Viime kuukausina on mieltäni piinannut suuri levottomuus. Se iskee aina, kun elämä muuttuu liian seesteiseksi ja turvalliseksi. Ja tämä vuosi on toden totta ollut poikkeuksellisen rauhallinen, ensimmäinen vuosi aikoihin, kun meidän ei ole tarvinnut muuttaa. Mutta kuin vanhasta muistista minä ryhdyin selailemaan asuntoilmoituksia, vaikka tiesin kuinka järjetöntä olisi lähteä muuttamaan vajaan 200 neliön huushollia ihan vain huvin vuoksi.

Niin kuitenkin kävi, että asuntoilmoitusten tutkiminen ”ihan vain mielenkiinnosta” johti lopulta siihen, että kävimme viime viikonloppuna katsomassa erästä vuokrataloa vuorilla, pienessä, reilun 200 kotitalouden kylässä nimeltä Modjeska Canyon. Lopulta kylään oli nykyisestä kodista vain vartin ajomatka, vaikkakin tie mutkitteli ja kaventui loppua kohden niin, ettei sille olisi sopinut kahta autoa rinnakkain.

Näin jo mielessäni kristallinkirkkaasti kuinka heräisin joka aamu linnunlauluun ja tekisin pienen aamulenkin lähikukkuloille. Siihen yläkerran huoneeseen, josta aukeaa esteetön näkymä vuorille, minä laittaisin maalaustelineen ja ryhtyisin taas maalaamaan. Iltaisin kirjoittaisin kivitakassa loimuavan tulen lämmössä ja nauttisin ympärillä leijailevasta hiljaisuudesta. Niin, sellainen mielikuva tuosta vuonna 1927 rakennetusta talosta kuvien perusteella tuli. Ihanan rauhallista maalaiselämää!

Todellisuus on kuitenkin hitusen karumpi, vaikka talo kaunis olikin. Alueella ei kymmenen kilometrin säteellä ole lainkaan kännykkäyhteyksiä ja lähimpään kauppaan on matkaa parikymmentä kilometriä. Vuorten välissä kanjonissa on kesäkuukausien keskilämpötila +37 astetta, kun taas talvella on viittä vaille oikea talvi. On siis selvää, että ikivanhat yksinkertaiset ikkunat pitävät talon talvella jääkylmänä ja kesällä saunakuumana. Vuonna 2007 yksi lukuisista Kalifornian metsäpaloista poltti maan tasalle kylän taloista neljätoista. Kylän asukkaita suositellaankin pitämään autoissaan vaahtosammutinta, sillä metsäpalon sattuessa johtaa kanjonista ulos vain yksi tie, oli se sitten liekkien vallassa tai ei. Talvisin kylää piinaavat tulvat sekä maanvyöryt eikä paikallisten villieläinten vuoksi yksikään hevosta pienempi kotieläin selviäisi hengissä yön yli edes aidatulla pihamaalla. Takaoven alapuolelle jäävää neljän sentin rakoa katsellessani minä mietin, mitkä kaikki eläimet mahtuisivatkaan luikertelemaan siitä sisälle taloon. Viimeisenä niittinä ystäväni kertoi, että häntä ahdistellut mieshenkilö, joka myöhemmin tuomittiin lähestymiskieltoon, asuu kyseisen kylän laitamilla.

 

Kiitos, mutta ei kiitos, vaikka talo ihana olikin. Ehkä kuitenkin annan tämän sisäisen rauhattomuuteni tyyntyä ja asetun kiltisti aloilleni, kunnes jokin ulkopuolinen taho pakottaa meidät muutokseen. Ja ehkä siinäkin tapauksessa muutamme tylsästi tavalliseen lähiöön, palveluiden ja palolaitoksen läheisyyteen sinne, missä saan lähetettyä tekstiviestin ilman, että minun on ajettava kymmenen kilometriä sitä lähettämään. Olen maalainen, mutten ihan metsäläinen kuitenkaan.

Olisiko kännykkäyhteyksien puuttuminen, kuumuus, puumat ja kojootit takapihalla, maanvyöryt ja metsäpalot sinulle liikaa?

Minulta on aina toisinaan kysytty kuinka Yhdysvaltoihin oikeastaan pääsee asumaan. Asiahan ei ihan niin yksinkertainen ole, että pakataan vain kassit ja lähdetään. Matkalla lailliseksi Yhdysvaltain asukiksi on nimittäin mutka jos toinenkin.

Tällä pitkällä ja kivisellä tiellä on kuitenkin olemassa eräs oikopolku jos onni ja taivaanmerkit suo. Nimittäin Green Card Lottery. Kyseessä on ”arvonta”, jossa voi voittaa pysyvän, työluvallisen oleskeluluvan Yhdysvaltoihin. Oleskeluluvan voittanut saa myös tarvittaessa lentoliput Yhdysvaltoihin valtion piikkiin. Missä näihin arpajaisiin sitten voi osallistua?

Houkuttaako Yhdysvallat? Osallistu Green Card Lotteryyn!

