Se on taas yksi vuosi lopuillaan ja sanovat, että pitäisi olla vuotta viisaampi. Jos ei nyt suoranaista viisautta, niin ainakin kokemuksia tämä vuosi on suonut eikä aina edes niin sokerikuorrutetussa muodossa. Kulunut vuosi ei siis ollut erityisen helppo itselleni eikä kyllä jäänyt historiankirjoihin sinä kaikkein parhaimpana vuotena bloginkaan kannalta. Onneksi vuoteen mahtui myös paljon hyvää ja lopulta meno tuntui vain parantuvan loppua kohden. Mutta tehdäänpäs pikakelaus tammikuulta tähän päivään:
Tammikuussa:
Vuosi alkoi joulukuun rentoilun jälkeen urheilullisissa merkeissä. Puhuin treenimotivaatiosta, aloitin dieetinmonien muiden tavoin ja ärsyynnyin naistenlehtien ruokaopetuksista.

Helmikuussa:
Helmikuu kului lähinnä salilla ja dieetatessa, mutta ehdinpä siinä sivussa juosta vuorelle, lähettää Kalifornian aurinkoa Suomeen, remontoida yhden vessan ja jopa paasata nykyajan nuorista.

Maaliskuussa:
…ja dieetti sen kun jatkui, mutta tein minä muutakin, kuten hermostuin sinnikkääseen iskuyritykseen, askartelin Onnenpäivälle uuden bannerin ja hypin onnesta, kun Onnenpäivä pääsi Aussie Blog Awardseissa ehdolle Readers’ Choice -kategoriaan.

Huhtikuussa:
Julistin dieetin epäonnistuneeksi, mutta opettavaiseksi kokemukseksi. Samaan aikaan keskustelupalstat kävivät kuumana, kun minua syyteltiin narsismista. Vähän alakuloisesta yleismeiningistä huolimatta olin onnellinen.

Toukokuussa:
Otin irtioton realismista ja pakenin Costa Ricaan. Siellä meren rannalla myönsin vihdoin itselleni, etten voi ihan hyvin. Blogissa oli tavallista hiljaisempaa ja päädyin herätematkailemaan myös Dubaihin ja Singaporeen.

Kesäkuussa:
Blogivaitonaisuus jatkui ja lopulta teki mieli lopettaa koko blogi. Kirjoitin rakkausrunon itselleni ja siitä alkoikin ylämäki. Sain teinivieraita Suomesta, söin eväitä kanjonin reunalla, myönsin olevani toipuva liikunta-addikti jakirjoitin viisauksia nuorelle minälleni.

Heinäkuussa:
Sain lisää vieraita Suomesta, opettelin suhtautumaan vartalooni lempeämmin, ihmettelin viehätystäni vaaleanpunaisiin vaatteisiin, matkustin Suomeen ja kirjoitin kejonkukkasista.

Elokuussa:
Nautiskelin Suomen kesästä, rakastuin auringonlaskuihin, bongasin lintuja ja viihdyttyäni jo hieman turhankin hyvin Suomessa, huokaisin lopulta helpotuksesta, kun iski kotimatkakuume.

Syyskuussa:
Kampaaja sanoi, että olen liian vanha värjäämään tukkani mustaksi, kotikulmilla roihusivat maastopalot, otin härkää sarvista ja ryhdyin opiskelemaan englantia, vinkkasin oikeista siivousvälineistä, avauduin ahdistuksestani ja luovuin loppuvuodeksi vaa’an käytöstä.

Lokakuussa:
Pukeuduin jätesäkkiin, kyseenalaistin viihdetoimittajien ammattitaidon, sain suomalaisia kämppiksiä jajoogasin. Mahdollisesti jopa koko vuoden kohokohta koettiin, kun mieheni, taiteilijanimeltään Paskapäivä,kirjoitti ensimmäisen (ja mahdollisesti viimeisen) blogipostauksensa.

Marraskuussa:
Sain postia krematoriosta, ärsyynnyin niin ruokailunillittäjien kuin alakuloisen suomiuutisointienkin takia,kiipesin vuorelle, sain uudet hiukset ja juhlin Vegasissa halloweenia ja blogin 3-vuotissyntymäpäiviä.

