Ruoka & ravinto

Liha-snobi kävi pihviravintolassa

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Hääpäivämme kunniaksi mies vei liha-snobin vaimonsa illalliselle kantapaikkaamme Hanna’sille. Aluksi mies kyllä puheli vievänsä minut Mäkkärille, koska tulin kirjoittaneeksi surullisen tarinan lapsuudestani jolloin ei McDonaldsia ollut. No, onneksi ei sitten Mäkkärille kuitenkaan päädytty, olisin nimittäin saattanut olla hieman tilanteeseen ylipukeutunut.

Lämmittelimme makuhermoja aluksi näillä raputäytteisillä kevätkääryleillä.

Minä taisin keskittyä kaivelemaan kääröjen sisältöjä. 

Kuten olen aikaisemminkin tainnut mainita, on lihan syömisestä tullut itselleni vähän hankala asia. Ehkä Yhdysvaltoihin muuttamisen jälkeen olen saanut niin monta kertaa huonoa lihaa, että nykyään mutustelen mieluummin kanaa tai kalaa. Vika ei yleensä ole lihan maussa vaan koostumuksessa. Mikäli purressa sattuu hampaiden väliin yksikin epämääräinen sattuma, tulee nielemisestä mahdotonta. Tästä syystä syön lähinnä jauhelihaa, joka on ikään kuin valmiiksi pureskeltua. Tosin tässä maassa sekin on ostettava luomuna, sillä siinä halvimmassa teollisuusmätössä on omituinen tunkkainen sivumaku. Jauhelihan lisäksi syönkin sitten lähinnä vain sisäfilettä tai tri-tippiä (tietääkö joku mitä se on suomeksi?).

Rapujen jälkeen oli vuorossa ahi tuna. Eikö ole hieno annos! Joskus on mukava syödä kaunista ruokaa, kun yleensä kotona lätkäisee vain soosit ja muusit lautaselle sekaisin. Kaikki kunnia niille, jotka tekevät kotonakin kaunista ruokaa.

 

Liharuoasta traumatisoituneena olen hieman arka tilaamaan lihaa edes ravintolassa. Onpa joskus käynyt niinkin, että olen pihvipaikkaan mennessä tilannut kasvisruoan. Toisin sanoen, ravintolan täytyy olla oikeasti hyvä, että uskallan tilata jotain muuta, kuin jauhelihaa. Ja silloinkin tilaan yleensä aina sisäfilettä, kuten tälläkin kertaa. Ja voihan nam, hyvä liha on niin hyvää!

180 g sisäfilettä, mediumina.

Namnamnamnam…saisinko aina proteiinini näin?

 

Onneksi dieettini on vielä niin alussa, että jos asettelen päivän ruokailut oikein, on mahdollista käydä syömässä ulkonakin. Tosin aika tarkasti tälläkin kertaa harkitsin mitä tilaan ja paljonko syön, mutta mieltä kyllä rauhoitti kummasti aikaisemmin päivällä nykäisty reilun tunnin mittainen maastojuoksulenkki.

Illallisen kruunasi tämä karpalo-valkosuklaaleivonnainen. Päivän ruokavaliossa oli pieni vara jälkiruoalle ja varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni jätin jälkiruoka-annoksesta puolet syömättä. Tarjoilijan kysyessä haluaisinko ottaa loput mukaani, kieltäydyin melkein itku silmässä…

 

En yleensä laittele tänne päivän asuja, koska olen melkein aina treenivaatteissa, mutta tämän laitan. Eikö ole kiva Conversen mekko! Ja hei, meillä on talvi, eli on hyvä syy pukea jalkaan karvabootsit. Oikeasti tuohon aikaan illasta oli vielä +18 lämmintä…

 

Jos tätä lukiessa mielessäsi pyyhkäisi pieni déjà vu, saattaa se johtua siitä, että tämä oli jo toinen kerta, kun kirjoitin samasta pihviravintolasta (edellinen juttu viime toukokuulta löytyy täältä). Meillä käydään näemmä tosi usein ulkona syömässä.

Eksoottisia herkkuja maalaiselle

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Ajauduin menneellä viikolla tilanteeseen, jossa valaisin paikallisia siitä minkälaisen ravintoympyrän äärellä oikein puuhastelen. Keskustelu johti pian ruokailutottumuksiin suomalaisella maaseudulla ja lopulta vuosien taakse aina siihen faktaan saakka, että söin ensimmäisen oikean hampurilaiseni vasta 15-vuotiaana. Suuren hämmennyksen vallassa kamppaileva amerikkalainen ikätoverini kertoi syöneensä ensimmäisen McDonald’s-ateriansa jo syöttötuolissa.

