muutto

Muuttokuorman purkuhommia

/ A. K. Nikkinen / 12 kommenttia

Palataanpa vielä hetkeksi muuton jälkeisiin tunnelmiin, se on nimittäin asia, joka tässä on eniten ollut mielen päällä viime aikoina. Asiahan on nimittäin niin, että en kertakaikkisesti voi sietää muuttolaatikoita nurkissa pyöriskelemässä. Sen vuoksi ryhdyin purkuhommiin välittömästi muuttokuorman saavuttua enkä muutamaa välikuolemaa lukuunottamatta luovuttanut ennen kuin kaikki reilu sata laatikkoa olivat kauniisti purettuina ja tavarat omille paikoilleen järjesteltyinä. Voin kertoa, että ne olivat muuten tehokkaat kolme päivää ne.

Olen ehkä hivenen ylijärjestelmällinen kotiini liittyvissä asioissa, mutta en voi purkaa laatikoiden sisältöä pöydille ja lattioille odottelemaan tai sulloa tavaroita sokkona kaappeihin, sillä jokainen tavara on aseteltava omalle paikalleen samantien. Käytännössä käyn siis jokaisen laatikossa olevan nippelin ja nappelin yksitellen läpi ja mietin mihin sen sijoittaisin järkevästi. Lajittelen, mapitan, lokeroin, viikkaan ja järjestelen kaiken ja on hyvin harvinaista, etten löytäisi kotonani jotakin (nais)loogisesti sijoiteltua tavaraa. Tunnustettakoon neuroottisuuteni vielä astetta pahemmaksi kertomalla, etten mielelläni myöskään sotke kahden eri lajin tavaroita samalle hyllylle, esimerkiksi asiakirjamappeja ja kameratarvikkeita. En tiedä miksi, mutta se häiritsisi minua suuresti.

041016_1

Kaikesta tuskanhikeilystä huolimatta muuttolaatikoiden purkaminen on ollut ennen kaikkea jännää. Enhän enää tarkalleen ottaen muistanut mitä tavaraa minulla vielä oli ja mitä olin myynyt pihakirppiksellä pois tai lahjoittanut hyväntekeväisyyteen, ja olihan muuttolaatikoiden pakkaamisestakin kulunut aikaa jo 14 kuukautta. Mitään sellaista en ainakaan vielä ole osannut kaivata mistä olin luopunut, mutta tähän taloon vääränlaista tai turhaa tavaraa on Suomeen kyllä kulkeutunut ainakin yhden kirppispöydän verran. Ei nimittäin pakatessa tullut mieleenkään, etteivät esimerkiksi jenkkikattilat ja -paistinpannut toimisi uuden kodin liedellä.

Elettyäni yli vuoden verran kahden matkalaukun vetämän vaatemäärän turvin, on pakko myöntää, että vaatekaappia järjestellessä tuli ensimmäistä kertaa sellainen tunne, että minulla on oikeasti aika paljon vaatteita. Huono puoli asiassa on tietysti se, että kaikista rytkyistä n. 85 % on kesävaatteita, joilla ei tee suurimman osan vuodesta hevonkukkua täällä Tunturissa. Mitä ihmettä teen viidelläkymmenellä kesämekolla? Sehän on enemmän kuin Kiimingissä kesäpäiviä!

041016_2

Jättimäisessä muuttokuormassa oli kuitenkin pari asiaa ylitse muiden, joiden jälleennäkemistä odotin erityisen innokkaasti:

  • Oma sänky, omat patjat ja omat tyynyt. Kun niille pötkähtää ensimmäistä kertaa neljääntoista kuukauteen, niin onhan se aika jumalainen tunne se.
  • Treenivaatteet! Treenivaatekulutukseni on melkoinen ja on ollut tuskastuttavaa pestä pyykkiä jatkuvasti, kun käytössä on vain murto-osa vaatevalikoimasta.
  • Kosmetiikka. Pakollisia shampoita, hoitoaineita ja kasvojenpesuaineita lukuunottamatta olen kieltäytynyt ostamasta mitään erikoisempia tuotteita, sillä olen tiennyt kasvonaamioita, kuorintavoiteita ja muuta tilpehööriä olevan muuttolaatikossa purkkitolkulla. Ja kyllä, jääräpäisyyteni vuoksi olen kärsinyt vuoden verran ennennäkemättömistä iho-ongelmista. Kannattiko? No ei.
  • Piano. Tämä on ollut elämäni pisin tauko pianonsoitosta. Ensimmäiset tapailut olivat sen vuoksi kovasti jäykkiä, mutta kummasti sormet pian muistivat mihin suuntaan kulkea.
  • Polkupyörät. Mutta apua, kuinkahan pahasti pyöräilykunto romuttuu vuodessa?