 

Arvontaan ilmottaudutaan mukaan täällä. Osallistuminen on ilmaista eikä vie kauan aikaa. Varmistathan kuitenkin, että sinulla on itsestäsi passikuva skannattuna, tulet tarvitsemaan sitä kaavaketta täyttäessäsi. Ja anteeksi vain, olen asian kanssa hieman myöhässä, arvontaan rekisteröityminen sulkeutuu nimittäin 3. marraskuuta, joten pidä kiirettä!

Se miksi ”arvonta” on lainausmerkeissä johtuu siitä, että kyse ei varsinaisesti ole puhtaasta arvonnasta ja hyvästä onnesta. Lopullisen valintaprosessin takana nimittäin häärii onnetaren sijaan laskelmoitu järjestelmä. Todellisuudessa voittajia arvotaan reilusti enemmän kuin oleskelulupia on tarjolla. Tämän jälkeen viranomaiset valitsevat voittajista ne, jotka täyttävät vaaditut kriteerit ja lopullinen päätös oleskeluluvan myöntämisestä tehdään vasta haastattelun jälkeen. Lopulta 50 000 onnekasta ja muottiin sopivaa osallistujaa saa itselleen lentoliput ja oleskeluluvan työlupineen.

Kannattaa kokeilla onneaan jos ajatus on vähänkään houkuttanut!

Sattuipa eräänä päivänä, että nappasin ruokakaupasta mukaani ilmaisjakelulehden täynnä paikallisia asuntoilmoituksia. Lehden sisältö osoittautui tällaisen tavallisen tallaajan näkökulmasta ehkä hieman epärealistiseksi, lehdessä kun ei ollut ensimmäistäkään alle $1,1 milj. hintaista taloa. Sen yläpuolelta kyllä, aina $22,5 milj. saakka. No, ainahan voi unelmoida ja löysin minä sieltä lehden takakannesta sen oman unelmani, tai ainakin hyvän aihion sille.

Pienellä virittämisellä tästä talosta saisi ihan hyvän kodin.

 

Tässä takakannen talossa, tai ehkä tässä kohden voisimme puhua kartanosta, on erillinen päärakennus ja vierastalo. Talon mittasuhteita selventänee hieman se, että pelkästään vierastalossa on kolme makuuhuonetta, kaksi kylpyhuonetta ja oma keittiö. Itse kartanossa on pääkeittiön lisäksi keittokomero, seitsemän makuuhuonetta, seitsemän kylpyhuonetta, biljardisali, kuuden auton ja yhden matkailuauton autotalli sekä oma kuntosali. Pihamaalla komeilee uima-allas (sen yhteydessä kaksi kylpyhuonetta ja höyryhuone), pihakeittiö, tenniskenttä sekä reilut kuusi eekkeriä laidunmaata. Näkymät vuorilta avautuvat alas kaupunkiin ja aina Tyynellemerelle saakka. Terve.

Okei. Ehkä kymmenessä makuuhuoneessa olisi puolet liikaa, vaikka erillinen vierastalo toki kyläilijöiden kannalta varmasti kiva olisikin. Ja sitten tuo kylpyhuoneiden määrä. Kuka jaksaa kuurata puhtaaksi yksitoista kylpyhuonetta ja vessaa? Niitäkin voisi omassa unelmatalossani olla puolet vähemmän. Sanotaan siis, että kolme makuuhuonetta päätalossa, kaksi vierastalossa sekä yksi kylpyhuone kutakin kohti olisi sellainen sopivan haasteellinen määrä siivottavaa.

Talon sijainti sen sijaan on ihanteellinen. Kaltaiseni erakko viihtyy omassa rauhassa kukkuloilla ja näköalakin on suoraa kuin taulusta. Oma kuntosali vain tehostaisi erakoitumista ja mikäli tilaisin elintarvikkeet netistä, ei minun tarvitsisi enää koskaan poistua kotoa. Voisin olla se salaperäinen täti, josta kylillä puhutaan. Se, joka asuu vuorilla, mutta jonka vain harvat ja valitut ovat nähneet. Kylähullu, joka huhupuheiden mukaan saunoo ja juoksee tämän jälkeen alasti uima-altaaseen, jonka yhdessä kulmauksessa on jacuzzin tilalla avanto.

Jos jotain, niin sen olen elämässä oppinut, että autotallitilaa ei ole koskaan liikaa. Kuuden auton ja yhden matkailuauton autotalli kuulostaa siis juuri sopivalta. Olisipa kerrankin tilaa harrastaa ja rakentaa. Viikonloppuisin järjestäisin allasbileitä ystäville ja kokkailisin lämpimässä kesäillassa pihakeittiössä ruokaa oman maan antimista. Tenniskentän jyräisin matalaksi ja rakentaisin tilalle sellaisen Gladiaattoreistakin tutun temppuradan. Tontin itälaitaan perustaisin viinitarhan ja iltaisin istuisin kartanoni länsitornissa viinilasi kädessäni tähystäen kaukoputkella merellä vaeltavia valaita.

