Huvipuistotukka

Päätimme viime viikolla viettää hauskan päivän Universal Studioilla Hollywoodissa. Aamulla hiuksiani lähtökuntoon kiharrellessani muistin yht’äkkiä ystäväni minulle tuoman kirkkaanpinkin hiusliidun. Siitä se ajatus sitten lähti. Asiahan on nimittäin niin, että päivä huvipuistossa vaatii ehdottomasti huvipuistotukan!

Tykästyin pinkkeihin suortuviin niin paljon, että melkein harmittaa ettei lopputulos ole pysyvä. Kevin Murphyn Color.Bug -väri nimittäin lähtee hiuksista pois heti ensimmäisessä pesussa. Onneksi väri osoittautui pienen harjoittelun jälkeen sen verran helpoksi käyttää, ettei muutaman suortuvan värjääminen aina silloin tällöin ota paljonkaan aikaa.

Vasta oman värjäykseni jälkeen löysin Sarvaksen Saaran blogista viralliset värjäysohjeet, joiden mukaan hiuksiin tulisi ennen väriä levittää jonkin sortin muotoilutuotetta, jotta väri pysyisi paremmin ja lähtisi varmasti pesussa pois. No, minä en muotoilutuotetta käyttänyt ja väri sekä tarttui että lähti pesussa pois siitä huolimatta. Sen verran varsin sottaisesta ensiyrittämästä oppineena kuitenkin tein, että kostutin kevyesti värinappulan pintaa sormenpäillä ennen värjäyksen aloittamista. Sen jälkeen otin hiussuortuvan kerrallaan peukalon ja värinappulan väliin ja liu’utin väriä ylhäältä alas muutaman kerran. Tämän jälkeen liu’utin hiussuortuvaa sormieni välissä vielä kerran pari, jotta irtoväri tarttuisi hiuksen pintaan eikä sottaisi niin paljon.

Siinäpä se tämän hauskan tuotteen miinus sitten onkin. Se sotku nimittäin. Väriä varisee laittaessa jonkin verran ympäriinsä, joten suosittelen tekemään värjäyksen lavuaarin päällä. Ei myöskään kannata pukea vaatteita päälle ennen värjäystä, sillä väri tarttuu vaatteisiin kuin tauti, vaikka lähteekin pesussa pois.

Joo, myönnetään. Aikuistuminen ei ole koskaan oikein ollut minun juttuni. Aikuispissismiä tai ei, tuli hiuspehkostani pienellä vaivalla ihan törkeän hieno!

Mitä Kalifornia teki ihmiselle ja kuinka vahinko korjattiin

Viimeiset vuodet ovat olleet melkoista suopaamista ja huopaamista näiden kutrien kanssa. Kalifornia teki tehtävänsä ja muutti minut pikkuhiljaa mustatukkaisesta vaaleammaksi ja vaaleammaksi, kunnes aloin tosissani muistuttamaan kalifornialaista tusinablondia. Tämän vuoden keväällä saavutettiin lopulta kohdallani seblondiuden huippu. Mutta voi äääh. Sanonta ”blondeilla on hauskempaa” on kyllä ihan ylimainostettu. Ei nimittäin ollut yhtään sen hauskempaa kuin mustatukkaisenakaan.

Siitä se ajatus sitten lähti. Blondeja on täällä ihan tarpeeksi ilman minuakin ja päätin palata takaisin siihen hiusväriin, mikä itselleni on luontaisin. Hiuksieni vaalentamisen kanssa taistellut kampaajani huokaisi syvään samalla, kun levitti vaalean tukkani päälle alkuperäistä väriäni, tummanruskeaa. Lopputuloksena peilistä katseli tutun näköinen nainen ja olin luonnolliseen hiustenväriini tyytyväinen ainakin pari viikkoa. Mutta voiäääh, taas. Melko monta kertaa aamutuimaan peiliin katsoneena minun pitäisi jo tietää, ettei luonnonkaunis vaan ole se minun juttuni. Hiukset olivat värittömät, hajuttomat ja mauttomat eikä mieskään enää meinannut löytää omaansa kaupan hyllyväleistä.

