…tuntematon nainen salilla haluaa tunnustella hauistani.
Yllätyn hieman, mutta suostun.
Juuri painonpudotuksen aloittanut, entuudestaan tuntematon
nainen pysäyttää minut kadulla kysyäkseen treenivinkkejä.
Yritän auttaa parhaani mukaan.
Tuntematon vanhempi mies salilla kysyy minkä lajin ammattiurheilija olen.
Vastaan, että ”ei ku huvikseni mä vaan…”
Tyttöjen kanssa ravintolassa käydessä tarjoilija pysähtyy kehumaan hauistani. Pian myös ravintolan kokki saapuu paikalle ihmettelemään käsivarsiani.
Nolostun, sillä eivät hauikseni oikeasti niin suuret ole.
Samalla salilla käyvä nuorimies toteaa, että olen aina salilla.
Niinpä taidan olla. Sali on kuin toinen koti.
Lisäravinnekaupan myyjä muistaa minut nimeltä ensimmäisen käyntikerran jälkeen.
Veikkaan, että kykyni syödä käsittämättömän pahanmakuista L-arginiini-jauhetta teki myyjään lähtemättömän vaikutuksen.
Käsivarteni toimivat useammin keskustelunavauksena, kuin mikään muu asia.
Ihan hyvä niin. En minä niin kauhean paljon muusta tietäisikään.
Minun ajattelemista käytetään motivaattorina kyykätessä,
sillä eihän mies voi kyykätä samoilla painoilla kuin nainen.
Tämäkin hieman nolottaa. En tosin ole varma nolottaako enemmän omasta vai miesten puolesta.
Onnenpäivä 