Joskus kalliimpi on parempi

Toivoisin kovasti, että tämä postaus olisi sponsoroitu, mutta näin ei ikävä kyllä ole.

Joka tapauksessa – kaikki alkoi siitä, kun sain ystävältäni kolme pikkuruista näytepurkillista kasvorasvaa. Rasvat odottelivat kaapissani tovin jos toisenkin, ennen kuin sain käytettyä loppuun halpismarketista ostetut budjettirasvani ja oli aika avata uudet purtelot.

En ollut koskaan kuullutkaan mistään Sensaista, mutta perusrasvaukseen verrattuna kyseessä oli selvästi teknisempi ja hienostuneempi tuotesarja. Aluksi kasvoille levitettiin eräänlainen kasvovesi ihan reippaasti sormin ja vasta tämän jälkeen siirryttiin itse voiteisiin. Ensin kevyempää voidetta ympäriinsä ja sitten tukevampaa voidetta kasvojen kuiville alueille. Monimutkaista, mutta järkeenkäypää ja oikeastaan ihan mukavaakin.

210617_1

Ensinnäkin nuo pienet purtelot kestivät yllättävän pitkään ja toisekseen ehdin tänä aikana huomata myös voiteiden positiiviset vaikutukset, ehkä ensimmäistä kertaa ikinä. Ihohuokoset alkoivat pienentyä ja keski-ikää hitaasti lähestyvän naisen finniongelmatkin helpottua huomattavasti.

Tätä oli saatava lisää, hinnalla millä hyvänsä. Tai ehkei sittenkään. Surffattuani Sokoksen nettikauppaan, tajusin yksittäisen rasvankin maksavan yli satasen. Satasen, jukoliste. Ja nyt puhutaan kuitenkin vaan kasvorasvasta.

210617_2

Miehen lähtiessä työmatkalle Japaniin, annoin hänelle tehtäväksi tuoda tuliaisina kyseisiä rasvoja, mikäli niitä sattuisi sieltä edullisemmin löytymään. Muutamaa päivää myöhemmin sainkin iloisia uutisia; rasvat löytyivät, vaikkakin toisella nimellä, ja vieläpä viidelläkympillä koko setti, kylkiäisiä unohtamatta.

Ohimenevän hetken ihmettelin edullista hintaa, mutta tuotteiden erinomaisuudesta hurmioituneena unohdin koko jutun aina siihen saakka, kunnes luottokorttilasku saapui. Voin kertoa, että miehen sisäisen valuuttalaskurin sekoaminen ei sillä hetkellä juurikaan naurattanut, vaikka nyt jo naurattaakin. Eivät nimittäin maksaneet rasvat viittäkymppiä, maksoivat viisisataa euroa.

210617_3

Mutta ovathan Sensain voiteet erinomaisia, sitä ei käy kieltäminen. Olen tähän saakka käyttänyt edullisia ja keskihintaisia tuotteita; kokeillut ongelmaiholle, vanhenevalle iholle, nuorelle iholle ja ties minkälaiselle iholle suunnattuja voiteita, mutta mikään ei ole naamataululleni ihmeitä tehnyt, aivan sama onko tuote maksanut 5 euroa vai 45 euroa. Mutta Sensain ansiosta näytän aamulla huomattavasti vähemmän kuolleelta, ihoni on kuulaampi, finnit ovat kadonneet lähes tyystin ja jopa miliumit tuntuisivat vähentyneen.

Onnekseni rasvat ovat todella riittoisia, mutta seuraavien purkkien ostaminen on silti suurehkon kynnyksen takana. Ensimmäisiä purkkeja en takuulla ilman vahinkoa olisi ostanut, mutta nyt olen asian suhteen jo hieman pehmennyt. Ehkäpä tämä on sijoitus joka kannattaa tehdä.

Mikä teillä muilla on kipuraja kasvovoiteita ostaessa? Mikä on liian kallista?