Viimeinen niitti oli, kun mustatukkainen ystäväni tuli luoksemme vierailulle ja katselin kateellisena hänen komeaa tukkaansa. Ja nyt saisi riittää, haluan vanhan kunnon rokkitukan takaisin! Ei kuitenkaan sopinut hätäillä, minulla kun on kumma periaate, että kampaamokäyntien välillä tulee olla useampi kuukausi. Niinpä kärvistelin melkein viisi kuukautta, ennen kuin vihdoin sovin treffit kampaajani kanssa. Ja tässä se nyt on. Päältä tummanpunaruskea ja latvoista vetyperoksidiblondi.

On muuten onnekas mies, tuo ukkoseni. Sai sekä blondin että brunetin, samassa paketissa.

Sporttinaisen kynsilakkasuositus & arvonta!

Jokaisella naisella pitäisi olla kosmetiikan parissa työskentelevä ystävä. Se sellainen, joka tuo testattavaksi uusia tuotteita ja saa tällaisen toisinaan hieman kauneudenhoitoasioissa vätystelevän saliraahkankin palaamaan takaisin ruotuun ja naiseuden viehkeälle tielle. Tällä kertaa ystäväni muisti minuaSpaRitualin syksyisensävyisillä kynsilakoilla, joiden lisäksi kauniista lahjapakkauksesta löytyi pienenpieni, juuri puhelimen, pienen lompakon ja avaimien mentävä kangaslaukku.


Oma kynsien ehostamiseni on melko kausiluontoista. Toisinaan ylläpidän lakkoja pitkäänkin, mutta yleensä hyvä lakkausputki katkeaa kuitenkin siihen, ettei päivästä löydy sitä sopivaa hetkeä käsien heilutteluun tuulessa, jotta lakka ehtisi kuivua ennen kuin isken käteni seuraavan kerran salihanskoihin. Toki lakan päälle sipaistava kerros pikakuivatinta auttaa hieman, mutta siitäkin huolimatta lakka tuntuu hieman pehmoiselta vielä yli tunninkin lakkauksen jälkeen. Juuri tämän vuoksi olen varsin innokas kokeilemaan uusia lakkoja, josko vielä joskus tapahtuisi se mullistus, että kynsilakka oikeasti kuivuisi nopeasti ja kestäisi siistinä pitkään.

Myönnettäköön, että olin hitusen skeptinen SpaRitualin lakkojen suhteen, onhan kyseessä luonnonkosmetiikan kynsilakat ja mielikuvissani kovaa kulutusta kestävä kynsilakka ja ekoystävällisyys ei vain oikein kulkenut käsikädessä. Aloitin testin levittämällä paljaalle kynnelle pohjustuslakan, jonka päälle sipaisin kerroksen SpaRitualin oranssia, hitusen kimaltavaa kynsilakkaa. Yllätys oli suuri, kun huomasin, ettei lakkaa tarvitsisi kuin yhden kerroksen. Kokemukseni mukaan kun tummasävyisiä lakkoja saa lähes poikkeuksetta levittää kynnelle muutaman kerroksen verran. Päälle vielä sipaisu pikakuivattajaa ja odotus voisi alkaa.

Ihme ja kumma, mutta Essien, Sally Hansenin ja muiden yleisimpien meikkivalmistajien lakkoihin verrattuna SpaRitualin lakka kuivui kovaksi ja A. Sinivaaran kestäväksi alle tunnissa. Vau. Entäpä sitten se kestävyys? Ensimmäisen kerran ajattelin lakkojen paikkamaalausta vasta viikon kuluttua lakkauksesta, joka kaltaiseni käytössä on yhtä kuin erittäin hyvin kulutusta kestävä kynsilakka. Nimittäin normaalisti lakat kestävät treenipuuhissani siisteinä ehkä sen neljä päivää, kun kohellan kynsineni limppuja lisää tangonpäihin. Yhteenvetona voisinkin vaatimattomasti sanoa, että SpaRitualin kynsilakat edustavat parhaimpia lakkoja, joita olen eläissäni käyttänyt. Eikä asiaa ainakaan huonommaksi tee se, että kyseessä on Suomessa vielä varsin harvinaiset luonnonkosmetiikan kynsilakat.

