Tiedättehän, olen ehkä muutaman kerran kyykännyt, prässännyt ja kyykännyt hieman lisää. Mutta siinä vaiheessa, kun ihmiset taputtavat ringissä ja tajuan itse tanssivani ringin keskellä ripaskaa suomihitin tahdissa, on seuraavalle päivälle odotettavissa aivan uudenlainen reisijumikokemus. Tai kun löydän itseni kilpailemasta tanssilattialla siitä, kumpi ponnistaa korkeammalle PMMP:n tahdissa, minä vai se puolitoista päätä pidempi kaveri, voidaan ounastella, että reisien lisäksi saattaa kiristää myöhemmin myös pohkeita. Mutta onneksi tuli sentään venyteltyä hyvin. Parin kolmen tunnin hyppimisen jälkeen olin nimittäin varma, että olen lämmitellyt tarpeeksi päättääkseni tanssin näyttävästi spagaattiin.
Kuka vielä väittää, etteikö parin lasillisen jälkeen kannattaisi treenata?
Satuitteko bongaamaan phocahispidan aikaisemmin tällä viikolla blogiinsa keräämät superhienotpyöräilykypärät? Niin, taitavat vähitellen olla pyöräilykelit käsillä siellä Suomessakin ja vanhojen varusteiden kuntotarkistus sekä uusien hankinta olla ajankohtaista. Tästäpä muistuikin mieleeni piristävä löytö pyöräilyvaatesektorilta.
Tämä pyöräilyvaatetushan on sellainen kummallisuus, joka muiden lajien treenivaatteisiin nähden on laahannut armottomasti jälkijunassa. Ei ole pitkäkään aika, kun urheiluliikkeissä oli tarjolla vain yksivärisiä kypäriä, tylsiä pyöräilypaitoja ja pyöräilyhousuvalikoimatkin koostuivat tasan yhdestä väristä – mustasta. Eikä sitä oikein sen ihmeellisempää ole pyöräilyhousuilta osannut kaivatakaan, ovathan ne kuitenkin vain pyöräilyhousut, jotka joka tapauksessa näyttävät perstoppauksineen tyhmältä. Tälle harmaan eri sävyjen ankealle vaatevalikoimalle on kuitenkin nykyään olemassa riemunkirjavia haastajia.
Haastajista yksi, suoraan Kalifornian San Franciscosta, on Sheila Moon, joka tuo piristystä naisten pyöräilyvaatteisiin mm. erilaisten kukkakuosien ja pyöräilymekkojen muodossa. Ja oletteko muuten koskaan ennen nähneet äitiyspyöräilyvaatteita? Näiden iloisten kuosien loisteessa unohtuu nopeasti se housujen pöljä perstoppauskin.
Moniko teistä kiskaisisi päällensä ne mustat pyöräilyhousut suunnatessaan vaihteettomalla mummomankelilla puistopicnicille? Todennäköisesti aika harva. Enemmän huvittelutyyppiseen ajeluun puetaan yleensä ihan vain tavalliset shortsit tai hame vilautteluvaarasta huolimatta.
Mutta kurkatkaapa näitä pyöräilyyn tarkoitettuja kesämekkoja! Kyllä kelpaa tehdä huviajeluita aurinkoisena päivänä vaikka vähän pidemmänkin matkan päähän ja kehtaisi tuollainen päällä terassillekin istahtaa lasilliselle.
Osassa kuvissa näkyvät pitsireunaiset housut ovat muuten ihan oikeat, toppauksilla varustetut pyöräilyhousut. Jos olisi puisto ja mummomankeli, niin saattaisin itsekin sijoittaa johonkin noista pyöräilymekoista ja ajella muina tyttöinä pyörän kuljetuskori täynnä picnic-herkkuja puistoon lounaalle.
