Jos olet koskaan vaihtanut kaupunkia, kaupunginosaa tai vaikka vain työpaikkaa, tiedät, että pienikin muutos arjessa voi sekoittaa liikuntakuviot täysin. Muutokset aikatauluissa tai kuntosalin, tutun lenkkipolun ja liikuntatarjonnan vaihtuminen, aiheuttavat kaikki hetkellistä hämminkiä, kun ei oikein tiedä mitä tehdä, missä ja mihin kellonaikaan.

Olemme asuneet nyt kaksi viikkoa Kiimingissä eivätkä treenirutiinini tunnu millään löytävän oikeisiin uomiinsa. Olen kyllä ilmoittautunut kolmeenkin erilaiseen joogaan ja  ostanut jäsenyyden kävelymatkan päässä olevalle, erinomaisen hyvin varustellulle Come on fit clubille, mutta pasmani ovat hyvistä puitteista huolimatta täysin sekaisin treenien osalta.

En tiedä mikä siinä on, mutta uudelle salille siirtyessä menee aina pidempi tovi ennen kuin treeni alkaa kulkea. Rauta kun painaa takuulla kymmenen kertaa enemmän kuin vanhalla salilla, vempainten säädöt ovat hukassa, peilit korostavat selluliittia ja ainoa tuntuma on sekin puhdasta heikkoutta. Eipä siis ihme, että juuri tällä hetkellä salille meno vaatii tavallista enemmän itseään persauksille potkimista.

Jotta sitä sitten taipuisi itseään sinne takamukselle potkimaan, niin pitäisi käydä joogassa. Viime viikolla koettiin kuitenkin sellainenkin ihme, että minä, joka en oikeastaan koskaan anna tuumaakaan periksi treenisuunnitelmastani, jätin menemättä joogatunnille, koska pinosin polttopuita. Niin, nyt kun on oma koti, on todella helppo keksiä kaikenlaista vaihtoehtoista puuhaa treenaamiselle, mutta toisaalta – kunhan talvi tulee, niin ne polttopuut lämmittävät kyllä pirun paljon enemmän kuin jokin kurnuttava sammakko -asana.

Kai tämä kotiutuminen vaatii sitten aikaa treenien osaltakin. Mutta kunhan salille ja joogaporukkaan alkaa muotoutua niitä tuttuja kasvoja ja lähiympäristön lenkki- ja pyöräilyreitit tulevat tutuiksi, niin eiköhän tämä treenifiilis lähde taas uuteen nousuun.