Jos siis vielä etsit elämäsi kynsilakkaa, löytyy SpaRitualin lakkoja Helsingin Stockmannilta sekä osoitteestawww.kynnet.com.

Ja nyt, hyvät lukijat, koska olin niin huipputyytyväinen SpaRitualinkynsilakkoihin, pyysin ystävältäni vielä yhden lahjapakkauksen arvottavaksi teidän lukijoiden kesken. Pakkauksesta löytyy nuo kuvissa näkyvät kaksi kynsilakkaa sekä tuo pieni, lakkojen väreihin sointuva kangaslaukku.

Jätä kommenttiboxiin sähköpostiosoitteesi maanantaihin 28.10.2013 mennessä ja olet mukana arvonnassa!

 

Arvonta on toteutettu yhteistyössä Competition & Sales CS Oy:n kanssa.

Urheilevan naisen jalkahuollon tärkeydestä

Tiedättekö sen tunteen, kun jalkapohjat ja varpaat ovat niin hurjassa kunnossa, että ne on pakko huoltaa ensin itse ennen kuin ilkeää mennä pedikyyriin? Jotenkin se säännöllinen jalkojen puunaaminen on omalla kohdalla taas viime aikoina jäänyt siihen pikaiseen lakkaamiseen ja kynsienleikkuuseen, vaikka erityisesti meille paljon juokseville tai muuten liikkuville naisille varpaiden ja jalkapohjien perusteellisempi hoito olisi oikeasti melko tärkeää.

Pienellä panostuksella voi paljon urheilevankin naisen varpaat pysyä ihan nättinä.

Asiahan on nimittäin niin, että kun jalat muhivat joka päivä lenkkareissa ja niillä juostaan, kyykätään, pyöräillään, tanssitaan ja jumpataan monta kertaa viikossa, niin aika nopeasti ne jalkapohjat ja varpaat kadottavat viimeisetkin naisellisuuden rippeensä. Repsottavat nahanriekaleet, kovettumat, rakot ja irronneet varpaankynnet ovat kuin suoraa pahimmasta zombi-elokuvasta ja aiheuttavat perheen pienimmille painajaisia. Kaikki jalkahoitojen laiminlyönnin seuraukset eivät kuitenkaan ole pelkästään esteettisiä. Kun muutama vuosi sitten juoksin paljon, unohdin varpaankynsien leikkauksen sillä seurauksella, että loppukesästä olin kolmea varpaankynttä köyhempi (= 3 x auts!). Kovettumista taas seuraa helposti kivuliaita rakkoja kovettuman alle, jotka taas poikivat lisää kovettumia ja lisää rakkoja ja katastrofi on valmis.

Nyt kun omat juoksulenkkini ovat lisääntyneet, päätin viimein ottaa itseäni niskasta kiinni jalkojen kunnostuksen ja kunnossapidon suhteen. Annettuani varpaille pikaisen ensiavun, suunnistin lähiostarin kauneushoitolaan pedikyyriin. Nämä jalkahoidot ovat tässä maassa sen verran halpaa lystiä, että otin hoitoni kaikilla lisämausteilla: kovettumien rapsutuksella, säärien kuorinnalla, viilentävällä naamiolla sekä jalkapohjien ja säärien hieronnalla. Eikä tässä vielä kaikki – hoidon ajan istuskelin puoliunessa hierovassa tuolissa ja lakkojen kuivumista odotellessa ostin vitosella itselleni hartiahieronnan. Lopputuloksena varpaista tuli niin söpöt, ettei niillä raaskisi juosta enää metriäkään etteivät vaan kuluisi. Ooh, minä niin kuljen avokkaissa koko loppuelämän!

”Kyllä näistä vielä ihan näyttelykelpoiset saadaan”, lupaili hoitaja.