Kuvissa olevien tuotteiden vastineet Suomessa ovat:

Sensai Cellular Performance Lotion II
Sensai Cellular Performance Emulsion II
Sensai Cellular Performance Cream
Sensai Cellular Performance Essence

Iho-ongelmista + alekoodi kasvonaamiokaupoille

Yhteistyössä: MayBeauty

Joskus valovuosia sitten, teini-ikäisenä ja nuorena aikuisena, sain usein kehuja hyvästä ihostani. En käyttänyt juurikaan meikki- tai peitevoiteita, sillä ihossani ei ollut muutamaa satunnaista finniä lukuunottamatta mitään peitettävää (paitsi silmänaluset, ne ovat aina näyttäneet siltä kuin en nukkuisi ollenkaan). Sitten tuli maaginen kolmaskymmenes syntymäpäivä, ensimmäiset rypyt ja kaikki murrosiässä ilmestymättä jääneet finnit.

301116_1

En usko, että ihon epäpuhtaudet johtuisivat pelkästään iän tuomista hormonimuutoksista, vaan epäilen, että myös kolmenkymmenen ikävuoden tienoilla alkaneella kovemmalla treenaamisella olisi osansa iho-ongelmiin. Oli miten oli, etenkin leuan alueella kukkivat finnit viittaavat usein hormonaalisiin syihin, johtuipa se sitten iästä tai liikunnasta.

Vaikka kohdallani ei varsinaisesta aknesta voikaan puhua, on kasvoillani jatkuvasti joko tulossa tai menossa yksi isompi ja kipeämpi finni sekä joukko pienempiä näppylöitä. Ja auta armias jos satun syömään suklaata! Siitä seuraava puolen turvan kokoinen finnikatastrofi saa katumaan herkuttelua syvästi vielä samana päivänä. Ja arvatkaapa vaan ostinko itselleni suklaakalenterin? Jep, kyllä ostin.

301116_2

Ei siis ihme, että vastasin myöntävästi, kun minulta kysyttiin halukkuutta testata MayBeautyn syväpuhdistavaa kasvonaamiota. Olen kyllä aikaisemminkin yrittänyt torjua finnejä erityisesti akneiholle tarkoitetuilla puhdistusaineilla ja kasvovesillä, mutta pääasiassa ne ovat tuntuneet enemmän kuivattavan kuin puhdistavan ihoa. Toiveikkaana ajattelin, että kasvonaamio suorittaisi puhdistuksen hivenen hellävaraisemmin.

301116_3

Kasvonaamio levitettiin puhtaalle iholle lähetyksen mukana tulleella sudilla. Naamio muistutti koostumukseltaan siirappia ja sen tasaisessa levityksessä vaadittiin hiven kärsivällisyyttä sekä tarkkuutta – naamion sivuvaikutuksiin kun ohjeiden mukaan saattoi kuulua karvojen irtoaminen naamiota poistettaessa. Parempi siis kiertää kaukaa kulmakarvat sekä muut toivotut karvoitukset. Myönnettäköön, että tässä kohtaa kyllä kyseenalaistin kasvonaamion hellävaraisuuden melko voimakkaasti.

Annoin naamion jähmettyä noin puolisen tuntia, jonka jälkeen ryhdyin varovasti irrottamaan sitä kasvoistani. Herkempi hipiäiselle toimenpide olisi saattanut olla varsin epämiellyttävä, mutta itse olen kai sen verran tunteeton, etten kokenut naamion irrottamista erityisen kivuliaana, vaikka tiukassa se oli, sitä ei käy kieltäminen.

301116_5

Saatuani loputkin naamionrippeet irti, huuhdeltuani kasvot ja viimeisteltyäni hoidon vielä epäpuhtauksia torjuvalla kasvovedellä, tuntui iho ennen kaikkea sileältä, johtuipa se sitten naamion mukana lähteneestä karvoituksesta tai kuolleesta ihosolukosta. Ne vähät mustapäät joita otsassani ja nenässäni oli, olivat kadonneet naamion mukana ja iho tuntui muutenkin raikastuneelta. Finnien osalta valmistauduin odottelemaan tuloksia pidempään.

