Uusi vuosi, uusia juttuja

Loppuvuosi oli sanalla sanoen melkoinen. Muutamaan kuukauteen mahtui valtavasti uusia ideoita, uusia mahdollisuuksia ja niiden väliin kaikenlaista päättömyyttä. Luulisi, ettei täällä semitunturissa tapahdu paljoakaan, etenkin kun blogi on viettänyt hiljaiseloa lähes koko joulukuun, mutta niin se kuulkaa on, että mitä hiljaisempaa on blogissa, sitä enemmän bloggaajalla on rautoja tulessa muualla.

Nyt voinkin ylpeänä julistaa, että yksi työn alla olleista projekteista on viimein nähnyt päivänvalon. Tai no, päivänvalon ja päivänvalon, sitä nyt on aika vähän tarjolla näillä leveyksillä tähän aikaan vuodesta. Mutta oli miten oli, Onnenpäivä on nyt jakaantunut kahdeksi erilliseksi blogiksi. Tämä vanha, kaikkea perseestä perämoottoriin -lifestyleblogi jatkaa eloaan vanhaan malliin (toivottavasti jopa hivenen aktiivisempana pahimpien kiireiden väistyttyä), ainoastaan liikuntajutut ilmestyvät tästä lähtien Onnenpäivän Sport-versioon.

030117_1

 

Miksi näin? Ensinnäkin siksi, että avautui mahdollisuus. Toisekseen siksi, että tiedän lukijakunnassa olevan melko paljon niitä, jotka haluaisivat tietää enemmänkin treenikuvioistani ja sitten taas toisaalta niitä, joita hikoiluni ei voisi vähempää kiinnostaa. Tähän asti olen koittanut parhaani mukaan ottaa huomioon molemmat lukijakunnat, kirjoittaa liikunnasta vähän, mutta ei liikaa, ja sitten kuitenkin sen verran, että kiinnostuneille tipahtelisi informaatiota edes silloin tällöin. Toivonkin, että liikuntaosion irtoaminen omaksi blogikseen koettaisiin lähinnä selventävänä tekijänä!

Lisää uudesta blogista löytyy Onnenpäivä Sportin ihka ensimmäisestä postauksesta. Toivottavasti tykkäätte!

 

Seonneet treenirutiinit

Jos olet koskaan vaihtanut kaupunkia, kaupunginosaa tai vaikka vain työpaikkaa, tiedät, että pienikin muutos arjessa voi sekoittaa liikuntakuviot täysin. Muutokset aikatauluissa tai kuntosalin, tutun lenkkipolun ja liikuntatarjonnan vaihtuminen, aiheuttavat kaikki hetkellistä hämminkiä, kun ei oikein tiedä mitä tehdä, missä ja mihin kellonaikaan.

Olemme asuneet nyt kaksi viikkoa Kiimingissä eivätkä treenirutiinini tunnu millään löytävän oikeisiin uomiinsa. Olen kyllä ilmoittautunut kolmeenkin erilaiseen joogaan ja  ostanut jäsenyyden kävelymatkan päässä olevalle, erinomaisen hyvin varustellulle Come on fit clubille, mutta pasmani ovat hyvistä puitteista huolimatta täysin sekaisin treenien osalta.

130916_1

En tiedä mikä siinä on, mutta uudelle salille siirtyessä menee aina pidempi tovi ennen kuin treeni alkaa kulkea. Rauta kun painaa takuulla kymmenen kertaa enemmän kuin vanhalla salilla, vempainten säädöt ovat hukassa, peilit korostavat selluliittia ja ainoa tuntuma on sekin puhdasta heikkoutta. Eipä siis ihme, että juuri tällä hetkellä salille meno vaatii tavallista enemmän itseään persauksille potkimista.

Jotta sitä sitten taipuisi itseään sinne takamukselle potkimaan, niin pitäisi käydä joogassa. Viime viikolla koettiin kuitenkin sellainenkin ihme, että minä, joka en oikeastaan koskaan anna tuumaakaan periksi treenisuunnitelmastani, jätin menemättä joogatunnille, koska pinosin polttopuita. Niin, nyt kun on oma koti, on todella helppo keksiä kaikenlaista vaihtoehtoista puuhaa treenaamiselle, mutta toisaalta – kunhan talvi tulee, niin ne polttopuut lämmittävät kyllä pirun paljon enemmän kuin jokin kurnuttava sammakko -asana.

Kai tämä kotiutuminen vaatii sitten aikaa treenien osaltakin. Mutta kunhan salille ja joogaporukkaan alkaa muotoutua niitä tuttuja kasvoja ja lähiympäristön lenkki- ja pyöräilyreitit tulevat tutuiksi, niin eiköhän tämä treenifiilis lähde taas uuteen nousuun.

