Ruoka & ravinto

Vähemmän maitoa

/ A. K. Nikkinen / 4 kommenttia

Muistatteko, kun viime vuonna kirosin suomalaisen maidon sopimattomuutta vatsalleni? Apu pahimpiin turvotuksiin löytyi laktoosittomien tuotteiden lisäksi niinkin läheltä kuin naapurin navetasta, mutta jäin silti miettimään maitotuotteiden sopivuutta keholleni, etenkin kun omaan kotiin muutettuamme ei raakamaitoa enää saanutkaan kuusiaidan takaa.

Vaikka laktoosittomat maitotuotteet eivät aiheuttaneetkaan minulle niin massiivisia vatsanväänteitä ja turvotusta kuin tavalliset maitotuotteet, oli olo silti aina iltajogurtin jälkeen hivenen outo, kuin ylitäysi. Niinpä päätin kokeilla mitä maitotuotteiden käytön vähentäminen tekisi elimistölleni, sillä olin lukenut, että turvotuksen poistumisen lisäksi se saattaisi hyvällä tuurilla auttaa niin säärissäni riehuvaan atooppiseen ihottumaan, kuin myös uutta teini-ikää elävän pärstäkertoimeni finniongelmaankin.

230517_1

Olen nyt viime syksystä lähtien korvannut kahvimaidon kauramaidolla ja jogurtin soijajogurtilla. Aivan kaikista maitotuotteista en kuitenkaan ole luopunut. Syön edelleen juustoa ja käytän voita, ja silloin harvoin kun ruoanlaitossa tarvitaan kermaa tai leivonnassa maitoa, minä myös käytän niitä. Mutta päivittäiseen ruokavalioon eivät maitotuotteet enää kuulu.

Aika nopeasti huomasin, että se vähän vaikeasti sanoin kuvailtava, lähinnä iltaisin vaivaava hivenen tukala ja ylitäysi olo alkoi kadota ja tilalle tulla keveys. Tuntui myös, että vatsan seudulta katosi turvotusta, jota en ollut edes tajunnut siellä olevan. Saatoin siis jopa hoikistua hieman, joskin on mahdollista, että siihen saattoi olla osasyynä jokin muukin muuttuja elämässä.

Atooppinen ihottuma ei valitettavasti ole kadonnut kokonaan, mutta väittäisin sen olevan hivenen paremmalla tolalla kuitenkin. Finneihin maitotuotteiden vähentämisellä ei ollut vaikutusta oikeastaan laisinkaan, mutta niihinkin löytyi apua toisaalta, siitä lisää myöhemmin.

230517_2

Tämän kahdeksan kuukautta kestäneen kokeilun perusteella olen siis tullut siihen johtopäätökseen, että vaikka pystyisinkin nauttimaan laktoosittomia maitotuotteita ilman vatsanväänteitä, ne eivät myöskään 100 % sovi minulle. Onneksi on vaihtoehtoja!

 

 

Ainakin kolme syytä käydä Rovaniemellä

/ A. K. Nikkinen / 16 kommenttia

Nyt kun olen viimeiset kaksi viikkoa tylyttänyt suomalaisia pitäjiä kotiseutupaidoillani, niin sanotaan vaihteeksi jostain jotain hyvääkin. Olemme nimittäin jo muutamanakin viikonloppuna ajelleet huviksemme Rovaniemelle, onhan se pohjoisen välimatkoilla lähestulkoon tässä Kiimingin naapurissa.

Alunperin Rovaniemelle menoon ei ollut muuta syytä kuin se, etten yhtä lentokenttävierailua lukuunottamatta ollut siellä aiemmin käynyt. Reilun parin tunnin ajomatkan aikana ehdin kuitenkin googlettaa myös muita syitä tolkuttomalle autossa istumiselle.

Ensimmäisen pysähdyksen teimme Vintikki-kirpputorilla. Olen viime aikoina kunnostautunut kirpputorien kiertelyssä, joten halusin tietysti tarkastaa Rovaniemen tarjonnan tällä saralla. Ja voi, Vintikki oli melkoinen aarreaitta näin lasikeräilijän näkökulmasta ja veikkaanpa, että keräilipä sitten mitä tahansa, Vintikistä sen suurella todennäköisyydellä löytää. Jos siis olet kirpputorien ystävä ja lähelläkään Rovaniemeä, suosittelen jo tämän vuoksi tekemään pienen päiväajelun.

Toinen erinomaisen hyvä syy käydä Rovaniemellä on tietysti ruoka. Meillä on käynyt valtavan hyvä tuuri ja olemme molemmilla Rovaniemen reissuillamme osuneet lounaalle erinomaisen hyvään ravintolaan. Ensimmäisellä reissulla söimme lounasta Ravintola Roka Street Bistrossa, jonka tapas-tyyppinen alkupalalautanen sekä pääruoaksi tilaamani seafood risotto olivat kerrassaan herkullista!

Alkupalalautanen ja herkkurisotto Roka Street Bistrossa.

Toisen reissun kohokohta oli lounas Cafe & Bar 21:ssä. Listalta löytyi upea lajitelma erilaisia suolaisia vohveleita, joista valitsin itselleni graavilohitäytteisen. Ja voi taivaanvallat, se oli täydellistä. Kerrassaan nerokas konsepti!