Mutta sehän on hampurilainen!

Enpä olekkaan sellaista nähnyt kuin televisiossa.

 

Mutta niinhän se on, ei meillä Haapavedellä ollut oikeita hampurilaispaikkoja. Kaupasta sai kyllä Saarioisten valmishampurilaisia, mutta ei niitä nimestään huolimatta voinut hampurilaiseksi kutsua. Aito ravintolapizzakin oli lapsena harvinaista herkkua eikä vähiten siksi, että lähin oikea pizzaravintola sijaitsi vajaan tunnin ajomatkan päässä kotoa. Niinpä meillä syötiinkin yleensä kotona. Ei pikaruokaravintoloissa eikä ulkona, ellei sitten takapihalla grillattua makkaraa lasketa.

Kun sitten teini-ikä koitti ja reissasin itsekseni junalla Ouluun ja pääkaupunkiseudulle, minä tutustuin vähitellen kaikenlaisiin herkkuihin, joita siihen mennessä olin nähnyt vain telkkarissa tai kotitaloustuntien epämääräisinä tuotoksina. Olin kai neljätoista, kun siskoni vei minut ensimmäistä kertaa Oulussa kiinalaiseen ravintolaan. Opettelin pyydystämään kastikkeessa killuvia kananpaloja syömäpuikkojen väliin ja taisin ensimmäistä kertaa elämässäni nähdä ihan oikean kiinalaisen. Vuotta myöhemmin matkasin silloisen poikaystäväni perässä Helsinkiin ja kohti uusia kulinaristisia elämyksiä. Kun hän ilmoitti, että menisimme syömään Mäkkäriin, olin innoissani vaikken tiennytkään mikä se sellainen paikka on. Muistin kyllä etäisesti nähneeni jossain ämceedonaldsin logon.  Tiskille päästyäni oli hämmennys suuri. Niitä hampurilaisiahan on erilaisia! Maalaisen tyttöystävän ruokakulttuurishokit eivät vielä päättyneet tähän. Kun poikaystäväni ehdotti, että lähtisimme kebabille, minä pyörittelin tyhmänä silmiäni. Mennään vaan, mutta mitä se kepappi oikein on?Minulla ei ollut aavistustakaan siitä onko kebab lihaa, kanaa, jäätelöä vai jotain ihan muuta.

Onko siellä joku muu, joka on tutustunut näiden eksoottisten herkkujen maailmaan vasta vähän vanhemmalla iällä vai olenko ainoa maalainen koko Lilyssä? Itsehän olen häpeilemättömän ylpeä maalaisuudestani ja siitä, että olen saanut kasvaa oikealla koti- ja kouluruoalla.

Tiedä mitä syöt, Myfitnesspal auttaa

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Että minä rakastan liikuntaan ja ravintoon liittyvää nippelitietoa! Jokin aika sitten löysin tiedonnälkääni tyydyttämään ilmaisen iPad-sovelluksen (löytyy myös kännyköihin sekä netistä), joka suorittaa puolestani kaiken sen laskeskelun, jonka ennen täytin käsin ruokapäiväkirjaani. Hyvästi kynä, paperi ja laskukone!

Sovelluksen perimmäinen ajatus on tietenkin auttaa painonhallinnassa ja erityisesti painonpudotuksessa. Ja mikäpä siinä, jos noudattaa sovelluksen ehdottamia kalorimääriä, se varmaankin myös toimii. Itselleni sovellus toimii lähinnä ruokapäiväkirjana ja auttaa pysymään kärryillä siitä mitä ja kuinka paljon pitäisi vielä syödä.

Ja vaikka et kaloreista tuon taivaallista piittaisikaan, niin suosittelen silti jokaista yhtenä päivänä seuraamaan mitä ihan oikeasti syö. Kun jokainen kahvin kanssa nautittu keksi tai lautasella oleva peruna on merkitty ylös, on helppo katsoa kokonaisarvoja ja miettiä, että onko ruokavalioni sittenkään loppuelämän kannalta se paras mahdollinen. No, paasaus sikseen ja mennäänpä asiaan!