”… mitä sä oikein olet tehnyt näillä jaloilla?”, kysyi hoitaja pohkeiden kireyttä ihmetellen.

Jottei joka viikko tarvisi ravata pedikyyrissä, teen muutamia nopeita hoitotoimenpiteitä myös kotona. Kynsiä trimmailen joka viikko ja juoksulenkkien jälkeen hemmottelen jalkoja ensin virkistävällä, ja iltaisin ennen nukkumaanmenoa hoitavalla voiteella. Hankin myös erityisen kovettumien hoitoon tarkoitetun voidepuikon, joka pehmentää jo olemassa olevia kovettumia ja estää uusien syntymisen. Tällä tavalla kylpyhuoneessa odottavalla jalkojen hiontakivellä on loppupeleissä aika vähän hommia. Ja oikeasti, tuo voiteiden levittäminen jalkoihin ottaa ehkä kaksi minuuttia päivästä ja saa jalkapohjat ja varpaat voimaan paljon paremmin.

Bioregenan hoitava ja virkistävä jalkavoide.

Kovettumille kyytiä Earth Therapeuticsin voidepuikolla.

Pitäkäähän te muutkin varpaistanne ja jalkapohjistanne huolta, myös syksyllä ja talvella. Ovat sitten heti valmiina sandaaleihin, kun kevään ensimmäiset lämpimät säteet kurkistaa pilvenraosta.

Yksi oudoimmista kampaamotarinoista ikinä

Tultuaan yllättäen ajelluksi kaljuksi kampaamokäynnillään, kyseli Laura muiden painajaismaisista kampaamokokemuksista. Ja kuinkas ollakaan, sen lisäksi että minulla on takataskussani maailman parhaat anoppitarinat, löytyy lähimenneisyydestäni tarina myös yhdestä oudoimmista kampaamokokemuksista.

Tapahtumat saivat alkuunsa melko pian Yhdysvaltoihin muuton jälkeen, jolloin asuimme vielä pohjoisempana,San Josen kaupungissa. Noihin aikoihin minulla oli runsaasti vaikeuksia englannin kanssa, joten kampaajalle meneminen jännitti, sillä pelkäsin tulevani ymmärretyksi väärin ja että lopputuloksena poistuisin salongista pettymyksestä parkuen. Ohitettuani juoksulenkilläni lähikampaamon ehkä sen viisikymmentä kertaa, minä lopulta rohkaisin mieleni ja marssin liikkeeseen ajanvarausta tekemään. Kampaajani oli mukavan ja kovasti homoseksuaalin oloinen (tämä tarkennus on erittäin aiheellinen jatkon kannalta) ja tuntui ymmärtävän haluni ryhtyä vaalentamaan sysimustaa tukkaani. Poistuin kampaamosta hyvillä mielin ja jäin odottelemaan ensimmäistä kampaamokäyntiäni.

Ensimmäisellä käynnillä mies tutki tukkaani ja totesi, että vanha väri olisi ensin poistettava ja tämän lisäksi hiukseni ovat niin huonossa kunnossa, että vaativat huoltotoimenpiteitä. Olin pettynyt, kun ensimmäisen ja toisen käynnin jälkeen tukkani ei muuttunut juurikaan vaaleammaksi, mutta minua lohdutti molemmilla kerroilla aineiden vaikutusaikana saatu 15 minuutin hartiahieronta. Kun kolmannella käynnillä värinpoistoa ja hiusten hoitotoimenpiteitä jatkettiin, mainitsi kampaajani ohimennen, että työskentelee silloin tällöin viereisen liiketilan hierontapaikassa ja koska hartiani ovat selvästi jumissa, haluaisi hän hieroa yläselkäni oikein kunnolla. Ennen kuin ehdin miettiä korrektia tapaa kieltäytyä, oli mies singahtanut viereiseen liiketilaan kysymään, olisiko yhtään hierontapaikkaa hetkeksi vapaana. Ja niin löysin itseni hierontapöydältä ennen kuin ehdin kampaajaa sanoa. Koko hierontasession ajan mietin kauhunsekaisin tuntein, että mitähän lysti mahtaa maksaa, kun eivät miehen kampaamopalvelutkaan ihan ilmaisia olleet. Tukkani näyttäessä edelleen melkolailla samalta kuin aiemmin, mutta oloni ollessa huomattavasti rennompi, kertoi kampaaja ilokseni ettei veloita hieronnasta mitään. Poistuin hyvillä mielin, vaikka olisihan minun pitänyt tietää, että aivan kuten ilmaisia lounaita, ei myöskään ole olemassa ilmaisia hierontoja.

