Uusi vuosi, uusia juttuja

Loppuvuosi oli sanalla sanoen melkoinen. Muutamaan kuukauteen mahtui valtavasti uusia ideoita, uusia mahdollisuuksia ja niiden väliin kaikenlaista päättömyyttä. Luulisi, ettei täällä semitunturissa tapahdu paljoakaan, etenkin kun blogi on viettänyt hiljaiseloa lähes koko joulukuun, mutta niin se kuulkaa on, että mitä hiljaisempaa on blogissa, sitä enemmän bloggaajalla on rautoja tulessa muualla.

Nyt voinkin ylpeänä julistaa, että yksi työn alla olleista projekteista on viimein nähnyt päivänvalon. Tai no, päivänvalon ja päivänvalon, sitä nyt on aika vähän tarjolla näillä leveyksillä tähän aikaan vuodesta. Mutta oli miten oli, Onnenpäivä on nyt jakaantunut kahdeksi erilliseksi blogiksi. Tämä vanha, kaikkea perseestä perämoottoriin -lifestyleblogi jatkaa eloaan vanhaan malliin (toivottavasti jopa hivenen aktiivisempana pahimpien kiireiden väistyttyä), ainoastaan liikuntajutut ilmestyvät tästä lähtien Onnenpäivän Sport-versioon.

030117_1

 

Miksi näin? Ensinnäkin siksi, että avautui mahdollisuus. Toisekseen siksi, että tiedän lukijakunnassa olevan melko paljon niitä, jotka haluaisivat tietää enemmänkin treenikuvioistani ja sitten taas toisaalta niitä, joita hikoiluni ei voisi vähempää kiinnostaa. Tähän asti olen koittanut parhaani mukaan ottaa huomioon molemmat lukijakunnat, kirjoittaa liikunnasta vähän, mutta ei liikaa, ja sitten kuitenkin sen verran, että kiinnostuneille tipahtelisi informaatiota edes silloin tällöin. Toivonkin, että liikuntaosion irtoaminen omaksi blogikseen koettaisiin lähinnä selventävänä tekijänä!

Lisää uudesta blogista löytyy Onnenpäivä Sportin ihka ensimmäisestä postauksesta. Toivottavasti tykkäätte!

 

8 kommenttia artikkeliin ”Uusi vuosi, uusia juttuja

  1. Hyvästi normaali onnenpäivä. Käyn lähes joka päivä lataamassa sivun ja mitään ei ikinä julkaista. Sportin puolelle on tullut juttuja vaikka kuinka. Ärsyttää että olen niin typerä että kerrytän sinulle latauksia vaikka ei täällä ole mitään nähtävää enää. Rip onnenpäivä.

    Tykkää

    • Harmillista, että en kaikelta muulta ole ehtinyt tänne kirjoittamaan niin kuin olisin toivonut. Joskus on pakko priorisoida ja jättää joku asia odottamaan otollisempia aikoja eikä kantaa siitä stressiä 😦 Teen jokaisen jutun tunteella enkä halua sortua tekemään ”täytejuttuja”. Siksi jätän mieluummin julkaisematta kokonaan jos ei mitään kummoisempaa sanottavaa ole.

      Kannattaa varmaan ottaa käyttöön Bloglovin’ tai jokin muu systeemi jolla saat ilmoituksen, kun blogi päivittyy. Minähän en niillä latauksilla tee yhtikäs mitään.

      Tykkää

  2. Paluuviite: Olen pahoillani | Onnenpäivä

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s