Dieetti | Onnenpäivä

Kuten jokin aika sitten jutussani Supervaaka tuli taloon kirjoitinkin, alkoi mieheni painonpudotuksen sivutuotteena itsellänikin dieetti. Oma lähtökohtani tosin oli, ettei minulla varsinaista ylipainoa edes ollut. Näin ollen en edes haaveillut kilojen katoamisesta, vaan alkuperäinen ajatukseni oli, että siistisin ruokavaliotani ja se johtaisi ennemmin senttien kuin kilojen katoamiseen. Pelkkä mittanauha ei kuitenkaan kauan tiedonjanoani tyydyttänyt ja niin ryhdyin tarkkailemaan myös painoani.

Tavoite olisi, että painonpudotuksesta huolimatta

rauta nousisi samaan malliin vielä puolen vuoden kuluttuakin.

Supervaa’an lukemia pohdittuani suhtauduin vartalonmuokkaukseeni jo paljon vakavammin. Juuri tämän vuoksi olenkin vältellyt pitkään minkäänlaiselle kunto- tai laihdutuskuurille ryhtymistä. Minä kun yleensä innostun kaikesta niin, ettei päähäni lopulta paljon muuta mahdukkaan. Joka tapauksessa, vaikka alunperin tuumailinkin, ettei painonpudotuksesta kohdallani tulisi olemaan kyse, muutin asian suhteen mieltäni siitäkin huolimatta, ettei painoni ollut ensimmäisen dieettiviikon jälkeen pudonnut grammaakaan. Tulosten saavuttaminen tällä ruokavaliolla tarkoittaa kuitenkin väistämättä muutakin, kuin senttien hupenemista.

Otetaanpa siis pätkä rautalankaa ja väännetään se sanalliseen muotoon:

Perinteinen läskin korvaaminen lihaksella vaatisi rasvanpolton lisäksi lihaksiston kehittymistä. Lihaksiston kehittyminen taas vaatisi lihaksille rakennusainetta, eli proteiinia ja hiilihydraattia. Koska dieettini ei sisällä hiilihydraattia, saati sitten plussa-kaloreita, ei lihaksiston dramaattinen kehittyminen ole mahdollista. Näin ollen, tällä ruokavaliolla, ainoa realistinen tavoite on rasvaprosentin pienentäminen painoa pudottamalla. Saavuttamastani lihasmassasta yritän luonnollisesti pitää kiinni kynsin hampain ja jossain tulevaisuudessa siintääkin se hetki, jolloin olen lihasten ympäriltä kadottanut ylimääräisen rasvan ja lihakseni piirtyvät kunnolla näkyviin. Kaunis ajatus, eikö? Laskeskelimme, että tyydyttävään rasvaprosenttiin päästäkseni, tulisi minun pudottaa painoani 3-5 kiloa. Hurjaa, sanalla sanoen.

Nyt kun projektilleni on muotoutunut ihan oikea tavoite, on aika miettiä, kuinka se saavutetaan. Avaintekijä on edelleen ruokavalio. Tämän lisäksi tärkeässä roolissa on (toivottavasti) oikeanlainen, lihaksistoa ylläpitävä, muttei missään tapauksessa riuduttava salitreeni. Eli kovia sarjoja kunnon painoilla. Aerobisen liikunnan kulmakivinä ovat kävely, kevyet hölkkälenkit ja toivottavasti pian myös maastopyöräily. Jottei homma menisi liian vakavaksi, aion laittaa aivoni narikkaan kerran viikossa. Silloin en urheile enkä juo ensimmäistäkään proteiini-drinkkiä, vaan keskityn lorvailuun ja energiavarastojeni täyttämiseen. Se, kuinka hyvin suunnitelmani käytännössä toimii, nähdään kevään mittaan. Olen armollisesti antanut itselleni aikaa päästä uusiin mittoihini aina kesäkuun alkuun saakka.

Nyt vain odotellaan huomista punnitusta ja mittaussessiota, josko ensimmäisen kahden viikon aikana olisin saanut pudotettua painostani ensimmäiset sata grammaa. Jiihaa!

Vaikka uutena vuotena lupasinkin, että tänä vuonna en ainakaan laihduta, löysin itseni viime maanantaina pakastamasta leipomiani leipiä ja täyttämästä jääkaappia salaattikerillä, vihanneksilla, kanalla ja pihvilihalla.Hupsista.