Sheila Moonilla on myös nettikauppa, joka toimittaa tilauksia aina Suomeen saakka. Vielä ehtii paketti perille ennen kesää!
ps. hitusen muuten pistää silmään nuo kuvauksissa käytetyt ”pyöräilykengät”.
Kuten ehkä muistattekin, niin Neitsytsaarille lähtiessäni matkalaukustani löytyi niin hyppynarua, juoksulenkkaria kuin snorklausvälineetkin. Koska dieetin päättymisestä ei vielä ollut kulunut kovinkaan kauan, halusin turhia kropan shokkitiloja välttääkseni ja miksei muutenkin, pitää liikunnallisia elintapojani yllä myös reilun viikon mittaisella matkallani. No, kuinkas sitten kävikään. Vaikka uskottavuuspisteeni nyt romahtaisivatkin pohjalukemiin, niin myönnettäköön ainakin sen verran, että se hyppynaru jäi kyllä suosiolla matkalaukun sivutaskuun ihan koko matkan ajaksi. Eli jos joku nyt kuvitteli, että olen superihminen, joka ei koskaan syö plussakaloreita, ei ikinä tingi liikunnasta, ei tarvitse lepoa ja vastustaa tiukasti kaikkia elämän epäterveellisiä houkutuksia, niin ikävä kyllä, olit väärässä.
Tätäkin kuvaa ottaessa paloi ainakin kolme kilokaloria
Hyvä on, pitääkseni yllä edes jonkinlaista reiluhkosti liikkuvan ihmisen kulissia, on toki myönnettävä, että taisi se matka hyppynarun hylkäämisestä huolimatta kallistua enemmän aktiiviloman puolelle, kuin pelkäksi nahan käristämiseksi rantahiekalla. Ihan jo matkakohteen valinnan puolestakin oli selvä, että aikaa vietettäisiin snorkkelin läpi hengittäen niin paljon kuin suinkin mahdollista. Lopulta snorklauspäiviä mahtui lomaan viisi, viidellä eri rannalla. Ei snorkkelointi toki ole rasittavuudeltaan juuri kävelyä kummempaa liikuntaa, mutta sitäkin hauskempaa. Ja sehän on pääasia.
Niinä kahtena päivänä, kun pysyttelimme poissa vedestä viittä vaille palaneen takamukseni vuoksi ja keskityimme kävelemään ristiin rastiin St. Thomasin pääkaupunkia ja kiertelemään läpi pakollisia nähtävyyksiä, aloitin aamuni reippaalla juoksulenkillä. Valitettavasti juoksumaastot eivät vastanneet lähimainkaan odotuksiani, sillä lähihiekkarantamme oli auttamattoman lyhyt ja toisaalta heti ensimmäisen päivän jälkeen oli selvää, ettei maantielle olisi mitään asiaa jalkaisin, kiitos mitättömän pientareen ja pienessä rommissa ajelevien paikallisten. Niinpä juoksin ristiin rastiin venelaiturilla, hiekkarannalla ja hotellialueella. Ainoan mielekkään lisämausteen lenkkeihini toi hotellialueella ollut pitkä ja jyrkkä ylämäki, jossa päädyin juoksenteluni lopuksi tekemään hikisen tuskallisia mäkivetoja. Tulihan saavutettua kylähullun maine silläkin saarella.
Tukikohtamme viereinen St. Johnin saari olisi tarjonnut luonnonpuistoineen upeita vaellusreittejä ristiin rastiin, mutta pitkät päivävaellukset oli tällä erää pakko unohtaa, koska miehen selkäleikkauksesta toipuminen ei valitettavasti ole edistynyt aivan odotetunlaisesti. Lyhyempiä kävelyreissuja mäkisessä maastossa hotellialueen ja lähikylän ravintoloiden välillä tuli kyllä tehtyä sitten senkin edestä. Joten jos ei nyt suoranaista liikuntaa, niin ainakin hyötyliikuntaa mahtui ihan jokaiseen päivään.