Hieman yllättäen kasvoihini ilmestyi kuitenkin jo samana päivänä pari uutta näppylää, joten finneihin naamio ei minun kohdallani tuonut helpotusta, ei ainakaan kertahoidolla. Harmi sinänsä, sillä muutoin pidin suuresti parin päivän ajan kasvoillani viipyneestä siloisuudesta. Toki on mahdollista, että pidemmällä käyttöjaksolla naamio pitäisi myös finnit poissa, mutta siihen on vaikea ottaa kantaa näin lyhyellä kokeilulla.

301116_6Uusi, heleämpi naamataulu.

Loppuarviona voisinkin sanoa, että uskoisin tuotteen olevan toimiva, mikäli ongelmana ovat pääasiassa mustapäät. Herkkähipiäisille en tuotetta suosittelisi, sillä kuten aikaisemmin sanoin, naamio tarttuu kasvoihin tiukasti.

Mikäli kiinnostuit tuotteesta ja haluaisit sitä kokeilla, käytä alekoodia annemask ja saat 30 % alennuksen MayBeautyn verkkokaupasta.

ps. Onko täällä muita, joilla iho-ongelmat alkoivat vasta aikuisiällä? Tai oletko huomannut, että treenaamisella on jotain tekemistä asian kanssa?

Tuote saatu MayBeautylta.

Kalifornia-tukka

Olen joskus saanut ehkä hivenen kyseenalaistakin kunniaa varsin huolettomasta suhtautumisesta hiuksiini. Ei ole niin väliä, vaikkei tukkani värjäyksen jälkeen täysin vastaisikaan alkuperäistä suunnitelmaa tai mikäli en aivan joka vuosi jaksaisikaan leikkauttaa latvoja tasaiseksi. Lomamatkoilla olen kuitenkin yrittänyt yleensä edes hivenen panostaa, tehdä hallittuja kiharoita ja huoliteltuja nutturoita kun kerrankin on aikaa. No, tällä Kalifornian reissulla se nyt jäi suunnitteluasteelle.

280716_3

Kävi nimittäin niin, että matkalaukussani ilmeisen villisti reissanneet olut- ja lonkerolaatikot (pitäähän naisella eväät olla…) murskasivat menomatkalla ainokaisen pyöröharjani käyttökelvottomaan kuntoon. Tämän vuoksi tukkani ei ole nähnyt oikeaa harjaa pian kahteen viikkoon. Onni onnettomuudessa oli, että luonnonkiharaan tukkaani äärettömän hyvin toimiva tangle teezer selvisi matkasta yhtenä kappaleena ja on mahdollistanut pahimpien takkujen selvittelyn aina pesun jälkeen.

280716_4

Muutoin taktiikkani onkin sitten ollut varsin yksinkertainen: pese tukka, levitä latvoihin argan-öljyä, selvitä takut ja anna Kalifornian auringon tehdä luonnollinen permanentti. Lopputuloksena näytän siltä, kuin olisin aina tulossa rannalta ja tämä sopii tietysti paremmin kuin hyvin eteläisen Kalifornian meininkiin, olipa sitten todellisuudessa menossa kaupoille, viiden tähden ravintolaan tai yökerhoon.

280716_2280716_1

Olen nyt niin tykästynyt tähän maailman helpoimpaan tukkalaitteeseen, että aion syksyn tullen lanseerata saman tyylin uudella nimellä myös Suomessa: Kiiminki-tukka. Ainoa ero on, että Kiiminki-versiossa kiharat ovat jäässä ja pipon alle litistyneet.