081116_3Lounasvohveli Cafe / Bar 21:ssä.

Kun kerran Joulupukin virallisessa kotikaupungissa olimme, halusin tietysti käydä sanomassa itse Pukille käsipäivää. Rovaniemihän on ottanut tästä tittelistään kaiken irti perustamalla peräti kaksi Joulumaata rinnatusten, Santa Claus Villagen ja SantaParkin.

081116_4

Koska SantaPark oli syksyllä suljettu, suuntasimme Santa Claus Villageen, jossa on mahdollisuus päästä tapaamaan Joulupukkia vuoden jokaisena päivänä – ilmaiseksi! Kannattaa kuitenkin varautua jonottamaan mitä lähemmäs joulua mennään. Itse olimme liikkeellä syksyllä, joten jonoa ei juurikaan ollut ja vietimme pukin kanssa maailmanmenosta jutellen hyvän tovin. Lähtiessämme ostin vielä tontulta pukin kanssa otetut kuvat sekä videokoosteen tapaamisesta. Suosittelen jokaista kaivamaan itsestään esiin sen verran lapsenmielisyyttä, että käväisee Joulupukin juttusilla!

 
Yleisesti ottaen Rovaniemi yllätti minut kaupunkimaisuudellaan. Odotin tuppukylämäisempää tunnelmaa, mutta Rovaniemen keskusta olikin varsin eloisa kaikkine ihmisineen, liikkeineen ja ravintoloineen ja se suorastaan houkutteli viikonlopun mittaiselle minilomalle. Ehkäpä ensi kerralla jäämme ihan yöksi.

ps. Älä luulekaan Rovaniemi, etten minä silti tekisi sinustakin paitaa.

 

Kodin sydän

/ A. K. Nikkinen / 8 kommenttia

Uudessa kodissamme on muutamia sellaisia hienouksia, joista ei Kaliforniassa voinut edes haaveilla. Yksi näistä on keittiötä ja ruokailutilaa hallitseva leivinuuni. Käydessämme katsomassa taloa ensimmäistä kertaa, saatoin jo nähdä sieluni silmin keski-ikäistyvän minäni puuhaamassa leivinuunin äärellä huivi hiuksien suojaksi sidottuna.

080916_1

Sen lisäksi, että ison omakotitalon lämmitys pelkän sähkön voimin olisi näillä leveyksillä tuhottoman kallista ja leivinuunia lämmittämällä voi säästää sievoisen summan, uskon leivinuunin mullistavan ruoanlaiton täysin, leivonnasta nyt puhumattakaan. Ja onhan siinä ihan oma tunnelmansakin, kun aloittaa aamun leivinuunia lämmittämällä. Joten kyllä, ainakin toistaiseksi olen asiasta kovastikin innostunut.

080916_2

Olen aina ollut suuri haudutettujen ruokien ystävä, ja usein haudutus onkin se ainoa tapa saada lihasta nirsoille makunystyröilleni riittävän mureaa. En siis malttanut odottaa montaakaan päivää, kun jo kokeilin leivinuunia ensimmäisen kerran. Lämpötilan pudottua uunissa alle 200 asteen, lykkäsin kokonaisen broilerin padassa uuniin ja ristin sormeni. Kun useita tunteja myöhemmin palasin salilta vatsa nälästä vääntelehtien, odotti minua uunin syövereissä ehkä murein koskaan valmistamani kana. Olipa helppoa! Ja mikä parasta, ruoka valmistui talon ollessa tyhjillään.

080916_3

Muuntautuminen todelliseksi emännäksi on siis alkanut. Tuskin maltan odottaa, että pääsen paistamaan uunissa ensimmäiset karjalanpiirakat ja ruisleivät, sillä täytyyhän siinä jotain eroa olla, että suorittaako paistamisen kaasu- vai leivinuunissa. Ja veikkaanpa, että riisipuuroakin on syöty jouluun mennessä aina kyllästymiseen saakka.

080916_4

Teknisesti minulla on leivinuunin lämmitykseen ja käyttöön melko hyvä ohjeistus, mutta kaikki vinkit siinä kokkaamiseen ovat nyt enemmän kuin tervetulleita! Mikä on lempiruokasi leivinuunissa valmistettuna? Onko tiedossasi kylän vanhempien erityisiä paistoniksejä? Pitäisikö minun tietää jotain muuta, mitä?

 

 

Salaiset ruokaperverssiot

/ A. K. Nikkinen / 9 kommenttia

Aion nyt kertoa jotain, mitä ei kai koskaan pitäisi mennä ääneen sanomaan, mikäli on ikinä sattunut paasaamaan ruoka-asioista puolella sanallakaan. Mutta menkööt nyt, ihminenhän se minäkin olen himoineni.

Täällä on nimittäin eletty nyt sillä tavalla poikkeuksellista viikkoa, että a) olen etätöiden sijaan työskennellyt kokopäiväisesti toimistolla, b) mies on ollut työmatkalla ja c) olen majaillut ystäväni luona hänen itsensä ollessa toisaalla. Näiden kaikkien tekijöiden summana on normaalisti niin kototekoiseen ruokaympyrääni muodostunut uusi sektori: EINESKEITOT.