Joulukuussa:
Onnenpäivää parodioitiin Vauva.fissä, totesin polven rasitusvammautuneeksi, kuuntelin Santa Monicassa Kauneimpia Joululauluja, koristelin joulua ja söin onnellisena suklaaperunalastuja.

 

Jos kulunut vuosi pitäisi kiteyttää muutamaan opetukseen, niin sanotaanko vaikka, että pahempaa kuin luovuttaa on se, ettei uskalla edes yrittää ja jos sinua heitetään mädillä kananmunilla, älä välitä kasvoista, suojaa sydäntä.

Tämän virallisen joulukorttikuvamme myötä haluan toivottaa kaikille satunnaisille, vakituisille, tykkääville ja vähemmän tykkääville lukijoille, toimitukselle ja kanssabloggaajille

RAUHALLISTA JOULUA
JA LÄMPÖÄ JA RAKKAUTTA SYDÄMIIN!

Periamerikkalaiseen tyyliin olemme ryhtyneet teettämään joulukortteja omahyväisesti omalla kuvalla.
Ja tällä mielellä niistä nyt aina tulee vähän mitä sattuu.

 

 

Joulukuun alkupuolella koettiin kummia, kun kävelimme halki Santa Monicassa sijaitsevan kirkon pihamaan. Vaikka emme erityisen ahkeria kirkossa kävijöitä olekaan, sai Kauneimmat Joululaulut -konserttihoukuteltua myös meidät pakanat kirkon takariviin. Niin, kukapa olisi uskonut, että se samainen joulukonsertti, jota tekin siellä Suomessa voitte käydä kuuntelemassa, järjestettiin myös meillä täällä Kaliforniassa!

Aivan erityisen konsertista teki se, että pianon äärellä hääräsi Alek Hautanen ja solistina toimi enkeliääninenPaula Vesala, jotka molemmat olemme saaneet kaapattua itsellemme tänne rapakon taakse. Pienimuotoisesta kirkollisesta ohjelmaosuudesta piti huolen pastori Jarmo Tarkki, jolle kuuluu iso kiitos siitä, että tämä harvinaislaatuinen kirkkokokemukseni oli oikeasti viihdyttävä. Sen lisäksi, että hänellä oli kyky esittää asiansa kieli poskessa ja pilke silmäkulmassa, hän luki meille jouluevankeliumin paitsi englanniksi ja suomeksi, myösstadiksi. Kun näistä viimeisimmässä päästiin kohtaan, jossa ”skidi bunkkaa seimessä pamppersseissa”, hörähti koko sekalainen seurakunta nauruun. Tykkään! Jos kirkossa hassuteltaisiin useamminkin, niin ehkä meikäläinenkin olisi aikoinaan viihtynyt riveissään paremmin.

Jos mahtui mukaan naurua, niin ei kyllä puuttunut tilaisuudesta kostuneita silmäkulmiakaan. Ainakin tämän ulkosuomalaisen silmäkulmat ja vähän poskipäätkin kostuivat, kun iltapäivän auringon paistaessa sisään kirkkoon, heläytti Paula ilmoille Sylvian Joululaulun kolmannen säkeistön:

Sä tähdistä kirkkain, nyt loisteesi luo sinne Suomeeni kaukaisehen!
Ja sitten kun sammuu sun tuikkeesi tuo, sa siunaa se maa muistojen!
Sen vertaista toista en mistään ma saa, on armain ja kallein mull’ ain Suomenmaa!
Ja kiitosta sen laulu soi Sylvian ja soi aina lauluista sointuisimman.

Se oli jännä hetki. Samaan aikaan tuntui, että on niin kaukana kotoa ja toisaalta suomalaisten ympäröimänä suomalaisia joululauluja kuunnellessa siltä, ettei tässä nyt niin kaukana ollakaan. Kaiken kaikkiaan Kauneimmat Joululaulut oli siis aika ihana tapa aloittaa joulun odotus täällä palmujen katveessakin. Miten muuten on, järjestetäänkö suomalaisia Kauneimpia Joululauluja muuallakin maailmalla?

 

Ps. Se jouluevankeliumi stadin slangilla oli oikeasti aika hauska. Sen voi kokonaisuudessaan lukaista täältä.