Kuntosaliharjoittelusta en matkan aikana edes haaveillut ja reilun viikon tauko lihasten jatkuvaan rasittamiseen ja rikkomiseen teki takuulla enemmän hyvää kuin huonoa. Ehkä juuri tästä syystä jätin lopulta suunnittelemani kuntopiiritkin suosiolla välistä. Tästä palautuneesta kropasta nauttiessani voisinkin sanoa, että elin todennäköisesti ennen lomaa aikalailla viimeisiä hetkiä ennen jonkin paikan lopullista laukeamista riittävän palautumisen puutteesta.
Loman jälkeisen peilikuvan perusteella voisin sanoa, ettei reissu mitään peruuttamatonta tuhoa kropassa ehtinyt tehdä ja vaikka olisikin tehnyt, niin matkan sivutuotteena syntynyt rusketus kyllä peittää tuhot kohtuullisen hyvin.
Mitenkäs te muut, jätättekö treenikamppeet suosiolla lomalle lähtiessä kotiin vai pyrittekö harrastamaan liikuntaa myös reissussa?Itsehän pakkaan aina matkalle mukaan vähintään juoksulenkkarit, jotta jos vain on aikaa ja mahdollisuus, voin tilanteen salliessa purkaa ylimääräistä energiaa juoksemalla.
Lihaksikas nainen on ruma ja näyttää ihan mieheltä. Tämä yleensä miehen suusta kuultu mantra on varmasti jokaiselle vähänkään paremmassa lihassa olevalle naiselle tuttu. Varoittelua katoavasta naisellisuudesta, tiedustelua mahdollisesta parrankasvusta ja estotonta huomauttelua pelottavasta ulkomuodosta ja pullottavista verisuonista. Hyi helvetti, huutavat miehet yhteen ääneen.
Kun kyse on lihaksista, on ihan hyväksyttävää, että niiden vastenmielisyydestä kerrotaan kantajalleen päin näköä.
Viimeisen vuoden aikana olen minäkin saanut osani toisinaan melko suorasanaisestakin huomauttelusta. En yleensä ota kohtuutonta stressiä ihmisten puheista, mutta pitkän ja työlään dieetin päätteeksi saadut ikävät huomautukset ja sivulauseet taisivat silti vähän kirpaista. Vaikka olenkin niitä ihmisiä, joille huumorin piikkiin menee toisinaan turhankin paljon, ei edes minua naurattanut enää kymmenennen kerran jälkeen, kun joku kutsui minua Markuksi.
Vaikka yleisesti ottaen ihmisten ulkonäön mollaamista pidetäänkin moukkamaisena, on naisten lihaksiin liittyvä huomauttelu syystä tai toisesta ihan hyväksyttyä. Kun viime vuonna lihoin, ei kukaan tuttavistani sanonut minulle, että tekisit itsellesi jotain, oletpa ällöttävän pullea ja nimitellyt perään pullamössöksi. Eipä tietenkään. Kuka nyt ylipainoista tuttavaansa päin näköä haukkuisi, sehän on tosi junttia. Kun sitten laihtuessani rasvan alta paljastuivat lihakset ja verisuonet, olin jälleen vapaata riistaa arvosteltavaksi.
Älkääkä nyt ammattimaiset loukkaantujat käsittäkö väärin. En minä sitä sano, etteikö enemmän tai vähemmän lihaksikkaita naisia saisi pitää vastenmielisinä. Tottakai saa, jokaisella on oikeus mielipiteeseen. On hienoa, että suurin osa miehistä pitää edelleen kauneimpana sitä perinteistä naisvartalomallia ja uskokaa tai älkää, niin minäkin pidän. Haluaisin silti muistuttaa pienestä kultaisesta säännöstä ennen kuin seuraavan kerran avaatte sanallisen arkkunne: jos sinulla ei ole mitään hyvää sanottavaa, älä sano mitään. Mielipide on mielipide vaikkei sitä sanoisikaan ääneen.