Kului taas kaksi viikkoa ja koitti uusi kampaamoaika. Kuten aina, myös tällä kertaa mieskampaajani tervehtiä minua halaamalla ja kutsumalla kullannupuksi. Tällä kertaa päästiin jo asiaan, eli vaalentamiseen, mutta lopputulos oli edelleen odotuksiini nähden aivan liian tumma. Sain kourallisen selityksiä projektin hitaalle edistymiselle ja vaikka en ymmärtänyt siitä puoliakaan, luotin edelleen kampaajani rautaiseen ammattitaitoon. Koska kampaajan mukaan olin sattumoisin päivän viimeinen asiakas, päädyin jälleen naapuriliikkeen hierontapöydälle. Kampaaja-hierojani pyysi minua riisuutumaan, sillä tällä kertaa hänellä olisi aikaa hieroa koko kroppa. Tein työtä käskettyä ja mietin mielessäni, että tämä täytyisi kyllä nyt huomioida tipissä. Mies olikin hyvä hieroja aina siihen saakka, kunnes reisiini siirtyessään hän totesi selvä pettymys äänessään, että sinähän et riisunutkaan alushousujasi enkä nyt voikaan hieroa koko kroppaa. Ajatus siitä, että kampaajani olisi homoseksuaali, katosi hetkessä kuin tuhka tuuleen. Muutamassa sekunissa ehdin suunnitella kuinka potkaisen miestä päähän ja pakenen paikalta jos hän tekee yhdenkään epäilyttävän liikkeen. Tunnelma oli muuttunut hetkessä hyvin, hyvin epämiellyttäväksi. Vaikka hälytyskellot soivat päässäni, päätin yrittää tilanteesta ulos rauhanomaisesti. Valehtelin, että minulla olisi hieman kiire, mieheni odottaa minua jo parkkipaikalla ja täytyisi tästä lähteä, nyt heti. Ja niin pukeuduin kädet vapisten ja poistuin paikalta nopeasti. Kotiin päästyäni mieheni kysyi, oliko tukalleni muka tehty jotain.

Vaikka en olisi halunnut, oli jäljellä vielä yksi maksettu kampaamokäynti. Ajattelin ensin peruvani ajan, mutta keksinkin siirtää sen aamupäivälle, jotta en olisi päivän viimeinen asiakas. Kampaajani halasi minua heti liikkeeseen tultuani, tarjosi kupin kahvia ja kehui kauneuteni maasta taivaaseen. Olin kuitenkin rauhallisin mielin, sillä paikalla oli myös muita asiakkaita ja vihdoin tukkanikin alkoi näyttämään vaaleammalta. Kun sitten tein lähtöä, pahoitteli hierova kampaajani ettemme tällä kertaa pystyisi ottamaan edelliskertaa uusiksi, mutta työnsi minulle puhelinnumeronsa ja pyysi minua osallistumaan kotona pitämiinsä hengellisiin harjoituksiin, joissa hän ja hänen naispuoliset ystävänsä istuvat alasti ringissä meditoimassa. Kun vihdoin istahdin parkkipaikalla autooni, sain hysteerisen naurukohtauksen.

Kiitos, mutta ei kiitos.

 

ps. Tiedusteltuani useiden värihuuhteluiden ja hoitotoimenpiteiden tarpeellisuutta nykyiseltä kampaajaltani, kertoi hän kuten hieman pelkäsinkin, että minua on vedätetty. Lopputulos, jonka olin halunnut, olisi voitu hoitaa yhdellä tai maksimissaan kahdella kampaamokäynnillä.