041016_3

Nyt olen jo siirtynyt sisustushommiin; tauluja on ilmestynyt seinille, syksyiset sesonkikoristeet löytäneet paikoilleen, ensimmäiset verhot ovat silitettyinä ikkunoissa ja koti alkaa vihdoin näyttämään ja tuntumaan kodilta. Samalla tämä koko yli vuoden kestänyt ruljanssi on vihdoin tullut päätökseen ja on aika kääntää elämässä uusi luku.

Onnea meille uuteen kotiin!

Mutta minkäslainen muuttaja se sinä olet? Onko tavarat pakko purkaa heti vai löytyykö nurkista vielä vuosien jälkeenkin avaamattomia muuttolaatikoita?

 

 

Muuttokontti saapui!

/ A. K. Nikkinen / 7 kommenttia

Viime perjantaina se sitten vihdoin otti ja tapahtui; hartaasti odottamamme muuttokuorma saapui Kaliforniasta tänne Tunturiin! Aivan yksinkertainen ja pikku juttu ei omaisuuden uittaminen meren ylitse ole – etenkään omakustanteisesti – joten se, mitä kontin sisältä lopulta paljastuisi, jännitti melkoisesti. Voin nimittäin kertoa, että muuttokontin matkaan on mahtunut mutka jos toinenkin.

290916_1

Jotenkin tuo muuttokontin ilmestyminen pihaan on joka kerta yhtä vaikuttavaa ja samalla suuri shokki, niin nytkin. Hetken aikaa kului taivastellessa, että ihanko oikeasti meillä on noin paljon tavaraa, minä kun omasta mielestäni olin lahjoittanut ja myynyt jo ison osan omaisuudesta pois. Mutta kun kontista oli ensin poistettu piano, auto sekä niiden kiinnikkeet ja tukirakenteet, jäi muuttolaatikoita kontin perälle suhteellisen vähän.

Monessakaan asiassa en voi kehuskella olevani erityisen hyvä, mutta pakkaamisessa olen, kiitos lapsuusvuosien tetris-addiktion. Ja onneksi näin, sillä sen jälkeen kun muuttolaatikot luovutetaan rahtiin, niitä käsitellään samalla hellävaraisuudella kuin jos kyse olisi perunalaatikoista, ja voihan matkallakin tapahtua yhtä sun toista, on merenkäyntiä ja kosteutta.

Ainoa asia mitä en ottanut huomioon, oli joukko amerikkalaisia tullimiehiä, joita vastaan on mahdotonta valmistautua. Tiesimme jo etukäteen heidän tutkineen kontin sisällön, saimmehan siitä lystistä yli 2000 dollarin (!!) ylimääräisen laskun, mutta sitä emme tienneet, että he olivat oikeasti repineet auki 90 prosenttia laatikoista. Ja voin kertoa, että laatikot eivät aivan näyttäneet siltä millaisia ne olivat lähtiessään ja kaiken kukkuraksi laatikot oli tungettu kontin perälle täysin mielivaltaiseen epäjärjestykseen.

290916_2Nätisti pakattu muuttokuorma.

290916_3Nätisti pakattu muuttolaatikko.

Astialaatikoita avatessa muuten hivenen hirvitti. Mutta toisin kuin pelkäsin, ruhjoutuneesta ulkomuodostaan huolimatta laatikot eivät kätkeneet sisäänsä juurikaan sirpaleita. Ainoastaan kaksi lautasta ja yksi uunivuoka olivat hajonneet laatikkoon tulleesta sivuosumasta. Hieman yllättäen jouduin jännittämään myös pehmeiden pakettien puolesta, sillä joku vatipää oli keksinyt tullissa tehdä vaatelaatikoille mattoveitsellä keisarinleikkauksen kyljen kautta. Suhteessa laatikon sisältöön, selvittiin tälläkin kertaa pienillä vahingoilla. Ainoastaan yhdet farkut oli silvottu lahkeestaan rikki laatikkoa väkivaltaisesti avatessa. Mukava olisi tietää, että mitä kaverit olettivat laatikosta kalsareitteni lisäksi löytävän?

Ylimääräisestä jännityksestä huolimatta viime päivät ovat olleet melkoista joulua. Paketteja siellä, paketteja täällä, ja jokainen takuulla täynnä toivottua tavaraa. Ja kyllä se vaan niin on, että kotoisemmalta se koti tuntuu, kun siellä on omat tutut jutut.