Mikä kumma saa sitten miehisen itsesensuurin pettämään niin pahasti lihaksikkaan naisen nähdessään, että on pakko käydä tönäisemässä tätä ilkeästi sanansäilällä? Ärsyttääkö verkkokalvoille ilmestyvä hauis näköhermoja niin paljon, että se sokaisee järjenkin? Enhän minäkään katso asiakseni nälviä jokaista epäurheilullista ja vatsakasta miestä, osoittaa sormella ja kertoa, kuinka he mielestäni näyttävät raskaana olevilta naisilta tai vanhoilta mummoilta riippuvine rintoineen.
Tiedänhän minä sen itsekin, etten ole treenatessani tai pullistelukuvissani erityisen naisellinen ja joskus peiliin vilkaistessa pelotan vähän itseänikin. Mutta lopulta en varmastikaan ole yhtään keskivertoa yleisurheilijaa lihaksikkaampi ja ilman turhaa pullistelua näytänkin vielä ihan tavalliselta kaduntallaajalta.
No hyvä on, ehken minä enää halattaessa tunnu niin naismaisen pehmeältä kuin ennen, mutta ei se silti tee minusta niin kovaa, että kestäisin kaikki törkykommentit säröilemättä.
Täällä se vaan hiki lentää, rasva palaa ja vyöhön työstetään uusia reikiä. Ainakin teoriassa. Kuten edellisessätekniikkavinkki-postauksessani mainitsin, muutettiin viimeisten dieettiviikkojen treeniohjelmaa melkoisen radikaalisti. Toisin sanoen, rasvanpolton maksimoimiseksi on nyt käytössä sellaiset aseet, että voi melkein kuulla kuinka rasvasolut huutavat kauhusta. Ja niin, aika lähellä se huutoitku on itsellänikin.
Juttuun liittyvää välineistöä.
Kun isot pojat kertoivat, että HIIT-treeni (High Intensity Interval Training) se on päivän sana ja takuuvarma rasvantappaja, pistin tietysti hanttiin kaikin tavoin. Ei, en pysty. Liian raskasta. Ei tällä ruokavaliolla. Happi loppuu. Apua! Yön yli ajatusta sulateltuani päätin kuitenkin yrittää. Tein pikaisen suunnitelman siitä, kuinka syvästi inhoamastani intervalli-tyyppisestä treenistä saisi vähiten vastenmielisen. Eniten vastaan tökki perinteisestä tunnin aamucardiosta luopuminen, siitä kun on tullut itselleni mukava tapa aloittaa päivä. Nyt tuo rento aloitus aamulle on korvattu jumalattomalla höykytyksellä. Niin, ja sitä samaa höykytystä on tiedossa 12 tunnin päästä uudelleen, iltatreeneissä. Mmmghh.
Mutta kurkataanpa miltä viimeiset dieettiviikot nyt sitten näyttävät:
Maanantai – torstai
Aamu:
2 x 15 min intervalli juoksumatolla
2 x 15 min kolme liikettä*
Ilta:
10 min lämmittely kuntopyörällä
1 x ~10 min päivän pääliike, German Volume Training**
1 x 15 min kolme liikettä
2 x 10 min kaksi liikettä
15 min kevyt intervalli kuntopyörällä
Jokaisella aamu- ja iltatreenillä on pääpaino tietyssä lihasryhmässä, mutta mukaan sekoitetaan sykettä nostamaan kahvakuulailua, leuanvetoja, vatsalihaksia ja mitä milloinkin. Käytännössä ehdin kuitenkin viikon aikana treenata kaksi kertaa läpi jokaisen lihasryhmän.