MyFitnessPalin käyttö aloitetaan rekisteröitymällä ja syöttämällä asetuksiin oikeat tiedot ja halutut tavoitteet.Aktiivisuustason, painon sekä haluttujen tavoitteiden mukaan ohjelma laskee käyttäjälleen automaattisesti päivittäisen energiatarpeen sekä proteiinin, hiilihydraatin ja rasvan suhteen.

Ja nyt tarkkana, nämä suhdeluvut pitävät varmastikin paikkaansa tavallisella tallaajalla, mutta itse joudun poikkeamaan melko reilustikin annetusta proteiinimäärästä salitreenini vuoksi ja mitä pidemmälle dieettini menee, sitä enemmän tulen poikkeamaan annetuista arvoista. Tässä kohtaa tuleekin esiin sovelluksen yksi harvoista kömpelyyksistä. Sovellus ei anna käyttäjälleen mahdollisuutta muuttaa manuaalisesti annettua ravintoarvojen suhdelukua. Sen sijaan päivittäistä kokonaiskalorimäärää voi käydä myöhemmin muuttamassa itse.

Ruokapäiväkirja näyttää tältä. Päivittäiset ateriat on jaettu aamupalaan, lounaaseen, päivälliseen ja välipaloihin. Itseäni harmittaa, ettei iltapalalle ole omaa sarakettaan, vaan se on lisättävä välipaloihin proteiinipirtelöiden sun muiden joukkoon.

Ruokia voi lisätä ruokapäiväkirjaan kahdella tavalla. Ensimmäinen tapa on hakea tuote hakusanalla tietokannasta (joka kasvaa koko ajan!). Mikäli hakemaasi ruokaa ei kuitenkaan vielä löydy, voi sen tietoineen lisätä listalle manuaalisesti ja tämän jälkeen ruoka päivittyy myös yleiseen tietokantaan ja on kaikkien muidenkin käytössä! Sovellus myös muistaa viimeksi lisätyt ruoat ja voit halutessasi tallentaa muistiin kokonaisia aterioita. Kuten kuvasta näkyy, löytyy tietokannasta myös suomalaisia tuotteita!

Toinen, vieläkin helpompi tapa lisätä syöty ruoka listalle, on yksinkertaisesti skannata tuotteessa oleva viivakoodi. Ja taas ohjelma hakee tuotteen ainesosat automaattisesti tietokannasta.

Ja näin. Lisätty tuote ravintoarvoineen. Oletusannoskoko vastaa yleensä pakkauksen kyljessä olevaa ja voit itse määrittää montako annosta olet aikeissa syödä. Sovellus laskee automaattisesti ravintoarvot kullekin annosmäärälle.

Sovellus kertoo ruokapäiväkirjanäkymässä paljonko kaloreita, proteiinia, hiilihydraattia ja rasvaa on tähän mennessä kertynyt ja paljonko mitäkin voi vielä syödä. Sovellus myös muistuttaa ovelasti riittävästä veden juonnista.

Ruokaympyrää kurkkaamalla on helppo seurata pysytäänkö proteiinin, rasvan ja hiilihydraatin suhteen oikealla polulla ja tällä tavoin miettiä päivän tulevien aterioiden koostumusta, syödäkö enemmän riisiä vai vähemmän riisiä?

Sovelluksessa on oma päiväkirjansa myös liikunnalle. Tänne merkityt poltetut kalorit lisäävät automaattisesti ruokapäiväkirjan puolelle syötäviä kaloreita. Eli jos poltat 600 kaloria, lisääntyy päivittäinen energiatarpeesi saman verran. Liikuntapäiväkirjaan on mahdollista tallentaa salilla tehtävät liikkeet, toistot ja sarjat.

Mikäpä sen hauskempaa, kuin seurata painonkehityskäppyrää! Etenkin massakaudella.

 

Tällainen apuväline on siis täällä käytössä. Tosibodarithan tietysti syövät saman kaavan mukaan päivästä ja viikosta toiseen, eivätkä tarvitse näin yksityiskohtaista kirjausjärjestelmää. Itse kuulun kuitenkin sen koulukunnan kermapeppuihin, jotka tykkäävät syödä eri ruokaa joka päivä, jolloin luonnollisesti kaloreiden seuraaminenkin muuttuu astetta haastavammaksi. Tämän näppärän sovelluksen avulla se ei kuitenkaan ole enää niin vaikeaa kuin voisi kuvitella! Suosittelen!