Antakaas kun selitän. Kokkaaminen yhdelle, ja vieläpä vieraassa keittiössä, on synkkää. Toisekseen työpaikan ruokala pitää minut niin hyvällä ravinnolla puolet vuorokaudesta, ettei sen toisen puolikkaan vuoksi viitsi ryhtyä kattiloita sotkemaan. Ja viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä syynä, ovat salaiset ruokaperverssioni. Minä nimittäin pidän erinäisistä eineskeitoista kuin hullu puurosta (ja niin, pidän muuten siitäkin).

130716_1Tässä mitään lautasta tarvita. Tää on pinaattikeittoa eikä mitään taidetta.

 

Tähän mennessä Alepasta on tarttunut mukaani jo kana-kookoskeitto, lohikeitto, pinaattikeitto sekä savuporojuustokeitto, joista vieläpä puoleen oli lätkäisty houkuttimeksi -30 % virkamiestarra. Vaikka keittojen maku onkin varsin hyvä ja osassa keitoista uida polskuttelee proteiiniakin ihan kiitettävästi, edustavat kalorimäärät tosinaiselle lähinnä alkupaloja. Mutta mikäs siinä, kivastihan nuo menevät graavilohi-ruisleivän alkukeittona.

Onneksi oloni sinkkusimulaattorissa on kuitenkin lähestymässä loppuaan, sillä pidempään jatkuessaan alkuiltojen Alepa-visiitit alkaisivat kyllä näkyä holtittomana painon putoamisena. Ja sehän olisi kamalaa se.

Onkos täällä muita, jotka silmän välttäessä tarttuvat salaa eineskeittopurtiloihin? Vai olenko ainoa, joka kehtaa myöntää?

 

 

Pieniä sieviä korvasieniä

/ A. K. Nikkinen / 7 kommenttia

Terkkuja sienimetsältä! En tiedä kuinka hyvin teillä muilla on sieniasiat hallussa, mutta itselleni tuli yllätyksenä, että syksyn lisäksi myös kevät tarjoaa yhden herkullisimmista sienisadoista. Se on nyt nimittäin juuri se aika vuodesta, kun pahamaineisenakin pidetyt korvasienet nousevat maan uumenista herkkusuiden poimittavaksi.

180516_1

Oma tietämykseni korvasienistä on rajoittunut lähinnä ala-asteen biologian kirjan kuvaan, jonka toisella laidalla paistattelivat auringossa armahat kangassienet ja herkkutatit ja toisella laidalla varjoissa lymysivät korvasienet, suippumyrkkyseitikit ja kärpässienet. Toki tiesin, että korvasieniä voi myös syödä oikein valmistettuna, mutta vasta äidin tekemä korvasienimuhennos sai minut tajuamaan, kuinka herkullisesta sienestä tässä onkaan kyse!

180516_2

Olemmekin nyt useampana päivänä rymynneet hakkuuaukeilla, tienpientareilla, kivenkoloissa ja metsäpoluilla sienisaalista jahtaamassa. Mutta kuinka voikaan yksi perhanan sieni olla haastava löytää! Korvasienet viihtyvätkin yleensä paikoissa, joihin on sekä vaikeaa päästä että vaikea niitä löytää. Vaikeakulkuiset, muutamia vuosia vanhat hakkuuaukeat ovat niiden lempipaikkoja, samoin tuulenkaadon aluset, vanhat metsäkoneen jäljet ja oikeastaan kaikki sellaiset paikat, joissa maa on muutama vuosi aikaisemmin rikkoutunut. Ja näissäkin paikoissa sienet lymyilevät mehukkaimman naperoaikansa kuivien lehtien ja heinänkorsien alla piilossa.

180516_3180516_4

Kun löydät samansukuisen huhtasienen (joka käy muuten syötäväksi vaikka sellaisenaan), voi samoilla seuduilla viihtyvä korvasienikin olla lähellä!

 

Kun sitten usean tunnin vaeltelun, kyykistelyn, konttaamisen, maan tonkimisen ja alkavan noidannuolen jälkeen saat kannettua kotiin sen yhden paistinpannullisen sieniä, on edessä korvasienenvalmistuksen tärkein vaihe, ryöppäys. Ensin sienet putsataan vedessä mullasta sekä mahdollisista muista ylimääräisistä proteiininlähteistä, kuten madoista. Tämän jälkeen sieniä kiehutetaan runsaassa vedessä kymmenen minuuttia (veden täytyy kiehua kunnolla), huuhdellaan kylmässä vedessä ja toistetaan kymmenen minuutin kiehautus uudessa vedessä. Tämän jälkeen sienet ovat 99,5 % myrkyttömiä ja valmiita jatkotyöstettäväksi!

180516_5

Eli nyt silmät auki metsäisillä lenkkipoluilla, siellä on metsä pullollaan ilmaista ruokaa, joka ei todennäköisesti kelpaa ihmisten lisäksi  yhdellekään muulle eläväiselle.