Sitten muutama huomioitava juttu Kalifornia – Kiiminki -muutosta. Pätevät siis lähinnä silloin, kun hoidat koko homman itse.

  1. Mieti tarkkaan haluatko todella hoitaa kaiken itse. Muuton ostaminen pakettina yhdestä paikasta voi maksaa enemmän, mutta säästää hermoja ja aikaa kun kaiken tekee joku muu.
  2. Muuttokontin matka kestää n. 6 viikkoa, jonka aikana voi tapahtua mitä vaan.
  3. Jenkkien tullitarkastus on harvojen ja valittujen extra bonus, jota ei voi ennakoida, vaikka jättäisitkin valkoiset pulverit ja valtiosalaisuudet kuormasta. Laskun maksat sinä.
  4. Muuttokuorman vakuutus kannattaa ottaa Suomesta (If taitaa olla ainoa joka tarjoaa yksityiselle rahtikonttivakuutuksen). Vakuutus on todennäköisesti halvempi ja asiointi sujuvampaa. Varmista ainakin, että kuormalla on yksi ainoa vakuutus alusta loppuun. Muutoin sinua pompotellaan vahingon sattuessa vakuutusyhtiöltä toiselle.
  5. Suojaa tekstiilit kosteudelta (kelmu on kova sana). Jos peset tekstiilejä ennen laatikkoon pakkaamista, varmista että ne ovat 100 % kuivia! Nimim. Homeiset tyynyt.
  6. Suojaa, pehmusta ja vuoraa. Laatikot tulevat saamaan elämänsä kyydit.
  7. Numeroi laatikot ja tee pakkauslista. Sinun tulee voida myöhemmin esittää mitä minkäkin laatikon sisällä on, suurin piirtein. Näin myös purkaminen on helpompaa.
  8. Los Angelesin liepeillä toimii suomalainen kuljetusfirma Finn-us Logistics jos haluat suosia suomalaista tavaraa meren yli roudatessa.
  9. Kannattaa tiedustella rahtifirmoilta, josko rahti Helsingistä eteenpäin onnistuisi ”paluurahtina” eikä rekan tarvitsisi ajella tien päällä tyhjillään. Säästää rahaa.
  10. Muuttokuorman saa tuoda verottomana maahan 12 kuukauden sisään muuttopäivästä.
  11. Muuttoautoa ei saa enää tuoda maahan verovapaana (ellei ole ostettu ennen vuotta 2015).
  12. Valmistaudu esittämään Suomen tullille todisteita vakituisesta asumisesta ulkomailla. Pelkkä viisumi tai muuttotieto maistraatista ei riitä. Lisäksi tarvitaan vuokrasopimus, työsopimus, laskuja joissa näkyy kotiosoite jne. Älä siis pakkaa kaikkea muuttokuormaan.
  13. Meren yli muuttaminen maksaa paljon. Perusperheen irtaimiston ja kulkuneuvojen muuttoa varten rahteineen, huolintakuluineen ja vakuutuksineen on hyvä varata sukanvarteen ainakin kahdeksan tonnia. Jos jotain jää jäljelle, niin kiva. Toisaalta käden voi myös joutua laittamaan syvemmälle taskuun, riippuen muuttujista.
  14. Vaikka kuvittelet varautuneesi kaikkeen, yllätyksiä tulee silti. Lue uudestaan kohta 1.

 

Jotenkin tuntuu siltä, että en ihan heti muuta uudelleen.

Kuka muka ihan oikeasti haluaisi asua Kiimingissä?

/ A. K. Nikkinen / 30 kommenttia

Tässä jo muutama tovi takaperin sain blogiini kommentin, jossa ihmeteltiin, että kuinka kukaan haluaa elää täällä jossain ei missään, viitaten ymmärrykseni mukaan nykyiseen asuinpaikkaani Kiiminkiin (joka muuten nykyisin on osa Oulua). Koska olisi täyttä typeryyttä lähteä väittelemään siitä, mikä kenenkin mielestä on tai ei ole ”jossain”, kerrottakoon sen sijaan siitä, kuinka minä täällä pohjoisen tähden alla jaksan asua.

200916_1

Minua on viime aikoina lohduteltu useammankin kerran toteamalla, että ”eihän sitä tiedä vaikka nopeastikin pääsisitte muuttamaan työn perässä taas johonkin muualle, etelään tai ulkomaille”, saaden Kiimingissä asumisen kuulostamaan lähinnä vankilatuomiolta, joka ei auta kuin kärsiä ennen elämässä eteenpäin pääsemistä.

