Heittäydyimme alkuillasta vallan villeiksi ja tilasimme huonepalvelusta ruokaa suoraan sänkyyn. Muissa olosuhteissa olisi kai voinut puhua kovinkin romanttisesta illallisesta, mutta sairaalahuoneeseen tilattu laitosruoka ei ehkä kuitenkaan täyttänyt kaikkia romanttisen illallisen kriteereitä.

Hei täähän on ihan kuin hotellissa!

Mitään suurta draamaa ei sairaalaillalliseen liity, ainoastaan 355 kiloa miehen jalkaprässissä, peruuttamattomasti paikaltaan luiskahtanut välilevy ja siitä seurannut akuutti leikkaustarve. Tänään odotettu leikkauspäivä sitten vihdoinkin koitti ja olen viettänyt suuren osan päivästäni sairaalavuoteen äärellä.

…tai ei nyt ehkä ihan.

Yksityishuoneeseen olisi saanut jäädä yöksikin, oli sohva ja kaikki, mutta aivan niin romanttiseksi en kuitenkaan ryhtynyt.

Oikeastihan tuohon sairaalan huonepalvelusta tilattuun illalliseen kiteytyi niin paljon enemmän ja suurempia tunteita kuin romantiikka. Kun katselin tarjottimen yli miestäni, joka normaalisti on meistä se vahvempi ja aina auttamassa pulassa olevaa vaimoaan, minä näinkin toipilaan, joka on avuton ja kipeä. Silloin ei haittaa, vaikkei sairaalan lohessa olisikaan tarpeeksi suolaa, kun sydän on pakahtua hellyydestä ja huolesta.

// Loppuun vielä oma salihehkutus: miehen vahingosta viisastuneena smith-kyykkäsin viikonloppuna oman ennätykseni reilulla sadalla kilolla ja kymmenellä toistolla. Olisipa vähän noloa paljastaa nyt, että selkäni on kipeä.