Inhoan Helsinkiä ja Espoota

Viime viikko oli sanalla sanoen melkoinen. Silloin kun en tehnyt töitä, istuimme paljolti autossa. Matkasimme viikon aikana ensin Pohjois-Pohjanmaalta Uudellemaalle, sitten pääkaupunkiseutua ristiin rastiin, käväisimme mutkan Varsinais-Suomessa, tapasimme ystäviä ja sukulaisia, hyvästelimme yhden viimeiselle matkalleen ja ajoimme sumuisena yönä takaisin Äänekoskelle vain, jotta mies ehtisi vielä viikon päätteeksi hypätä lentokoneeseen Jyväskylästä. Ihan en siis ehtinyt blogin äärelle, vaikka mielen päällä pyöri viikon aikana yhtä sun toista.

Päällimmäisenä viikosta jäi mieleen omituisen kolkko tunne. Oli kiire. Oli surua. Oli stressiä ja jännitystä. Pääkaupungissa oli kurja keli, satoi vettä, satoi räntää ja kontrasti pohjoisen kotoisiin lumimaisemiin oli valtaisa. Siellä harmaisiin betoniseiniin sulautuvan loskan keskellä kaipasin niin kovasti maalle punaisten tupien keskelle, että tuiverrusta vastaan taistelevaa ihmismassaa seuratessani sieluni purskahti itkuun.

Mä haluun pois täältä nyt heti.

Joskus nuorena maalaistyttönä unelmani oli muuttaa Helsinkiin. Unelma toteutui aikuisuuden kynnyksellä, kun muutin Töölöön Mechelininkadulle, ensimmäisen kerroksen asuntoon, jonka ainokaiseen ikkunaan kadunmiehet joskus koputtelivat. Elämä pysyi kesän raiteillaan, vaikka joku päättikin murtautua autooni. Ammensin virtaa kaupungin sykkeestä, söin eväitä Hietaniemen puistossa ja tunsin olevani maailman onnekkain tyttö suuressa kaupungissa. Syksyn tullen sieluni liekki alkoi kuitenkin hiipua samaa tahtia kuin silloinen parisuhteeni syöksyi alamäkeen. Räntäsateiden alkaessa inhosin synkkänä kohoavia taloja, sadan metrin työmatkaa, naapurin Siwaa, vastapäistä pubia kanta-asiakkaineen, tympeän näköisiä kaupunkilaiskoiria, minkkiturkkisia mummoja, viereisen kadun venäläistä ravintolaa jossa en koskaan edes käynyt ja lopulta aivan kaikkea koko helvetin kaupungissa. Kun sitten luulin elämäni parantuvan raahaamalla henkitoreissaan riutuvan parisuhteeni Espooseen, lakkasi aurinko paistamasta ja linnut laulamasta sielläkin. Pilalle meni sekin paikka.

220216_1

Kuten nyt nokkelimmat jo arvaavat, ei vika ollut niinkään ympäristössä vaan omassa elämässäni. Ja vaikka mädän parisuhteen jälkeen jäinkin pääkaupunkiseudulle, tapasin uuden miehen ja menin jopa Espoon maistraatissa hänen kanssaan naimisiin, tuntui vanhoissa maisemissa aina siltä, kuin olisin kantanut raskasta viittaa harteillani. Ja ajatella, että vielä viime viikolla uskoin vakaasti sen johtuvan siitä yksinkertaisesta syystä, että minä nyt vaan inhoan Helsinkiä ja Espoota. Mutta eihän ihminen kaupunkia voi vihata. Ihminen voi vihata asioita, jotka tuntuvat ja tapahtuvat kaupungin sisällä, mutta ei kai kokonaisia kaupunkeja kuitenkaan.