Itsehän en lähtökohtaisesti tykkää ajatella lähtemistä ennen kuin olen kunnolla edes saapunut. On toki luonnollistakin ajatella, että ihminen, jolla 90210 Beverly Hills on juuri muuttunut 90900 Kiimingiksi, saattaisi hyvinkin olla asian vuoksi hajalla. Ja ehkä olisinkin, ellei tässä välissä olisi ollut reilun puolen vuoden ajanjaksoa, jolloin en oikeasti asunut missään, ainakaan tositarkoituksella. Uskokaa kun kerron, että kun ei ole kotia, työtä tai muutakaan tarttumapintaa mihinkään paikkaan muutamaan hetkeen, sitä oppii kummasti arvostamaan asioita kuten koti, olipa se missä tahansa, vaikka sitten Kiimingissä.

Vaikka todellisuudessa asuinpaikan vaihtuminen lähivuosina onkin ihan mahdollista, haluan ajatella, että juuri nyt olen siinä paikassa missä minun kuuluukin olla ja on parempi nauttia elämästä nyt eikä sitten joskus tulevaisuudessa. Tämä elämän mittainen seikkailu tapahtuu nimittäin juuri tällä hetkellä ja aion ottaa siitä kaiken irti; nauttia maaseudusta, puhtaasta ilmasta, oikeasta talvesta, kauniista luonnosta, ison talon kotitöistä ja omasta rauhasta. Sillä kaikkien eri asuinpaikkojen ja niiden tuomien kokemusten arvo on rahassa, väkiluvussa, baarien ja ruokakauppojen määrässä mittaamatonta.

200916_2

Mitä minä sitten teen täällä, ei missään? Kaupungin kerrostaloasuntoon verrattuna omakotitalo teettää enemmän töitä, etenkin kun käytössä ei ole meksikolaista puutarhuria ja lämmityskin hoidetaan pääosin itse takkaa ja leivinuunia lämmittämällä. Sekä minulla että miehellä on myös tämä vapaa-aikaa rajoittava tekijä ja elintason varmistava asia nimeltään työ, joka vaatii oman aikansa ja panoksensa. Ja kun on palkkatuloa, niin rahansa voi tuhlata jossain kylän kolmesta ruokakaupasta, joiden valikoima kattaa kyllä omaa kokkaustaitoani vastaavat tarpeet. Tässä kylällä on myös erinomaisen hyvin varusteltu kuntosali, josta on hyvää vauhtia tulossa toinen kotini ja polkupyörällä ja juostenhan pääsee polkuja ja teitä pitkin niin pitkälle kuin kunto kestää. Ja jos elämältäni haluan jotain Kiimingin tarjontaa eksoottisempaa, on Ouluun vain parinkymmenen minuutin ajomatka ja sieltähän lennän vaikka Timbuktuun jos sille päälle satun.

Vaikka maisemat ovat erit ja aurinko paistaa harvemmin kuin Kaliforniassa, en voi sanoa, että elämäni olisi sisällöltään merkittävästi muuttunut Kiiminkiin muuttamisen jälkeen. Treenaan, syön, työskentelen, teen kotitöitä ja nautiskelen kotielämästä siinä missä ennenkin. Ainoa asia missä näin ensialkuun on vajausta, on sosiaalinen elämä, mutta onneksi tulen loistavasti toimeen itseni ja mieheni kanssa.

200916_3

Yhteenvetona sanoisin, että siinä asuuko jossain vai ei, on kyse enemmänkin asenteesta kuin maantieteellisestä sijainnista. Jos suhtautuu elämään seikkailuna, haluaa nähdä ja kokea mahdollisimman paljon ja oppia jotain itsestään ja maailmasta matkan varrella, sitä osaa suhtautua paikkaan kuin paikkaan avoimin mielin ja ottaa sen tarjoaman kokemuksen vastaan rikkautena. En sano, etteikö tulevaisuudesta pitäisi haaveilla, mutta sitä odotellessa kannattaisi kuitenkin nauttia nykyhetkestä.

Missä sinä asut, et missään vai juuri oikeassa paikassa?

 

 

Seonneet treenirutiinit

/ A. K. Nikkinen / 3 kommenttia

Jos olet koskaan vaihtanut kaupunkia, kaupunginosaa tai vaikka vain työpaikkaa, tiedät, että pienikin muutos arjessa voi sekoittaa liikuntakuviot täysin. Muutokset aikatauluissa tai kuntosalin, tutun lenkkipolun ja liikuntatarjonnan vaihtuminen, aiheuttavat kaikki hetkellistä hämminkiä, kun ei oikein tiedä mitä tehdä, missä ja mihin kellonaikaan.

