainoiseksi.

Alla siis oma testitulokseni:

150716_1Painoa on, mutta niin on lihaakin.

Näiden numeroiden valossa minulle helpoin ja nopein tapa saavuttaa painoindeksin (BMI) mukainen normaalipaino, olisi lakata treenaamasta. Tällä tavalla muutama ”ylimääräiseksi” laskettu nestekilo häviäisi hetkessä tehden lihaksista tyhjät ja sitten olisinkin taas ihannemitoissa. Hullua, eikö?

Ymmärrän, että rajummissa ylipainotapauksissa painoindeksikortin vilauttaminen voi olla hyvinkin herättävä ja toimiva niksi. Mutta toivoisin, että lievissä ”ylipainotapauksissa” painoindeksiä ei tulkittaisi niin pilkuntarkasti, etenkään jos kyse on liikuntaa harrastavasta tai ruumiillista työtä tekevästä ihmisestä, saati sitten nuoresta, joka voi traumatisoitua loppuiäksi.

Sillä oikeastihan painoa tärkeämpää on mistä ihminen koostuu, mitä ihminen tekee, miltä ihmisestä tuntuu ja mihin kaikkeen ihminen pystyy.

 

This is why I sauvakävelen

Urheilukauppoja kierrellessäni olen huomannut, että siinä kun saliharrastajille ja crossfittaajille on tarjolla valtaisa määrä kivannäköisiä, lajiin personoituja treenipaitoja, jäävät epäseksikkäämpien urheilulajien harrastajat auttamatta paitsioon. Vai oletteko muka nähneet sauvakävelijälle personoitua treenipaitaa?

Koska viimeaikaisten kokemuksieni mukaan sauvakävely todellakin ansaitsisi omat asennepaitansa, päätin korjata tämän tuhansia ja taas tuhansia tuulipukuisia lajiharrastajia koskevan vääryyden.

300516_1300516_2300516_3300516_4300516_5300516_6300516_7300516_8

Osa kieli poskessa tehdyistä hupailukuvista jalostui lopulta puolivahingossa ihan oikeiksi, nettikaupasta saataviksi treenipaidoiksi. Ja lisää on tulossa, niin sauvakävelyyn kuin muihinkin tohinoihin.

Tällä hetkellä saatavilla olevat paidat löytyvät täältä! Ja toiveita otetaan luonnollisesti vastaan!