Perjantai
Aamu:
1 h tuikitavallinen aamucardio valitsemallani tavalla
Lauantai
Aamupäivä:
10 min lämmittely kuntopyörällä
1 x ~10 min päivän pääliike, German Volume Training
1 x 15 min kolme liikettä
2 x 10 min kaksi liikettä
15 min kevyt intervalli kuntopyörällä
Sunnuntai:
~ 1 h reipas kävelylenkki
* Tämä tarkoittaa, että 15 minuutin aikana kierrätetään kolmea eri liikettä. Nämä kolme liikettä kierretään läpi yhtä soittoa ja aina kierrosten välissä pidetään lyhyt, n. 20-30 sekunnin mittainen hengähdystauko. Liikkeet valitaan niin, että aina yksi liikkeistä on sykettä rajusti nostava, kuten punnerrukset, linkkuveitset, leuanvedot, kahvakuula-heilauttelut ym. Samalla periaatteella toimivat myös 10 minuutissa kaksi liikettä – osuudet. Nämä liikkeet tehdään huomattavasti normaalia kevyemmillä painoilla, sillä toistojen määrä on huima ja tempo nopea!
** German Volume Training on tekniikka, jossa tehdään 10 x 10 toistoa lyhyillä tauoilla ja perään voidaan lisätä kolme sarjaa, jotka tehdään ns. breikkiin saakka (voit lukea tästä lisää täältä). Tällä hetkellä jätän kyllä itse suosiolla nuo kolme viimeistä sarjaa pois. Tällä tekniikalla teen aina päivän pääliikkeen, kuten penkin, kyykyn, hauiskäännön tms.
Kaksi viimeistä sarjaa 10 x 10 toiston haukkarisetistä.
Tällaista on nyt takana 1,5 viikkoa ja vielä ollaan hengissä. Eniten touhu painaa luonnollisesti jaloissa, jotka eivät paljon lepoa saa ja niukan ruokavalion takia on palautuminen tuskallisen hidasta. Sen sijaan, kun normaalisti kropastani on ehkä kaksi lihasryhmää kipeänä yhtä aikaa, sattuu nyt ihan jokaiseen lihassäikeeseen koko ajan. Viikon kääntyessä loppupuolelle, sitä alkaa olla jo melkoisen jumissa, vaikka venyttelen kahdesti päivässä. Mukavuusalueelta on siis poistettu ehkä valovuosi sitten.
Se on myönnettävä, että tehokasta tämä on. Ja saa ollakin, jos mielin kolmessa viikossa päästä 16,7 rasvaprosentista matalaan viiteentoista. Paino on humpsahtanut alaspäin, eikä ihme – jokaisen treenin jälkeen ovat vaatteeni likomärät. Sen verran hullun touhua tämä kyllä on, etten tällaista tahtia tällä ruokavaliolla uskaltaisi jatkaa yhtään kolmea viikkoa pidempään. Se johtaisi taatusti ylikuntoon ja sairastumiseen. Sen sijaan odotan jo innolla, että pääsen syömään kunnolla ja kokeilemaan tätä uudelleen, joskin vain kolme, neljä kertaa viikossa.
Puuhastelua haukkareiden ja ojentajien parissa.
Erittäin negatiivisesta ennakkoasenteestani huolimatta, on HIIT-treenaaminen osoittautunut oikeastaan ihan mukavaksi tavaksi treenata. Aikaa ei mene tuntitolkulla ja kevyistä painoista huolimatta hurjat toistomäärät pitävät huolen siitä, että treeni menee perille. Varsin mukavaa vaihtelua siis. Pakko kuitenkin paljastaa, että minua pelottaa nykyisin nukkumaan mennessä seuraavan päivän treenit. Nimittäin se vanha, rapakuntoinen astmaatikko sisälläni huutaa, että en minä pysty…! Höpöhöpö. Sen kuin menen salille, teen treenin ja tulen kotiin. Ei se sen kummempaa ole.
Tätäkin kuvaa ottaessa paloi ainakin kolme kilokaloria
Juttuun liittyvää välineistöä.
Onnenpäivä 