Pari kuukautta sitten, lenkkareita matkalaukkuun sulloessani, minä tiesin, että jos jotain, niin aivan erityisen paljon tulisin kaipaamaan Kalifornian mäkisiä ja aina kesäisiä juoksumaastoja. Kun lentokone laskeutuisi, olisi joulukuisessa Suomessa vastassa talvikelit ja asia huoletti minua melkoisesti. En nimittäin koskaan ennen ollut juossut talvella ja olin huolissani astmaatikon keuhkoistani, jotka eivät muistikuvieni mukaan juurikaan pitäneet hengästymisestä pakkassäässä.
Pakkasista ei juurikaan ensimmäisillä juoksulenkeillä tarvinut huolehtia, sillä lämpötila pysyi tiukasti plussan puolella ja maastot lumettomina. Kun pakkasta ja lunta sitten alkoi tulla, tajusin, ettei astmani ollutkaan ongelmistani suurin. Jäiseksi tamppautunut lumi oli niin liukasta, ettei tielle ollut mitään asiaa juoksulenkkarit jalassa. Talven liukkaus oli asia, jonka olin unohtanut tyystin. Voi kökkö.
Kävin hypistelemässä urheiluliikkeissä nastallisia juoksulenkkareita ja taisinpa vähän rakastuakin kevyen tuntoisiin Salomonin Spikecrosseihin. Ongelmaksi muodostui kuitenkin hinta, joka esti kättäni kurottamasta kireäksi vedettyjen kukkaronnyörien välistä pankkikortille. Harmittelin kauppaan jääneitä kenkiä päivätolkulla, kunnes kohtalo puuttui peliin. Halpa-Hallissa pyöriessäni löysin hyllystä kenkiin kuin kenkiin sujautettavat irtonastat. Koska mokomilla kapistuksilla oli hintaa vaivaiset viisi euroa, heltisivät kukkaronnyörit ja päätin kokeilla olisiko tällaisesta halpatavarasta mihinkään.
Neljä juoksulenkkiä myöhemmin voisin sanoa, että olihan muuten viisaasti sijoitetut viisi euroa! Sen sijaan, että olisin ostanut 140 euron lenkkarit, joilla ei välttämättä olisi juoksukertoja tämän talven aikana kertynyt pariakymmentä enempää, ostin vitosen nastat, joilla sain tuunattua olemassa olevat lenkkarit talvikelpoisiksi.
Sanottakoon kuitenkin sen verran, että saattaa tässä talven aikana joutua ostamaan vielä toiset mokomat, toisen kengän nastoista kun on kumiosa hitusen alkanut rispaantumaan. Siitäkin huolimatta pihi onnistui säästämään pitkän pennin. Eli jos epäröit tällaisten halpojen irtonastojen toimivuutta, niin testattu on, toimii hyvin ja elossa ollaan!
Ja niin, mitä niihin keuhkoihin tulee, niin ne kyllä toimivat, kunhan pakkasta ei ole kamalasti yli kymmentä astetta. Ja vaikka keuhkot kovemmassa pakkasessa juostessa vielä toimisivatkin, niin viimeistään sisätiloihin siirtyessä hengitys tuntuu ahdistuvan aina toviksi. Siksi jätänkin juoksulenkit suosiolla välistä kun on enemmän pakkasta ja tyydyn liikkumaan paikasta toiseen kävellen.
Mitenkäs te muut juoksentelijat, juoksetteko talvellakin vai onko juokseminen pelkästään kesäharrastus?
Mä oon ainakin tähän asti juossut talvet (kolme) pärjänny ihan hyvin normaaleilla lenkkareilla ilman lisänastoitusta. Toki täällä isolla kirkolla on viskottu hiekkaa valaistuille kävelyteille kilotolkulla, että pahimpia pääkallokelejä lukuunottamatta hyvin on pärjänny ilman erikoisvarustelua. Toki hieman enemmän joutuu kurkkimaan tossun kärkien eteen, mutta muuten toimii mainiosti.
TykkääTykkää
Täällä maalla on välillä aika hurjia nuo tiet, kun oikein tamppaantuu ja toisaalta silloin, kun lauhtuu ja tien pinta on peilijäässä (kuten nyt on ollut). Joo, kyllähän täälläkin jotain hiekkaa välillä levitetään, mutta ei se ihan jokaviikkoista ole 😀
TykkääTykkää
Mä olen myös rakastunut noihin nastoihin! Täällä pk-seudulla niiden käyttöaikakin on pitkä, kun nollan molemmin puolin sahataan viikkotolkulla. Säästösyistä tienhoitoa ei ole olemassa, nastat on ainoat, jolla selviää😊
Tänä vuonna ostin hifinastat 19,90, niissä on myös kantapäässä nastoja, hyvin pitää nekin😊
TykkääTykkää
Ooooo….! Aika porvarimeininkiä 😀 Mä en oikeastaan edes tarvi kantapäissä nastoja, kun juoksen päkiöillä 🙂 Säästöä, säästöä 😀
TykkääTykkää
En niinkään lenkkeile, mutta karvaiset kaverit ( yht. 70 kg koiraa) vaatii omat ulkoilunsa. Se onkin talvisin mielenkiintoista vaihtelevien kelien mukaan, eli ihan ookoosta peilijäähän. Mulla on samanlaiset nastat, mutta pitäisi etsiä sellaiset missä nastat on myös kantapäässäkin. Joskus sitä vaan tarvitsisi vähän enemmän pitoa noiden hurttien kanssa 🙂
TykkääTykkää
Juokseminenhan on ympärivuotinen jokasään harrastus! 😀 Itse juoksen ( varsinkin polkujuoksen ) kesät ja talvet ja voin suositella talvikelijuoksuun Icebugeja. 9 hiilikuitunastaa per tossunpohja ja pito on täydellinen liukkaimmissakin olosuhteissa. Hintaa muistaakseni perus lenkkariparin verran hyvin kestävär, koska taitaa olla nyt kolmas talvi noilla töppösillä. 🙂
TykkääTykkää
Icebugit. Mulla menee jo viides talvi. Nastakausi on kuitenkin niin lyhyt etteivät kengät paljon kulu. Ja ovat tosi laadukkaat, vs esim Salomon.
TykkääTykkää
Paluuviite: Talvijuoksukenkäkriisi | Onnenpäivä