Lihas kasvaa levossa ja syömällä

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Hyvä on, ehkä siinä välissäkin täytyy tehdä jotain. Mutta puhutaan nyt kuitenkin ensin uudesta lempiaiheestani, syömisestä. Kuten joku on ehkä huomannutkin, on aihe vilahdellut tämän tästä myös Onnenpäivän Facebook-sivulla. Olen nimittäin ollut viime viikkoina ruoka-aikaan kotona, aivan kuten oli tarkoituskin (siitä lisää täällä), ja se toden totta alkaa myös näkyä. Eilen eräs salimme trainereistä kysyi olenko massakaudella, kun näytän jokseenkin suuremmalta kuin aikaisemmin. Normaalisti olisin kai alkanut itkeä, mutta minäpä tyttö saatoin rinta rottingilla sanoa, että kyllä, kyllä olen. Ja vaikka suurin osa kerrytetystä massasta onkin nestettä ja sitä itseään, yritän olla jokaisesta uudesta kilostani ylpeä. Ovat nimittäin melkoinen työvoitto, sillä toisin kuin voisi kuvitella, ei treenien ja ruokavalion totaalimuutos ole ollut aivan helppoa.

”Oota, niin juon tän 400 kcal palautusdrinkin. Sitte voidaan alkaa syömään!”

Kuten aikaisemminkin kerroin, muutettiin ruokavaliotani ja kalorimääriä merkittävästi. Ruokaympyräni onkin viime viikkoina muotoutunut seuraavanlaiseksi: 50 % hiilihydraattia, 30 % proteiinia ja 20 % rasvaa. Erona entiseen on siis se, että kun ennen valtaosa saamastani energiasta tuli proteiinista, tulee se nyt hiilihydraatista. Kroppani reagoi muutokseen turpoamalla kuin ilmapallo parissa viikossa. Kiloja kertyi nopeasti viisi lisää, jalkojani särki ja kasvoni turposivat. Nyt, kropan alkaessa pikkuhiljaa tottua, on painonnousu pysähtynyt 68-69 kilon tietämille, turvotus kasvoista, jaloista ja vatsasta selvästi laskenut ja olen uskaltautunut lisäämään ruokamäärää entisestään. Tässä vaiheessa onkin pienen hehkutuksen paikka: se suurin turvotus näyttäisi oikeasti olevan siellä missä pitääkin, eli lihaksissa! Toki turvotusta on muuallakin ja olen melko vantteran(voidaan sanoa myös voimakkaan) näköinen tyttönen tällä hetkellä, mutta olo on hyvä, rauta nousee, vain ruokailun kanssa on pieniä ongelmia.

Mikä siinä ruokailussa sitten on niin vaikeaa? Minä kuvittelin aina, että pidän syömisestä. Ja pidänhän minä. Olen aina pystynyt syömään kuin hevonen mikäli tarvetta on, mutta nyt pitäisikin syödä kuin mammutti konsanaan. Minulle sapuskan määrä on suoraan verrannollinen kulutukseen. Näin ollen olen vähentänyt cardion tekemistä lähes olemattomiin ihan vain jottei tarvitsisi syödä niin paljon. On kuitenkin ollut muutama päivä jolloin olen hieman innostunut. Kevyt hölkkä järven ympäri, vähän vatsalihaksia, salitreeni ja hupsis, tänään pitäisikin syödä lähemmäs tuhat kaloria enemmän kuin normaalisti. Kyllä siinä liikuntahalut kuihtuu, kun tajuat, että normaalin iltapalan sijaan pitäisikin syödä pasta-annos poikineen. No, onneksi hiilihydraatin tankkaukseenkin on olemassa helpotus – hiilihydraattijauhe. Jotenkin illan pimeinä tunteina tuntuu helpommalta juoda ne kalorit kuin syödä. Ja niin, joku tosimies varmasti ratkaisisi ongelman syömällä kahdesti päivässä mäkkärissä, juomalla cokista ja syömällä karkkia, mutta itse en halua sortua tyhjiin kaloreihin ja turhaan rasvaan.

Koska jonkin verran on ollut kiinnostusta siihen, että mitä minä sitten syön, niin kerrottakoon, että eiliseltä ruokalistalta löytyi seuraavaa:

Aamupala:

Leipä maapähkinävoilla, Kellogg’sin proteiinimuroja jogurtilla, kahvia kermavaahdolla(!)