 

Kun ulkona on mustavalkoista…

…täytyy elämään etsiä väriä jostain muualta, kuten nyt vaikkapa kaupan hyllyltä hiusvärin muodossa. Kahta Biozellin värjäävää hoitoainetta myöhemmin näytti elämä jo huomattavasti riemunkirjavammalta:

060116_1

Ei hiuskuontaloni kyllä lainkaan ole sellainen kuin alunperin suunnittelin, mutta parasta mihin epäonnisen värisekoittelun ja sitä seuranneen paniikin jälkeen kykenin. Mutta on tämä toki parempi kuin ensimmäinen sammalenvihreä versio.

No, enpähän ainakaan katoa lumikinoksiin lähiaikoina.

 

Naisellisempi minä

Siitä on kai jo muutama vuosi, kun ensimmäisen kerran puhuimme kuvauksista valokuvaaja-ystäväni Marikan kanssa. Elämässä tuli kuitenkin kaikenlaista viivettä ja kiirettä ja lopulta koko ajatus unohtui, kunnes vain päiviä ennen Suomeen muuttamistani tartuimme vihdoin toimeen.

050116_1050116_2

Marikan kuvaustyyli on hyvin luonnollinen, vaalea ja naisellisen hempeä, eli jotakuinkin vastakohta suurimmalle osalle kuvauksista, joita aikaisemmin olen tehnyt. Juuri tämän vuoksi olin kuvauksista erityisen innoissani, ulkoinen naisellisuuteni kun jää usein salitreenien ja lihasten varjoon.

Meikkiä, muutamaa uutta ripseä ja kiharrettua tukkaa myöhemmin sisäinen naisellisuuteni alkoi kuitenkin olla jo silminnähtävää.

050116_3050116_4

Jo ennen kuvauksia esitin Marikalle toiveen siitä, että hakisimme sellaisia kuvakulmia ja asentoja, joissa lihaksistoni ei pistäisi liiaksi silmään. Niinpä Marika kehotti minua muutamaankin otteeseen painamaan alaspäin ”noita juttuja”, tarkoittaen epäkkäitä.

050116_5050116_6

Vaikka olenkin ihan sinut voimakkaan ja ei-niin-hentoisen kroppani kanssa, kuvittelen silti toisinaan olevani sirompi kuin oikeasti olen. Usein todellisuus paljastuukin minulle juuri kuvien kautta, kun olen kuvitellut näyttäväni hennon naiselliselta, mutta kuvassa jököttääkin harteikas amatsoni. Näissä kuvissa huomio kiinnittyy kuitenkin naiseen. Ei hauiksiin, hartioihin tai reisilihoihin.

050116_7050116_8050116_9

Tykkään ihan hurjan paljon! Kiitos Marika!

 

Kuvat: Marika Tuuli Photography
Karvainen kuvausassari: Coco

 

Varsin nopeasti ohimenevä paskavaimofiilis

Olin tässä eräänä päivänä lounaalla kaverini kanssa ja olin sen vuoksi sipaissut hieman meikkiäkin kasvoille, kevyesti syvyyttä silmiin ja elonväriä poskille. Suunnattuani myöhemmin iltapäivällä samoilla kasvoilla salille, ei kulunut kauankaan, kun eräs ennestään tuttu mies istahti viereeni ja kehaisi, kuinka kiva on nähdä minut kerrankin ehostettuna.

Kiittelin hieman nolostellen ja suomalaisena katsoin tarpeelliseksi informoida, että en minä muuten olisi laittautunut, mutta kun oli tässä ollut vähän muutakin menoa. Mies katsoi minua silmissään häivähdys amerikkalaista saippuaoopperaa, pudotti hetkeksi painot käsistään ja kertoi kahdenkymmenen vuoden avioliitostaan ja siitä, kuinka vaimonsa oli aamulla ehostautunut vaikka pysyi kotona koko päivän ja kuinka hän arvostaa sitä, että vaimo vielä vuosikausien jälkeenkin meikkaa päivittäin miehensä silmää miellyttääkseen.

Iski välitön paskavaimofiilis.