Olemme asuneet nyt kaksi viikkoa Kiimingissä eivätkä treenirutiinini tunnu millään löytävän oikeisiin uomiinsa. Olen kyllä ilmoittautunut kolmeenkin erilaiseen joogaan ja  ostanut jäsenyyden kävelymatkan päässä olevalle, erinomaisen hyvin varustellulle Come on fit clubille, mutta pasmani ovat hyvistä puitteista huolimatta täysin sekaisin treenien osalta.

130916_1

En tiedä mikä siinä on, mutta uudelle salille siirtyessä menee aina pidempi tovi ennen kuin treeni alkaa kulkea. Rauta kun painaa takuulla kymmenen kertaa enemmän kuin vanhalla salilla, vempainten säädöt ovat hukassa, peilit korostavat selluliittia ja ainoa tuntuma on sekin puhdasta heikkoutta. Eipä siis ihme, että juuri tällä hetkellä salille meno vaatii tavallista enemmän itseään persauksille potkimista.

Jotta sitä sitten taipuisi itseään sinne takamukselle potkimaan, niin pitäisi käydä joogassa. Viime viikolla koettiin kuitenkin sellainenkin ihme, että minä, joka en oikeastaan koskaan anna tuumaakaan periksi treenisuunnitelmastani, jätin menemättä joogatunnille, koska pinosin polttopuita. Niin, nyt kun on oma koti, on todella helppo keksiä kaikenlaista vaihtoehtoista puuhaa treenaamiselle, mutta toisaalta – kunhan talvi tulee, niin ne polttopuut lämmittävät kyllä pirun paljon enemmän kuin jokin kurnuttava sammakko -asana.

Kai tämä kotiutuminen vaatii sitten aikaa treenien osaltakin. Mutta kunhan salille ja joogaporukkaan alkaa muotoutua niitä tuttuja kasvoja ja lähiympäristön lenkki- ja pyöräilyreitit tulevat tutuiksi, niin eiköhän tämä treenifiilis lähde taas uuteen nousuun.

 

 

Kotona

/ A. K. Nikkinen / 12 kommenttia

Täällä sitä vihdoin ollaan, uusissa maisemissa Kiimingissä, missä porot, eskimot ja jääkarhut ovat vain kivenheiton päässä ja missä jouluunkin on aikaa pari kuukautta vähemmän kuin muualla.

Muutosta ja muutoksesta on nyt kulunut muutama päivä ja matkalaukkujen sisältö on vihdoin ja viimein, ensimmäistä kertaa 13 kuukauteen purettu vaatekaappeihin. Aika voittajafiilinki kuulkaa!

010916_1

Mutta olenpa tässä matkalaukkujen purkamisen lisäksi ehtinyt tehdä jo muutakin, kuten:

  • Ottanut muumimukikokoelmani pois muuttolaatikosta ja asettanut sen nätisti kaappiin ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen.
  • Kasannut tori.fi:stä ostamani parisängyn tuhannenp*llunpäreistä yhdeksi kappaleeksi ilman kasausohjeita.
  • Saunonut aina-valmiissa-saunassa päivittäin.
  • Rynnännyt siitä perhanan saunasta puolialastomana ulko-ovelle kuvitellen, että ovikellon soittaja olisi siippani, pahoitellut tämän jälkeen postimiehelle vaatteettomuuttani ja ilahduksensa havaittuani saanut vain vaivoin pidettyä postimiehestä ja sen lapsista kertovan hauskan jutun itselläni.
  • Luonut kontaktia paikallisiin tervehtimällä vastaantulijaa, joka alkuhämmennyksen jälkeen vastasi kyllä tervehdykseeni, mutta joka todennäköisesti kertoi kotona nähneensä kännisen muukalaisen pyörimässä ihan tässä kotikulmilla keskellä päivää.
  • Käynyt ilmoittautumassa toiselle kylän kuntosaleista, luonut lisää kontakteja paikallisten kanssa ja unohtanut treenata.
  • Tajunnut informaatiota vaihtaessani, ettei Oulun alkuperäiskieli olekaan samanlaista kuin reilut 100 kilometriä etelämpänä, ja ettei vika välttämättä olekaan aina älyssäni kun en ymmärrä mitä minulle sanotaan.
  • Katsellut villasukat ja pitkät kalsarit jalassa Facebookista, kuinka etelä-Suomessa hengaillaan vielä t-paidassa.

Mutta juu, kyllä täällä jotain kotiutumisen tapaista on jo ilmassa, vaikka muuttokuormaa odottava talo vielä ammottaakin tyhjyyttään ja olen muutenkin vielä hivenen (paljon) pihalla kaikesta. Mutta hei, ainakin meillä on nyt koti!