Välipaloja:

Proteiinipatukka, hiilaripatukka

Lounas:

Paistettua riisiä, vihanneksia, kananrintaa

Drinkit:

Hiilarijauhe, proteiinijauhe, banaani, vanilja-kookosmaito -pirtelö x 2

Päivällinen:

Purjosipuli-risottoa, baja-täytettyä lohifileetä

Iltapala:

Leipä maapähkinävoilla, Kellogg’sin proteiinimuroja jogurtilla, vihreää teetä

 

Onhan siinä ruokaa aika paljon ja varmasti vielä unohdinkin jotain. Ainakin jätin mainitsematta, että söin myös rivillisen tummaasuklaata. Tarkkoja määriä en laittanut, sillä en niitä nyt tarkalleen muista, mutta n. 2400 kcal tuossa listassa on yhteensä. Koska en ole sitä tyyppiä, joka jaksaa syödä samaa ruokaa päivästä toiseen, on toisinaan haasteellista sovittaa kalorijakaumaa oikein hiilareiden, proteiinin ja rasvan kesken. Onneksi on olemassa pikkusyötävää, joilla epätasapainoa on helppo korjata. On maapähkinävoita, proteiinileipää, proteiini- ja hiilaripatukoita ja jauheita. Yksi suurimmista elämää helpottavista keksinnöistä löytyi kuitenkin iPadille ladattavista sovelluksista – liikunta- ja ruokapäiväkirja! Oikeastaan tuo nerokas sovellus ansaitsisi aivan oman bloggauksensa, joten kerrotaanpa siitä lisää myöhemmin.

Sanotaan nyt vielä sananen levostakin, kun se tuossa otsikossa kerran mainitaan. Muistakaa ihmiset kunnon yöunet! Itselleni riittävä määrä unta on seitsemän, kahdeksan tuntia ja kun oikein on veto päällä, riittää kuusi tuntiakin. Ja sitten vielä ne välipäivät treenistä! Itselläni on nyt kolme lepopäivää salilta, joista kahtena käyn verryttelemässä itseäni Bikram-joogassa. Totaalisia sohvalla makoilu -päiviä on viikossa yksi ja se tuntuu riittävän. Entiseen aktiivitasooni verrattuna, on liikuntamäärässä vielä tarpeen tullen roimasti lisäämisen varaa, uskokaa tai älkää.

Noin. Siinä tilannekatsaus kasvurintamalta. Hyvää ruokahalua minulle ja hyvää viikonloppua teille!

Eri tavalla romanttinen illallinen

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Heittäydyimme alkuillasta vallan villeiksi ja tilasimme huonepalvelusta ruokaa suoraan sänkyyn. Muissa olosuhteissa olisi kai voinut puhua kovinkin romanttisesta illallisesta, mutta sairaalahuoneeseen tilattu laitosruoka ei ehkä kuitenkaan täyttänyt kaikkia romanttisen illallisen kriteereitä.

Hei täähän on ihan kuin hotellissa!

Mitään suurta draamaa ei sairaalaillalliseen liity, ainoastaan 355 kiloa miehen jalkaprässissä, peruuttamattomasti paikaltaan luiskahtanut välilevy ja siitä seurannut akuutti leikkaustarve. Tänään odotettu leikkauspäivä sitten vihdoinkin koitti ja olen viettänyt suuren osan päivästäni sairaalavuoteen äärellä.

…tai ei nyt ehkä ihan.

Yksityishuoneeseen olisi saanut jäädä yöksikin, oli sohva ja kaikki, mutta aivan niin romanttiseksi en kuitenkaan ryhtynyt.

Oikeastihan tuohon sairaalan huonepalvelusta tilattuun illalliseen kiteytyi niin paljon enemmän ja suurempia tunteita kuin romantiikka. Kun katselin tarjottimen yli miestäni, joka normaalisti on meistä se vahvempi ja aina auttamassa pulassa olevaa vaimoaan, minä näinkin toipilaan, joka on avuton ja kipeä. Silloin ei haittaa, vaikkei sairaalan lohessa olisikaan tarpeeksi suolaa, kun sydän on pakahtua hellyydestä ja huolesta.

 

// Loppuun vielä oma salihehkutus: miehen vahingosta viisastuneena smith-kyykkäsin viikonloppuna oman ennätykseni reilulla sadalla kilolla ja kymmenellä toistolla. Olisipa vähän noloa paljastaa nyt, että selkäni on kipeä.