Todellisuudessa minä inhoankin muistojani, joita nämä kaupungit ovat täynnä. Tuossa kadunkulmassa minut heitettiin ulos autosta keskellä yötä, tuolla puistonpenkillä vietin puoli yötä itkien. Tuon ikkunan takana olen pelännyt enemmän kuin koskaan eläissäni, tuon kuppilan toastit olivat sen mätisäkin herkkua. Tuossa se uhkasi ajaa ulos sillalta ja tuolla bussipysäkillä toivoin, ettei minun tarvitsisi enää koskaan tulla takaisin.

Uskomatonta, kuinka vuosia unohduksissa ollut menneisyys voikaan hypätä yhtäkkiä silmille voimakkaina tunnetiloina. Joskus laukaisijaksi riittää tuoksu, tietty säätila tai vaikka vain raitiovaunun rymistys, jos sen saman ryminän on kuullut läpi ainokaisen ikkunan ilmassa lentäviä lasitavaroita väistellessään.

220216_2

Koska viha ja ikävät muistot syövät naista, yritän muuttaa muistihermotuksiani. Ensi kerralla Helsinkiin tullessa haluan matkustaa ravintolaraitiovaunu Spårakoffissa ja luoda uuden, uljaan muiston raitiovaunusta läikkyvän oluttuopin muodossa, käydä ensimmäistä kertaa syömässä siinä inhoamassani venäläisessä ravintolassa ja pysähtyä puhuttelemaan nyrpeän kaupunkilaiskoiran ulkoiluttamaa minkkiturkkimummoa.

Ehkä minä vielä opin nauttimaan olostani Helsingissä. Mutta kuinka ihmeessä se onnistuisi Espoossa?

 

21 kommenttia artikkeliin ”Inhoan Helsinkiä ja Espoota

  1. Espoo, ah, ihanainen Espooni! Insinöörin lintukoto! 🙂
    Nyt talvella voisit kokeilla Tapiolassa Kulttuuritalon takana olevaa luistelurataa ja mennä sen jälkeen vieressä olevaan ravintola Kylään syömään. Tai sitten lähde Nuuksioon kävelylle ja grillaa makkaraa jollain nuotiopaikalla. Ja kun tykkäät pyöräilläkin, niin tulepa 22.5. katselemaan satulasta keväistä Espoota Giro d’Espoolle. Jorvin mäen jälkeen ei voi olla rakastamatta tätä kaupunkia. 😀

    Tykkää

    • Jepjep, eipä ollut yllätys, että se insinöörimieskin löytyi Espoosta 😀 Nuuksio ja grillimakkara kuulostaa hyvältä. Nyt tarvii enää saada jonkinlainen retkiseurue kasaan! On muuten aikoinaan Tuomarilassa asuessa tullut sahattua melko paljon fillarilla Bodomjärveä ympäri. Ei se kyllä oikeastaan yhtään pöllömpää aikaa ollut.

      Tykkää

  2. Tuo on varmasti totta, mutta kyllä minusta ihan kaupunkiakin voi vain vihata. Tai no… viha on ehkä vähän voimakas sana, mutta ”olla tykkäämättä”. Itse en ole koskaan Helsingissä asunut ja aina välillä siellä tulee lomailtua ja lomaillessa on aina ihan kivaa. Mutta aina kun joku ehdottaa hakemaan töitä Helsingistä / muuttamaan Helsinkiin on minulla fiilis, että ei sinne. Minulle tulee täysin irrationaalinen tunne siitä, että inhoan sitä kaupunkia. Tai no en inhoa, mutta en myöskään ole ihastunut. Ehkä se on se juttu, kun kaikki muut ystäväni haluavat sinne palavasti ja osa on sinne muuttanutkin. Minä en vain ymmärrä, mikä siinä Helsingissä on niin ihmeellistä? Minusta on ihana lomailla siellä keskustassa ja käydä kaupoilla, mutta tosiasia on se että kaikilla on Helsingissä koko ajan niin kiire, että minulle tulee siitä valtavan levoton olo. Lomalla on ihan ok olla, mutta se että pitäisi tehdä töitä ja asua noin kireässä ja kiireisessä kaupungissa on ajatuksena pelottava.