Enhän minä ämpäriruma ole ilman meikkiäkään, mutta viime vuosien aikana mies-poloni on kyllä nähnyt vaimoaan enemmän luonnonkauniina kuin edes kevyessä arkimeikissä. Toki minäkin ennen vietin sen parikymmenminuuttisen meikkisuti kädessä ennen töihin lähtöä, mutta nyt kun työt hoituvat etänä ja poistun kotoa pääasiassa vain lenkille tai salille, en laiskuuttani jaksa puunata naamavärkkiäni esittelykuntoon ihan vain kotona miestäni silmiin tuijotellakseni.

Noin viiden sekunnin kuluttua paskavaimofiilis oli poissa.

Tottakai sitä haluaa puolison pitävän itsestään huolta vielä pitkänkin yhteiselon jälkeen, kyllä minä sen ymmärrän, mutta todellisuudessa itsestään huolehtiminen on niin paljon enemmän kuin pelkkä maalikerros kasvoilla, kauniit kynnet, päivittäin trimmatut säärikarvat tai harkiten valitut vaatteet.

Ei ollut nyt blogiinkaan tähän hätään tarjolla tämän pyntätympää naista…

Vaikken aina jaksakaan laittaa tukkaa nätisti, puuteroida nenääni tai edes pukeutua pyjamahousuja kummempaan, sanoisin, että miehellä on käsipuolessaan jotain tärkeämpää – fyysisesti ja henkisesti itsestään huolta pitävä vaimo ja se vasta aikaa, vaivannäköä ja paneutumista vaatiikin – ainakin enemmän kuin ripsiväriin tarttuminen. Ja väittäisin, että se myös pitkässä juoksussa antaa enemmän, vaikkeivät nämä asiat tietysti toisiaan poissulkevia olekaan.

…mutta ei toisaalta olisi voinut löytyä kyllä paljon enempää itsestään huolta pitävämpääkään.

Sen lisäksi, että oikeasti tunnen itseni jopa aika hyväksi vaimoksi, tunnen myös mieheni erinomaiseksi aviomieheksi, koska hän puuttuu ennemmin henkisen tai fyysisen hyvinvointini laiminlyömiseen, kuin laiskahkoon meikkaamiseeni.

Hauskempi tukka, parempi mieli

Amerikkalaisten naisten keskuudessa liikkuu suuri viisaus, ”when you feel your worst – look your best”, eli suomalaisen suuhun paremmin taivutettuna, ”kun tuntuu paskimmalta, näytä parhaimmalta”. Ja tottahan se on, että asiat eivät välttämättä tunnu olevan niin kurjasti, kun yrittää näyttää vähän vähemmän kurjalta.

Niinpä työnsin järkeni syrjään ja sijoitin hierontaan budjetoimani varannot kampaamokäyntiin. Juu, takareisi ja pakara ovat edelleen kireitä kuin viulunkieli, mutta kiristynyt pinna korvieni välissä löystyi sen sijaan kummasti.

Kun en tunnetusti ole mikään tyylikkyyden ruumiillistuma, niin pitihän se tukankin kanssa pistää ranttaliksi, vaikka olinkin jo ollut hyvää vauhtia luisumassa kohti aikuismaisempaa ilmettä. Halusin hiuksista vaaleammat, mutta silti säilyttää tyven tummana ja puhtaan vaalean sijaan halusin vaaleiden suortuvien olevan punertavat.

Joojoo, olisi tukan toki voinut kuvia varten kihartaa, mutta hei, ainakin harjasin sen!

Että ei, ei siitä tukasta ehkä tyylikkäin mahdollinen tullut, mutta hitsin hauska se on ja kummasti hymyilyttää aina kun käväisee peilin edessä. Jos saan mieheni lahjottua hieromaan pakaroitani, niin saatanpa lähitulevaisuudessa jättää toisenkin hieronnan välistä ja tuunauttaa tukkani tästä vielä pastellinpinkiksi. Sekös vasta naurattaisikin.