Kun talo on täynnä vieraita, niin en ehdi pidempiä kirjoitella, mutta hehkutetaan nyt kuitenkin, että olen hienosti pitänyt treenikalenteristani kiinni koko alkuloman ajan (ruokapäiväkirjasta en niinkään…). Ja tänä aamuna, aamucardion jälkeen, minä rykäisin jo toisena aamuna yksitoista leukaa ja hetken hengähdyksen jälkeen vielä kuusi lisää! Ei pöllömpi suoritus muutaman testikerran jälkeen. Pitäisiköhän tuota ryhtyä treenaamaan enemmänkin?
Lehdet uutisoivat tänään, että fitness-misu Jennifer Nicole Lee kävi puistossa jumppaamassa. Uutisoinnin ja runsaan kuvamateriaalin arvoista jumpasta teki tietenkin se, että Jennifer suoritti voimistelurituaalinsa pelkkiin kalsareihin ja sporttiliiveihin sonnustautuneena. Mutta onko siinä sitten jotain pahaa, että paljastaa lihaksistonsa kaikelle kansalle?
Minimalistista treenipukeutumista Jenniferin malliin.
Kuva: Splash News
On jokseenkin huvittavaa, että samaan aikaan, kun urheiluvaatemainonnassa vilahtelee tämän tästä pikkuruisiin toppeihin pukeutuvia tiukkoja tyttöjä, nousee kohu siitä, kun joku oikeasti käyttää näitä kuvastoista ja lehdistä tuttuja toppeja ja minishortseja.
Niken mainoskuva
Eikö nainen sitten saisi treenata vaatetuksessa, joka peittävyydeltään vastaa rantapukeutumista? Kävin tämän keskustelun itseni kanssa viime vuonna lähtiessäni aamulenkille Miami beachille minishortseissa ja sporttiliiveissä. Hetken asiaa pohdiskeltuani tulin siihen tulokseen, että koska olen menossa samaiselle rannalle pari tuntia myöhemnin bikinit päälläni, niin voin kai tehdä juoksulenkkini yhtä paljastavissa, mutta asianmukaisissa treenivaatteissa. Ja miksi niitä edes myydään, ellei niitä saisi käyttää?
En kuitenkaan olisi valinnut samaa asua Suomessa, vaikka ulkona olisi ollut minkälaiset hellekelit. Tuntuu, että suomalaisessa kulttuurissa urheileminen pienissä vaatteissa on sallittua vain rantalentopalloa harrastaville. Voi toki olla, että ajat ovat lähtöni jälkeen muuttuneet. Täällä ihoa paljastavissa treenivaatteissa urheilu on melko normaalia. Ne parhaimmassa kunnossa olevat naiset treenaavat estottomasti minishortseissaan ja lenkillä tulee vastaan tämän tästä ilman paitaa juoksevia miehiä.
Mitä mieltä sinä olet? Saako nainen esitellä lihaksistoaan pienissä treenivaatteissa? Nouseeko niskakarvasi pystyyn, kun salille tulee nainen lyhkäiseen toppiin pukeutuneena, napa paljaana? Entä onko ilman paitaa lenkkeilevä mies sinulle liikaa?
…tuntematon nainen salilla haluaa tunnustella hauistani.
Yllätyn hieman, mutta suostun.
Juuri painonpudotuksen aloittanut, entuudestaan tuntematon
nainen pysäyttää minut kadulla kysyäkseen treenivinkkejä.
Yritän auttaa parhaani mukaan.
Tuntematon vanhempi mies salilla kysyy minkä lajin ammattiurheilija olen.
Vastaan, että ”ei ku huvikseni mä vaan…”
Tyttöjen kanssa ravintolassa käydessä tarjoilija pysähtyy kehumaan hauistani. Pian myös ravintolan kokki saapuu paikalle ihmettelemään käsivarsiani.
Nolostun, sillä eivät hauikseni oikeasti niin suuret ole.
Samalla salilla käyvä nuorimies toteaa, että olen aina salilla.
Niinpä taidan olla. Sali on kuin toinen koti.
Lisäravinnekaupan myyjä muistaa minut nimeltä ensimmäisen käyntikerran jälkeen.
Veikkaan, että kykyni syödä käsittämättömän pahanmakuista L-arginiini-jauhetta teki myyjään lähtemättömän vaikutuksen.
Käsivarteni toimivat useammin keskustelunavauksena, kuin mikään muu asia.
Ihan hyvä niin. En minä niin kauhean paljon muusta tietäisikään.
Minun ajattelemista käytetään motivaattorina kyykätessä,
sillä eihän mies voi kyykätä samoilla painoilla kuin nainen.
Tämäkin hieman nolottaa. En tosin ole varma nolottaako enemmän omasta vai miesten puolesta.
Tänään tehtiin historiaa, tai ainakin koin aikuisikäni ensimmäisen ohjatun liikuntatunnin. Ja lisää on tulossa, nimittäin tästä lähtien salilla apunani häärää kahdesti viikossa personal trainer, joka tuo treeneihini toivottua lisäpotkua. Keskitymme aluksi lähinnä alakroppani muokkaamiseen, joka tarkoittaa sitä, että yhden jalkatreenin sijasta minulla onkin kaksi jalkapunttia viikossa.
Tavoitteenamme on korjata vuosikausien istumatyön aiheuttamat tuhot takapuolessa ja jaloissa sekä saada niihin lisää voimaa, lihasmassaa ja -erottuvuutta. Muutoin etenemme askel kerrallaan, kokeillen mihin rahkeeni riittävät ja miten kroppani treeniin reagoi. Kaiken uurastuksen keskellä toivon myös polttavani hieman lisää kroppaani pesiytynyttä rasvakudosta. Älkääkä kysykö miksi. En minä tiedä. Nyt vaan tuntuu siltä.