Mikä sitten saa normaalipainoisen ihmisen lähtemään moiseen hulluuteen? Ajauduin tilanteeseen ikään kuin puolivahingossa taloutemme toisen osapuolen päättäessä hankkiutua eroon elintason mukanaan tuomasta ylimääräisestä elopainosta. Koska olen sen verran reilu vaimo ja hengessä vahvasti mukana, päätin itsekin tilaisuuden avautuessa karistaa itsestäni ne viimeisetkin ylimääräiset sentit.

Tavoitteiden asettamiseksi on selvitettävä lähtökohdat.

Hankkimani vaaka kertoo tuskallisen yksityiskohtaisesti tietoja

kehostasi mm. rasvaprosentin ja lihasmassan muodossa.

Mistään kuntokuurista ei kohdallani ole kyse, sillä liikun muutenkin keskivertoa enemmän. Sen sijaan pääpaino laihduttamisessa hoidetaan ruokavaliota tiukentamalla ja hiilihydraatteja karsimalla. Ja totta puhuakseni ruokavalion tiukentamiseksi ei tarvitse nähdä paljonkaan vaivaa, sen verran huolettomasti on tullut viime ajat popsittua yhtä sun toista. Roskaruoan ystävä en koskaan ole ollut, mutta rakastan herkkuja niiden kaikissa muodoissa. Tuo ylenpalttinen herkuttelu ei kylläkään liikunnan ansiosta ole minussa erityisemmin näkynyt satunnaisia finnejä lukuunottamatta, mutta on sitkeästi pitänyt ne muutamat ylimääräiset sentit siellä mihin ne jo teini-ikäisenä asettuivat.

Se lähtökohdista. Tavoitteiden asettamiseksi on tehtävä perusteellinen tilannekatsaus. Tähän tarvitaan mittanauha sekä vaaka. Vanhan vaa’an antauduttua jo puolisen vuotta aikaisemmin, marssin kauppaan ostamaan uutta. Olin lukenut niistä hienoista vaaoista, jotka painon lisäksi kertovat punnittavan rasvaprosentin, nestemäärän sekä lihas- ja luumassan. Vaikka suhtaudunkin vaakojen tarjoamiin lukemiin suurella varauksella, halusin sellaisen silti, sillä rakastan kaikenlaista nippelitietoa. Sen sijaan, että seuraisin pelkästään mittanauhan lukemia ja elopainon kehittymistä, voin nyt myös seurata rasvaprosentin ja lihasmassan kehityssuuntaa. Minimoidakseni vaa’an mahdollisen epätarkkuuden, suoritan mittaukset aina samaan aikaan päivästä, eli aamulla ennen lenkkiä tai aamupalaa. Tällä tavoin uskon vaa’an kertovan suhteellisen totuudenmukaisesti kehityssuunnasta, vaikka prosentit periaatteessa pielessä olisivatkin.

Huolellisen mittauksen jälkeen lähtökohdat ovat seuraavat:

Pituutta 169,5 cm, painoa 61,1 kiloa, vyötärönympärystä 70 cm ja reidenympärystä 50 cm. Vaaka kertoi lisäksi, että rasvaprosenttini olisi 18,1 ja lihasmassan määrä 36,4 %.

Painossani ei juuri pudottamisen varaa ole. Odotettavissa onkin, että ainakin aluksi painoni lähtee nousuun, sillä matkustelun mukanaan tuoman liikkumattomuuden myötä painoni on hieman alakantissa. Kohdallani kun jopa kuukauden liikkumattomuus saattaa pudottaa painoani muutaman kilon. Avaintavoitteeni ei siis ole painonpudottaminen, vaan mittojen pienentäminen. Toivoisinkin vyötäröltäni katoavan sentin tai pari. Yleisesti ottaen haluaisin rasvaprosentin pienenevän ja sen pienen häiritsevän ”hötön” katoavan sieltä täältä, ennen kuin Kalifornian aurinko porottaa kuumimmillaan.

Seuraillaan siis tilanteen kehittymistä. Odottelen jo kanasalaattiani mutustellen suurella mielenkiinnolla jokaviikkoista punnitussessiota ja vaa’an tarjoamia prosenttilukuja. Siihen asti tyydyn räpeltämään sykemittariani, sen tarjoamia harjoitustehomittareita ja kalorinpolttolaskureita. Olisiko minussa sittenkin vähän insinöörin vikaa?