Mitäs tällainen lysti sitten maksaa? Tämän kartanon kylkeen on lätkäisty yllättävän vaatimaton, vain $4,925,000 arvoinen hintalappu. Siinä, kun heti rannan tuntumassa sijaitsevat talot ovat lähtöjään yli $10 milj. arvoisia, laskee hinta välittömästi vuorille paetessa.

No, ennen kuin siirryn tästä maksamaan ensi kuun vuokraa, kysäisen vielä millainen olisi teidän unelmakoti?

Se on lokakuu nyt. Siis syksy, ihan virallisesti. Kalifornialaisittain eletään aikaa jolloin puista putoaa lehdet, mutta ei voi olla aivan varma johtuuko se kuumuudesta, kuivuudesta vai kasvukauden päättymisestä. Ehkä vähän kaikesta. Oli miten oli, neljänkympin lämpötilasta huolimatta, on aika kaivaa syyskoristeet kaappien kätköistä.

Tervetuloa kurkistamaan syksyiseen kotiimme!

Varoitus: sisältää tuutin täydeltä sisustus-höpöhöpöä!

 

Suomessa asuessa en todellakaan koristellut kotiamme syksyisin erityisillä syyskoristeilla. Jostain syystä täällä minä kuitenkin teen niin. Maassa maan tavalla, eikös se niin mene? Ja oikeastaan, onhan se kiva, kun koti muuttuu sesonkien mukaan eikä ne samat koristejutut pönötä samoissa paikoissa vuodesta toiseen.

Kahdeksan hengen ruokapöytä on kahdelle ihmiselle ehkä hieman liioittelua. Mutta toisaalta, kaikkien sille leviteltyjen koristeiden jälkeen jää toiseen päätyyn vielä tilaa kahdelle ruokailijalle.

 

Osa syy kaikkeen koristeluun on varmasti myös se, että koristeet ovat täällä varsin edullisia, kunhan ne ostaa oikeista paikoista. Omat suosikkini kodin krääsän hankintaan ovatkin Michaels’ ja Home Goods.

Kuuden taalan heräteostos-pöllö. Olen heikkona kaikenlaisiin lintujuttuihin.

(Tiedän Arja, että tykkäät tästä!)

Meillä oli pitkään aina aitoja kukkia maljakossa, mutta koska ne eivät ole kovin pitkäikäisiä, siirryin vähitellen muovikukkasiin. Ja tuleehan nämä muoviset paljon halvemmaksikin. Ainoa miinuspuoli on, että ne pitää mahduttaa johonkin säilöön aina kun eivät ole esillä.

Ja kukista puheen ollen, ystävät toivat meille viikonloppuna kukkien sijasta aidon kurpitsan. Se tosin päätynee ruoaksi tässä ihan lähipäivinä.

En erityisesti perusta perinteisistä Halloween-koristeista, pääkalloista, hämähäkeistä tai muistakaan örkeistä, mutta tämän kynttilänjalan varpaista pidän!

Syystuuli lennätti lehtiä näihinkin (teko)kukkasiin.

Lisää minikurpitsoja ja syksynlehtiä.

Tykkään kynttilöistä, mutta ainakin toistaiseksi on aivan liian kuuma edes ajatella kynttilöiden sytyttämistä. Jääköön nämä kynttilät odottelemaan vielä todellisia syyskelejä.

Kuinkas sattuikaan, että Jelly Belly paketoi sopivasti syksyn alla samaan pussiin syysväreissä olevia jelly beaneja. Nämä koristeet eivät muuten säilyneet kovin kauan.

Tämä Kellogg’sin retrohenkinen muropurkki pääsee värityksensä ansiosta kaapista ulos aina syksyksi ja jouluksi.

Muitakin syksyisiä purnukoita on taas otettu esille viinitynnyrin päälle. Ei näitä raaski edes avata!

Muumikannu on kaukana kotoa.

Tämä hauska pieni risuaita tarttui mukaani parilla taalalla.

En yleensä säilytä mitään turhaa, mutta tämä limupullo on jostain syystä vuodesta toiseen välttynyt kierrätysroskikselta. Nyt tiedän miksi.

Kynttilä, pikkukiviä ja muuta pientä silppua.

Kaikkien koristeiden asetteluun käytin tällä kertaa aikaa puolisen päivää. Välillä itseänikin naurattaa, kun asettelen lehtiä, kynttilöitä, purkkeja ja purnukoita omille paikoilleen. Aseteltuani yhden tavaran pöydälle, otan pari metriä etäisyyttä, katselen tovin, siirrän toista tavaraa pari senttiä, otan taas askeleen taaksepäin, katselen, siirtelen, kääntelen ja vääntelen. Ja auta armias, jos joku on käynyt siirtämässä jonkin esineen väärään paikkaan. En saa rauhaa ennen kuin se on palautettu paikoilleen. Enkä minä oikeasti osaa edes selittää miksi tavaroiden pitää olla aseteltuna juuri tietyllä tavalla. Niiden vain kuuluu olla niin. Eipä ole epäilystäkään siitä, kuka meidän perheessä pyyhkii pölyt.