Aika hankkiutua eroon juurikasvusta, mutta miten?

Se olisi varmaan taas kampaamokäynti paikallaan, ajattelin katsellessani Instagramiin lataamaani kuvaa. Kalifornialaistetun, vaalennetun tukkani tyvestä kun puskee armotta esiin se todellinen alkuperäni, karu pohjola maailman laidalla, jossa ei aurinko turhan paljon hiuksia vaalenna. Ja niin tartuin puhelimeen ja varasin ajan kampaajalle heti ensi viikolle.

Minusta hieman tuntuu, että aikakauteni vaaleatukkaisena alkaa tällä erää lähestyä loppuaan. Olen nimittäin viimeisten kuukausien aika haikaillut useampaankin otteeseen tumman tukkani perään ja katsellut vanhoja kuvia, joissa hiukseni ovat vielä mustat. Sen verran työlästä (ja hintavaakin) on hiusteni vaalentaminen kuitenkin ollut, etten aivan yhdeltä kampaamoistumalta haluaisi siitä luopua. Mitähän näille hiuksille sitten tekisi? Onneksi on Google ja Googlen kuvahaku.

Yhden vesiselvän vastauksen sijaan Google kuitenkin antoi vaihtoehtoja vähän liiaksikin. Kallistun vahvasti liukuvärjäyksen puoleen, mutta väristä en ihan vielä ole päässyt itseni kanssa yhteisymmärrykseen. Ehkä te osaisitte auttaa päätöksen teossa?

Ensin muutama punaruskea, pehmeästi liukuva vaihtoehto.

Sitten muutama, joissa on tumman ja vaalean välillä selkeä kontrasti.

Ja lopuksi ah, niin ihana, mutta lyhyttä huoltoväliä vaativa punainen vaihtoehto.

Jaa, että millainen se oma tukka nyt sitten tällä hetkellä on?
No se on tällainen, föönaamaton, aamuinen, laiskan ihmisen luonnonkihara takkutukka.

 

Mitä mieltä olette? Ensimmäinen vaihtoehto on tuollainen enemmän luonnollinen ja menee todennäköisesti kaikkein pisimmällä huoltovälillä. Toinen vaihtoehto on jo selvästi vähän erilainen ja erilainen on yleensä hyvä. Kolmas vaihtoehto ei ole erityisen aikuismainen enkä ole minäkään, mutta tuo punainen kyllä haalistuu alta aikayksikön Kalifornian auringossa. On se vaan vaikeaa olla nainen.

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.