Miltä näyttää A. Sinivaaran treenikalenteri nyt?
Pelkällä jalkapuntilla en oleta Roomaa rakentavani. Olenkin suunnitellut itselleni treenikalenterin, johon olen yrittänyt ujuttaa kaiken sen mitä tykkään tehdä sekä pakollisen lepopäivän.
Maanantai
Aamu-cardio 1 h, teho: medium
Pyöräily (maantie tai maasto) tai maastojuoksu, helpohko
Sali, rinta-/olkatreeni
Tiistai
Aamu-cardio 1 h, teho: high
Pyöräily (maantie tai maasto) tai maastojuoksu, pidempi lenkki
Keskiviikko
Aamu-cardio 1 h, easy
Sali, etureisi-/pohjetreeni
Torstai
Sali, hauis-/ojentajatreeni
Perjantai
Aamu-cardio 1 h, easy
Sali, takareisi-/persaustreeni
Lauantai
Lepoa ja venyttelyä
Sunnuntai
Aamu-cardio 1 h, medium
Pyöräily (maantie tai maasto) tai maastojuoksu, pidempi lenkki
Sali, selkä-/vatsatreeni
Ja mitenkäs sen dieetin kanssa?
Treenimäärä saattaa näyttää paljolta, mutta melko helposti olen tuollaista tahtia painanut menemään jo muutaman viikon ajan. Suurin edistys jaksamisessa tapahtui, kun lopetin jatkuvan vähähiilihydraattisen ruokavalion kanssa pelleilyn. Nyt pidän vähähiilihydraattisia päiviä vain muutaman viikossa ja silloinkin nautin hiilihydraatteja reilun 70 gramman edestä. Muina päivinä hiilarimäärät huitelevat 150-170 gramman välillä.Pyrin kuitenkin nauttimaan kaiken hiilihydraatin ennen illan salitreeniä, en enää sen jälkeen. Proteiinia syön jauhon ja lihan muodossa salipäivinä n. 200 grammaa ja muina päivinä n. 170 gramman edestä. Rasvaa yritän saada kasaan joka päivä 40-45 grammaa. Ja jos tuntuu etten jaksa, syön enemmän ja jo treeni taas kulkee. Varsinaista tankkauspäivää minulla ei enää ole, sillä en tunne sellaista tarvitsevani nyt, kun syön ns. normaalisti. Sen sijaan minulla on kerran pari viikossa tankkausateria eli ruokailu, jolloin hiilari- ja rasvamittarit lyödään punaiselle ja saadaan kehossa aikaiseksi pienehkö shokkitila.
Ja sitten ne ennen-kuvat ja itsearvio
Nämä ennen-kuvat ovat tänään otettuja ja niissä esitellään rimppakinttuni sekä laatikkoperse, joihin pitäisi saada lisää lihasta ja muotoa. Selluliitistakin pitäisi päästä eroon, vaikkei sitä kuvista ehkä erotakaan. Mutta uskokaa pois, kyllä sitä siellä on! Sen verran on myönnettävä, ettei lähtötilanne kuitenkaan toivoton ole, sillä aika paljon olen tehnyt töitä itsekseni viimeisen kuuden vuoden aikana. Traineri kiittelikin kovasti jaksamistani ja tekniikkaosaamistani ja sanoi, että on kivaa treenauttaa tyttöä, joka ei heti ala itkeä. Huomenna kyllä voi itkettää, kun nousen ylös sängystä. Mutta onneksi silloin ei traineri ole näkemässä.
Pahoittelen epäkuvauksellisuuttani, mutta kuvat on otettu heti treenien jälkeen, hikisenä ja äklönä. Syy kuvien julkistamiseen ei ole narsistinen (kuten mediassa tällä hetkellä kovasti toitotetaan…), vaan toivon näiden kuvien julkistamisen tuovan vielä hitusen lisää motivaatiota treeneihini (ja ehkä jonkun muunkin treeneihin) ja tekemään vielä enemmän töitä, jotta seuraavat, muutaman kuukauden päästä julkaistavat jälkeen-kuvat (tai ehkä paremminkin vaiheessa-kuvat), olisivat edes hitusen erinäköisiä.
Työmaa edestä
Työmaa takaa
Tämän verran olen saavuttanut itse.
Trainerin opastuksella saan toivottavasti myös jalat ja takamuksen
yhtä muhkeaan kuntoon.
Ja eipä hätää. En aio muuttaa blogiani kokonaan treeni-aiheiseksi, vaikka ajatukset aiheen ympärillä melko paljon pyörivätkin.
Näillä Pearl Izumeilla nimittäin ajetaan pyörää! Eikä ihan mitä tahansa Kaunotarta, vaan ihka ensimmäistä oikeaa maantiepyörääni.
Tulen tekemään tämän hiilikuiturunkoisen, ajatustakin keveämmän Orbea Onixin (vm. 2011) kanssa pitkiä ja hikisiä lenkkejä pitkin Etelä-Kalifornian aurinkoisia maanteitä. Minulla on siis edessäni erinomaisen hieno kevät ja kesä, kunhan maltan olla kolaroimatta.
Muutakin uutta ja vähän jännääkin on tulossa treenirintamalla heti ensi viikosta lähtien. Mitä, se selviää hieman tuonnempana, kunhan yksityiskohdat selviävät. Olen tosi, tosi innoissani! Enkä vähiten kaikesta!
Voitte muuten seurailla treenailuani Suunnon Movescountissa. Siellä voit tarkastella viimeisintä treeniäni nippelitietoineen ja ihmetellä viimeisen 30 vuorokauden yhteenvetoa.
Onnenpäivä 