 

 

Kurssisyksy

Vaikka en tykkääkään puhua syksystä elokuussa, niin yksi varmoista lähestyvän syksyn merkeistä on kansalaisopistojen kurssien alkaminen. Siksipä pikaisena muistutuksena kaikille, että ilmoittautuminen syksyn kursseille on käynnissä nyt (toki pieniä paikkakuntakohtaisia erojakin voi olla)!

Itsehän löysin Oulu-opiston tarjonnasta jumppapaketin, johon kuuluu yli 60 viikottaista liikuntatuntia ympäri Oulun, sisältäen mm. erilaisia joogatunteja, jumppatunteja, kehonpainotreenejä sekä kahvakuulailua. Lisäksi ilmoittautunen englannintunneille pitääkseni yllä kovalla työllä päähäni taottua kielitaitoa.

170816_1Täysin aiheeseen liittymätön otos, mutta pakko oli ottaa kuva, kun meillä Äänekoskella paistoi tänään aurinko! Jee!

 

Jos siis olet haaveillut keramiikkatöiden teosta, uuden kielen opiskelusta, lapsuuden soittoharrastuksen elvyttämisestä tai vaikkapa teatterilavalle nousemisesta, kurkkaa asuinpaikkasi kansalais- tai työväenopiston kurssitarjontaa! Varoituksena tosin, että etenkin käsityö- ja erilaiset taidekurssit täyttyvät huisin nopeasti!

Mites on, kuuluuko sinun syksyysi kansalaisopiston kurssi tai pari?

 

 

Treenit sairastelun jälkeen

Te paljon liikkuvat kyllä tiedätte, mitä viikon – saati kuukauden flunssa tekee treeneille. Voi elämänkevät, aivan kuin ei olisi ikinä mitään tehnytkään.

Taisin jo aikaisemminkin mainita seuruettamme riivanneesta, luonnottoman sitkeästä flunssanpirulaisesta. Kun kahden limansekaisen viikon jälkeen vilautin naamaseudun onteloitani lääkärille, hän ilmoitti oitis sekä poski- että otsaonteloiden olevan pullollaan jotain sinne kuulumatonta. Siltä varalta, että kyseessä olisi jokin ureaa tuhdimpi tavara, aloitin antibioottikuurin taudin taltuttamiseksi ja samaan syssyyn ryhdyin hoitelemaan orastavaa keuhkoputkentulehdusta. Kun kolme viikkoa oli kulunut, alkoi oloni selvästi kohentua, mutta sain viiltävän päänsäryn. Vasta kun sairaanhoitaja opasti minut allergialääkkeiden pariin, sain hoidettua tuon viimeisenkin vaivan pois päiväjärjestyksestä. Niin hujahti kuukaudenpäivät sohvan pohjalla lohtuherkkuja mutustellen.

070516_1

Vahvojen, lähinnä oman pään ulkopuolelta kuuluvien järjenäänien vuoksi pysyttelin kiltisti koko sairausajan poissa treeneistä. Lääkärin neuvot liikuntaan palaamisen suhteen olivat yksiselitteiset – niin kauan kun oireet tuntuvat keuhko-osastolla, antibioottikuuri on kesken tai päässä tuntuu painetta, ei treeneihin olisi mitään asiaa. Ja tämänkin jälkeen alku olisi otettava rauhallisesti, askel kerrallaan ja kuulosteltava mikä tuntuu hyvältä.

Kun viimein oloni alkoi tuntua terveeltä enkä enää yskinyt hengästyessä, aloitin liikuntahommat reippaalla kävelylenkillä. Kun kävely ei seuraavaan päivään mennessä aiheuttanut takapakkia toipumiseen, uskaltauduin salille, ja kun ei sekään tuntunut pahalta, lähdin rauhalliselle, kauan kaivatulle hölkälle.

070516_2

Vaikka olo on vihdoin terve ja sillä tavalla treenaaminen tuntuu kyllä hyvältä, niin voi pyhä lehmä kuinka voikaan ihmiskeho olla heikossa hapessa! Painojen nostelu on ensimmäisellä treeniviikolla tuntunut kovasti vieraalta; aivan kuin hermotus olisi täysin nukuksissa ja liikeradat jostain vieraasta lajista. Pientä kehonpainotreeniä tehdessä kävi myös varsin selväksi, että kyllä, hyvä osa lohtuherkuista on tarrannut tiukasti vyötäisille eikä se ainakaan helpota kehon nostelua. Ja ei nyt edes mennä siihen, kuinka paljon jokaiseen lihakseen ensimmäisen treeniviikon jälkeen sattuu!

070516_3

Turhauttaa ja ärsyttää, minä kun olin suunnitellut olevani toukokuun kynnyksellä elämäni vedossa. Mutta toisaalta olen myös kovasti ylpeä siitä, että ehkä ensimmäistä kertaa ikinä maltoin mieleni ja annoin kehoni parantua kaikessa rauhassa ennen treeneihin palaamista. Ja onhan tämä nyt huisin hieno tunne olla taas pitkästä aikaa terve!