    Loppuun haluan kuitenkin todeta, että jos tilaisuus tulisi antaisin Helsingille kyllä mahdollisuuden. Koska toisaalta, jos siellä ei ole koskaan asunut, niin mistä sitä oikeasti voi tietää tykkääkö vai eikö? Mutta asunto pitäisi kyllä saada läheltä työpaikkaa. Yksi asia minä ihan aidosti inhoan on pitkät työmatkat ja kallis asuminen.

    Tykkää

    • Helsinki on kieltämättä vähän hassu paikka. Ei oikein iso, mutta ei niin pienikään. Ihmisiä on juuri sen verran paljon, ettei niistä oikein saa ”otetta”, mutta kuitenkin sen verran vähän, etteivät ne vain liu’u ohitse yhtenä massana, jota ei tarvitsisi edes ajatella. En tiedä ymmärrätkö yhtään mitä tarkoitan 😀

      Tykkää

      • Tiedän just mitä tarkoitat 😀 Oon asunut hetken Nykissä ja vaikka se on iso niin se ei ole ollenkaan niin levoton kuin Helsinki. Hesassa on jotain kummaa. Se on kuin suurkaupunki ja sitten ei kuitenkaan…

        Tykkää

  3. Samat fiilikset minullakin, ja luulenpa että ne kumpuavat juurikin sieltä nuoruudesta kun 19-vuotiaana muutin pois kotoa silloisen poikaystäväni kanssa Käpylään 🙂 Kun Helsingistä pääsin vihdoin pois vannoin etten enää koskaan sinne mene takaisin. Nykyinen poikaystäväni haluaisi ehkä muuttaa sinne, on kuitenkin paljon paremmat mahdollisuudet työllistyä.Mietin vielä että _pystynkö_ muuttamaan, pää täynnä huonoja muistoja 😦

    Liked by 1 henkilö

  4. Olen kyllä onnekas, kun löysinkin Oulusta töitä, eikä tarvinnut alkaa etsimään hommia pk-seudulta. Helsingissä kaikilla tuntuu olevan kiire ja menoa on joka lähtöön. Oon liian lepposa ja mukavuudenhaluinen Helsingille. Täällä asun uudessa, saunallisessa asunnossa miehen kanssa 550 euron vuokralla ja palkka valtion leivissä on sama niin täällä kuin etelässäkin.

    Tykkää

  5. Kyllä mullakin varmaan se mieluisampi asuinpaikka olisi jokin pienempi kaupunki kuin Helsinki. Mutta jos sellainen tilanne tulisi, että duunien takia pitäisi jonnekin isommalle kirkolle muuttaa, niin en minä kyllä hanttiinkaan pistäisi. Tällee kun on koditon, niin ei ehkä kamalasti tulisi nirsoiltua 😀

    Tykkää

  6. Tää on aika sama kun joku nimi assioituu johonkin nuivaan tyyppiin. Toisaalta mielikuva muuttuu kun antaa lapselleen tämän ko nimen ja nimi alkaakin elämään ihan puhtaalta pöydältä – kaikessa hyvässä. Samoin se voisi olla paikkakuntienkin kanssa.

    Tykkää

  7. Voi ja minä täällä Norjan vuorten keskellä välillä kaipaan Helsingin valoisia kesäöitä, peilityyntä merta, kosteasta asfaltista heijastuvia valoja, kauppatoria, Suomenlinnan kallioita ja niitä kahta mummoa, jotka täyspitkissä minkkiturkeissaan ja minkkihatuissaan yrittivät Vanhan ylioppilastalon edessä nostaa kaatuilevaa puliukkoa pystyyn. Tai kuinka paikallisjunan kuljettaja kuulutti aina jääkiekon mm-kisojen maalit jossain tärkeässä ottelussa ja kuinka kaikki taputti. Mulla Helsinkiin liittyy paljon hyviä muistoja. Ei se ole koko totuus Helsingistä, mutta Helsinki sekin.