Pakko kuitenkin myöntää, että ylpeyttäni hieman himmentää se fakta, että selkärankani lohtuherkkujen suhteen oli yhtä vahva kuin tohvelieläimellä. Huokaus.

Mutta kun ihan varmasti ne viisikymmentä pullaa auttoi toipumisessa!

 

 

 

Yhtä selätettyä liikuntatraumaa myöhemmin

Muistatteko, kuinka reilu kuukausi sitten puhuin ryhmäliikuntatraumastani ja varovaisista ensiaskeleista kohti sen selättämistä? Voin nyt ylpeästi julistaa, että kuluneen kuukauden aikana olen ottanut asian suhteen niin suuria harppauksia, että lopulta treenikalenterissani oli varattuna viikolle enemmän ryhmäliikuntatunteja kuin salitreenejä. Melkoista!

Homma lähti täysin lapasesta siinä vaiheessa, kun kuukausi sitten Ääneseudun Kuntokeskuksen kuukausisopimusta uusiessani satuin mainitsemaan traumastani ja siitä, että kiinnostaisi kokeilla kehonpainotreeniä, mutta kun en uskalla. Ihanaisella ohjaajalla Sannilla oli tilanteessa sen verran pelisilmää, että hän piti minulle pienen rohkaisevan puheen, vakuutti etten kuolisi ja sai minut tekemään paikkavarauksen heti seuraavalle tunnille.

230316_1

Ei ryhmäliikuntaa, mutta jotain liikehdintää kuitenkin.

 

Siellä minä sitten punnersin, kyykkäsin, hapotin ja ehkä hetkittäin hieman jopa epäilin henkiinjäämismahdollisuuksiani, mutta selvisin ja tykkäsin! Tuntia ei oltu pilattu turhilla askelsarjoilla, vaan liikkeitä tehtiin omaan, joskin kovaan tahtiin aikaa vastaan. Selvästi perille menneestä treenistä innostuneena varasin paikan myös seuraavan viikon tunnille ja ryhdyin vaivihkaan silmäilemään myös muuta tuntitarjontaa.

Sivuutin suosiolla tunnit joiden kuvauksissa käytettiin sanoja: vauhdikas, musiikin tahdissa ja askelsarjat, eikä jäljelle jäänyt enää montaakaan tuntia joilla en jo kävisi. Eniten listalla kiinnosti Les Millsin Grit Strength ja kävin jälleen tiedustelemassa selviämismahdollisuuksiani Sannilta. Harkittuani asiaa motivaatiopuheen jälkeen noin puoli sekuntia, löysin itseni pian tunnilta, jolla hikoilin ulos kai viimeisetkin sielunrippeeni. Aivan kamalaa ja samalla aivan kamalan mukavaa! Kuvailisin tuntia paremmin jos minulla olisi siitä minkäänlaisia muistikuvia, mutta vielä kuukauden jälkeenkään en ole kyennyt tunnilla keskittymään muuhun kuin selviämiseen. Mutta askelsarjoja siellä ei ole, siitä olen varma.

Vastapainoksi kaikelle kehon höykytykselle otin viikko-ohjelmaani vielä yhden tunnin, Les Millsin BodyBalancen. Tykkään kovasti tuosta joogasta, pilateksesta ja Tai Chista vaikutteensa saaneesta tunnista ja vaikka tunnenkin itseni rautakangeksi muiden sulavasti liikkuvien naisten keskellä, osaan olla välittämättä siitä. Jotain kehitystä on siis tapahtunut myös henkisellä puolella!

230316_2

Lopulta sain viimeisen kuukauden aikana sullottua treeniviikkooni peräti viisi salitreeniä, kaksi Grit Strenght -tuntia, yhden kehonpainotreenin, coretunnin, BodyBalance-tunnin, syvävenyttelytunnin, 10 kilometrin hölkän sekä käveyt ja hölkät vajaan kolmen kilometrin päähän salille ja takaisin. Voin siis sanoa, että vaikkei tässä mitään kesäkuntokampanjaa olekaan ollut, niin kyllähän tällainen tahti alkaa vähitellen jossain myös näkyä.

Nyt ryhmäliikuntatunteihin tulee kuitenkin harmittava paussi, kun vaihdan Äänekosken ja Kuntokeskuksen Nivalaan ja Haapaveden liikuntahalliin tuleviksi viikoiksi. Pääpaino siirtyy siis takaisin perinteiseen salitreenaamiseen sekä juoksemiseen, mutta sen verran Grit ja kehonpainotreeni opettivat, että kykenen kyllä jonkinlaista hikikuolemajumppaa tekemään ihan omatoimisestikin.

Mutta hei, vanhakin oppii uusia temppuja kunhan joku vähän rohkaisee. Eli suurkiitos Ääneseudun Kuntokeskuksen mahtaville ryhmäliikuntaohjaajille! Olette takuulla antaneet minulle hyvät eväät tulevaisuuden treeneihin. Kiitos, kiitos, kiitos!