    Edelleen Helsingissä käydessäni siellä syntyy paljon satunnaisia ja mutkattomia juttelutuokioita bussipysäkeillä ja liikkeiden kassoilla – ihmiset ovat pääosin tosi kivoja, ja ihmettelen sitä pohjoisen kuvaa ylimielisistä helsinkiläisistä. Minulle Helsinki näyttäytyy paljon ystävällisempänä ja mutkattomampana kaupunkina kuin Oulu, jossa asuin viimeiset seitsemän vuotta ennen Norjaan muuttoa. Mutta nämä ovat yksilöllisiä juttuja. Helsingille kannattaa antaa kuitenkin mahdollisuus :).

    Tykkää

  8. Tuttu tunne tuo kun tiettyyn kaupunkiin kiteytyy paljon huonoja muistoja, jotka putkahtaa pintaan kaupunkiin mennessä. Minullakin takana raastava parisuhde kaupungissa jossa asuin reippaasti päälle parikymppikseksi asti -suhteen haamut putkahtelee edelleen pinnalle tietyillä paikoilla, mutta ajan kuluessa onneksi koko ajan vähemmän ja vähemmän. Mua on auttanut niiden haamujen käsittely nykyisen ihanan miehen kanssa, joka jaksaa kuunnella ja ymmärtää. Nyt kun asutaan toisessa maassa, palaan vanhaan kotikaupunkiin turistina ja katselen paikkoja tietyllä tavalla ulkopuolisen silmin kun vien tota miestä ”nähtävyydestä” toiseen. Mun ja Tampereen välillä aika ja fyysinen välimatka on tehnyt tehtävänsä, nykyään me tullaan jo ihan hyvin juttuun. Ei se ole enää se sama ahdistava kaupunki kuin se oli vielä reilu viisi vuotta sitten -enkä itsekään ole se sama ahdistunut nuori nainen 🙂
    Tosin olen kyllä päättänyt etten enää koskaan palaa Manseen asumaan, turistireissut muutaman kerran vuodessa saa riittää.

    Tykkää

  9. Mä vihaan Pirkkalaa ja ihan oikeasti vihaan.
    Se oli mulle vankila jossa koin että mua yritettiin tukahduttaa henkisesti.
    Tiedän että tunteet ei oikeasti ole kunnan rajoihin liittyviä, mutta se tunne on niin voimakas ettei ole muuta sanaa kuin viha.

    5kk jälkeen pakkasin perheeni rekkaan ja muutin naapuri kuntaan joka tuntuu olevan kuin valovuosien päässä tuosta tuskan paikasta. Ohi ajaminen saa ne kyyneleet aikaan. En suostu menemään sen läpi tai kauppaan siellä vaan ajan kauemmaksi toiseen jos siihen ketjuun on mentävä.

    Ehkä hullua ja tyhmää, mut nyt mä koen elämäni paremmaksi ja saan olla siellä missä koen turvaa.

    Helsinki itselle ei ole koskaan tullut kuuloonkaan vaikka välillä tiedän että miehen työn takia se voisi olla jossain kohtaa se paikka missä ollaan. Onneksi Tampere on suomen siipi kaupungin lisäksi, selkeä sushin rakastaja kaupunki ja täällä vielä ollaan ilman ajatusta helsinkiin muutosta!
    Ehkä jopa se vanha koti espanja tulee harkittavaksi jopa ennen helsinkiä kun se hetki koittaa 😉

    Tykkää

  10. Turku tuntuu olevan sellainen kaupunki, joka näyttää kaksista kasvoistaan ihmisille vain yhdet: toiset rakastavat yli kaiken, toiset eivät voi sietää. Minua kyllästytti Turku, vaikka siitä olinkin aina pitänyt. Voi miten kyllästyttikään! Juuri kun olin ilmoittanut lähteväni sieltä ikihyväksi ja muuttavani takaisin ulkomaille, universumi heitti eteeni maailman ihanimman turkulaisen. Sillä sekunnilla koko kaupunki muuttui. Aurajoki kiilteli, tuttuja tuli kaduilla vastaan jatkuvasti ja löysin aivan uusia piirejä. Kaikki tämä MARRASKUUSSA. Jos muistaisin, mitä järkevää ystäväni sanoi kerran henkisestä maantiedosta, kirjoittaisin sen tähän.

    Nyt vaan luomaan niitä hyviä muistoja. Kohta Espoo näyttäytyy varmasti sinulle aivan uudessa valossa! ❤

    Tykkää

  11. Rakastan Helsinkiä. Umpikorttelit ovat mulle ainoaa oikeaa kaupunkia enkä ainakaan juuri tällä hetkellä haluisi asua missään muualla Suomessa.

    Ymmärrän kyllä hyvin tuon eri paikoista pulppuavan muistojen virran. Vaikka tunnen kotikaupunkini omakseni, silti täällä on useita kaupunginosia, joilla en haluaisia asua huonojen muistojen vuoksi. Tiedän kuitenkin, että varmasti viihtyisin myös niillä alueilla, kunhan vaan loisin ensin uusia, hyviä muistoja, jotka jättäisivät huonot varjoonsa.

    Kun tulet seuraavan kerran pidemmäksi aikaa näille seuduille, lupaan viedä sut lenkille katsomaan Helsinkiä toisesta vinkkelistä.

    ps. Ja ei täällä ihmisillä ole sen kiireempi kuin muuallakaan. Kaupunkilaiset vain ovat tottuneet kävelemään nopeampaa ja kun kaikilla ei ole omia autoja, pitää joskus ottaa muutama juoksuaskel dösään. Sulkeutuneita täällä on aivan kuten muuallakin. Mä olen pieni ventovieraita jututtava kylähullu. Olen kuullut jos jonkinmoisia elämäntarinoita. Kadulla myöhemmin tavatessamme tervehdimme ja hymyilemme. Ovatko mielikuvien kopeat helsinkiläiset todellakin meitä syntyperäisiä helsinkiläisiä vai olisivatko mahdollisesti sittenkin junantuomia? Pieni provosointi sallittakoon 😉

    Liked by 1 henkilö

  12. Kaikki suomen kaupungit ovat kivoja kesäkaupunkeja, mun mielestä Helsinki on mitä suurimmassa määrin juuri kesäkaupunki. Kerran kesässä siellä täytyy päästä käymään, mutta kun siellä tulee synkkää, märkää ja kylmää, niin mun pään sisällä tuntuu juuri siltä samalta miltä ulkona näyttää. Toki huono keli kotikaupungissakin vähän ottaa päähän, mutta pääkaupunkiseudulla kaikki se betoni ja harmaus sekä ihmispaljous aina ja jokapaikassa jotenkin saa melkein pakokauhun partaalle. Eikä kotikaupunkini todellakaan ole missään metsän keskellä sekään, mutta pääkaupungissa kaikki puistot, hiekkatiet ja istutukset näyttävät ihan päälleliimatulta ja keinotekoiselta, jotain mitä on lisätty vasta jälkikäteen. Ainoastaan itä-Helsingissä veden äärellä tuntuu että pystyy olemaan rauhassa, vaikka olen kuullut juttuja että sen pitäisi olla pahin paikka koko kaupungissa.

    Miehen sisko taas asuu Espoossa ja jos Helsingissä on edes yritetty luoda tunnelmaa puistoilla ja istutuksilla, niin musta tuntuu että Espoossa ollaan luovutettu ihan tyystin. Alkaa vähän oksettamaan kun mietinkin sitä betonin määrää, oli sitten kesä tai talvi.

    Mutta ens kesänä sitten kuitenkin taas Helsinkiin, ainakin pariksi yöksi että kerkeää Lintsille ja Korkeasaareen 🙂

    Tykkää

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s